Pohjois-Norfolkin muinaiset marskimaat ovat jälleen draaman näyttämönä kahdennessatoista Ruth Galloway -dekkarissa, vaikka arkeologimme asuukin nyt Cambridgessa. Esi-isiltä on siirtynyt jälkipolville paljon legendoja ja taruja marskimaitten hengistä ja asukeista. Lyhdynkantajien kaltaisia tarinoita tiedetään muualtakin maailmasta. Johdattavatko ne valoa ja lämpöä kaipaavia kulkijoita kuolemaan, vai voisiko niistä olla apua pelastusta kaipaavalle?
Sitten hän kuulee jotain. Matalan, sointuvan kutsun, joka kuulostaa jotenkin tutulta. Hän muistaa Cathbadin ja Erikin kertomat tarut kadonneiden lasten sieluista, jotka huutavat merellä, näkeistä ja merenhengistä ja seureeneistä, jotka houkuttelevat varomattomia merimiehiä tuhoon laulullaan.
Legendaa on ilmeisesti hyödyntänyt taiteilija Ivor March, joka on jo tuomittu kahden nuoren naisen surmasta. Kaksi muutakin on kateissa ja Ruthin tyttären isä, rikoskomisario Nelson on varma, että March on murhannut nämäkin kaksi. Lyhdynkantajien tapaus pakottaa Ruthin jälleen mukaan murhatutkintaan Nelsonin avuksi. Kun kolmaskin nuori nainen katoaa, tarvitaan koko vakavien rikosten tiimiä. Apulaiskomisarion paikasta haaveileva Judy Johnssonin puoliso, druidina tunnettu Cathbad saa aavistuksen, ettei March ehkä olekaan kaikkien murhien takana, ja siis syyttä vankilassa. Samaa mieltä ovat Marchin tunteneet naisetkin, mutta uskooko jääräpäinen Nelson miehen syyttömyyteen?
Ruth on viettänyt viikon mittaista kirjoitusretriittiä Marchin tunteneen Crissyn emännöimässä Grey Wallsin talossa. Hän on ystävystynyt luottamusta herättävän naisen kanssa, mutta kun sarjamurhaajan ja naisen välinen yhteys paljastuu, täytyy Ruthin pohtia uutta ystävyyttä uudelleen. Kuten Cathbad sanoisi, kaikki on yhteydessä toisiinsa, ja niin tuntuu että on nytkin, kun Nelsonin johtamat tutkimukset vievät Grey Wallsiin ja lähelle Ruthin tapaamia ihmisiä.
Ruthilla on uusi elämä Cambridgessa komean amerikkalaisen tutkijan Frankin kanssa. Frank on kaikin puolin täydellinen ja tulee hyvin toimeen Ruthin tyttären, 9-vuotiaan Katen kanssa. Jokin kuitenkin hiertää, sillä Ruth alkaa saada paniikkikohtauksia, eikä hirveästi innostu Frankin ehdotuksesta lähteä kahdestaan ulkomaanlomalle. Ajatuessaan murhien myötä takaisin marskimaille Norfolkiin, Ruth ymmärtää kaipaavansa vanhaan pieneen mökkiinsä, rauhallisen ja synkän rannikon kainaloon. Tarina jättää kuitenkin tulevaisuuden avoimeksi, joten seuraavaa osaa odotellessa!
Lyhdynkantajissa on paljon tuttuja elementtejä, kuten aikaisemmista sarjan osista tutut Nelsonin perhe, työkaverit, Ruthin perhe ja ystävät. Muutoksiakin on tullut, ja onneksi uudet hahmot vaikuttavat lupaavilta. Miljöö on saanut pientä vaihtelua ikivanhasta yliopistokaupungista, mutta pääpaino on edelleen marskimaiden tuntumassa. Arvaamattomilla luonnonolosuhteilla on vaikutuksensa myös loppuratkaisuun. Griffithsin suosittu sarja on ollut melko tasaisen laadukas, ja jostain syystä tämä osa tuntui erityisen vetävältä.
Dekkarista myös blogeissa Luetut, Kirjan jos toisenkin sekä Kirjasähkökäyrä. Lukuhaasteissa tämä menee seuraaviin kohtiin: Helmet 38: Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan; Goodreads 41: A book from NPR "Books We Love" list ja Seinäjoen kaupunginkirjasto 13: Uusi työpaikka.
Luin tämän juuri äsken loppuun ja oli kyllä mainio osa! Pidän peukkuja, että mokoma Frank katoaa kuvioista ja Ruth palaa marskimaalle. :D Tämä muutos oli järkytys, vaikka siitä jo Kivikehässä vihjailtiin.
VastaaPoistaMä uskon vakaasti että Ruth palaa kotiin!
Poista