Elly Griffiths: Käärmeen kirous

Elly Griffiths 2012. Englanninkielinen alkuteos A Room Full of Bones. Suomentanut Anna Lönnroth. Tammi 2018. 331 sivua. Kirjastosta.

Griffithsin Ruth Galloway -dekkarit ovat olleet Suomessa pidettyjä ja niitä on alettu suomentaa mukavaa tahtia. Huomasin ensi kevään kirjakatalogeista, että keväällä ilmestyy viides osa. Tuntuu vähän vaikealta kirjoittaa sarjan neljännestä teoksesta ilman että toistaa itseään, mutta kokeillaan. Käärmeen kirous jatkaa hyvin samantyyppisillä teemoilla kuin edeltäjänsäkin. On arkeologimme Ruth ja rikos jonka selvittämiseen tarvitaan hänen asiantuntemustaan. On komisario Harry Nelson, johon Ruth ei ole ollut pitkään aikaan yhteydessä vaikka haluaisi. Heidän ystävänsä, druidi Cathbad ilmestyy aina sinne missä tapahtuu. Ja kuten joskus ennenkin, Ruthin naapurimökkiin muuttaa mies, jonka rooli tapahtumien kulussa pysyy mysteerinä.

Käärmeen kirouksessa keskeinen miljöö on hevostallit, joiden omistajat, lordi Smith perheineen, ovat vaurasta sukua ja samaa sukulinjaa 1300-luvulla eläneen piispan kanssa. Piispan henkilöllisyyteen liittyy yllätys, mutta suurempaan rooliin nousevat aatelissuvun säilömät aboriginaalien luut. On taho, joka kovasti haluaisi että luut palautettaisiin niiden omille maille Australiaan. Tapahtumiin liittyvät selkäesti myös kilparatsut ja eläinten oikeuksia ajava ryhmä. Joku jättää käärmeitä varoitukseksi portaille ja ovenpieliin, ja ihmisiä kuolee salaperäisesti sydänkohtauksiin. Smithien perhe ei taida olla ihan sitä miltä näyttää.

Hieman monimutkaiselta vaikuttava kuvio, mutta Griffiths osaa pitää langat hyvin hyppysissään ja jännäriä on mutkistaan huolimatta varsin vaivaton lukea. Arkelogia ja historian penkominen ovat näiden dekkareiden ydinalaa ja tuovat rikosten mahdollisiin motiiveihin jännän ulottuvuuden. Tosin surmien syyt saattavat löytyä proosallisemmin myös arjesta, koston-, rahan- tai rakkaudenhimosta. Rakkauden kiemuroissa piehtaroi myös Ruth, sillä hänellä on ikävä Nelsonia. Ruthin tytär täyttää vuoden ja kutsuu kaikkia tapaamiaan miehiä "isiksi". Aika yllättäen Ruth löytää yhteyden kuitenkin erääseen parin kirjan takaiseen hahmoon.

Ruth Galloway -dekkarit ovat genren keveästä päästä, mutta eivät sorru imelyyteen. Päinvastoin, sellainen ei sopisi päähenkilöillemme, joiden sosiaalisissa taidoissa tai itsetunnossa on parantamisen varaa. Ruth onkin valloittanut lukijansa tavallisuudellaan. Valloittava on myös Norfolkin kolkko luonto, merenranta ja marskimaat, joiden laidalla Ruth viihtyy (Nelson ei). Lopun ratkaisevia hetkiä vavisuttaa tietysti myrskyinen yö. Griffithsin kirjoitustyyli on myös mukavan kepeä, paikoitellen jopa hieman hymyilyttävä, sellaiseen kuivan englantilaiseen tyyliin.

Lisää arvioita: Kirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä ja Yöpöydän kirjat.