Ruotsalainen Johannes Anyuru kertoo isänsä vuosista nuorena miehenä keskellä Afrikan poliittista myllerrystä 1970-luvun alussa. Ugandalainen nuorimies P pääsee opiskelijaksi Kreikkaan Helleenien lentosotakouluun. Hän menestyy opinnoissaan, pääsee lentämään, voittaa urheilukilpailut. Kreikan-vuosien aikana keskisen Afrikan poliittinen tasapaino muuttuu. Idi Amin on kaapannut vallan Ugandassa ja naapurivaltiot ovat varuillaan. Kun P suuntaa töihin Sambiaan, hänet viedäänkin kuulusteluihin ja vankilaan, lopulta pakolaisleirille Tansaniaan.
Anyuru kertoo historiasta, josta en ole paljonkaan tiennyt aikaisemmin. Idi Amin on nimenä tuttu, mutta Afrikan politiikka ei edelleenkään, 50 vuotta myöhemmin, yllä etusivujen otsikoihin. Siirtomaavaltojen jättämät jännitteet, heimojen kokemat vääryydet - P:n kokema mielivaltainen ja epäluulojen leimaama vankeusaika kuvaa hyvin sitä sekasortoa, jossa monet Afrikan maat ovat pitkään olleet. Nuoren miehen lapsuus ilman äitiä, väkivaltaisen isoveljen kanssa ei sekään ole ollut onnellinen. Silti P:llä on omat unelmansa lentää ja toteuttaa itseään.
Ankarissa olosuhteissa P kärsii niin fyysisesti kuin henkisesti. Vankileiriltä haetaan miehiä sotaan Okellon kapinallisjoukkoihin öisin. Ehtiikö P tehdä mitään ennen kuin heidät kuljetetaan rintamalle? Hänen mukanaan kulkee ylellisiä vaatteita Roomasta, joilla hän käy tarvittaessa kauppaa. Jossain vaiheessa on parasta hylätä valokuvat, joissa hän poseeraa lentäjän uniformussa. Juokseminen vie hänet pitkälle, kohti rautatietä ja vapautta.
P:n muistoissa vuorottelevat lapsuus, juoksu ruohikossa, vanhemman veljen Johnin kirjeet, kreikkalainen tyttöystävä K, laivamatka Roomaan ja monivaiheinen pako. Vasta romaanin puolessa välissä paljastuu, että hänen tarinaansa kirjoittaa hänen poikansa Ruotsissa. Loppuvaiheessa kertomukseen sekoittuu kirjailijan suhde isäänsä, välähdyksiä tämän avioliitosta ja vuosista Ruotsista, identiteetin vaikutuksesta kirjailijaan itseensä. Onko hän kotoisin sieltä mistä hänen isänsä on kotoisin, vai onko hän kotoisin tästä ja nyt, isänsä kuoleman lähestymisestä.
Rankoista aiheista ja jopa kafkamaisesta tunnelmasta huolimatta Myrsky nousee paratiisista osaa onneksi olla myös toiveikas, sillä ilman sitä olisi vaikea jaksaa eteenpäin. Anyuru vaihtelee kirjoitustapaa perinteisemmästä kerronnasta päiväkirjamaisiin tekstinpätkiin, jotka heijastavat hyvin tilanteen eskaloitumista, mielen pirstaloitumista tai matkaa eteenpäin. Minulla on lukematta Anyurun tuoreempi teos He hukkuvat äitiensä kyyneliin, joka voitti vuoden 2017 August-palkinnon, mutta tämän jälkeen laitan sen heti lukulistalleni. Täydet pisteet romaanille, joka opettaa uutta maailmasta, vetoaa syvälle tunteisiin, saa jännittämään ja jota on vaikea laskea käsistään.
Myös näissä blogeissa: Sivumerkkejä, Mari A:n kirjablogi ja Luettua. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 18: Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja, Seinäjoen lukuhaasteessa kohdan 24: 1970-luvulla sijoittuva teos, ja PopSugar Reading Challenge: A book with more than 20 letters in its title.
Onpa kiinnostava kirja, ja kaiken lisäksi kertoo siis kirjailijan isästä. En minäkään kovin paljon tiedä Ugandan menneisyydestä (no en kyllä nykyisyydestäkään...), mutta aika rankka tyyppi se Idi Amin on ilmeisesti ollut. Ahdistavuus ja kafkamaiset tunnelmat kyllä pelottavat minua, mutta hyvä tietää, että kirjassa on myös toivoa.
VastaaPoistaTämä oli hyvin kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja.
PoistaMielenkiintoista oli lukea arviosi tästä kirjasta. Meillä oli valittu tämä lukupiirikirjaksi pari vuotta sitten, koska Naisten Pankin lukupiirissä luemme mielellämme Afrikkaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Sitten kuitenkin vaihdoimme kirjan, kun muutamat olivat tämän lukeneet, eivätkä olleet tästä yhtään tykänneet. Eli se sitten vaihdettiin. Itse en ole tätä lukenut, mutta olen kyllä lukenut tuon He hukkuvat äitiensä kyyneliin.
VastaaPoistaNäin ne mielipiteet hajautuvat. Ehkä joku on kokenut tämän liian ahdistavana. Minusta tämä oli upea.
Poista