Hanna Weselius: Alma!

Hanna Weselius. 2016. Alma! WSOY. 210 sivua.

Ihana lukea taitavaa, vahvasti omaäänistä kirjallisuutta, joka vielä onnistuu viihdyttämään ja avaamaan silmiä! Olen lukenut Weseliuksen palkitusta teoksesta hyvin monenlaisia arvioita ja hieman taisin jännittää tarttua siihen, mutta onneksi tartuin. Alma! onnistui kiehtomaan jokaisella sivullaan.

Alma! on potku persuksille, hieman komentava mutta kannustava huuto, sellainen joka patistaa nyhverön töihin ja auttaa epävarmaa näkemään itsensä. Nimensä teos saa muusikko Alma Mahlerilta, joka muutaman liedin sävellettyään antoi itsensä jäädä ensimmäisen miehensä Gustav Mahlerin varjoon, ja joka tämän kuoltua vahti vainoharhaisesti sitä mielikuvaa, joka heistä jäi elämään. Näin sinusta, Alma, tuli strutsinsulkahattuinen ongelma, enkä minä jumalauta tiedä itkeäkö vai nauraa. Alma Mahler oli luonnollisesti aikakautensa nainen, mutta hänellä olisi ollut resursseja enempään, hänellä olisi ollut mahdollisuus ottaa käyttöön ne tilat ja varat, joita naisen menestyminen olisi edellyttänyt. 

Yksin saat lakanoitasi rypistellä, Alma, koska kun ukkosi luuhaa oopperalla tuohon tyyliin niin eihän siitä kotona ollessaankaan, lakanoissa, kuten sanotaan, mihinkään ole. Mutta tartu nyt kuitenkin helvetti sentään itseäsi hameenhelmasta ja tee jotain!

Alma Mahlerin lisäksi tapaamme Ainon, epävarman ja homssuisen taiteilijan, joka käy sisäistä kamppailua ruumiinsa ja entisten miestensä kanssa. Aino vertaa itseään muihin, hän on nainen joka jää helposti huomaamatta ja nolostuu saamastaan huomiosta, taistelee olemassaolostaan. Aino silittää rakkautensa lastensa pyykkipinoihin ja ymmärtää, ettei sellaista arvosteta, ei sellainen jää elämään. Romaani esittelee myös lakimiehen, jolla on valta taistella hiljaa näiden alistettujen naisten puolesta, vaatia heille oikeuksia. Tämä lakinainen osaa nauttia vartalostaan, myös nuoren mustan pojan kanssa. Lisäksi on nuori meikattu nainen, joka kehoaan hyödyntämällä ansaitsee sen, mitä erakoitunut veli tarvitsee.

Tarinat sivuavat ajankohtaisia ilmiöitä. Sijansa saavat ne 234 kaapattua nigerialaistyttöä, joiden kohtalosta ei kai vieläkään tiedetä juuri mitään. Kiivasta keskustelua nettipalstoilla käydään lihoneen yökerhotanssijan vartalosta ja arvosta, siitä mikä naisessa ällöttää. Ja raaimpia arvostelijoita ovat kai naiset itse! Teoksen naiset ja ilmiöt kietoutuvat toisiinsa kuin rihmasto ja muodostavat toinen toisiinsa vaikuttavan, vahvasti inhimillisen kokonaisuuden.

Romantikot! Mahdotonta käsittää, miten kukaan voi haluta kaiverruttaa nimensä halpaan munalukkoon ja kiinnittää sen johonkin hölmöön siltaan joka ei ymmärrä rakkaudesta mitään, rakennelmaan jonka joku honottava siltainsinööri on piirtänyt ja isoviiksinen korviaan kaiveleva siirtotyöläinen rakentanut. Romantikot!

Weseliuksen tyyli on riemastuttava, vaikka aiheet kumpuavat arjen epätasa-arvosta ja vinoutuneista roolimalleista. Teksti puhuttelee lukijaa huudahduksineen, kirosanoineen ja suorapuheisuutensa ansioista. Weseliuksen ilmaisu on kekseliästä. Välillä täytyy ihmetellä, miten se ei anna armoa edes sata vuotta sitten eläneelle nuorelle vaimolle, mutta kokonaisuus on niin raikas ja puhutteleva, että tajuan ärsyyntymisenkin merkityksen. Asiat on nostettava pöydälle, niistä on pidettävä meteliä, muuten mikään ei muutu. Weselius ei kaunistele, vaan vaatii naisiltaan enemmän. Teksti vaatii lukijaansa kiinnittämään huomiota ympäristöönsä ja yhteiskuntansa fakkiintuneisiin käsityksiin.

Kirjaa on luettu blogeissa paljon, tässä muutama linkki: P. S. Rakastan kirjoja, Luettua elämää, Lukuisa ja Kirsin Book Club. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 11: Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun kirjoittama kirja. Weseliuksen ura kuvataiteen parissa näkyy myös Alma!ssa hyvin: monet tekstikappaleet ovat kuin kuvia keskeltä kaupunkia tai vaikkapa ateljeeta. Oi! Välillä Helsinki piirtyy maisemaksi räystäältä toiselle lentävän pulun perspeksiivistä!