Luin Sigurdardottirin ensimmäistä, Thora Gudmundsdottir -dekkarisarjaa jo kymmenisen vuotta sitten pari kappaletta. En tiedä onko enempää suomennettukaan. Samaan aikaan pidin kovasti niinikään islantilaisen Arnaldur Indridasonin Erlendur-sarjasta. Islanti on pieneksi maaksi hyvin edustettuna skandinaavisessa dekkarigenressä. Perimä kuuluu Sigurdardottirin tuoreempaan sarjaan, jossa päähenkilöinä seikkailevat psykologi Freyja ja rikospoliisi Huldur. Perimän lisäksi sarjaan kuuluvat teokset Pyörre ja Synninpäästö.
Perimä käsittelee mielenkiintoista teemaa, adoptiota. Adoptiolapsilla ei ole aina ollut oikeutta saada tietää biologisten vanhempiensa nimiä, ja tässäkin romaanissa salassapidolle on hyvät syyt. Perimästä ja sen aiheuttamasta katkeruudesta kumpuavat myös rikollisen motiivit. Aiheen käsittely kuitenkin ontuu, valitettavasti. Aihe olisi erinomainen, mutta tämän teoksen motiivit surmatöihin ovat hieman kaukaa haettuja eivätkä ainakaan minulle synnytäneet sellaista tyytyväisyyden tunnetta, kuin yleensä dekkareita lukiessa, kun murhaaja selviää.
Juonesta uskallan kertoa tämän verran: Vuonna 1987 kolme pientä sisarusta revitään irti toisistaan, sillä Islannista ei löydy perhettä joka suostuisi adoptoimaan heidät kaikki. Lasten kotona on tapahtunut järkyttäviä asioita, joista vaietaan vuosikymmeniksi. Mikä yhteys tapahtumilla on nykyaikaan, jossa joku alkaa tappaa toisilleen vieraita ihmisiä erittäin raa'alla tavalla? Ensimmäisen murhan ainoa todistaja on 7-vuotias tyttö; siksi kuvaan astuu lastenpsykologi Freyja. Poliisilaitoksella tutkinnan saa johtaakseen Huldur, jonka suhde Freyjaan on vähintäänkin hankala. Mutta yhteistyötä on tehtävä. Rikoksen ympärillä pyörivien teemojen rinnalle nousee siten myös ihmissuhdesotkut, jotka eivät ainakaan tässä ensimmäisessä osassa ratkea.
Perimästä tekee vetävän toisaalta menneisyyden karmeiden tapahtumien suhde nykypäivään ja se, kuka kukin oikeasti on. Löytävätkö biologiset sisarukset toisensa ja mitkä ovat seuraukset? Kiehtova prosessi on myös lapsitodistajan kuulustelu ja lapsen mielenliikkeiden luotettavuus. Jännä rikoksiin liittyvä yksityiskohta on myöskin salakoodi, jonka nörtti radioharrastaja Karl lopulta ratkaisee, vaikka koodikielen merkitys kokonaisuuden kannalta jääkin hataraksi.
Cozy crime -dekkareiden jälkeen Perimä tuntuu hieman raa'alta, mutta väkivallalla ei onneksi mässäillä, eikä sitä ole liikaa. Jännitystä tuovat todisteiden mahdottomalta näyttävä kudelma ja lapseen kohdistuva turvattomuus. Jos rikollisen motiivit ja tekotavat tuntuvat hieman huterasti rakennetuilta, kritiikkiä saa minulta myös päähenkilöiden välinen kommunikointi. Aikuiset poliisit käyttäytyvät välillä kuin teinitytöt miettiessään kuka on milloinkin vetänyt herneen nenäänsä ja millä tavalla mököttäjää pitäisi lähestyä. En aina edes ymmärtänyt, mikä kommunikaatiossa meni pieleen ja miksi. Tarinassa oli paljon potentiaalia ja se oli koukuttava, mutta kovin korkeita pisteitä kirja ei kuitenkaan minulta saa.
Dekkariviikon viimeinen kirja menee Helmetin haasteessa kohtaan 42: Kirjailijan nimi viehättää sinua. Kyllä, islantilaiset nimet ovat ihanan erilaisia. Kirjankansibingossa kansi kuittaa kohdan "jännitys". Dekkariviikon antia voitte lukea myös mm. näistä blogeista: Kartanon kruunamaton lukija, Tulevin lukublogi, Oksan hyllyltä, Kirjasähkökäyrä, Kirsin kirjanurkka ja Luettua elämää.
Teoksessa vallitsi runsaudenpula, mutta jahka Sigurdardottir uskaltaa luottaa elinkelpoiseen taimeensa ja nyppiä turhina luikertelevat rönsyt pois, sopii kiintoisaa jatkoa Freyja & Huldar sarjalle odottaa, kirjailija kun tuottaa islantilaiseen tapaan varsin mukavalukuista tekstiä! Synninpäästö (2019) lunastaa jo mukavasti Perimän herättämiä lupauksia.
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä. Ainekset ovat kasassa kunhan karsii vähän. Yrsalla on todellakin mukava kirjoitustyyli ja mielelläni luen lisää. Kiitos kommentistasi!
VastaaPoista