Sivut

5.9.2016

Kate Atkinson: Hävityksen jumala

Kate Atkinson. 2015. Englanninkielinen alkuteos A God in Ruins. S&S 2016. Suomentanut Kaisa Kattelus. 488 sivua. 

Hävityksen jumala on itsenäinen jatko-osa Atkinsonin teokselle Elämä elämältä, joka voitti Blogistanian Globalian vuonna 2014. Elämä elämältä esitteli Toddin perheen, erityisesti heidän tyttärensä Ursulan ja ympäröivän Englannin historiaa usean vuosikymmenen ajalta 1960-luvulle saakka. Toisella maailmansodalla oli teoksessa vahva rooli. Samoin on Hävityksen jumalassa. Siinä missä lukija jäi pohtimaan Ursulan veljen Teddyn kohtaloa ensimmäisessä teoksessa, tässä hänet on nostettu päähenkilöksi. Teddy Todd on tällä kertaa se, kenen kanssa sain kahlata läpi Englannin maailmansodan kynnykseltä aina 2000-luvulle saakka.

Kirjoitin aikaisemmasta teoksesta, että se oli "täyttä nautintoa". Hävityksen jumala ei yllä ihan niin korkealle arvoasteikossani, mutta ei se kovin kauaksi jää. Ursulan kokemat vaihtoehtoiset elämät olivat nyt poissa, mutta Atkinsonin takuuvarma tyyli, hienosti rakennetut hahmot, lakoninen huumori ja - niin, edelleen - ne sympaattiset koirat tekivät lukemisesta nautintoa, joskin paikoitellen hieman raskassoutuista sellaista.

Teddy, tuo oikeamielinen, ystävällinen ja järkevä pikkuveli, joka sai naapurin Nancyn, löysi itsensä pommikoneiden lentäjänä. Sodan koettelemukset olivat hänellekin melkein liikaa, mutta joukkueenjohtajana ja pommittajana hän koki olevansa juuri oikeassa paikassa. Sota jätti tietenkin suuret arvet, mutta kuten muutkin, Teddy löysi oman keinonsa olla sinut tekojensa kanssa. Ursulan sotakokemusten jälkeen olisin ollut kovasti jo halukas lukeemaan muustakin kuin Teddyn sodasta, mutta onneksi kirjailija oli löytänyt siihen jotain uutta ja jotain sellaista, mikä piti mielenkiintoa yllä.

Tietysti kun kyse on Teddyn elämästä, muistoissa palataan usein Fox Corneriin, kotitaloon, äitiin ja isään, sisaruksiin ja naapureihin, siihen suloiseen yhteisöön ja rehevään englantilaiseen maaseutuun, jotka olivat ensimmäisen teoksen keskiössä. Nyt keskiöön nousevat näiden sijaan, sodan lisäksi Teddyn aikuinen elämä pohjoisempana Yorkissa, Nancyn kohtalo, heidän hulttiotyttärensä Viola ja tämän kovia kokeneet lapset. Atkinsonin hahmot ovat napakan realistisia, herättävät niin ärtymystä kuin ihailuakin, eikä lukiessa voi välttyä suurilta tunteilta. Etenkin kun kaunis luonto kettuineen ja leivoineen on alati läsnä. Teddyn elämänkaaren avulla käsitellään suuria asioita, sotaa, sen moraalia ja menetyksiä tietysti, mutta myös vanhenemista, (iso)vanhemmuutta ja rakkauden olemusta. Atkinsonin ote asioihin on terävä ja osuva, mutta samaan aikaan armollinen ja lempeä.

Hän rakasti Violaa niin kuin vain lastaan rakastaa, mutta kovaa työtä se vaati.

Hävityksen jumala ei etene kronologisesti, eivätkä vuosilukujen mukaan nimetyt kirjan luvutkaan suostu pysymään aloillaan. Mutta sellainenhan on ihmisen mieli: ajatus poukkoilee ja harhailee, muistot tuovat mukanaan lisää muistoja, jokin hetki tuo pintaan jotain jo unohtunutta. Tähän kun lisätään Atkinsonin herkullinen tyyli yhdistää yhtäkkisiä ajatuksia, lainauksia, kirjallisia sitaatteja ja dialogia kerronnan ulkopuolelta lainausmerkein tai sulkeiden sisään, on luvassa haikea, elämänmakuinen, monipuolinen ja ihanan kerroksinen tarina.

Sylvie antoi läksiäissuukon poskelle hyvin tyynesti ja kääntyi pois sanoen, ettei aikonut lausua hyvästejä, koska ne olivat "liian lopulliset", ja Teddy ajatteli, että äiti osasi olla teatraalinen, jos sille päälle sattui. "Olen lähdössä kaksikymmentä yli seitsemän junalla Maryleboniin", Ted sanoi, "en kohti kuolemaa."
    "Et vielä."

Hävityksen jumalasta ovat kirjoittaneet myös mm. Kirsi, Sara, Krista ja Tuija.

2 kommenttia:

  1. Elämä elämältäkin on vielä lukematta, auts! :) Niin paljon olisi näitä hyviä kirjoja jonossa että vuorokauteen pitäisi lisätä toiset 24 tuntia, että ehtisi edes osan niistä pariin.

    Atkinson on pakko lisätä talven lukulistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ikävää, kun muu elämä haittaa lukuharrastusta ;)

      Poista