Hanna Hauru: Viimeinen vuosi

Hanna Hauru 2021. Like. 175 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kirjoitin Hanna Haurun Jääkannesta vuonna 2017, että kirja on pieni ja kevyt, mutta tarina jättää vahvan muistijäljen. Kovin suuri ei ole fyysisesti tämäkään Viimeinen vuosi, mutta hieman pidempi kuitenkin. Muita teoksia en ole Haurulta lukenut, mutta tämä kirjailijan viimeiseksi jäänyt romaani muistuttaa kovasti Jääkannen karuutta ja köyhyyttä. 

Varjo on asunut elämäni yllä ja vaisua iloa on ollut vähän.

Romaanin minäkertoja, kirjailija, elää yksin tölliään jossain päin Pohjois-Pohjanmaata 1950-luvulla. Jo pitkään kirjoittanut mies joutuu nälkäisenä kerjuulle lähiseudun taloihin, mutta sinnittelee ankaran talven yli. Kevättä kohti hän saa kirjoitustöitään eteenpäin ja rahaa sen verran, että pärjää - juuri ja juuri. Kirjailijan ura ei tietenkään ole ollut se, mitä miehen isä olisi pojalleen toivonut, ja isän haamu kiusaa aikuista ihmistä edelleen. Eivätkä kaikki kyläläisetkään arvosta henkisen työn raatajaa. Viinaan taipuvaisesta miehestä on tullut eräänlainen silmätikku ja juorujen kohde.

Syrjään vetäytyvä, ihmisten seurasta ahdistuva mies joutuu vastoin tahtoaan välillä ihmisten ilmoille, sillä kaupassa on käytävä, naapuria on autettava ja yhteyttä kustantamoon on pidettävä yllä. Joskus vuosikymmeniä sitten oli kuitenkin nuori Liisa, joka sytytti miehen tunteet ja jätti rakkaudenkaipuun. Liisa lähti kaupunkiin töihin eikä mies ole hänestä sen jälkeen kuullut, mutta kaipaus on edelleen kova. Muut naiset eivät miehen mielessä saa ylistystä. Kylän akat ovat rumia juoruämmiä ja naapurin tytöt pikkuhutsuja.

Hauru kuvaa maaseudun hiljaista arkea hienolla tavalla ja muistuttaa, miten lähihistoriassamme nälkä ja puute ovat koskettaneet monia. Luonnon yksityiskohdat ovat alati läsnä ja arkea vietetään sen armoilla. Hieman ehkä minun makuuni liikaakin oli tekstissä vertauskuvia ja rinnastuksia. Verhojen takana myrskystä selvinneiden puiden luiset varret heiluvat kuin kuoleman kutsuvat sormet. --- Puut heiluvat kuin suruliput. --- Tuuli vinkuu kuin heinäpilli yötä päivää.

Muuten Hauru on kyllä mestari kuvailemaan hauraita tunteita, yksinäisyyttä, epävarmoja ajatuksia tai vaikkapa kohmeloista oloa. Tarina on ihailtavan kokonainen ja realistinen. Kirjailijan viimeiseksi jäävä vuosi herättää empatiaa, eikä ole ankeudesta huolimatta ihan vailla lämpöä. Miehen elämässä on toiveikkaitakin hetkiä, varovaista kauneutta ja etenkin sitkeyttä. Hieman melankoliseksi lukukokemuksen tekee tarinan lisäksi se, että romaani on jäänyt Haurun viimeiseksi. Kirjailija menehtyi heinäkuussa 2021.

Romaanista myös blogeissa Kirja vieköön!, Tuijata ja Lukutuulia. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 23: Pieni kirja. Pohjoisessa lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 3: Kirja joka sisältää kirjeitä. Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteesta tällä kuittaa kohdan 2: Kylmissä oloissa, ja Goodreadsin haasteesta kohdan 52: A book with a time-related word in the title.