Quynh Tran: Varjo ja viileys

Quynh Tran 2021. Ruotsinkielinen alkuteos Skugga och svalka. Suomentanut Outi Menna. Teos. 240 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Quynh Tranin esikoisteos palkittiin viime kuussa Runeberg-palkinnolla, paljon onnea! Luin kirjan jo reilu viikko sitten ja aloitinkin tämän kirjoitusprosessin listaamalla asioita, jotka olivat päällimmäiseksi jääneet teoksesta mieleeni. Yleensä kirjoitan heti, viimeistään lukemista seuraavana päivänä, joten on aika jännää palata taaksepäin ja antaa muistikuvien kerrostua.

Valokuvamaisia muistikuvia on paljon myös Quynh Tranin romaanissa ja se on itse asiassa teoksen piirre, josta kerroin ensimmäisenä, kun lukupiirin ystäväni kyselivät millaisesta kirjasta on kyse. Quynh Tranin kieltä voisi kuvailla myös runolliseksi, mutta nimenomaan lyhyiden, usein jopa verbittömien lauseiden ansiosta lukijan on helppo nähdä hetket mielessään. Riveillä on paljon kuvausta, mutta juuri sen verran kuin on tarpeen. Kieli ei kuitenkaan ole ytimekästä, vaan ennemminkin unenomaista ja häilyvää. Tarinakaan ei etene aina kronologisesti.

Viikonloppuisin, kun kaikki olivat kotona, saatoin herätä hiljaiseen ja pehmeään sateen ropinaan. Huoneen vastakkaisella puolella Hieun mytätyt lakanat. Suljin silmäni, nukahdin uudelleen. Päivä, joka alkanut aikoja sitten. Sateen yhä laiskistuva naputus peltiä vasten, sateen viileys ikkunoissa aivan kuin ne olisivat minun omaa ihoani.

Romaanin kertoja on pieni poika, pikkuveli, jonka perheeseen kuuluvat äiti Má ja isoveli Hieu. Vietnamilaistaustainen perhe asuu pienellä paikkakunnalla Pohjanmaalla ja luonnollisesti maahanmuuttajuus ja kulttuuriset piirteet tuovat romaaniin oman värinsä. Vietnamilaiset muodostavat yhteisön, jotka kokoontuvat pelaamaan, käyvät mustikassa ja työskentelevät pesulassa. Vietnamilaisen näkökulmasta suomalaisten tarpeet vaikuttavat välillä huvittavilta ja törmäävät epäloogisuuteensa. Miksi hakeutua aina valoon, kun varjostakin voisi nauttia?

Pikkuveli on perheen tarkkailija, ja olosuhteita tai varsinaisia tapahtumia kiehtovampia ovatkin päähenkilöiden ja heidän verkostonsa välisensä suhteet ja jännitteet, kuten Mán rooli aasialaisten elokuvien välittäjänä tai hänen ystävänsä äkillinen hiljaisuus. Pikkuveli tallentaa näkemänsä ja kokemansa ja lapsen näkökulma asioihin avaa silmiä piristävällä, joskus myös hyvin hämmentävällä tavalla. Jännitteitä on perheessäkin, sillä murrosikäinen Hieu kiinnostuu tytöistä, mutta aiheuttaa myös paheksuntaa. Hänen ja Mán välit ovat erilaiset kuin pikkuveljen ja äidin, enkä ihan alkuun edes ymmärtänyt Mán olevan poikien äiti. Má muuten tarkoittaa vietnamiksi äitiä. Vahvasti mieleeni on jäänyt myös erikoisen merkityksellinen viikko mustikkametsässä, jonne pienimmäinen ei päässyt mukaan, mutta joka näytti ädistä, isoveljestä tai vanhasta Tei-Tei-tädistä ihan uusia puolia.

Hienosti omaääninen teos, josta voisi avautua vielä paljon lisää, jos sen lukisi toisen kerran. Quynh Tran osaa kirjoittaa tekstiä, joka sekä piilottaa että paljastaa. Ja Outi Mennan suomennokset ovat aina upeita. Helmetin haasteeseen mietin, olisiko tässä kirja, jonka kansi saa hyvälle tuulelle - onhan se hieno, mutta laitan kirjan kuitenkin kohtaan 45: Palkittu esikoiskirjailija. Seinäjoen lukuhaastetta varten löysin tästä rannikon (17) ja Goodreadsin haasteessa laitan tämän kohtaan 14: A book with fewer than 5000 ratings on Goodreads. Kirjasta myös blogeissa Kirsin Book Club, Kirjaluotsi ja Kirja vieköön!