Ja niin sitä taas mennään Harry Holen kelkassa, vaikka joskus sanoin että taitaa riittää jo. Kaikki oli ihanan tuttua ja turvallista, jopa turhalta tuntuvaan toistoon saakka. Silti minä nautin, vai nautinko juuri siksi? Kai sitä nauttii tutusta ja hyväksi todetusta TV-sarjastakin usein vielä usean tuotantokauden jälkeen. Ilmeisesti Nesbø osaa kirjoittaa niin pirun hyvin, että kelkkaan tahtoo kyytiin aina vain uudestaan. Ja Harry Holessa on karismaa, jota on vaikea vastustaa.
Janossa on siis todellakin paljon tuttuja aineksia. Harry Holen, eli (anti)sankarimme, elämä on vaihteeksi hyvällä mallilla. Mies saattaa jopa herätä hyvänolon tunteeseen, sillä vieressä nukkuu nainen, josta oloa on kiittäminen. Toki vaikutuksensa on silläkin, ettei Harry ole osallistunut rikostutkintaan vähään aikaan vaan opettaa tulevia poliiseja. Tasapainoinen arki on pitänyt hänet myös erossa alkoholista. Mutta miten on, jos mies rakastaa Rakelin lisäksi murhia ja viinaa, pysyykö hän niistä erossa? Ei tietenkään. Harrylla on jano.
Oslossa murhataan naisia Tinder-treffien päätteeksi. Tutkinta paljastaa, että kyseessä on vampiristi, joku joka iskee naisten kaulaan metallihampailla ja nauttii näiden verestä. Holella ei ole vaihtoehtoja. Hän on mukana tutkimuksissa, eikä tälläkään kertaa lähiympäristö ole ihan turvassa. Raakojen murhien lisäksi Harryllä on huolenaan Rakel, joka joutuu sairaalahoitoon ja koomaan. Eikö ollutkin niin, että onni oli kuin hauraalla jäällä kulkemista? Jos mies menettää naisensa, onko enää mitään syytä jatkaa? Välillä siis synkistellään kuten asiaan kuuluu, mutta tässä teoksessa on myös paljon pieniä ilon pilkahduksia. Rock on elämän suola, ihmissuhteet ovat tasapainossa, huumoriakin löytyy.
Kuten aikaisemmissakin Hole-tarinoissa, miehemme rikkoo rajoja ja menee sieltä mistä ei pitäisi. Hän pettää läheisensä, jotta saisi murhaajan kiinni - vihdoin, sillä tämä tyyppi pääsi viimeksi karkuun (Poliisi). Kissa ja hiiri -leikki on molemminpuolista, hiiri nimittäin ei malta olla innostumatta kissan mukaan tulosta. Ja kuten aiemminkin, taustalla pelataan poliittista peliä, salaillaan tekoja ja vaikuttimia, vellotaan menneisyydessä ja käytetään muita hyväksi. Paljon on hyvin ennalta-arvattavaa, mutta silti käy niin, että lukija yllättyy. Lukija ei toki ole ainoa, sillä murhaajan taustalta löytyy häikäilemätön koe tieteellisen tutkimuksen nimissä. Kytkökset lyövät kokeneet poliisitkin ällikällä.
Jo Nesbø kirjoittaa siis ihan yhtä vetävästi kuin ennenkin, ellei tuttuus ja toisto ärsytä liikaa. Onneksi ei ärsyttänyt. Janosta ovat kirjoittaneet myös Annika ja Tuija. Käytän tämän teoksen Helmetin haastekohtaan 37: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.
Harry Hole on huippupäähenkilö. Janoa sai odottaa kolme pitkää vuotta, toivottavasti seuraava dekkari tulee jo ensi vuonna. Sehän näissä Nesbon kirjoissaa on mahtavaa, että mitään ei kannata uskoa ennen viimeistä pistettä, tilanteet muuttuvat. Ja koukku seuraavaan on aina mahtava.
VastaaPoistaKirjalla on järisyttävän hyvä nimi noiden kertomiesi teemojen pohjalta.
VastaaPoistaMahtavaa, että on jotain pysyvää ja laadukasta luvassa, vaikka sitten Harryn elämänlaadun kustannuksella. ;)