Feministisen sarjakuvan kansainvälisen supertähden (kustantajan ilmaisu kansiliepeestä) viimeisin suomennos on yhtä raikas, räväkkä ja perusteellinen kuin aikaisemmin lukemani teokset Kielletty hedelmä ja Prinssi Charlesin tunne. Strömquistilta on suomennettu näiden lisäksi kolme muutakin teosta.
Peilisalissa on satiirinen teos pakkomielteisestä suhteesta kauneuteen. Se lähtee liikkeelle nykyajan ilmiöstä nimeltä Kylie Jenner ja siitä millä tavalla Jennerin julkisuus on saanut monet nuoret naiset pakkomielteisesti kuvaamaan itseään, postaamaan itsestä, muokkaamaan vartaloaan ja ostamaan tuotteita joita Jenner käyttää tai mainostaa. Strömquist vie tutkielmansa kuitenkin paljon kauemmaksi ja syvemmälle ja pohtii, millä tavalla nyky-yhteiskunnan ihanteet mahdollistavat tällaiset ilmiöt.
1800-luvun kuninkaallinen julkkis, prinsessa Sissi oli kuuluisa kauneudestaan, suhtautui sen säilyttämiseen pakkomielteisesti ja vältteli julkisuutta heti kun kauneus alkoi rapistua. Teos tuo hyvin esiin historiallisten esimerkkien ja filosofien avulla, miten kauneus ylipäätään on aina katoavaista, sitä on mahdotonta säilyttää, ja ehkäpä juuri siksi siihen suhtaudutaan niin intohimoisesti. Kuitenkin vasta 1800-luvulta alkaen kauneus on ollut selvästi osa avioliittomarkkinoita ja vallankäyttöä. Sitä ennen sukujuurilla ja varallisuudella oli merkittävämpi rooli.
1900-luvun markkinatalous teki kauneudesta seksikkään myyntivaltin. Seksikkyyden avulla on myyty lähes kaikkea ja kuluttajan on ollut mahdollista tuntea itsensä kauniiksi/seksikkääksi lankeamalla noihin tuotteisiin, näyttämällä samalta kuin muutkin kuluttajat. 1900-luku teki valokuvaajan työstä ja valokuvattavan katseesta merkittävän osan ilmiötä, mikä on 2000-luvulla muuttanut muotoaan selfieiden myötä. Enää ei tarvita valokuvaajaa, kun kuka tahansa voi rajata selfiellään näyttämään itsestään vain tietyn puolen. Voyerismi on kääntynyt kohti itseä.
Strömquistin teoksessa on runsaasti esimerkkejä läpi historian, kuten Nefertitin patsaan aiheuttama himo ja Marilyn Monroen kolmipäiväisen valokuvaussession jälkeinen itsemurha. Mukana on myös eri aikakausien ilmiöitä, Raamatun tarinoita, fiktiivisiä hahmoja kuten Lumin ilkeä äitipuoli ja filosofisten teorioiden lisäksi sosiologien näkemyksiä kauneudesta.
Sarjakuvateos on jälleen täynnä asiaa, jopa niin että näkökulmien laajuus ja syvyys hämmästyttää. Strömquistin teokset ovat todellakin tietokirjallisuutta, jotka pureutuvat aiheisiinsa perusteellisesti. Sivuilla on tekstiä, piirroksia, valokuvia ja lainauksia. Väritys on runsasta ja ote ihanan satiirisen nokkela. Strömquist tekee itsestään selvinä pitämistämme asioista naurunalaisia ja opettaa katsomaan niitä kriittisin silmin. Naurunpyrskähdykset johtuvat vinoutuneesta katseesta ja asioiden hullunkurisesta asetelmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti