9.1.2018

Johanna Holmström: Sielujen saari

Johanna Holmström 2017. Ruotsinkielinen alkuteos Själarnas ö. Käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula. Otava. 365 sivua.

Voi miten hyvän teoksen ystävä valitsikaan lukupiirimme tammikuun kirjaksi! Sielujen saaressa oli jotain juuri sellaista, mitä odotinkin siinä olevan, jotain mitä halusin juuri nyt lukea. Seilin saarelle sijoittuva romaani muistutti hieman Riitta Jalosen Kirkkautta, Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkautta ja pienen hetken verran elokuvaa Vuosi nuoruudestani. Kyllä, jo näistä vihjeistä voi päätellä, että kyseessä on parantola, hospitaali, mielisairaala - millä nimellä Seilin saaren kaltaisia laitoksia milloinkin on kutsuttu - ja sen asukkaat, mieleltään järkkyneet sielut.

Holmströmin teos pureutuu mieleen ja sen sairauteen kolmen naisen, Kristinan, Ellin ja Karinin kautta, sekä lisäksi Seilin saaren elämään heidän hoitajansa Sigridin näkökulmasta. Naisten asuttama hospitaali elää eristyksissä paikassa, jonne eivät edes maailmansodat juuri kantaudu. Lääkäri vierailee kerran viikossa ja etenkin huonojen kelien aikaan ollaan rikkonaisen jään saartamia. Pitkälle omavarainen laitos sinnittelee kuitenkin niin vahvojen kuin heikkojenkin naistensa ansiosta 1800-luvun loppupuolelta sotien jälkeisiin vuosiin, minkä jälkeen uusia asukkaita ei juurikaan enää tule.

Tuntemattoman miehen väkivalloin raskaaksi saattama Kristina kuvittelee elämän asettuvan uomiinsa puolison ja uuden vauvan myötä. Irtiotto vanhemmista on nuorelle äidille kuitenkin liikaa ja hän väsyy yksin, mies on merillä. Väsyneenä Kristina tekee jotain, mikä ajaa hänet kuritushuoneen kautta Seilin saarelle, sen pitkäaikaiseksi asukkaaksi. Kahdeksan pimeän vuoden jälkeen nainen herää ja alkaa rakentaa rauhallista, usein palkitsevaakin elämää saarella, jossa on turvallista ja elämä hyvin rutiininomaista.

Hän olisi voinut vaikka sytyttää itsensä palamaan kynttilöillä, jotka paloivat hiljaisessa aulassa ja vain siksi, että äiti olisi kiirehtinyt hänen luokseen. Elli on kaivannut äitinsä seuraa koko lapsuutensa. 16-vuotiaana hän karkaa miehen mukaan ja päätyy kiinni jäätyään sairaalasaarelle. Saarella Elli kiinnittyy Kariniin, samanikäiseen tyttöön, jonka vetovoimaa on vaikea vastustaa. Elli on vakuuttunut että hän pääsee pian kotiin, vaikkei saarelta yleensä kukaan lähde mihinkään. Karin puolestaan on hospitaalissa kuin kotonaan, sillä muutakaan kotia hänellä ei ole. Moninaiset ovatkin ne syyt miksi naisia päätyy saarelle. On sairaita, on rikollisia, on ympäristön moraalisesti tuomitsemia, on köyhiä ja kodittomia.

Sigrid sen sijaan on löytänyt parantolasta työpaikan ja elämän, jossa hän viihtyy ja jossa hänen panostaan arvostetaan. Työ ei ole pelkästään hullujen kiinni pitelemistä, vaan myös hellää kosketusta, yhdessäoloa, arjen rutiineja ja terveyden säntillistä seurantaa. Sigrid näkee naisten mielten järkkymistä, hän elää huutojen ja itkun keskellä, hän joutuu panemaan heitä eristyksiin, pesemään likaisia, mutta kokee myös saavansa paljon, etenkin oman surunsa keskellä.

Hospitaalissa on jo muutenkin kylliksi kyyneliä, niilä voisi vaikka huuhtoa koko päivähuoneen ja käytävät päälle yhtenä vuolaana virtana, jos he niin haluaisivat. Sigridin ei tarvitse lisätä siihen virtaan enää pisaraakaan. Kaikki nuo lohduttomat eivät muuta teekään kuin itkevät, eikä siihen kaivoon kannata upota kuin ehkä ajoittain, sillä jos sinne uppoaa, huomaa pian ettei pohjaa ole.

Sielujen saarten kohtaloissa yhdistyy naisten kokema alistus, väkivalta ja äidin kaipuu, hellyyden puute. Romaanin ote on paikoin vahvan feministinen ja tuo hyvin esille naisen aseman ja naiselta odotetun roolin miesten hallitsemassa yhteiskunnassa. Se on tarina naisista, joiden mieli saattaa murtua välillä hyvinkin rajusti, mutta joista jää silti ihailtavan vahva muisto. Holmström kirjoittaa toisaalta realistiseen sävyyn; hän ei esimerkiksi kaunistele ihmisen ruumiin taikka sielun tilaa, vaan kuvaa sen juuri sellaisena kuin se vain voi näyttäytyä. Toisaalta romaanin tekee valtavan kauniiksi ympäristön tarkka kuvaus, naisten toiveikkaat ajatukset, muistot ja heidän välisensä siteet. Tarinat ovat järkyttäviä, mutta kerronta on seesteistä ja paikoin jopa unenomaista.

Blogiarvioita kirjasta: Rakkaudesta kirjoihin, Kirjapolkuni ja Usva. Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 27: Kirjassa on samaa sukupuolta oleva pariskunta. Goodreadsin viikko 2 pitää sisällään oman TBR-listan teoksia.

6 kommenttia:

  1. Minulla on enää muutama sivu lukematta, joten ehdin kyllä ensi viikoksi ja jaan monet ajatuksesi kirjasta. Lisää sitten ensi viikolla... Kiitos vinkistä Helmetin haastekohdasta - en ollut sitä ajatellutkaan, vaikka juuri luen kyseistä kohtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla lisää! Toivottavasti mahdollisimman moni on saanut tämän luettua.

      Poista
  2. Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että kiinnostuit, tämä on helmi!

      Poista
  3. Luin joulukuussa Katja Kallion Yön kantajan ja pidin siitä paljon. Sekin sijoittui Seilin saarelle. Laitoin myös tämän kirjan lukulistalle, kun näitä oli muutamassa blogissa vertailtu. Luulen, että hetken aikaa pitää antaa Yön kantajan muiston haalistua, mutta ehdottomasti aion lukea myös Sielujen saaren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin täällä. Sain Yön kantajan joululahjaksi, mutta pidän nyt Seili-tauon ja luen sen joskus myöhemmin. Uskon että pidän siitäkin!

      Poista