Tuire Malmstedt: Mykkä taivas ja Enkelimetsä

Tuire Malmstedt. Mykkä taivas 2019. Enkelimetsä 2020. Myllylahti. Luin molemmat ekirjana BookBeatista. Kuvat kustantajan. 

Malmstedtin Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää valittiin vuoden 2018 esikoisdekkariksi Suomessa. Minäkin annoin siitä innostuneet arviot postauksessani. Rikostutkijana toimiva Isa joutui rämpimään melkoisen syvissä vesissä jo aloitusosassa, eikä hänen elämänsä helpotu yhtään toisessakaan osassa. Hänen ajatuksensa ovat edelleen hänen autistisessa Edith-tyttäressään, painajaiset verottavat yöunia eikä Isan lähipiiri ole ihan vakuuttunut, onko nainen tarpeeksi hyvässä kunnossa suoriutuakseen rankasta työstä.

Mykkä taivas vie lukijan välillä vuoteen 1944, kun 15-vuotias tyttö rakastuu salaa, ja suunnitelmat muuttuvat karjalaisten joutuessa jälleen jättämään kotiseutunsa. Välillä seurataan nuoren Ayashan matkaa Syyriasta Suomeen vuonna 2015. Molemmat nuoret joutuvat tekemään päätöksiä, joilla on seurauksensa vuosia myöhemmin. Samoin kuin Pimeässä jäässä, tässäkin teoksessa teemana ovat lapset, naisiin kohdistuva väkivalta ja paineet, liian nuorena tehdyt päätökset. Surmien kohteeksi joutuvat tällä kertaa kuitenkin poliisit, mikä saa Isan työyhteisön suunniltaan. Poliisikunnassa työskentelevät niin hänen lapsuudenystävänsä Janne, ex-miehensä Samuel kuin työparinsa Niiles, jonka kanssa Isalla taitaa olla jotain säpinää. Onko heistä kukaan turvassa? Onko Isa itse turvassa?

Enkelimetsässä Isan henkilökohtainen elämä alkaa vähitellen asettua, vaikka synkät vedet valtaavat mielen edelleen usein. Hänen tyttärensä tarina saa jatkoa, ja muutenkin arkeen tulee lisää lämpöä ja rakkautta. Metsästä löytyvät morsiuspukuiset uhrit aiheuttavat kuitenkin painajaisia. Onko Isa tarpeeksi terve tehdäkseen suuria päätöksiä omassa elämässään? Kuka on niin vihainen, että jättää nuoria naisia roikkumaan puusta keskellä talven ankarinta pakkasjaksoa? Tämän teoksen tarinaa värittävät päiväkirjamaiset otteet vanhasta kansasta 1600-luvulta sekä muistot surullisesta lapsuudesta.

Malmstedtin dekkareissa on vahvasti kauhugenren elementtejä. Painajaismaiset yöunet, aavemaiset näyt sekä mielen jatkuva epätasapaino tekevät lukemisesta jännittävämpää kuin se, mitä oikeasti tapahtuu. Isa joutuu jatkuvasti perustelemaan muille näkyjään, selittämättömiä tapahtumia, kuulemiaan ääniä ja ylipäätään mielensä liikkeitä. Tutkittavat tapaukset ovat hyvin rankkoja, jopa makaabereja. Niissä on mustia joutsenia, mustia morsiamia, katkottuja ruumiinosia ja ankaria vanhempia. Hieman ihmettelen sitä, miten paljon yhteen työyhteisöön ja yhden naisen elämään mahtuukaan menetyksiä, mutta fiktiotahan tämä vain on, eikä Malmstedtin teoksissa varmastikaan ole tavoitteena realistisuus. Nämä dekkarit eivät sovi välttämättä cozy crimen ystäville.

Tarinoihin tuovat syvyyttä kertomukset muista ajoista ja paikoista, joiden kytköstä Savonlinnan seudun surmiin tai katoamisiin alkuun epäilee vahvasti, mutta jotka lunastavat lopulta paikkansa osana kokonaisuutta. Kokonaisuutena teokset ovatkin hyviä, toimivia, hyvin vetäviä ja jopa vahvoja, vaikka pienet yksityiskohdat välillä laskevat arvosanaa. Sanoisin, että aloitusosa on näistä kolmesta paras, ja ehkä luin kaksi seuraavaa vähän liiankin peräkkäin, sillä Enkelimetsässä aloin vähän puistella päätäni. Isalle sattuu jo vähän liikaakin. Kustannustoimittaja olisi voinut korjata pari potentiaalivirhettä tekstistä, ja suomen kieltä oppivan käyttämään suomen kielen rakenteisiin olisi voinut konsultoida S2-opettajaa.

