Blogistani

Olen 40-vuotias lukija, opettaja ja tutkija. Olen lukenut  5-vuotiaasta lähtien, välillä innokkaammin, välillä laiskemmin. Luulisin, että lukeminen on meillä koko suvun harrastus. Kirjat ovat takuuvarmoja lahjoja, niitä ostetaan myös yhteiseksi ja niistä keskustellaan paljon. Minulla oli pitkään tapana ostaa lukemani kirjat, mutta viime aikoina olen palannut takaisin kirjaston asiakkaaksi.

Viime vuoden lopulla perustin parin ystäväni kanssa lukupiirin, jollaisesta olen haaveillut pitkään. Heiltä sain inspiraation ja kannustusta myös oman lukublogin perustamiseen. Blogini tavoitteet ovat henkilökohtaisia: haluan kirjoittaa muistiinpanoja lukemastani, mahdollisesti keskustella niistä muiden kanssa ja saada sitä kautta uusia lukukokemuksia. Odotan myös, että kirjoittaminen saisi minut lukemaan enemmän!

Aikaisemmin olin dekkareiden suurkuluttaja. Luen niitä vieläkin, mutta valikoivemmin, ja nykyään yritän kokeilla rohkeasti muutakin: sekä kotimaista että käännettyä, toisinaan englanninkielistä nykykirjallisuutta, miksei klassikkojakin. Haluaisin olla kaikkiruokainen, mutta en pakota itseäni lukemaan kirjaa loppuun jos lukeminen ei tunnu hyvältä, enkä myöskään aloita kirjaa väkisin. Vaikka lukeminen on sivistystä, minulle sen pitää olla myös tapa rentoutua.

Lukuvinkkejä saan perheenjäseniltä, ystäviltä, lehdistä ja lukupiiristä. Nyt myös blogimaailmasta! En osaa sanoa, mikä lukemiani teoksia yhdistää, mutta pidän tärkeänä, että teoksen kautta minulle avautuu jotain uutta maailmasta ja tavoista ajatella. Toisaalta luen kevyempiä teoksia välillä ihan vain viihteen vuoksi. Niinpä tämänkin blogin teokset saattavat olla keskenään hyvin erilaisia. Osa niistä jää pysyvästi omaan hyllyyni, osa jatkaa matkaansa toisten hyllyihin ja osa kuuluu kirjastolle.

1 kommentti:

  1. On hienoa, että suku jakaa lukuharrastuksen. Odotan kiinnostuksella lukuvinkkejäsi!

    VastaaPoista