Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Pierre Lemaitre 2013. Ranskankielinen alkuteos Au revoir là-haut. Suomentanut Sirkka Aulanko. Minerva 2015. Pokkarissa 546 sivua.

Näkemiin taivaissa alkaa ensimmäisen maailmansodan lopusta, ihan niistä viimeisistä päivistä, jolloin kaikki on vielä mahdollista. Rintamalla odotetaan jo sodan hiljenemistä, mutta Albert Maillard tempautuu tapahtumaketjuun, joka on viedä hänen henkensä. Pari päivää myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa syyllisyyden- ja toisaalta kiitollisuudentuntoinen nuorimies hoivaa pahasti kasvoistaan vammautunutta Édouard Péricourtia. Vuotta myöhemmin tämän sisko Madeleine nai komean Henri d'Aulnay-Pradellen tietämättään, että miehen toimet sodan viime hetkillä ovat vaikuttaneet hänen veljensä kohtaloon.
Hän tiesi, että aika parantaa haavat, mutta siitä lähtien kun hän oli voittanut sodan, hänestä oli tuntunut kuin hän joka päivä häviäisi sitä vähän kerrassaan. 

En kerro juonesta tämän enempää, etten paljasta mitään olennaista, vaikka kaikkihan tämän ovat jo kai lukeneet. Keskityn sen sijaan kuvailemaan tarkemmin, mikä tästä romaanista tekee minun mielestäni niin upean. Enkä muuten ole ainoa; romaani on saanut palkintoja ja ylistyksiä niin Ranskassa kuin meilläkin. Pierre Lemaitre on uskomattoman taitava kertoja, mutta väittäisin, että hänen tyylissään on jotain samanlaista sadun taikaa, jota löytyy Ranskasta muutenkin. Tämän romaanin lukijat nauttisivat yhtä lailla vaikkapa Fred Vargasin dekkareista kuin Anthony Doerrin historiallisesta, niin ikään sota-ajan Ranskaan sijoittuvasta romaanista (jälkihuomautus: Doerr ei olekaan ranskalainen, vaan Yhdysvalloista!).

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen eletään aikaa, jolloin luokkajako oli hyvin selkeä, kaikkine yksityiskohtineen. Romaanin kohtalopari, Albert ja Édouard, ovat lähtöisin hyvin erilaisista oloista, eikä se voi olla vaikuttamatta heidän eikä muidenkaan tapaansa käyttää rahaa, puhutella muita, pukeutua - köyhyys tai varallisuus lyö leiman lähes kaikkeen, mitä romaanin ihmiset tekevät tai miten he ajattelevat. Räikeintä on tietysti vähävaraisen naisen asema verrattuna niihin yläluokkaisiin ukkoihin, jotka kopeloivat kyselemättä, pitävät sitä oikeutenaan. Raha tai sen puute aiheuttaa niin julkeutta, omahyväisyyttä ja suorastaan rikollista käytöstä, kuin myös alistumista, häpeää ja vihan tunnetta.

Sodan jälkeen eletään myös aikaa, jolloin kaikkea on vähän, mutta sodasta olisi toivuttava. Lemaitre on hyödyntänyt historiallisia lähteitä luodessaan valheiden ja petoksen verkoston, jossa kekseliäisyydellä ja rohkeudella pimitetään rahat hallitukselta, kunnilta tai yksityisiltä rahoittajiltakin tilanteessa, jossa kaikki ovat halukkaita pystyttämään muistopatsaita, -laattoja tai jopa monumentteja rakkaitten vainajiensa kunniaksi. Uskomaton tarina, eikä edes kovin fiktiivinen!

Ranskalaiskirjailijoilla on ihme kyky kuvailla hahmojaan ihanan herkullisin tavoin. Niin on tässäkin romaanissa. On ujo nuorimies, joka tahtomattaan ajautuu onnettomuuksiin eikä saa sanaa suustaan, reppana jota on helppo käyttää hyväkseen ja joka hädissään pissaa housuihinsa; vauraan perheen vesa joka morfiinihöyryissään pukeutuu koristeellisiin naamioihin ja höyheniin, tanssii hotellin käytävillä tai korisee kammottavilla kurkkuäänillään. On päättäväisen itsevarma, raskaana oleva, petetty vaimo; menetystä sureva, aiemmin niin tunteeton isä, sekä kukkoilija, nousukas, joka ei tunne mitään rajaa kerätessään omaisuutta. Niin ja tietysti se virkamiesten ja poliitikkojen kirjavan epämiellyttävä joukkio, ympäripyöreät ääliöt, jotka ajattelevat vain itseään eli mainettaan. Värikylläisen kielen taitavasti kääntämisestä suurkiitos suomentajalle!

Vielä on seikka, jota rakastan näissä ranskalaisissa ja joka on varsin vähäpätöinen, mutta minulle merkittävä mauste: ranskan kieli. Nautin suunnattomasti siitä, miten saan välillä muotoilla huulilleni vaikeita ranskankielisiä nimiä, kuten rue Caulaincourt, Saint-Vizier-de-Pierlat, Eugène Larivière, Lèopoldine Péricourt tai vaikkapa Léon Jardin-Beaulieu. Iloa pienistä yksityiskohdista, joista Lemaitren romaanissa riittää muutenkin kuin nimissä. Näkemiin taivaassa on dekkarimainen ja koukuttava, runsas ja rikas, monitasoinen ja kiehtova.

Sain siis vihdoin luettua teoksen joka on lämmittänyt hyllyäni pari vuotta. Helmet-haasteessa kirja kuittaa toiseksi viimeisen kohdan, 6: Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa (löytyy äänikirjana ja elokuvana). Lisää arvioita löytyy vaikkapa näistä blogeista: Kirja vieköön!, Leena Lumi, Hurja Hassu Lukija ja Annelin kirjoissa.