Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Päivi Alasalmi 2015. Gummerus. 286 s. Oma ostos.

Pajulinnun huuto jatkaa Alasalmen edellisestä romaanista, Joenjoen laulusta, mutta toimii hyvin myös itsenäisenä teoksena. Minäkään en ole aikaisempaa teosta lukenut. Poimin romaanin mukaan kirjakaupan alelaarista jo pari vuotta sitten ja nyt hoksasin se sopivan erinomaisesti Seinäjoen kirjaston lukuhaasteeseen, jossa etsitään eri aikakausiin sijoittuvia teoksia. Pajulinnun huuto sijoittuu vuoteen 1525, aikaan jolloin suomalaiset - tässä pirkkalaiset - etenivät kohti pohjoista, valloittivat kruunulle lisää verotettavia alueita ja yrittivät käännyttää saamelaisia kansoja kristinuskoon.

Soruia on nuori saamelaisnainen Uddasin siidasta, Aanaarin kylästä. Viisi vuotta aikaisemmin hän on synnyttänyt lapsen Kaukomielelle, pirkkalaiselle, joka houkutteli hänet mukaansa mutta hylkäsi synnyttämisen hetkellä. Soruialla on uusi puoliso, mutta hän joutuu edelleen kantamaan häpeää ja seuraamuksia hairahduksestaan. Kaukomieli veljineen saapuu jälleen Aanaariin, tällä kertaa keräämään veroja kuninkaalle. He ovat kuulleet kullasta eikä mene kauan, kun he ovat jo kullanhuuhdonnan lumoissa.

Viha, kosto ja kuolema. Veren ja raudan maun pirkkalaiset toivat rauhalliseen Aanaariin, eikä mikään ollut sen jälkeen kuten oli ollut ennen.

Idästä Saamenmaata uhkaa Venäjä. Aanaarin järveltä löytyy nuori saamelaisnainen, joka on soutanut pakoon veristä yhteenottoa omassa kotikylässään. Hän saa jäädä Uddasiin toipumaan. Pirkkalaisten mukanaan tuoma pappi Tuomas edustaa uudenlaista uhkaa. Hänen tehtävänään on käännyttää, vaikka väkisin. Iso mies aiheuttaa pelkoa, mutta myös pahennusta kun hän kiroaa pakanoita ja taivuttaa näitä kasteeseen. Noitarumpu, näkijän lahjat, lääkekasvit ja jumalille uhraaminen ovat kuitenkin Aanaarin saamelaisille elintärkeää. Ilman perinteitä heidän elinkeinonsa ja kykynsä selviytyä olisivat uhattuina.

Alasalmen romaanissa yhdistyy hienosti pohjoisen ajankuva ja saamelaisten kokema paine, joka on jatkunut noiden aikojen jälkeen vielä pitkään. Kahden hyvin erilaisen elämäntavan, kulttuurin ja uskonnon kohtaaminen on jo sinänsä haastavaa, etenkin kun toinen pyrkii toisen alistamiseen ja rajojen asettamiseen. Miten Soruian yhteisön käy, kun rinnakkaiselo ei suju ja yhteenotosta tulee väistämätön? Missä vaiheessa suru ja häpeä muuttuvat voimaa antavaksi vihaksi?

Pajulinnun huuto on myös tarina rakkaudesta. Soruia on kokenut väkevän ihastumisen ja sen seuraukset, eikä hän haluaisi siskonsa kokevan samaa nyt kun pirkkalaiset ovat jälleen lähellä. Soruian oma liitto Matten kanssa kypsyy ja vahvistuu kumppanuudeksi, joka on vaikeissa olosuhteissa elintärkeä. Alasalmen teos on lisäksi ylistys luonnolle, sille miten ihminen on ollut ja voisi olla osa sitä. Nimittäin pirkkalaisten mukana ei tule pelkästään kulttuurista alistamista, vaan myös luonnon alistaminen ihmisen palvelijaksi.

Pajulinnun huudossa on mukavasti taianomainen tunnelma ja se on etenkin historiallisesta näkökulmasta kiehtova. Toki teemat elävät edelleen, eivätkä ihmisyyden kysymykset katoa koskaan. Kerronnaltaan tämä ei ihan minun makuuni ollut, mutta toisaalta ymmärrän sen, miten vaikea kaikkea (nykyihmiselle) vierasta on selittää ja kuvailla ilman että tekstistä tulee kömpelöä. Siinä mielessä kirjailija on onnistunut hyvin.

Surussamme emme löytäneet sanoja senkään vertaa. Emme myöskään laulaneet. Laulu oli iloa varten. surun sai laulaa säveliksi pajulintu.

Näistä blogeista voit lukea lisää: Kirjailuja, Ullan luetut ja Kirjasähkökäyrä. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 37: Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, Seinäjoen haasteessa kohdan 15 (1500 - 1700-luku) ja PopSugar Reading Challenge: Abook on a subject you know nothing about.