5.1.2019

Janne Saarikivi: Suomen kieli ja mieli

Janne Saarikivi 2018. Suomen kieli ja mieli. Teos. 236 sivua. Oma ostos.

Turun kirjamessuilla ehdin kuulla hetken, kun Juha Hurme haastatteli Janne Saarikiveä tämän uudesta teoksesta ja suomen kielestä ylipäätään. Miesten keskustelua oli hauska kuunnella. Sanoisin Niemen lukeneena, että heitä yhdistää jokin sellainen pirteä anarkianpoikanen, jota kieltämättä kieleen ja kansallistunteeseen liittyvät keskustelut usein kaipaavatkin. Molemmat muistuttavat omissa teksteissään myös siitä, mikä merkitys ruotsin kielellä ja Ruotsin naapuruudella (ja nyt englannilla) on ollut suomen muotoutumiseen ja niihin kielimuotoihin, joiden keskellä elämme.

Professori, kielitieteilijä Saarikivi on valinnut teoksensa muodoksi tiedepohjaisen esseen. Siitä ei siis löydy lähdeviitteitä, mutta se nojaa vahvasti tieteelliseen tutkimukseen ja kirjoittajan vakuuttaviin kokemuksiin ja havaintoihin kielen ilmiöistä. Essee on lajina rento ja se mahdollistaa persoonallisen otteen, jota Saarikivi hyödyntää hyvin. Sen lisäksi, että kirja opettaa ja kertoo, se myös innostaa, havainnoi, kritisoi ja esittää vaihtoehtoja vanhoille ajattelutavoille. Kaikesta huokuu kirjoittajan rakkaus kieleen ja tietysti myös huoli siitä. Välillä koin kirjan hieman sekavaksi ja poukkoilevaksi, mutta Saarikivi toteaa itsekin olevansa sekava!

Kielen osaaminen on läsnäolon ja osallistumisen asia. Kun ihmiset ovat kaikkialla maailmassa alkaneet osallistumaan kouluopetukseen, joka käsittelee samoja kansainvälisesti standardoituja asioita - matematiikkaa, fysiikkaa, biologiaa ja tiettyä kuvaa historiasta - he ovat alkaneet ajattelemaan samalla tavoin, vaikka yhä ajattelevatkin paljon eri kielillä. --- Hautaamme vähän kerrallaan maailman kulttuuritraditioiden moninaisuuden ---

Kirja jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä pureudutaan Suomen syntyyn, suomalaisuuden myytteihin, nykyisen suomen kielen muotoutumiseen ja siihen, mitkä historialliset ja aatteelliset seikat näihin ovat vaikuttaneet. Emme ole koskaan eläneet kuplassa tai irti vaikutteista. Niin eristyksissä kuin kuvittelemmekin olleemme. Toinen osa pohtii kielten ja kulttuuripiirteiden eroja yleensä. Saarikivi havainnollistaa tätä esimerkiksi kääntämisen problematiikalla ja käsittelee muutamien abstraktien sanojen avulla kielen ja ajatuksen välistä suhdetta. Todella mielenkiintoista! Kolmas luku pureutuu suomen kielen piirteisiin ja eroihin suhteessa muihin kieliin, äänteistä lausetasolle saakka. Onko suomi loppujen lopuksi niin erikoinen kieli? Vai onko se vielä omituisempi kuin mitä olemme uskoneetkaan? Jopa niinkin meille arkiset sanat, kuten ehtiä, tarjeta, viitsiä tai hajalla, voivat osoittautua vaikeiksi kääntää. Toisaalta mistä tahansa muusta kielestä löytyy samalla tavalla sanoja ja ilmiöitä, jotka on mahdoton kääntää suomeksi merkityksen väljentymättä.

Teoksen kolmas osa käsittelee myös marginaalin ja enemmistön välistä mielenkiintoista suhdetta. Vähemmistökieliä kuolee hurjaa tahtia, sillä globaalistuminen edellyttää yhteisiä kieliä ja vähemmistöt ovat siinä mielessä heikossa asemassa. Silti vähemmistöjen jäsenillä on yleensä paljon suurempi kulttuurinen (ja kielellinen) kompetenssi kuin enemmistöjen edustajalla. Marginaali tuntee enemmistön tavat ja kielen, mutta enemmistön edustajalla ei ole välttämättä hajuakaan pienten vähemmistöjen kieli- ja kulttuuripiirteistä. Tällaisista syistä ihmisen olisi aina hyvä kuulua vähemmistöön ja viettää elämänsä marginaalissa.

Neljäs osa on hyvin henkilökohtainen. Siinä Saarikivi käy läpi omaa suhdettaa suomen kieleen ja niitä kasvutekijöitä, joiden ansioista tai vuoksi hän on mitä on. Suomessa on pitkään ollut maailman kehittyneimpiin kuuluva kirjastolaitos, joka tarkoittaa, että ihmisen elämää on määrittänyt pikemminkin se, mitä kirjoja oli hänen asuinalueensa sivukirjastossa. Tämä on ehkä Suomen merkittävimpiä eroja suhteessa muuhun ihmiskuntaan. Aika ihana väite, joka edellyttää ajatteluksen, että kaikki suomalaiset lukisivat aktiivisesti kirjastonsa kirjoja. Näin ei ihan taida olla, mutta ajatuksena hurmaava. Neljännen osan anti onkin hyvä esimerkki siitä, miten monenlaisia kieliä ja kulttuureja yhden suomen (tai Suomen) sisällä on. Saarikiven kulttuuri- ja ajatusympäristö ja sitä kautta henkinen perintö saattaa olla siis hyvin erilainen kuin jonkun muun muka samaa kieltä ja samassa maassa asuvan ihmisen.

Lopuksi huolta kielestä. Englanti jyrää ja niin akateeminen kuin yritysmaailma ovat polvillaan sen edessä, sillä meidän pitää menestyä kansainvälisesti. Siitä huolimatta Saarikivi muistuttaa, että kielemme puhujamäärään (120. maailmassa) verrattuna olemme tekstien määrässä paljon suurempi. Esimerkiksi painettujen kirjojen määrässä Suomi on 27. sijalla. Meillä ei siis mene läheskään niin huonosti kuin monella muulla puhujamäärältään yhtä pienellä kielellä!

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 23: Kirjan nimessä on maa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti