Sain tämän romaanin lahjaksi jo viime jouluna, mutta päätin odottaa hetken ennen kuin lukisin sen. Syynä oli toinen romaani, Johanna Holmströmin Sielujen saari, joka oli juuri valittu lukupiiriin luettavaksi. Sielujen saari teki minuun suuren vaikutuksen enkä halunnut aloittaa heti kirjaa, jossa palattaisiin taas samalle saarelle. Tuoreessa muistissa oli silloin myös Riitta Jalosen Kirkkaus, niin ikään samaa teemaa, naisen mieltä, käsittelevä romaani. Nyt sopiva hetki sitten tuntui saapuneen ja Yön kantaja sai vuoronsa.
Amanda oli aina pysynyt katujen kutsuvieraana, nipin napin mutta pysynyt kuitenkin. Ne ottivat hänet vastaan nukkavieruina ja tylyinä tietenkin mutta sittenkin vaivihkaa kumartaen ja kuiskaten, että jos hän vain jaksaisi etsiä ja löytäisi oven, jonka taakse kukaan ei ollut vielä koskaan sattunut, ja onnistuisi koputtamaan juuri sille, hän pääsisi perille elämän salaisuudesta.
Seilin saarella toimi mielisairaala 1960-luvulle saakka. 1880-luvulta lähtien sinne sijoitettiin pelkästään naisia. Tämän romaanin päähenkilö on Amanda Fredrika Aaltonen, nainen jolla on todellinen esikuva. Amandan menneisyydestä löytyy dokumentteja, joita Katja Kallio on hyödyntänyt punoessaan Amandalle mielikuvitusta ja faktaa yhdistelevän tarinan. Nuoruudessaan epäluotettavana, itsepäisenä ja huimapäisenäkin pidetty nainen päätyi retkiensä jälkeen laitoksiin. Nykymittapuulla hänestä on vaikea löytää varsinaista mielen sairautta, mutta vaikuttaa siltä, että 1800-luvulla syyksi riitti irtolaisuus, kevytkenkäisyys, näpistely tai kurittomuus. On surullista, mistä kaikesta naisia on suljettu parantoloihin ja vankiloihin. Amandankin papareissa lukee insania epileptica menstrualis - kuukautishulluus!
Amandan romaani lähtee liikkeelle kuumailmapallomatkasta Pariisiin. Unenomainen lento päätyy pettymyksiin unelmien kaupungissa ja lopulta olemme taas Suomessa, Seilin saarella, jossa Amanda uskoo viettävänsä kesän. Kesä venähtää loppuelämäksi. Kuten Sielujen saari, tämäkin romaani viehättää ja ihastuttaa tavalla, jota on vaikea selittää. Saari on eräänlainen yhteisö, joka koostuu enemmän ja vähemmän sairaista asukeista, kirjavasta joukosta hoitajia ja muutamista saarella asuvista ihmisistä. On nuoria naisia, joiden rikos on ollut päätyä raiskauksen uhriksi ja raskaaksi. On hoitajia, jotka tasapainottelevat toisaalta kurin ja järjestyksen, toisaalta hyvän hengen ja ystävällisyyden huojuvalla nuoralla.
Päivärutiinit ja työnteko auttavat monia, myös Amandaa, auttavat iltaisin uneen ja tasoittavat mielialoja. Parempi sekin kuin ne kammottavat hoidot vaikkapa Hämeenlinnan lääninvankilassa. Kallion tapa kuvata haurasta mieltä on kaunis, paikoitellen hieman liikaakin vertauksia hakeva, mutta tekee romaanin tunnelmasta juuri sopivan ja avaa Amandan mielen liikkeitä kiehtovalla tavalla. Vuosien myötä Amanda kokee saarella rakkautta ja ystävyyttä, vaikkei yksinäisyys koskaan hellitä. Hänellä on oma tapansa pitää syvimmät ajatukset ja tunteet sisällään.
Päivisin pää oli lasia, kirkasta ja läpinäkyvää. Sen hiussäröt hiersivät toisiaan vasten. Silmät raapivat kivisinä silmäkuoppien kiiltävää pintaa. Sellaista päätä piti kuljettaa ympäriinsä, liikuttaa nopsasti paikasta toiseen jottei se olisi hajonnut. Vauhti piti kappaleet kasassa.
Kallion romaanissa on paljon mielenkiitoisia yksityiskohtia, kuten vaikkapa kalastukseen ja verkkojenpunontaan tai vaikkapa laitoksen tavaroiden ja asukkaiden vaatetukseen liittyvät kuvaukset. Sen sijaan Amandan omaan elämään jää paljonkin aukkoja, hyppyjä vuosien väliin ja yksityiskohtia, joiden paikkansapitävyydestä täytyy lukijan neuvotella itsensä kanssa. Tasapaino säilyy mukavalla tavalla. Vertailin lukukokemusta juuri äitini kanssa ja totesimme, että vaikkei Yön kantajat aiheuta varsinaista koukuttumista, kirjaan on todella mukava palata ja edetä sen kanssa juuri sille sopivaa tahtia.
Ei hän kuvitellut enää itse mihinkään lähtevänsä. Ei hänellä ollut mitään tekoa siinä maailmassa. Sillä kyse on siitä missä ihminen osaa olla, ja hän osasi olla enää täällä.
Kirjasta lisää blogeista Kirsin kirjanurkka, Kirsin Book Club ja Luettua elämää, josta löytyy muuten myös ihastuttavia kuvia Seilin saarelta.
Ihana kirja.
VastaaPoistaTätä oli mukava lukea :)
Poista