Ville Eloranta ja Lotta Jalava: Sana sanasta. Suomen kielen jäljillä

Ville Eloranta ja Lotta Jalava 2021. Tammi. 284 s. Sain lahjaksi. Kuva kustantajan.

Tämä kirja oli ehdottomasti joululahjalistalla ja ihanaa, että sain sen! Kävin kuuntelemassa Elorannan ja Jalavan haastattelua Helsingin kirjamessuilla, mikä vahvisti entuudestaan kiinnostustani kirjaa kohtaan. Olen itsekin eräällä tavalla kielen asiantuntija, mutta voi miten nautinkaan uusimmasta tiedosta ja yksityiskohdista, joita en vielä tiennyt. Kuten kirjoittajat toteavat, kattavaa kansantajuista teosta suomen kielestä kirjoitetaan hyvin harvoin.

Teoksen ensimmäinen luku pureutuu sanojen merkityksiin. Käydään läpi sanojen entisiä ja muuttuneita merkityksiä, konkretian muuttumista abstraktiksi, monimerkityksisyyttä, johdinten vaikutusta merkityksiin ja muutoksiin, homonymiaa eli samalta näyttäviä mutta erimerkityksisiä sanoja, sukunimien etymologiaa ja vierasperäisiä sanoja. Mitä tarkoittavat esimerkiksi nimen Korhonen osat korho ja nen? Mitä tarkoitti ennen saivarrella? Luku päättyy kuvaamaan myös sijamuotojen, kuten elatiivin tai partitiivin, merkityksissä tapahtuneita muutoksia.

Toinen luku pyrkii selittämään ja kuvaamaan, miten kielestämme tuli suomen kieli. Mistä on lähtöisin vaikkapa kielen taipuisuus - onko se geneettistä vai sittenkin naapurista lainattua. Mitä reittiä kantakielten puhujat tulivat nykyiselle Suomenniemelle ja millaisina kielen eri vaiheet ovat kulloinkin ilmenneet, mitkä naapurit ja kauppakumppanit ovat milloinkin vaikuttaneet kielen kehittymiseen. Millä tavalla ympäristö vaikuttaa kieleen ja sen sanastoon?

Lainakerroksia on ihan valtavasti ja ihan arkisessakin sanastossamme on lukuisia lainasanoja eri aikakausilta, kuten ohra, puuro ja isä. Naapurit ovat vaikuttaneet myös nimiimme, kuten vaikkapa germaanikielet Huittisiin. Kolmas luku jatkaa kielen lainakerrosten kanssa: jumala on saapunut kaukaa, tytär hieman lähempää balteilta, raamattu slaaveilta ja laki skandinaaveilta. Kannattaa muistaa myös pitkä rinnakkaiselo saamelaisten kanssa. Joskus lainasanat myös liikkuvat edestakaisin ja niitä saatetaan lainata myöhemmin uudestaan. Miksi muuten joulujuhlassa olisi tuplasti sama asia? Kolmannessa luvussa pohditaan myös sanojen deskriptiivisyyttä ja onomatopoetiaa. Mielenkiintoista ja minulle melko uutta asiaa oli katsaus slangin kehittymiseen ja sen ainesosiin.

Neljännessä luvussa selvitetään muun muassa, millaisia lakeja äänteenmuutosten taustalla on ja millaisia äänteitä meillä on joskus ollut, vaikka enää niistä on jälkiä vain taivutusmuodoissa, kuten tapa - tavat. Nimistöntutkijat ovat joskus päätelleet liikaa kirjakielen perusteella ja karttaamme on jäänyt väärinymmärrettyjä nimiä, kuten Sodankylä. Harhaanjohtavaa on joskus myös olettaa, että sanan perusmuoto olisi muita muotoja korkea-arvoisempi tai vanhempi.

Teoksen lopuksi sopii lyhyt katsaus suomi-sanan alkuperän selityksiin eri aikoina. Tutkimus kehittyy ja menee eteenpäin ja ehkä jonain päivänä tiedämme varmemmin kielemme ja maamme nimen alkuperän, mutta suo-sanalla tuskin on mitään tekemistä sen kanssa, sen voi jo sanoa varmaksi.

Eloranta ja Jalava ovat kirjoittaneet tärkeän teoksen mukavalla tyylillä. Sinänsä pitkät luvut jaksottuvat kivan lyhyiksi alaluvuiksi ja kappaleiksi, ja minä ainakin pidin kovasti siitä, että kirjaa oli helppo lukea vähän kerrallaan tai halutessaan uppotua siihen pitkäksi aikaa. Vaikka terminologiaa onkin paljon, se selitetään hyvin ja asiaan vihkiytymätönkin ymmärtää tekstiä hyvin, kunhan vain on asiasta kiinnostunut. Kirja saattaa myös aiheuttaa kiinnostusta sellaisissa, jotka eivät ole kielemme piirteitä aikaisemmin pohtineet, sillä hauskoja esimerkkejä on runsaasti ja lukija saa usein yllättyä. Teoksesta voisi aivan hyvin ottaa paloja vaikkapa osaksi opetusta melkein millä tahansa kouluasteella. 

Kirjasta myös blogeissa Luettua elämää, Tuijata ja Kirjapino.