Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Kyung-sook Shin 2008. Koreankielinen alkuteos: Ommarul putakhae. Suomentanut Taru Salminen. Into 2015. Pokkarissa 320 s. Kirjastosta.

En tiedä, miten pysäyttäisin nämä muistot, jotka puskevat ylös kuin kevään versot. Kaikki unohtuneet asiat vyöryvät pintään. Riisikulhot keittiön hyllyllä, takapihan erikokoiset ruukut täynnä maustetahnoja, ullakolle johtavat kapeat puuportaat, muurin alapuolelta alkavat ja ylös asti kiemurtelevat rehevät kurpitsaköynnökset.

Muistan tämän kansainvälisen bestsellerin blogeista joitakin vuosia sitten, mutta luulen, ettei minulla olisi tullut luettua sitä, ellen olisi aloittanut Kuukauden kieli -lukuhaastetta. Tammikuun alkuperäiskieli on nimittäin korea. Sattumalta sama romaani sopi myös Helmetin haastekohtaan 31: Kirjassa kuljetaan metrolla. Mainiota!

Mainio on myös itse romaani, enkä ihmettele sen maailmanlaajuista suosiota lainkaan. Perhesiteet ja  perheenjäsenten välinen rakkaus on universaali teema ja koskettaa varmasti jokaista. Kuitenkin Kyung-sook Shinin teos on täysin omanlaisensa ja vaikken tiedä, uskaltaisin veikata, että sen tyylissä on jotain korealaista, tai ainakin sellaista vähäeleisyyttä ja koruttomuutta, joka erottaa sen monista muista lukemistani teoksista. Kannen lainauskin sanoo, ettei "kirjassa yksikään lause ole turha".

Romaani kertoo 69-vuotiaasta naisesta, joka katoaa ihmisvilinässä metroasemalla Soulissa, kun hänen miehensä menee muutaman askeleen edellä, niin kuin tällä on ollut aina tapana. Nainen on sairas, eikä hän ehkä olisi ollut tarpeeksi vahva matkustaakseen, mutta halusi lastensa luokse juhlimaan syntymäpäiviä. Ikänsä maaseudulla elänyt äiti ei löytäisi lastensa luokse yksin. Etsinnät alkavat, ja samalla aikuisten lasten matka muistoihin ja äidin elämään.

Olit elämässäni, eikä kenelläkään ollut sinusta aavistustakaan. 

Kun kertojat vaihtuvat ja näkökulmat muuttuvat, käy ilmi, että äidin vaatimattomassa ja köyhässä elämässä on tapahtunut paljon asioita, joista lapset eivät tienneet - eikä hänen paljon poissa ollut miehensäkään. Lapset kokevat tietysti hätää ja kaipausta, mutta myös syyllisyyttä siitä, miten itsestäänselvänä he pitivät äitiään ja tämän elämää. He eivät nähneet niitä päivittäisiä onnen hetkiä tai tyytyväisyyden tunnetta, jota heidän äitinsä koki, vaikka tämän elämä oli raskasta raatamista, kotitöitä, huolehtimista ja uhrautumista. 17-vuotiaasta naisimisissa ollut nainen oli yksin vastuussa niin paljosta, mutta tyytyväinen. Hän halusi, että hänen lapsillaan on mahdollisuus kaikkeen, mihin hänelle ei itsellään ollut. Huomiotta jäi myös kaikki se taito, joka äidillä oli, kun tämä sai ruoan riittämään tai kasvit kukoistamaan.

Kun lastesi äiti oli kadonnut, tajusit, että kadonnut olikin vaimosi. Vaimo jonka olit unohtanut 50 vuodeksi, muistui elävästi mieleesi. Vasta sen jälkeen kun vaimosi katosi, hän tuntui todelliselta, kuin olisit voinut ojentaa kätesi ja koskettaa häntä.

En tiedä, miksi minulle on ongelma, jos kerronta on sinä-muodossa. Taas se häiritsi! Edellisen postauksen romaanissa vaivasi sama tyylikeino, mutta onneksi kummassakin on muitakin kerronnallisia ratkaisuja. Siitä siis pieni miinus. Muuten Pidä huolta äidistä on erinomainen kirja. Se paljastaa päähenkilöstään vähä vähältä uusia kerroksia, täyttää tämän elämäntarinaa ja rakentaa kokonaisen kuvan ihmisestä, joita löytyy muualtakin kuin koreasta. Äidin ja lasten välisten tunteiden lisäksi universaalia on myös se yhteiskunnallinen muutos, joka sukupolvia erottaa toisistaan. Lapset kouluttautuvat, lähtevät maalta kaupunkiin, pitävät entistä harvemmin yhteyttä ja kasvattavat omat lapsensa eri tavalla kuin äiti on kasvattanut heidät. Romaanissa on niin paljon tasoja, joihin voi samaistua. Ja silti, kuten alussa sanoin, se tuntuu myös hyvin korealaiselta.

Jos tämä on vielä lukematta, kannattaa laittaa lukulistalle! Blogiarvioita muualla: P. S. Rakastan kirjoja, Kirjaluotsi, Kirjan pauloissa ja Lukuneuvoja.