Erinomaista lomalukemista, jonka avulla pääsin viikoksi täysin eroon omista työasioistani. Koska molemmat sijoittuvat Oravin kylään ja Saimaan rannoille, kuittaan niillä Helmetin haastekohdat 47 ja 48. Goodreadsin haasteessa sijoitan nämä kohtiin 12: A book connected to birds ja 13: An object that is repeated on the cover. Seinäjoen kaupunginkirjaston muutoksista kuittaan lapsen syntymän ja muodonmuutos/ulkonäön muutos.

Satu Rämö: Rósa ja Björk

Satu Rämö 2023: Rósa ja Björk. WSOY. Luin Bookbeatista. 

Rämön huippusuosittu Hildur-romaani on saanut tänä vuonna kovasti odotetun jatko-osan. Hildur on poliisi, joka työskentelee Islannin Länsivuonoilla pienessä, rauhallisessa kotikaupungissaan. Poliiseja siellä on vain kaksi ja puoli, sillä esihenkilö-Hetan lisäksi Hildurilla on työkaverinaan Suomesta Islantiin saapunut harjoittelija, Jakob. 

Paikallisen kuntavaikuttajan yllättävä kuolema pitää pienen poliisikunnan kiireisenä ja varpaillaan. Häikäilemättömällä miehellä on lukuisia vihamiehiä, mutta kaikki hämärät toimet on kuitenkin aina saatu lakaistua maton alle ja kriitikot hiljennettyä. Vähän aikaisemmin Islannin rannikolta noussut pienkone on tippunut, eikä Hildur malta olla yhdistämättä tapauksia toisiinsa.

Hildurilla on nimittäin taipumusta saada ennakkotuntemuksia ja nyt hänen kroppansa kertoo ettei kaikkea ole ratkaistu. Käy ilmi että niin ammuttu kuntavaikuttaja kuin tämän jalkapalloilijapoikansakin ovat niittäneet kyseenalaista mainetta naisten parissa. Naisten alistamisesta on saanut tarpeekseen mm. Dísa, nuori nainen, joka on vähitellen päässyt elämänsyrjästä kiinni. Hänelle on aikaisemmin sattunut jotain, mikä on jättänyt arvet loppuiäksi.

Varsinaisen poliisitutkinnan ohella Hildur jatkaa lapsuuteensa liittyvän mysteerin selvittämistä. Hänen pikkusisarensa, Rósa ja Björk, katosivat lähes 30 vuotta sitten. Pääseekö Hildur yhtään lähemmäksi totuutta? Jännäri rakentuu luvuista joissa palataan välillä katoamista edeltäviin ja sen jälkeisiin kuukausiin. Näissä käydään läpi Hildurin kuolleen äidin, Rakelin, arkea ja valintoja, päänsärkyä, pelkoa ja rohkeita päätöksiä. Yrittäessään unohtaa järkyttävän traumansa Hildur on saattanut samalla unohtaa millainen hänen äitinsä todellisuudessa olikaan. Jakob painostaa Hildurin palaamaan hylätylle kotitilalle, minkä jälkeen muistot tulvivat mieleen.

Rämön teoksessa on teemoina mm. naisen osa ja asema, (koti)väkivalta ja vääränlaisena pidetyn rakkauden paljastuminen. Avioliittojen murheita ja puolison ikäviä ominaisuuksia punnitaan niin menneisyydessä kuin nykyhetkessäkin. Jakobillakin on oma huoltajuuskiista meren toisella laidalla. Perhedraamoissa pelinappuloina ovat valitettavasti lapset, joiden katoamisia ja huostaanottoja Hildur tutkii työkseen.

Valtaa väärinkäyttävien poliitikkojen ja puolisoiden vastapainoksi Rämön kirjasarjan päähenkilöt ovat ihanan lämpimiä ja saavat toisistaan valtavasti tukea. Komea Jakob neuloo islantilaisia villapaitoja ja käy juoksulenkeillä naapurinsa Hildurin kanssa. Suhde lentoemäntään vaikuttaa vakavalta. Tinna-täti laittaa maukasta lammaspataa ja on tärkeä ankkuri Hildurin menetysten sävyttämässä elämässä.

