Myös Johannat viettävät tällä viikolla nimipäiväänsä, siksipä ajoitin postaukseni Johanna Venhon teoksesta naistenviikolle. Syyskirja on ollut pitkään kirjaston varausjonossa, ja olin onnekas että sain sen hyvissä ajoin - mikäpä olisi parempi teos naistenviikolle kuin nimipäiväsankarin kirjoittama teos merkittävästä suomalaisesta taiteilijanaisesta!
Syyskirja on romaani, vaikka mielelläni luin sitä välillä kuin elämäkertaa. Venho on toki hyödyntänyt paljonkin taustatietoja ja elämäkertoja, ja monet Tove Janssonin elämästä kertovat yksityiskohdat ovat varmasti tuttuja monille hänestä enemmän lukeneille. En ole itse lukenut yhtään noista teoksista ja oli senkin vuoksi ihanaa tutustua paremmin tähän monipuolisesti lahjakkaaseen ikoniin. Teoksen nimi Syyskirja on jo itsessään kunnianosoitus Janssonin upealle uralle ja romaanille Kesäkirja. Romaanin lukujen nimeämisessäkin oli jotakin tuttua, mutta en pysty varmaksi sanomaan, onko jossakin Muumeista samanlaista... Minulla on kotona vain Muumipappa ja meri.
Romaanin minäkertoja on nuori ekoaktivisti Maria, joka päätyy vuonna 1991 osana opintojaan piipahtamaan Klovharun saarella, ja päättää jäädä läheiselle rannalle tarkkailemaan Toven elämää saaressa. Valtaosa kerronnasta liikkuu kuitenkin Tove Janssonin elämässä ja useilla vuosikymmenillä, hänen perheessään, ihmissuhteissaan, työssään ja ajatuksissaan. Luvut läpileikkaavat vuosisadan alun suomenruotsalaista elämää, taiteilijapiirejä kahdessa sukupolvessa ja ennen kaikkea Toven ja tämän kumppanin Tuulikki Pietilän elämää kesäisin Klovharun saarella.
Meri on alati läsnä paitsi saarella, muutenkin Toven olemuksessa ja ajatuksissa. Romaani tunnelmoi vahvasti luontoa ja ympäristöä, muistuttaa meren vahvuudesta ja arvaamattomuudesta, mutta myös ihmisen vastuusta ja elämän katoavaisuudesta. Taiteeseenkin meri ja saari ovat vaikuttaneet.
Tänään ajettiin ensin veneellä Klovharun ohi, ulommas, pienemmälle luodolle, tämä on ihmeellistä saaristoa, niin kaunista että pakahduttaa. Paljasta, täydellistä kuin suuren taiteilijan paras taideteos, hurjalla vimmalla tehty. Saaret nousivat merestä kuin muinaiset eläimet, tuuli navakasti kaakosta ja vene haukkoi ulkomereltä vyöryviä vaahtopäitä. En saanut silmiä irti Klovharusta. Vaikkei tietäisi, että se on Tove Janssonin saari, siitä näkee heti, ettei sitä asu kukaan tavallinen. Klovharun kalliot ovat jääkauden rouhimat ja Tovekin on kuin siitä kalliosta kasvanut, luonnollinen olento.
Niin Marian kuin Tovenkin ajatuksissa on äiti. Marian äiti on katoamassa sairauteen, Toven äiti Ham on ollut vahvasti läsnä tyttärensä elämässä aina kuolemaansa saakka. Romaani ulottuu kertomaan myös Hamin nuoruudesta, lahjakkuudesta ja toiveista, myönnytyksistä ja äitiydestä. Niistä on luonteva jatkumo tyttären mahdollisuuksiin, valintoihin ja uraan, joka myöhemmin tuli kaikille tutuksi. Venho kuvaa äitiä kaipuulla, joka maalaa tästä kauniin ja viisaan. Vuosikymmeniä myöhemmin Maria haluaakin kysyä Tovelta, miten on mahdollista elää ilman äitiä.
Miten ihminen voi elää ilman äitiä, se on kuin seisoisi autiolla luodolla keskellä merta, myrskyrintama vyöryisi kohti.
Tietysti muumitkin ovat läsnä romaanissa, joka kertoo Tove Janssonista. Niiden synty, muotoutuminen, julkisuus ja se, miten läheisiä ja kokonaisia ne ovat olleet luojalleen, ketkä ovat niiden esikuvia ja mitä muuta elämästä on siirtynyt Muumilaaksoon. Teoksessa on vahvasti läsnä myös Janssonin motto, Tee työtä ja rakasta. Maalaustaiteessa, piirtämisessä ja kirjoittamisessa lahjakas nainen on aina rakastanut työtään ja tehnyt sitä paljon. Rakkautta on riittänyt paljon myös perhettä, puolisoa ja ystäviä kohtaan. Omannäköinen elämä on löytynyt työstä, rakkaudesta - ja saaresta.
Minulle mielenkiintoisinta tässä teoksessa oli toisaalta tuo äidin ja tyttären välinen side, mutta myös taiteilijuus. Miten sille eletään, mitä kaikkea se voikaan sisältää, ja kenelle sen tekeminen on mahdollista. Miten menestyksen myötä omasta työstä tuleekin sitten jotain mikä on kaikkien ulottuvilla ja kritiikille altista, miten se vaikuttaa luovuuteen ja mistä kaikesta luovuus ammentaa. Romaanissa on paljon viisaita ajatuksia, joista halusin tallentaa etenkin tämän:
Idylliä on mahdoton ylläpitää, jos rimpuilee kohti tavoittamatonta. Idylli on myös tyytymistä siihen mitä on ja sen tekemistä kauniiksi.
Romaanista myös blogeissa Tuijata, Kirjaluotsi ja Kirja vieköön! Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 16: Kirjan luvuilla on nimet. Goodreadsin haastekohdista tähän sopii 52: A book with a time-related word in the title. Seinäjoen kaupunginkirjaston paikkahaasteessa sijoitan tämän leirille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti