Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Pajtim Statovci. 2016. Tiranan sydän. Otava. 271 sivua.

Kuulin juuri eilen Helsingin kirjamessuilla, että Tiranan sydän on voittanut Toisinkoinen-palkinnon, eli palkinnon joka myönnetään aina vuoden parhaalle kirjailijan toiselle teokselle. Palkinnon myöntää Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestö. Voitosta ei itse asiassa ole vielä mainintaa palkinnon kotisivuilla, mutta Facebookista tieto sentään varmistui! Onnea Pajtim Statovcille!

Palkinto meni mielenkiintoiselle, hyvin ajankohtaisia ja silti ikuisia asioita käsittelevälle teokselle. Nuori Bujar ja hänen ystävänsä Agim elävät köyhässä Albaniassa, suljetussa maassa Euroopan reunalla ja haaveilevat paremmasta elämästä Italiassa. Vuosisatojen alistus näkyy maassa ja sen taruissa, vaikka tarinoissaan isät siirtävät pojilleen uskon oman kansan kauneuteen ja ylpeyteen. Kun perheestäkään ei ole enää turvaa, poikien on lähdettävä ja löydettävä oma keinonsa selvitä ensin hengissä ja sitten tienata matkarahat veneellä meren halki Italiaan.

Mitä pitäisi tehdä, jos oma tarina, jonka traagisuudella kuvittelee saavansa muiden ihmisten myötätunnon, aiheuttaakin muissa ihmisissä vihaa? Minne pitäisi mennä, jos palaaminen omaan kotimaahan on mahdotonta?

Vuosikymmen myöhemmin maailmalla elää levoton kulkija, joka etsii paikkaansa milloin Berliinissä, Madridissa, milloin New Yorkissa. Hän on mies ja hän on nainen, hän antaa sekä miesten että naisten rakastaa itseään. Hän on italialainen ja espanjalainen, mutta ei koskaan albanialainen. Hän on orpo, hän haluaa unohtaa äidinkielensä ja kieltää menneisyytensä. Pakonomainen halu löytää parempi paikka, sellainen missä voi hengittää vapaasti ja kietoutua hitusen entistä parempiin olosuhteisiin, ajaa häntä eteenpäin eikä hän kiinny mihinkään, ei kehenkään. Silti häneen on helppo rakastua, tuohon valehtelijan itsevarmuuteen on helppo ripustautua. Vuonna 2003 hän saapuu kylmään ja etäiseen Helsinkiin ja saa viimein osakseen palan loistosta, josta hän on niin pitkään unelmoinut.

Tiranan sydämessä on monta tarinaa yhdessä hahmossa. Järkyttävä köyhyys, nälkä ja kyvyttömyys nähdä tulevaisuutta omassa kotimaassa, suoranainen viha sen apatialle saa Bujarin lähtemään vaaralliselle matkalle. Edelleen Välimeren ylittää jatkuvasti valtava määrä pakolaisia samoista tai muista karmeista syistä. Ne onnekkaat jotka pääsevät perille, saavat osakseen vain epäinhimillistä kohtelua tai jopa palautuksen takaisin. Se joka lähtee eikä palaa, ei ole enää koskaan missään täysin kotonaan. Bujarinkin kokema ulkopuolisuus kulkee hänen mukanaan mantereelta toiselle.

Ulkopuolisuutta teos käsittelee pakolaisuuden lisäksi myös toisella tasolla. Transsukupuolisuus ja sukupuolen käsite on Bujarin tarinassa vähintään yhtä kantava teema. Saavuttuaan Helsinkiin hän tapaa Tanjan, epävarman nuoren joka odottaa pääsyä sukupuolenkorjausleikkaukseen. Tanjassa on kaikki se, mitä jää kun ei koe koskaan olevansa riittävä millään mittarilla, minkään virallisten normien mukaan. Olemassaoloaan jatkuvasti anteeksipyytelevä nuori luottaa kaiken nähneeseen ulkomaalaiseen ja luo suhteelle nopeasti puitteet, joissa Bujarin on helppo viihtyä, mutta jälleen kerran vain hetken.

Identiteetin rakentamiseen voi löytyä aineksia ympäri maailman metropolien, lehtileikkeistä, öisistä kohtaamisista, haaveista ja jopa tosi-tv:n mahdollistamasta hetken julkisuudesta. Albanian runsaat tarustot kaksipäisestä kotkasta, uljaista ratsuista ja monitulkintaisista kohtaloista kulkevat kuitenkin mukana vaikka maailman ääriin. Tiranan sydän on monisyinen teos, joka puistattaa ja ravisuttaa, kuljettaa mukanaan jouhevasti muttei päästä vähällä, vaan pakottaa ajattelemaan ja katsomaan peiliin. Sen kauneus on ihmisissä ja heidän mystiikassaan, mutta samalla sen julmat tarinat leikittelevät kuolemalla.

Huikean teoksen ovat lukeneet myös mm. Krista, Kaisa Reetta T. ja Omppu. Osallistun kirjalla Suomi(ko) 100 -lukuhaasteeseen, jonka avulla annetaan ääni suomalaiselle marginaalille.