Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

Kätlin Kaldmaa 2013. Vironkielinen alkuteos Islandil ei ole liblikaid. Suomentanut Outi Hytönen. Fabriikki Kustannus 2017. 346 s. Lainasin kirjastosta. 

Olipas erilainen romaani! Kirjan nimen olen bongannut useammankin kerran blogeista ja Facebookin kirjaryhmistä, nyt sitten vihdoin luin sen itsekin. Virolainen Kaldmaa on asunut Islannissa ja kuin vanha islantilainen saaga tämä romaani onkin!

Luonnonarmoilla saaressa asuu useampi sukupolvi naisia, miehiä ja lapsia, joiden tarinat kulkevat ketjuina, poukkoilevat ajassa, etsivät toisiaan ja yrittävät selvitä. Etenkin suvun naiset ovat vahvoja pärjääjiä, he tuntevat rohdot ja parantavat sanat, muistavat tarinoita ja suvun vaiheita. Miehet lähtevät merille ja maailman ääriin, takovat punaista rautaa ja tappelevat. 

Islannissa ei ole perhosia on monella tapaa erikoinen. Kerronta rikkoo rajoja ja levittäytyy sivuille milloin satuina, milloin sukutarinana, välillä runoina, välillä kirjainsateena. Typografiset ilottelut korostavat tunnelmia, laulavat sanat lauluiksi, loihtivat luonnon lähelle ja tekevät toisteisuudesta runoutta. Kaldmaa uskaltaa rikkoa myös virkerakenteita, jotka on joskus kuin pakko lukea ääneen, jotta niiden rytmi pääsee oikeuksiinsa. Suomentaja on tehnyt tässä ihan uskomattoman työn.

Kieli on myös hyvin kaunista. Se hyödyntää rakkautta luontoon, joka osaa olla ankara, mutta myös hyvä ja antelias. Loppua kohden luonto äityy suorastaan romanttisen ihanaksi, mutta kuten tarinan pieni tyttö, lukijakin haluaa heittäytyä nurmelle selälleen ja tuntea elämän ympärillään. Romaanin kieli on niin runsasta ja täyteläistä, että kirjan voisi aivan hyvin lukea joskus toisenkin kerran, ja siitä löytäisi aina vaan uutta.

Alkuun pysyin vielä perässä sukutarinan vaiheissa, mutta ehkä saagamaisessa tarinassa ei olekaan niin keskeistä, että asiat etenevät kronolisesti ja realistisesti. En nimittäin pysynyt perässä, enkä sitä aikaakaan aina hahmottanut. Silti tarinat olivat kiehtovia ja universaaliudessaan mitä parhainta satua. Niissä etsitään isää, irtaudutaan synnyinkodista ja mennään naimisiin, menetetään puoliso merelle ja taotaan sydämen ympärille häkki. 

Kaikki, mikä maan päällä kasvaa, kaikki, mikä maan sisällä kerää voimiaan, kaikelle sille antoi Eikukaan sijan sydämessään. Hän oppi tuntemaan ihmiset ja eläimet, puut ja mukulat, viljat ja kukat. Hän kasvatti perunaa ja kaalia, ja oppi, että jokainen kasvi, joka maan päällä kasvaa, kelpaa johonkin. Annin hänelle syntysanat ja kuolemansanat, kielenriimut ja leipäuunit, oksasanat ja mielenvoiman, ja olutveisuun omat sanansa.

Käy lukemassa, mitä blogeissa Kirjaluotsi, Tuijata ja Tekstiluola sanotaan. Helmetin haasteessa laitan tämän kohtaan 42. Satukirja (vaikkei tätä sellaiseksi luokitella oikeasti). Goodreadsin ATY-haasteen kohta 44. A book whose title contains a negative. Vahvat naiset -haasteeseen tämä sopii myös hyvin. Seinäjoen haasteen hahmoista kuittaan yliluonnollisen olennon.