Kai sarja jatkuu? Uskon ja toivon niin! Esikoisteosta hieman vähemmän tässä kakkososassa enää selitellään islantilaisia piirteitä ja tapoja, nekin joko Jakobin tai muiden maahan muuttaneiden näkökulmasta. Pieni ripaus vanhoja uskomuksia on tietysti mukana ja hyvä niin, ne kuuluvat islantilaisiin tarinoihin ja elämään, kuten myös arvaamaton sää ja rosoiset pinnanmuodot.

Elly Griffiths: Yöhaukat

Elly Griffiths 2021. Englanninkielinen alkuteos The Night Hawks. Suomentanut Anna Kangasmaa. Tammi 2023. Luin/kuuntelin BookBeatista. Kuva kustantajan.

Ihanaa kun hoksasin, että uusimman suomennetun Ruth Galloway -dekkarin voi lukea pääsiäisreissun aikana e-kirjana, eikä tarvitse odottaa kirjaston pitkän jonon purkautumista. Luen aika harvoin e-kirjoja - yleensä vain lomareissuilla, jotta oikeita kirjoja ei tarvitse kuljettaa mukana. Kuuntelen kirjoja vielä harvemmin ja edellisestä kerrasta on varmasti jo monta vuotta. Nyt ostin sitä varten junaan uudet nappikuulokkeetkin, eikä kuunteleminen ollut hassumpaa. Uskon että se johtui osittain kyllä siitäkin, että luotin kirjaan niin vahvasti.

Olen siis ehdoton Ruth Galloway -fani ja odotan jo kauhulla sitä päivää, kun Griffiths lakkaa kirjoittamasta tätä sarjaa. Yöhaukat on sen neljästoista osa ja ainakin kaksi on vielä tuloillaan Wikipedian mukaan. Samalla selvisi muuten se, että Elly Griffiths on kirjailijanimi, jonka takana on Domenica de Rosa -niminen henkilö. 

Tällä kertaa Ruth tempautuu mukaan murhatutkimuksiin, sillä Norfolkin marskimailla metallilöytöjä etsivät Yöhaukat ovat törmänneet ruumiiseen - kahteen itse asiassa, ja tarvitaan luuasiantuntijaa avuksi. Ruumiista toinen osoittautuu pronssikautiseksi maahanmuuttajaksi, mutta toinen vie komisario Nelsonin tutkimukset salaperäistä tutkimuslaitosta kohti. Aarteenetsijät sattuvat olevan lähistöllä myös, kun Black Dog -nimisen talon sisältä kuuluu laukauksia. 

Black Dog vie heti paikallisten ajatukset myyttiin isosta mustasta koirasta, jonka pelätään kielivän kuolemasta. Talo tuntuu hyvin pahaenteiseltä ja kolkolta, eikä sen sisällä ammutusta pariskunnastakaan kerrota kovin hyvää. Heidän lapsensa eivät ikävöi kuolleita vanhempiaan, mutta onko heillä mitään tekemistä tapauksen kanssa? Komisario Nelsonin tiimi paiskii töitä usean kuolemantapauksen selvittämiseksi. Ruman talon, Pohjanmeren rannikon, lääketieteellisen laitoksen ja arteenetsijöiden välille muodostuu verkko, josta Nelsonin on löydettävä ratkaisu.

Dekkarissa ovat tietysti mukana kaikki tutut hahmot ja on huojentavaa, että Ruth itse on muuttanut takaisin rannikolla sijaitsevaan pieneen mökkiinsä. Tutkimuksissa ja lastenhoidossa on apua druidi Cathbadista, hänen puolisonsa Judy osoittautuu jälleen intuitiiviseksi ja vahvaksi poliisitiimin jäseneksi, ja tiimin entinen jäsen Clough vierailee myös paikkakunnalla. Ruth pohtii edelleen suhdettaan tyttärensä isään Nelsoniin - tai lähinnä sitä, onko sellaista ja tuleeko sellaista koskaan. Kun Nelsonia ammutaan, lähentyvät hänen vaimonsa ja Ruth hetkeksi, kun huoli on yhteinen. Mitä Nelson itse ajattelee naisistaan, kun hän kerrankin istuu alas ja keskustelee heistä viisaan äitinsä Maureenin kanssa? Itse pohdin kysymystä keskellä yötä!!

