Ian McEwanin romaanien lukeminen on aina yhtä juhlaa. Jo aloittaessa tietää, että kädessä on laatuteos, joka vain paranee edetessään. Yhden romaanin - Polte - jätin aikoinaan kesken, mutta aloitin sen myöhemmin uudelleen ja loppujen lopuksi pidin siitäkin kovasti. Opetuksia on kehuttu McEwanin teoksista parhaaksi sitten Sovituksen, joka on eittämättä kuuluisin. Näissä kahdessa on samaa ainakin se, että ne käyvät läpi päähenkilönsä elämän ja ovat siksi hyvin perusteellisia ja paksujakin. Samalla ne läpikäyvät Euroopan ja Iso-Britannian lähihistoriaa niin mikrotason kuin yhteiskunnankin näkökulmasta.
En kuitenkaan nosta Opetuksia McEwanin parhaimmistoon. Nautin kyllä lukemisesta kovasti, mutta siinä on aineksia hieman jo liikaakin minun makuuni. Kirjaa lopetellessa jo melkein unohtaa, mistä romaani sai alkunsa tai mitä kuuluu kaikille niille entisille tai nykyisille perheenjäsenille ja ystäville vuosien varrelta.
Päähenkilö Roland Baines syntyy heti toisen maailmansodan jälkeen ja on hyvin samanikäinen kuin kirjailija itse. En ole selvittänyt, onko hänen elämässään tai persoonassaan yhtymäkohtia Ian McEwaniin, mutta en voi olla ajattelematta, että on. Rolandin mukana kuljetaan läpi Englannin historia sodanjälkeisistä vuosista Kuuban ohjuskriisiin, Thatcherin politiikkaan, Tsernobylin säteilystä Brexitiin, aina koronasulkuihin saakka. Rolandilla on vahvat siteet sekä perheenjäsentensä ja myös puolisonsa kautta Saksaan, joten hänen avullaan tutustutaan myös Berliinin muurin hajoamiseen ja Saksojen yhdistymiseen. Saksa kulkee tarinassa mukana luontevalla tavalla matkoina, ihmisinä ja kielenä, jonka mies hallitsee.
Kun Roland on 11-vuotias, isä päättää laittaa hänet sisäoppilaitokseen, ja välit vanhempiin ohenevat. Sisäoppilaitoksessa Roland saa pianotunteja neiti Cornellilta. Yhteiset hetket nuoren opettajan kanssa jättää poikaan arpia, jotka vaikuttavat tämän rakkauselämään vielä aikuisenakin. Liian intiimi suhde taitaa vaikuttaa myös siihen, että Roland jättää koulut kesken 16-vuotiaana, vaikka lahjoja olisi ollut jatkaa sekä kirjallisuuden että pianonsoiton parissa. Neiti Cornell jättää poikaan toisaalta myös pysyvän muiston rakkaudesta, josta ei heidän kohdatessaan kymmeniä vuosia myöhemmin ole kuitenkaan enää jäljellä mitään.
Rolandista tulee muiden sanoin ajelehtija, haaveilija, mies joka ei tartu tosissaan mihinkään, ehkä jopa itsekeskeinen ja liian seksuaalinen. Hänen elämänsä toinen myllerrys tapahtuu lähempänä neljääkymmentä ikävuotta, kun hänen vaimonsa päättää jättää perheensä ja omistautua kirjailijan uralle Saksassa. Roland jää pienen lapsen kanssa yksin, mikä ei alkujärkytyksen jälkeen ole ainakaan lukijan näkökulmasta lainkaan pahaksi miehen kehitykselle. Isä ja poika ovat läheisiä, heillä on turvallinen verkosto ystäviä ympärillään ja Roland pystyy epämääräisistä töistään ja poukkoilevista ihmissuhteista huolimatta elättämään heitä varsin hyvin.
Keski-iässä ja vanhetessaan mies alkaa etsiä vastauksia kysymyksiin, joita menneisyydestä kumpuaa. Menneisyydessä ei ole pelkästään neiti Cornell, vaan myös Rolandin äidin epäselvät kertomukset toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista ja ihmissuhteista. Miestä kalvaa myös ristiriitaiset tunteet entistä puolisoa kohtaan, sillä tämä on nyt yksi Saksan menestyneimmistä kirjailijoista, mutta pojalleen tuttu vain lehtikuvista. Miksi naisen piti jättää perheensä niin kylmällä tavalla, miksi hän ei halua olla poikansa kanssa missään tekemisissä?
Olen joskus todennut että kirja saa jäädä kesken, jos en viihdy päähenkilön seurassa. Ian McEwan osoitti totemukseni vääräksi, sillä vaikka en varsinaisesti pitänytkään Rolandista - tai en osannut arvostaa hänen valintojaan ja hänen tapaansa menettää mahdollisuuksia - halusin todellakin tietää, miten elämä häntä kuljettaa ja miten lapsuuden tapahtumat vaikuttavat vielä vanhana. Kirjalijan taitavuutta on se, että pysyttelin Rolandista etäällä samalla kun olin utelias häntä kohtaan. Teoksessa on koskettavia teemoja, mutta sen lukeminen ei ollut koskettavaa, eikä muutenkaan kovin tunteikasta. Ja silti se piti otteessaan 650 sivun verran erinomaisella tavalla. Eri vuosien yhteiskunnallisiin ilmiöihin, historiaan, aatteisiin, politiikkaan, kirjallisuuteen ja musiikkiin viitataan sopivalla tavalla ilman että romaanista tulee listamaista tai läpijuoksumaista - taitavaa sekin. Suuret kiitokset myös luottosuomentajalle jälleen kerran!
Teoksesta myös blogeissa Tuijata ja Kirjaluotsi.
Hieno arvio. Kiinnostus kirjaa kohtaan heräsi. Ian McEwanista olen aina tykännyt...kun olen vaan muistanut lukea hänen kirjojaan🙂
VastaaPoista