Anne Swärd: Vera

Anne Swärd 2017. Ruotsinkielinen alkuteos Vera. Suomentanut Jaana Nikula. Otava 2018. 379 sivua. Kirjastosta.

En pelkää enää, pelkoni kului loppuun viimeisenä talvena vuoristossa. 

Olipa upea kirja! Vera on Romaani isolla ärrällä, taitavasti rakennettua kaunokirjallisuutta, sellaista joka saa pohtimaan, mistä ihmeestä kirjailijan ideat kumpuavat. Tarina liikkuu tavallaan kahdessa ajassa ja se on Veran äidin, Sandrinen kertoma. Itse asiassa romaani onkin kertomus Sandrinen elämästä, ei niinkään Veran tarina. Vera syntyy heti sotien jälkeiseen maailmaan, Ruotsiin, jonne hänen äitinsä on päässyt pakenemaan saksalaisia. Olosuhteet ovat päältä katsottuna täydelliset: on yläluokkainen perhe, runsaasti ruokaa ja huolenpitoa, kauniit vaatteet ja iso suku.

Toisenlainen on maailma, josta Sandrine on lähtöisin. Ranskalaisen satamaköyhälistön kasvatilla ei ole ollut ruokaa, hädintuskin vaatteitakaan, isoäiti huorasi elääkseen ja perheen miehet loistivat poissaolollaan. Sandrinen äiti on kuitenkin määrätietoinen vastarintaliikkeen aktivisti, jonka vuoksi hän ajaa kolme tyttöään turvaan Puolan vuoristoon, kun sota alkaa. Turvassa naiset eivät ole lopulta sielläkään. Kun Sandrine jättää Puolan, hän jättää taakseen äitinsä ja kaksi rakasta siskoaan, sekä salaisuuden josta hän ei puhu Ruotsissa.

Minulla ei ole aavistustakaan mitä minulta odotetaan ja siksi yritän olla niin näkymätön kuin mahdollista. Tyynen pinnan alla kirkuu apina lähes mielipuolisuuteen asti. Hulluus ja tyyneys hallitsevat kumpikin omaa maailmaansa, mutta vain pinta saa näkyä. 

Cederin perheessä Sandrine kokee olevansa häkissä, jossa hänen tulisi tyydyttää miehensä tarpeet, vaikkei tämä sitä osoita haluavansa. Ympärillä on täydellisen näköisiä, häikäilemättömiä, juonittelevia ihmisiä, jotka ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi. Perheen sisäinen dynamiikka on vähintäänkin monimutkainen ja kammottava. Vera on syntynyt hääyönä, muttei Sandrinella ole halua tutustua tyttöönsä. Hän katsoo vierestä, miten tyttö kasvaa taloudenhoitajan lempeässä huomassa. Kuusi vuotta menee tylsyydessä ja mitättömyydessä, kunnes Sandrinen pyyntö pakottaa tapahtumat uusille raiteille.

Salaisuudet on pinottu päällekkäin huojuvaksi torniksi, siinä on paljon yhdelle illalle. Tämä perhe menee yli kaikkien rajojen salaisuuksineen ja konflikteineen. Valheita, skandaaleja, salaista vehkeilyä, mutta yhtä usein myös avointa peliä.

Vera kuvaa uskomattoman tarkkanäköisesti niin elämää köyhälistökortteleissa, vuoristokylässä kuin tukholmalaishuoneistossakin. Hajut, tuoksut, puute tai yltäkylläisyys on käsinkosketeltavaa, samoin ympäröivät olosuhteet, merenrannan tuuli tai lumisade ylhäällä vuoristossa. Sen sijaan se mitä ihmiset sanovat tai tekevät, jää erikoisen usvan taakse. Romaanissa ei ole juurikaan dialogia, mikä tekee sen, ettei voi olla ihan varma, tuliko asia sanottua ääneen vai oliko se vain Sandrinen ajatusta, toivetta tai pelkoa. Samoin tapahtumat vuoristosta lähdön jälkeen jäävät hieman arvoitukseksi, kunnes ne paljastetaan vähitellen. Tällainen tarkkasilmäisen havainnoinnin ja sumean kerronnan välinen dynamiikka on hieno veto! Kirjaa on pakko ahmia, sillä rauhallisen oloinen pinta vihjaa, että syvyyksissä on runsaasti salaisuuksia, valheita ja pelkoja, jotka on pakko selvittää. 

Vera on osaltaan myös eräänlainen sotaromaani, sillä sota on syy Sandrinen elämän taitekohtaan, kuukausiin, jolloin alistuminen ja mykkyys ovat parempi vaihtoehto kuin vastaan potkiminen. Myöhemmin, kun Sandrine olisi jo turvassa, hänen on kuitenkin elettävä valintojensa kanssa ja pidettävä salaisuus turvassa, ja syyllisyys saa hänet rankaisemaan itseään. Tein kaikkeni saadakseni elää. En ajatellut, että myöhemmin joutuisin vielä elämään tekojeni kanssa. Romaani on kaiken muun rinnalla myös nuoren naisen kasvutarina, johon mahtuu niin paljon, että hengästyttää. Pari pientä yksityiskohtaa jäivät vaivaamaan tai ehkä kesken, mutta pystyn hurmaavan kokonaisuuden vuoksi jättämään ne sivuun.

Tästä runsaasta, monitasoisesta romaanista riittäisi paljon kirjoitettavaa, mutta jospa lisää löytyisi muista blogeista, vaikkapa näistä: Rakkaudesta kirjoihin, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi ja Kirjasähkökäyrä. Kannattaa lukea myös Anne Swärdin aikaisempi romaani Kesällä kerran!