Yksi uusi hahmo tarinassa on yllättävän vahvasti mukana, eikä Ruth ole varma onko tyyppi ärsyttävä vai olisiko tästä ystäväksi. Mies on valittu yliopiston arkeologian laitokselle opettajaksi, sillä Ruth on ylennetty laitoksen johtoon. Jotain hämärääkin tässä miehessä on, siinä miten hän ilmestyy aina sinne missä tapahtuu, ja veneretkellä lasten kanssa Ruthin niskavillat ovat suorastaan pystyssä. Marskialueen luonto ei muuten tällä kertaa ole kovin dramaattisessa roolissa, mutta vanhoja tarinoita riittää, kuten useimmissa Griffithsin teoksissa. 

Ruth Galloway -sarjan teokset ovat melko tasaisen hyviä - en muista että olisin antanut niille Goodreadsissa koskaan alle neljää tähteä. Tämä neljästoista osa sai minulta peräti täydet viisi; se on siis ehdottomasti yksi parhaista. Helmetin lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 46: Kirjassa on epätavallinen poika tai mies. Goodreadsin haasteesta kuittaan kohdan 48: A book with an unusually large version of an animal in the story. Seinäjoen kaupunginkirjaston muutoshaasteen kohdista tähän sopii 20: Rakastuminen.

Joel Haahtela: Jaakobin portaat

Joel Haahtela 2022. Otava. 192 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Haahtelan kolmastoista teos on osa pienoisromaanien trilogiaa, joissa etsitään totuutta ja mielenrauhaa. Trilogian aikaisemmat osat ovat Adèlen kysymys ja Hengittämisen taito. 

Jaakobin portaissa minäkertoja lentää Jerusalemiin, jossa hänen veljensä yllättäen on. Veli on otettu potilaaksi psykiatriseen sairaalaan, sillä hän kärsii Jerusalemin syndroomasta. Hän on kuitenkin jo pääsemässä sieltä pian pois, jos vain mies tulee saattajaksi.

Jerusalemissa kertojamies kulkee vanhankaupungin kaduilla ja muistelee lapsuuttaan Helsingissä, isän rakentamaa kajuuttaa ja äidin kuolemaa. Kujat vievät häntä lumisateessa epätodellisiin kohtaamisiin ja hetkiin, kohti Jaakobin portaita, joista hänen isoisänsä on piirtänyt merkintöjä Jerusalemin karttaan. Onko portaita oikeasti olemassa vuosisatojen ja kaupungin kerrosten alla? Veli pääsee osastolta kotiin, mutta ennen sitä mies joutuu kyseenalaistamaan oman mielenterveytensä, sillä syvällä muistoissa on jotain, mikä pyrkii pintaan juuri Jerusalemissa. 

Tästä teoksesta on vaikea kirjoittaa, sillä se on enemmän tunnelmia kuin tapahtumia. Mieleen jäävät ruoat, joita mies ostaa kadunkulmilta, naapurin taito kuunnella, perhe jonka sohvalle päätyy appelsiinilaatikon levittyä kadulle, tai rauhoittava lääkäri Elisheva. Haahtela osaa muotoilla isoja ajatuksia lyhyiksi, kauniiksi lauseiksi, joita tekee mieli jäädä makustelemaan. Niiden kautta saattaa löytää jotain itsestäänkin.

Lyhyestä teoksesta lyhyt postaus. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 32: Kirjan voi lukea kerralla alusta loppuun. Goodreadsin haasteessa se sopii kohtaan 34: A novella. Kirjasta myös blogeissa Kirsin Book Club ja Tuijata.

Janne Saarikivi: Rakkaat sanat

Janne Saarikivi 2022. Teos. 269 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kun sanoja rakastava kielitieteilijä kirjoittaa sanoista, hän ei pureudu pelkästään niiden etymologiaan tai merkityksiin, vaan laajentaa katsauksensa koskemaan maailmankatsomuksia, historiaa, kulttuuria, luontoa, ihmiskunnan muutoksia - elämää. Yksi sana on kokonainen maailma. 

Pohdin koko ajan, miten ihmiset käyttävät sanoja kertoakseen jotain itsestään ja maailmasta tai käyttääkseen valtaa suhteessa toisiinsa. Samalla kuuntelen ja luen, miten sanat luovat maailman, jonka ajattelemme olevan jo olemassa.

Saarikivi on valinnut teokseensa sanoja, jotka ovat tuttuja monissa tuntemissamme kielissä, kuten kahvi, tai niin harmaan arkisia ja pysyviä, ettei niitä edes ajattele, kuten kivi. Osa sanoista on vanhaa suomalais-ugrilaista perua, osa on tuoreempia lainasanoja, ja sitten on niitä, joiden alkuperästä ole mitään varmuutta, kuten suomi. 

Välillä kirjoittaja-tutkija intoutuu kertomaan myös itsestään ja suhteestaan ilmiöön, josta sana kertoo, kuten nimi. Teos onkin paikoin suorastaan intiimi, niin itseään lähellä Saarikivi pysyttelee sanoista kertoessaan. Lukija saa tietää hänen ihmissuhteistaan, työurastaan ja arvoistaan. Hänen lukuisat matkansa Venäjän alueen suomalaissukuisten kansojen kielten ja kulttuurin pariin näkyy hyvin, ja on mielestäni raikas tuulahdus verrattuna angloamerikkalaisen kulttuurin keskeisyyteen elämässämme.

Tämän kirjan eräs läpikantava ajatus on maailman nopea modernisaatio ja siihen liittyvä elämäntavan ja käsitteiden muutos. Samalla muistot aikaisemmista elämäntavoista ja entisajan ihmisistä säilyvät kielessä, jos osaa lukea sanoista niiden historiaa.

Populääritieteellinen teos nojaa vahvaan kielitieteelliseen tutkimukseen, joihin Saarikivi usein viittaa, ja keskeisimmät lähteet on listattu heti teoksen alkuun. Moni sana kaipaa kuitenkin vielä lisätutkimusta ja Saarikivi myöntää usein, ettei etymologisia yksityiskohtia aina tiedetä, tai ainakaan hän ei tiedä. Luvut ovatkin mukavan pohdiskelevia, ajatukset poukkoilevia ja esimerkit mielenkiintoisia. Välillä kirjailija-tieteilijä haluaa avata lukijansa maailmankuvaa, välillä hänen esimerkkinsä saavat hymyn huulille, kuten luvussa Ruotsi.

---saman soutuseuran, aikansa vapaamuurarijärjestön, nimitys on kelvannut niin ruotsalaisten, suomalaisten kuin venäläisten nimitykseksi, toden totta kertoo menneisyyden monikansallisuudesta, kapitalismin ja globalisaation verisistä alkuaskelista, sekä tietenkin kansainvälisen rikollisuuden pitkistä juurista.

Rakkaat sanat on ihanan vetävää luettavaa ja uskon että siitä nauttii kuka tahansa lukija. Minulle, kielestä kiinnostuneelle, se osoittautuu niin rakkaaksi, että harkitsen vakavasti kirjan ostamista omakseni. Sanojen ihminen, äiti, höhlä, työ, totuus tai vaikkapa Tampere pariin olisi kiva palata vielä joskus, tarkistaa taustoja ja pohtia mihin suuntaan niiden merkitys muuttuu ajan myötä.

Kirjasta myös blogissa Kirjat kertovat. Lue myös mitä kirjoitin Saarikiven aikaisemmasta kirjasta Suomen kieli ja mieli. Kielestä kiinnostuneelle kiehtovaa luettavaa on myös Lotta Jalavan ja Ville Enorannan Sana sanasta -teos. Helmetin lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 11: Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi. Pohjoisessa lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 23: Nykyiseen tai entiseen kotiseutuusi liittyvä teos.

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

Elizabeth Gilbert 2013. Englanninkielinen alkuteos The Signature of All Things. Suomentanut Taina Helkamo. Gummerus 2022. 575 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

"Elämäsi romaani", luvataan Elizabeth Gilbertin teoksen kannessa ja toden totta, melkoinen teos ja ihana lukuromaani tämä onkin. Ei nyt ehkä ihan elämäni paras romaani, mutta hyvin vaikuttava, rakastettava ja varmasti mieleenpainuva. Minulla meni sen lukemisessa harvinaisen pitkään, mutta lopulta sain sen tänään luettua loppuun. Yleensä minua rasittaa (olen siis kärsimätön) lukea samaa tarinaa kovin pitkään enkä siksi ole paksujen kirjojen ystävä, mutta tämän pariin ei haitannut lainkaan palata ilta toisensa jälkeen. Perusteellisesti kirjoitettuun ja hidastempoisesti etenevään romaaniin oli myös helppo palata, vaikka olisi edellisiltana nukahtanut liian aikaisin.

Alma Whittaker syntyy vuonna 1800 kunnianhimoiselle pariskunnalle. Hänen englantilainen isänsä Henry on kiertänyt maailmaa ja kerännyt eksoottisia kasveja niitä himoaville keräilijöille. Köyhyydestä ponnistava Henry rikastuu ja perustaa Yhdysvaltoihin perheen älykkään, tomeran hollantilaisnaisen, Beatrixin kanssa. Heidän tyttärensä saa kasvaa kirjojen, haastavien illalliskeskustelujen, kielten - sekä luonnontieteiden - parissa. Jo nelivuotiaana Alma on kekseliäs, sopeutuva, säkenöivä keskustelija ja myöhemmin useita kieliä hallitseva itseoppinut kasvitieteilijä, maineikkaan puutarhan ja kansainvälisesti toimivan yrityksen omistaja.

Hän kuolisi luultavasti vanhuuteen ennen kuin ymmärtäisi edes puolta siitä, mitä tämän yhden ainoan kivenlohkareen päällä tapahtui. Se tarkoitti, että oli työtä loppuelämäkseen. Hänen ei tarvitsisi virua joutilaana. Hänen ei tarvitsisi olla onneton. Ehkei hänen tarvitsisi olla edes yksinäinen. Hänellä olisi tehtävä. Hän opiskelisi sammalia.

Pitkä ja romuluinen Alma saa nuoresta pitäen kuulla ulkonäöstään, eikä usko koskaan kokevansa rakkautta saati päätyvänsä naimisiin. Keski-iässä hän menettää kuitenkin sydämensä kauniita kukkia piirtävälle Ambrose Pikelle, mutta avioliitto ei onnistu voimakkaista siteistä huolimatta. Rationalismi ja mystiikka eivät löydä yhteistä säveltä. Vauras Alma lähettää pennittömän miehensä Tahitille orkideoiden perään. Myöhemmin Almakin viettää hetken elämästään eteläisellä saarella, tutustuu miehensä salaisuuteen ja ennen kaikkea itseensä.

Kun Philadelphiassa kymmeniä vuosia sammaleita tutkinut Alma lähtee Tahitilta, hän asettuu loppuelämäkseen äitinsä sukulaisten luokse Amsterdamiin, jossa hän saa jatkaa kasvitieteilijänä, keskustelee lajien luonnollisesta valinnasta enonsa kanssa, seuraa kiihkeästi mutta etäältä Charles Darwinin uraa maailmaan kohahduttaneen teorian julkaisijana, ja saa lopulta itseään tyydyttävän aseman merkittävänä naisena luonnontieteiden miehisessä maailmassa.

Tämän romaanin vuoksi minäkin taisin rakastua sammaleisiin. Alman perehtyneisyys ja kunnioitus luonnon yksityiskohtia kohtaan antaa perspektiiviä ja saa katsomaan ympäristöä eri tavalla. Samalla kun romaani on yhden etuoikeutetun, kunnianhimoisen ja lopulta melko altruistisenkin naisen kokonainen elämä, se on kuvaus 1800-luvusta. On mielenkiintoista seurata nuorten tieteenalojen syntyä ja kehittymistä, sitä intoa mitä rationalismin aikakausi saa monella saralla aikaan, ja miten se törmää uskonnollisiin näkemyksiin. Kuten aina historiallisissa romaaneissa, huomio kiinnittyy väkisin myös ajan käsitteeseen, siihen miten hitaasti matkaa on taitettu, miten hitaasti uutiset ovat levinneet ja kirjeet kulkeneet.

Gilbertin romaanissa ja paljon herkullisia henkilöhahmoja, kuten Alman vanhemmat ja etenkin heidän ikuisesti elävä kodinhoitajansa Hanneke, tai perheeseen adoptoitu Pruedence, hiljainen ja etäinen sisko, jota Alma ei olisi oppinut koskaan ymmärtämään ilman Hannekea. Naisten elämään mahtuu paljon väärinymmärryksiä, uhrautumista ja rakkaudesta luopumista. He seuraavat vierestä ystävän mielen murtumista, osallistuvat ajankohtaiseen poliittiseen liikehdintään ja ovat kukin tahollaan hyvin omistautuneita. Rakkauden ja läheisyyden mysteeri jää ikuisesti Almalta ratkaisematta, mutta 82-vuotiaana hän toteaa eläneensä täyden, onnellisen elämän.

Tästä kirjasta voisi kirjoittaa ihan loputtomasti, mutta tietysti kannattaa lukea se itse. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 6: Kirjan kansikuvassa on vaate. Goodreadsin haasteessa se menee kohtaan 25: A book with a tropical setting. Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteessa laitan sen kohtaan 27: Lemmikin tai kotieläimen ottaminen tai siitä luopuminen. Pohjoiseenkin lukuhaasteeseen tämä sopii, kohtaan 18: Kasveista tai eläimistä kertova kirja. Blogipostauksen kirjasta löysin Tuijatalta.