"Tapahtumat eivät katoa, ne vain muuttuvat merkityksettömiksi. Mutta sitten tulee käännekohta, jolloin kaikki se mikä on kertaalleen koettu ja tehty nousee pintaan tuoreena ja huomiota hakien, ja asioille pitäisi tehdä jotain, vaikka on selvä, ettei niille mitään mahda." (Lasten leikkiä)
Liian paljon onnea lähti mukaani kirjakaupan alelaarista. Olen lukenut Munrolta aikaisemmin Kerjäläistytön, joka samoin on novellikokoelma. Kanadalainen Munro voitti kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 2013 ja häntä pidetään yhtenä parhaista pohjoisamerikkalaisista kaunokirjailijoista. Hän kirjoittaa novelleja "tavallisen elämän epätavallisuuksista" (Tammi) - määritelmä sopii tähänkin pakkaukseen hyvin.
Tässä novellikokoelmassa ovat pääosassa eri-ikäiset naiset. Osa tarinoista sijoittuu mahdollisesti toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, osa nykyhetkeen. Aikakausi ei kuitenkaan ole merkittävässä roolissa, eikä Munron novelleissa ole tarkoituksena kuvata yhteiskuntaa. Tarinoiden keskiössä ovat ihmissuhteet, tunteet ja yllättävät sattumukset, jopa raakuudet keskellä arkea - asiat, joita voi tapahtua kenelle hyvänsä ja milloin vaan.
Useimmat novellien päähenkilöistä ovat voimakkaita naisia. Teiniäiti, joka käy läpi riippuvuuttaan vanhempaan mieheen. Viulisti, jonka mies lähtee nuoremman mukaan. Äiti, joka yrittää ymmärtää aikuista poikaansa tai vaikkapa kaksi nuorta tyttöä, joka päätyvät julmaan tekoon. Tarinoissa on siis hyvin eri-ikäisiä naisia ja eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia naisia, ja ennen kaikkea sitä, miten naiset näkevät toisensa ja kuinka he selviävät elämänmuutoksista, yllätyksistä, tragedioista, julmuudesta tai vain sivustaseuraajina. "--kun he tapaavat ja tuntevat tiettyä yhteenkuuluvuutta, he haluavat myös vaihtaa tärkeitä tietoja, kertoa heille sattuneista isoista tapauksista, olivat ne sitten julkisia tai salaisia --- He nauravat kertomustensa pikkuseikoille ja typeryyksille tai näin paljastuneille itsekkyyden, petoksen, aalhaisuuden ja silkan pahuuden osoituksille." (Lasten leikkiä)
Novellien kautta käsitellään hyvin paljon myös perheiden sisäistä dynamiikkaa. Perheenjäsenten toisiinsa kohdistamat odotukset ja sitä kautta pettymykset ja rakkaus tuntuvat olevan keskeinen teema. Samoin hyväksikäyttäminen, unohtaminen ja ymmärtäminen. Voiko läheisintäkään ihmistä ymmärtää koskaan ihan täysin tai ollenkaan? Novellien teemat ovat siis hyvin ikiaikaisia ja yleismaailmallisia. Kirjailija ei myöskään kaihda raakuutta, joten lukija saattaa hieman säikähtää välillä. Silti kurkistus hyvin erilaisen ihmisen maailmaan tekee hyvää.
Teos on nimetty viimeisen novellin mukaan, joka kertoo oikeasti 1800-luvulla eläneestä matemaatikosta. Viimeinen novelli poikkeaa muista tyylillisesti hyvin paljon, joskaan ei ehkä teemansa puolesta. Tyyliltään se lähentelee 1800-luvun realistisia romaaneja ja on tarinana hyvin sekava, joskin tämä on tietysti makukysymys. Mielestäni se hieman rikkoo muuten mukavan yhtenäistä novellikokoelmaa.
Vaikka Munron aiheet ammentavat arjesta, ne ovat kaukana tylsästä. Munro ei myöskään pyri onnelliseen loppuun, vaan novellien hahmot jatkavat elämäänsä valintojensa, tekojensa ja seurausten kanssa. Joskus mukana on myös onnea, muttei koskaan liikaa.
Kuittaan tällä teoksella HelMetin lukuhaasteen kohdan seitsemän (novellikokoelma) ja 41 (kirjailija yli 65-vuotias). Liian paljon onnea -kokoelmasta voi lukea myös esimerkiksi blogeista Eniten minua kiinnostaa tie ja Sinisen linnan kirjasto. Sattumalta otin lomareissulle mukaan toisenkin novellikokoelman, Colm Tóibínin Äitejä ja poikia, joten pääsen tässä novellien makuun oikein kunnolla. Seuraavassa postauksessa tuskin vältyn vertailulta!
Novellien lukeminen on sävähdyttävää! Novelli päivässä riittää tarinannälkään ja tulee hyvä mieli, vaikkei tarina olisikaan onnellinen. Olen nyt kevään ja kesän aikana lukenut kolme kotimaista novellikokoelmaa ja ollut aivan innoissani.
VastaaPoistaMunroa pitäisi ehdottomasti lukea lisää. Kirjoitit niin houkuttelevasti, että olisi heti tartuttava hänen teoksiinsa.