Sivut

3.3.2022

Olli Sinivaara: Puut

Olli Sinivaara 2021. Teos. 41 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Harvoin tartun runoteoksiin, mutta kun aiheena ja nimenä on Puut, en voinut olla kokeilematta. Myöskin lukuhaasteiden yksi hyvistä puolista on se, että ne puskevat välillä mukavuusalueen ulkopuolelle. Täytyy kuitenkin sanoa, että Puiden lukeminen ei ollut lainkaan epämukavaa, vaan päinvastoin. Sinivaara sanoitti sen, mitä itsekin usein ajattelen puiden luona, ja tietysti enemmänkin.

Sinivaaran runoissa huomion saavat vuorollaan koivut, männyt, kuuset ja vaahterat. Puiden rungot, latvukset, taimet ja lehvästö rakentuvat, ojentuvat, kasvavat ja heijastuvat eri aikoina eri tavoin. Niiden olemusta ja vaikutusta ympäristöönsä seurataan eri vuodenaikoina. Marraskuu jäi näistä kuitenkin vahvimmin mieleeni.

Saa kulkea ja elää valoa,
jota marraskuussa ei ole,
jota sammaleet ja varvut silti antavat, ojentavat.

Puiden lisäksi läsnä ovat sammaleet, varvut ja metsän olemus ylipäätään. Välillä taustalla on jotain muuta, kuten muuttuva kaupunki. Runojen olemus on hieman melankolinen, mutta puiden ja sammalten ikuinen vihreä tuo tällä hetkellä ikuisuudelta tuntuvaan talveen toivoa keväästä. 

Pidin myös siitä, että mielestäni ymmärsin Puita hyvin. Runoissa ei ole juurikaan sellaista abstratiota, jota voisi tulkita monin eri tavoin, vaan teksti on hyvin konkreettisesti sitä itseään, puuta. Siksi Sinivaaran runojen lukeminen toimii kuin pieni meditaatiohetki: voi keskittyä siihen, mitä näkee, kuulee, haistaa ja tuntee.

Myös blogissa Tuijata on havaintoja Puista. Helmetin lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 12: Runokirja, joka on julkaista viiden viime vuoden aikana. Pohjoisessa lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 14: Runokirja jossa on jotain talvesta, ja Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteeseen tästä löytyy paikka 30: kaupungissa. Goodreadissa tämä menee kohtaan 35: Two books related to flora and fauna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti