Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin

Karin Smirnoff 2020. Ruotsinkielinen alkuteos Sen for jag hem. Suomentanut Outi Menna. Tammi 2022. 320 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Smirnoffin suositun Jana Kippo -trilogian päätös oli ihan yhtä hyvä kuin mitä kaksi aiempaa osaa antoivat odottaa. Jana menettää toisen osan päätteeksi kaksosveljensä, ja hän tuntee luonnollisesti olevansa eksyksissä. Kaksosten lapsuus on ollut vaikea väkivaltaisen, ilkeän isän vuoksi. Janalla on ollut hyvin nuorena suhde Johniin, erakkomaiseen miehenkörilääseen, jonka kanssa suhde jatkuu jälleen pohjoisessa. Äidin puolen suvun vaatimus saada veljen ruumis haudattua äidin kotiseudulle ei saa Janalta tukea, mutta Kukkojärven uskovaisia haastavammaksi osoittautuukin epävarmuus siitä, missä koti on. Palaako Jana Tukholmaan vai jääkö hän Smalångerin pikkukylään?

Jana palaa hetkeksi Tukholmaan, jonne hänelle on järjestetty näyttely. Janan vapaa-ajallaan taiteilemat ihmisfiguurit ovat herättäneet asiantuntijoiden huomion ja näyttely on menestys. Tukholmassa Jana tapaa kaksoveljensä näköisen Nikin, joka saa hänet lähtemään vieläkin etelämmäs. Etelässä on arvoituksellinen veistos ja sen luonut pelkoa herättävä ukko, jonka saaressa Jana viettää yllätyksekseen muutaman viikon. Palatessaan pohjoiseen Johnin tähden hänen on pohdittava, onko tuttavuus Nikin kanssa kestävää vai ovatko ihmiset pohjoisessa hänen kotinsa.

Kolmesta romaanista tämä oli ehkä sekavin. Reissu etelään on Janalle merkittävä sekä ammatillisesti että identiteetin kannalta, mutta minulle se oli hieman epämääräinen. Sen kautta avautui kuitenkin paljon Janan nuoruudesta kotoa lähdön jälkeen ja siitä, miten pahasti hän on ollut aina miesten hyväksikäyttämä. Aikaisemmista kirjoista tuttu teema siis jatkui ja siihen tuli uusia kerroksia. Väkivallan kyllästämät ihmissuhteet ovat tehneet Janasta kylmän ja ulkopuolisen näkökulmasta tunteettoman, mutta lukija tietää ettei hänellä ole helppoa. Lämpöä hänestä löytyy yllättäen aina silloin, kun läheisyyttä ei pyydetä, kuten työssä kodinhoitajana tai nuorta koditonta maahanmuuttajapoikaa auttaessaan.

Näissä romaaneissa on useita rujoja henkilöhahmoja, mitään ei kaunistella, suhteet ovat hyvin hankalia ja menneisyydellä on taipumus tulla väliin, katkeroittaa mieli tai päästää viha valloilleen. Rehellisyys ja teeskentelemättömyys tekevät tarinoista kuitenkin ihanan vetäviä ja hahmoihin pääsee hyvin sisälle. Vähitellen kaikille löytyy paikkansa, vaikka kolmannessa osassa myös harmittavan moni kuolema osuu kohdalle. Janan sitkeyttä voi vain ihmetellä, mutta en tiedä pystyykö häntä kuitenkaan ihailemaan, niin ristiriitainen hänkin on - ja syystä. Smirnoff kirjoittaa omintakeisella tyylillä (ilman pilkkuja, nimet pienillä alkukirjaimilla), joka vaati ensimmäisen kirjan kanssa totuttelua, mutta johon vähitellen ihastuu.

Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 20: Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla. Goodreadsin haastekohdista tähän sopii 37: A book with a theme of returning home. Pohjoisen lukuhaasteen kohdista kuittaan tällä 19: Kirjassa on tunturi tai vaara (kannessa). Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteesssa laitan tämän kohtaan 14: paluu jonnekin. Kirjasta myös blogeissa Tuijata, Kirjasähkökäyrä ja Kirjojen keskellä.