Oh here they come the beautiful ones... on tietysti soinut päässäni tämän päivän, kun olen lukenut brittibändi Sueden solistin Brett Andersonin muistelmia. Ihan tuon hittisäkeen mukainen ei tie menestykseen ollut, vaan jotain ihan muuta. Hiilenmustat aamut ilmestyi 25 vuotta Sueden ensimmäisestä levysopimuksesta, eikä kerro pelkästään bändin alkutaipaleesta vaan Andersonin elämän ensimmäisistä noin 25 vuodesta.
Haywards Heathin työläiskylä Sussexissa ei ollut hohdokas kasvuympäristö, eivätkä sen peruskoulut loistaneet maineellaan. Nuori Brett Anderson vietti lapsuutensa nukkavierussa, ahtaassa vuokratalossa, jossa raikasi eksentrisen isän rakastama klassinen musiikki, jossa pukeuduttiin äidin ompelemiin vaatteisiin ja syötiin hiilen katkussa. Isän ehdoton rakkaus musiikkiin välittyi omalla tavallaan myös pojalle, mutta isän mielialan vaihteluiden kanssa ei ollut helppo elää. Äidiltä periytyi taiteellisuutta ja kyky hyödyntää se mitä on. Lapsuuden huolettomuus muuttui tulevalla tähdellä vähitellen itsensä etsimiseksi ja haahuiluksi, pakollisten makuuhuonebändien perustamiseen, kunnes Andersonin valmistuttua yliopistosta työ Sueden eteen alkoi tosissaan.
Kokosin hitaasti eräänlaista impressionistista kollaasia pääkaupungin katuja kirjovasta hylkytavarasta ja rojusta, keräsin sanastoa, jonka raavin kaupungin likaisesta pulssista.
Hiilenmustat aamut - kuten Anderson itse sanoo - dokumentoi työväenluokkaista elämää Sussexissa 1970- ja 1980-luvuilla lapsen näkökulmasta, mutta aikuisen miehen otteella. Kirjailija ei siis pyri glorifioimaan nuoruusvuosiaan, mikä tekee tekstistä rehellistä ja mielenkiintoista. Kun nuorimies muuttaa Lontooseen, pyristelee erilaisten kokoonpanojen ja seurustelusuhteiden kanssa, syö elääkseen paahtoleipää ja kebabia, opiskelee vain siinä sivussa, siirrytään kuvaan joka muistuttaa jo muualtakin kirjallisuudesta ja lehdistä tuttua jonkin tavoittelua. Anderson ei tietenkään dokumentoi kaikkea, vaan on valinnut ne palat ja hetket elämästään, jotka ovat vaikuttaneet Sueden biisien sanoituksiin ja musiikkiin ylipäätään.
Kun melkein kaikki kotona oli itse käsin kyhättyä, ajatus omien laulujen tekemisestä ei tuntunut kovin kaukaa haetulta.
Omaelämäkerrallinen teos pursuaa tietysti viittauksia musiikkiin, mutta muuhunkin kulttuuriin, sillä vaikka Andersonien perhe olikin vähätuloinen ja varsin kouluja käymätön, oli vanhempien perehtyneisyys historiaan ja taiteeseen niin vahvaa ettei se voinut olla vaikuttamatta Brett-pojan alavalintaan tai siihen älykkääseen kieleen, jota hän teoksessaan käyttää. Viittauksia on itse asiassa niinkin paljon, etten mitenkään pystynyt ihan kaikkea ymmärtämään. Anderson ei myöskään ole koskaan yrittänyt peitellä taustaansa, vaan on pystynyt ammentamaan siitä kauneutta ja romantiikkaa lyriikkaansa.
Hiilenmustissa aamuissa on tiettyä nuoren ihmisen lontoolaisromantiikkaa, joka muistuttaa vaikkapa Hanif Kureishin Esikaupunkien buddhasta tai Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta -romaanista. Anderssonin lyriikantaju heijastuu väistämättä tähänkin teokseen ja monille sen yksityiskohdille täytyy antaa kehuja. Kirjallisesti muistelmat eivät kuitenkaan muuten yllä omiin suosikkeihini, mutta ihan mukava sitä oli lukea auringonpaisteessa. Kirjan esipuheen on muuten kirjoittanut Riku Korhonen. Kiitos Lumiomenan Katjalle, jonka blogista löysin tämän Helmetin haastekohtaan 20: Taiteilijaelämäkerta. Goodreadissa saisin tämän ehkä venymään kohtaan 46: Linked by the element "Air".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti