Menestyvän verkkolehden omistaja Jules järjestää häät tuulisella saarella Irlannin Atlannin-puoleisella rannikolla. Pahamaineinen saari ei ole kovin tyypillinen valinta juhlapaikaksi, mutta on omiaan Julesin ja tämän televisiosarjasta tutun sulhasen Willin maineelle. Näyttävän pariskunnan hääviikonlopulle on luotu paljon paineita, mutta sääennuste on huono, eivätkä kaikki vieraat ole ihastuksissaan nopeasti edenneestä suhteesta.
Morsiamen pikkusisko herättää huomiota synkkyydellään. Hänen lähimenneisyydessä on tapaus, joka on jättänyt syvät arvet, eikä nuori Olivia pysty nauttimaan siskonsa suurimmasta päivästä. Jyrkkiin rantakallioihin paiskautuvat aallot ovat melkein liian houkuttelevat. Menetyksiä ovat kohdanneet nuoruudessaan myös Hannah, miehensä avecina juhliin kutsuttu nainen, joka odottaa viikonlopulta paljon, ja hääsuunnittelija Aoife, jylhän saaren vähäilmeinen yrittäjä. Morsiamen, Olivian, Hannahin ja Aoifen lisäksi kerrontaa vie näkökulmallaan eteenpäin bestman Johnno, polttariseurueen musta lammas.
Jo kirjan etukannesta voi lukea, että joku häävieraista kuolee, joten en spoilaa mitään paljastamalla sen. Kirjailija on myös päätynyt rakenteelliseen ratkaisuun, jossa ruumiin löytyminen paljastuu jo ennen kuin muu kerronta on päässyt edes juhlapäivään saakka. Kerronta vaihtelee nykyhetken eli hääillan ja sitä edeltävien tuntien välillä. Odottava tunnelma muuttuu tuntien edetessä jännittäväksi, painostavaksi ja suorastaan kaoottiseksi. On selvää, että vieraslistalla on useampi henkilö, joka kantaa kaunaa, mutta kenelle? Onko kylmä ja päämäärätietoinen Jules astunut jonkun varpaille, onko hurmaavan komealla Willillä vihamiehiä, vai löytyykö jännite Willin vauhdikkaasta polttariseurueesta?
Polttariseurue on juuri niin ärsyttävä, itseriittoinen ja ilkeän yläluokkainen kuin vain sisäoppilaitoksessa vuosia viettäneistä pojista voi kasvaa. Foley onnistuu luomaan miesporukan avulla hetkiä, jotka ikään kuin tunnistaa jostakin (elokuvista?) ja joiden avulla pääsee kiusattujen, alistettujen ja naurettujen ihon alle. Sisäoppilaitosvuosista paljastuu tekoja, jotka on painettu villaisella, mutta joita ei ole unohdettu. Tarinan ja hääillan edetessä käy ilmi, että nuoruuden häikäilemättömillä teoilla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia.
--- uskoo niin lujasti omaan tarinaansa. Minun versioni siitä alkaa murentua. ja kaipa hän on oikeassa sanoessaan, ettei valehdellut, ei oikeastaan. Hän vain jätti totuuden kertomatta.
Romaanin alkumetreillä ajattelin pettyneenä, että tämä onkin kevyempi teos kuin mitä odotin. Foley rakentaa palapeliä kuitenkin niin taitavasti, että pienen ärtymyksen jälkeen huomasin olevani ihan koukussa. Pinnan alla kuohuu ja syvästi inhimilliset tunteet puskevat pintaan sen jälkeen kun kaikki tyypillinen ja pinnallinen on kuvailtu. Foley repii auki tapoja ja ominaisuuksia, joita onkin syytä kyseenalaistaa. Tunnelma synkkenee myös taitavasti vähitellen. Varsinaista jännitystä en teoksesta löytänyt, ennemminkin gotiikkaa ja kauhuelokuvamaisia yksityiskohtia.
Yllättävää kaikessa ei sitten loppujen lopuksi olekaan se, mitä tapahtuu ja kenet tapetaan, vaan se, miten monen ihmisen elämään surman uhri on ehtinyt vaikuttaa. Palapelin palaset jatkavat paikoilleen asettumista vielä päivä kirjan päättymisen jälkeenkin. Kirjasta lisää blogeissa Kirsin Book Club, Luetut ja Kirjan jos toisenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti