JP Koskinen: Tulisiipi

JP Koskinen 2019. Like. 351 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Suomalaistaustaisen siirtolaisperheen poika Kaarle rakastaa ajatusta lentämisestä, hyppää kokeilumielessä vajan katolta ja pääsee tapaamaan Atlantin ylittänyttä kaimaansa, Charles Lindberghiä. Lama koettelee perheen toimeentuloa Amerikassa ja niinpä sosialistinen Neuvosto-Karjala vetää puoleensa. Isovanhemmat jäävät Amerikkaan, kun Kaarlen perhe suuntaa kohti työläisen paratiisia.

Petroskoissa on kuitenkin vastassa valtavasti työtä, kehnot asuinolosuhteet, jatkuva kyttääminen ja kyräily. Kaarle, sittemmin Gennadi, pääsee kuitenkin kokeilemaan oikeita siipiä ja lentämään oikealla koneella suomalaistaustaisen komissaarin avustuksella. Pojan lahjakkuus on ilmeistä, mutta tarvitaan sota ennen kuin hän pääsee takaisin ilmaan. Yksi epäonninen junamatka erottaa nuoren pojan perheestä, vie hänet kauaksi Siperiaan nälän ja ainaisen pakkasen armoille. Pojan mukana kulkevat taskussa lentokirja, lapsuudenystävän kirjoittama runo, muistot kuumeeseen kuolleesta pikkusiskosta, intiaani Kolme Arpea, isän mekaniikkataidot ja Janne-sedän ool rait.

Maailmaan palasi värit, sininen, keltainen ja purppura, heräsin eloon monen vuoden horroksen jälkeen. Kaikki, mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kun olin edellisen kerran lentänyt, tuntui vain mustalta, muodottomalta möykyltä, joka putosi ajan virtaan ja katosi pinnan alle. En halunnut muistaa vankeudestasi mitään, se oli vain yksi pitkä ja loputon yö, joka oli viimein loppunut. Suru, kaipaus, nälkä ja vilu, kaikki katosivat. Olin elossa, kone totteli minua, olin irti maasta, osa taivasta, ja siinä oli kaikki.

Tulisiipi pääsee vielä lentämään, mutta vuodet sitä ennen ovat raskaita, eivätkä Neuvostoliiton kylmän sodan vuodet anna lupausta todellisesta vapaudesta. Koskisen Finlandia-ehdokas on mielenkiintoinen romaani toiveikkuudesta, selviytymisestä ja oman tien löytämisestä. Mitä kaikkea sosialismin houkuttelemat, työnteon ja elannon perässä muuttaneet perheet ovatkaan saaneet kokea. Millaista selviytymisvaistoa ja sinnikkyyttä on vaatinut pärjätä olosuhteissa, joissa niin moni on epäoikeudenmukaisesti lahdattu ja viety pois. Koskinen valottaa yhden perheen ja pojan kautta sitä aikakautta, jota Stalinin mielipuoliset vainot leimasivat.

Rikkaruohoja piti kitkeä jatkuvasti, niistä ei tullut loppua koskaan.

Tulisiipi jakautuu kolmeen osaan, josta etenkin toinen on rankkaa luettavaa. Vaikka toiveikkuus välillä kuoleekin, löytyy ankarasta elämästä pieniä valon pilkahduksia, veljeyttä ja kykyä selviytyä. Unelma lentämisestä ei kuole, se pitää hengissä. Muutenkin Koskisen teksti on mukavaa luettavaa ja vie mukanaan alusta loppuun. Nautin ajatuksen väljyydestä ja kauniista yksityiskohdista, jotka nostavat rankan elämän yläpuolelle. Silmäkulmakin kostuu, niin paljon nuorukainen joutuu jättämään taakseen tahtomattaan.

En osaa sanoa, onko romaanissa Lindberghin lisäksi muita todellisia henkilöitä, mutta ihan lopussa paljastuu toinenkin kuuluisuus. Kaarlen ja tämän lapsuudenystävän Lindan elämässä sekoittuvat kiehtovalla tavalla suomalaistausta, amerikkalaisuus sekä nuorten kyky kasvaa ja sopeutua mihin tahansa olosuhteisiin, hyödyntää niitä ja pärjätä minkä tahansa maan passin kanssa. Häikäilemätönkin täytyy kovassa maailmassa olla. Muisto nälästä ja vaarasta seuraa mukana sittenkin kun on jo turvassa.

Tulisiivestä myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Kirjaluotsi, Nannan kirjakimara ja Kulttuuri kukoistaa. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 39: Kirjassa lennetään. Seinäjoen kirjaston aikamatkahaasteessa tämä sopii kohtaan 1940-luvulle sijoittuva kirja, ja edellisvuoden maahaasteeseen laitan tästä Neuvostoliiton. PopSugar Reading Challenge: A book that won an award in 2019 (Suomalaisen kirjakaupan vuoden kirja).