Douglas Stuart: Shuggie Bain

Douglas Stuart 2020. Englanninkielinen alkuteos Shuggie Bain. Suomentanut Laura Jänisniemi. WSOY 2022. 496 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Booker-palkinnon voittanut romaani pohjautuu kirjailijan omiin lapsuudenkokemuksiin Skotlannissa. Nyttemmin Yhdysvalloissa asuva Stuart on hyödyntänyt kokemuksiaan Thatcherin ajan osattomuudesta, erityisesti työttömyyden aiheuttamista ongelmista ja köyhyydestä. Pääosassa on kuitenkin pienen pojan ja hänen alkoholisoituneen äitinsä välinen suhde. En tiedä kuinka paljon kirjailijalla on kokemusta tästä teemasta, mutta useaan otteeseen ajattelin kirjaa lukiessani, ettei näin syvälle pysty porautumaan ilman omakohtaista kokemusta.

Shuggien perheessä isä ajaa öisin taksia ja äiti juo. Alkuun he asuvat äidin vanhempien kerrostaloasunnossa, mutta muuttavat surkeaan, syrjäiseen, suljetun kaivoksen vieressä sijaitsevaan lähiöön, jossa on vieläkin enemmän työttömyyttä ja alkoholismia. Shuggien äidin teini-ikäiset lapset edellisestä avioliitosta muuttavat mukana, mutta eivät viihdy kotona ja lähtevät omille teilleen hyvin nuorena. Isäkin jättää perheen, ja Shuggie jää yksin äitinsä kanssa.

Pojan koulunkäynnistä ei oikein tule mitään, sillä hänen on huolehdittava äidistään, viikottaisista avustuksista, ruokaostoksista ja itsestään. Shuggien ehdoton rakkaus ja lojaalius äitiä kohtaan on sydäntäriipaisevaa. Häntä pelottaa kohdata äitinsä mielialavaihtelut, epäselvät ihmissuhteet ja kadulla hävyttömyyksiä huutelevat naapurit. Kotona on kuitenkin turvallisempaa kuin kadulla tai koulussa, jossa outoa, verbaalisesti lahjakasta lasta vieroksutaan, kiusataan ja pahimmillaan hakataan.

Kerronta on pääosin Shuggien näkökulmasta, mutta välillä siirrytään äidin, Agnesin, puolelle. Nainen pääsee välillä noin vuodeksi kuiville ja elämä on hetken ajan ihanaa. Repsahdus on kuitenkin odotettavissa ja alamäki alkaa uudestaan. Välillä elämää tarkastellaan myös Agnesin vanhemman pojan, Leekin, näkövinkkelistä. Pojat reagoivat äitiinsä hyvin eri tavoin. Siinä missä Leek sulkeutuu itseensä, piirustuksiinsa ja pysyttelee joko peiton alla tai poissa kotoa, Shuggie seuraa äitiään silmä kovana, pysyy vierellä ja lapsena pitkän aikaa, eikä suostu hylkäämään kotiaan. On kertakaikkinen ihme, miten poika selviää lapsuudestaan hengissä.

Romaani on uskomattoman tarkkanäköisesti kirjoitettu kuvaus perheenjäsenten välisistä suhteista ja siitä, miten vanhemman alkoholismi vaikuttaa lapseen. On riipaisevaa seurata, miten Shuggie ei anna periksi, vaan yrittää parantaa äitinsä ja jaksaa uskoa parempaan huomiseen. Stuart kirjoittaa hienosti myös 1980-luvun Glasgowsta, elatustuilla elävistä ihmisistä, työväenluokan ahdingosta, näköalattomuudesta, nälästä, puutteesta ja kaduista, joilla ei juurikaan näe toivoa. Brittikirjallisuudessa ja television brittituotannossa törmää aika useinkin tähän luokka-ahdinkoon ja entisten kaivostyöläisten kärsimykseen, ja tämä teos on siitä jälleen erinomainen kuvaus.

Ehdottomasti yksi vuoden parhaista teoksista! Blogipostaukset kirjasta löytyvät myös blogeista Kirsin Book Club ja Kirjaluotsi. Samankaltaista lapsuuden kuvausta on Jeannette Wallsin teoksessa Lasilinna sekä Tara Westoverin kuuluisassa romaanissa Opintiellä. Äidin ja lapsen välisestä suhteesta puolestaan kertoo yhtä hienosti Alex Schulman teoksissaan, esimerkiksi Unohda minut.

Mari Pihlajaniemi: Olipa kerran Pohjola. Tarina katoavista lajeista ja toivosta

Mari Pihlajaniemi 2022. Tammi. 200 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Pitäisi lukea enemmänkin tietokirjallisuutta, en tiedä miksi en kovin usein päädy sellaista lukemaan. Tähänkin teokseen törmäsin ihan sattumalta Turun kirjamessuilla, kun ohjelmaani tuli muutos ja menin hetken mielijohteesta kuuntelemaan Mari Pihlajaniemen haastattelua. Vaikutuin teoksen aiheesta ja laitoin sen heti kirjaston varausjonoon!

Lajit ovat riippuvaisia toisistaan, ja yhden lajin kohtalo vaikuttaa koko systeemiin. Valtaosa sukupuuttoon tapetun mukana katoavista on pieniä ja vaatimattomia. Niitä, joihin juuri kukaan ei kiinnitä mitään huomiota mutta joilla on oma merkittävä roolinsa koko ekosysteemissä.

Olipa kerran Pohjola kertoo meille tutuista, mutta valitettavasti katoamassa olevista lajeista. Pääosassa on naali, mutta Pihlajaniemi käy läpi myös sopuleiden, riekkojen, kuukkeleiden, peurojen ja monien muidenkin pohjoisten lajien tämänhetkistä tilannetta. Nämä lajit eivät nimittäin ole aina asuttaneet pelkkää pohjoista, vaan niitä on löytynyt Etelä-Suomea ja jopa Baltian maita myöten. On tietysti selvää, että lajien siirtyminen yhä pohjoisemmaksi ja niiden harvinaistuminen on ihmisten ja ilmastonmuutoksen seurausta, mutta Pihlajaniemi kertoo tarkemmin, mitä syitä ja seurauksia taustalta löytyy.

Nykyisen me ihmiset emme läheskään aina hävitä lajeja suoraan, vainoamalla tai pyydystämällä niitä. Nykymaailmassa lajit katoavat usein siks, että me pilaamme vähä vähältä niiden ympäristön ja elinmahdollisuudet.

Eläinten määrän väheneminen on ollut järkyttävän nopeaa. Moni yllä mainituista eläimistä on ollut vielä reilut sata vuotta sitten hyvin yleinen ympäri Suomen. Nykyään niitä tapaa tuntureilla, Kuusamon metsissä, syrjäisillä soilla tai rajojen ulkopuolella, jos lainkaan. Syynä tähän on ilmastonmuutos, ihmisasutuksen leviäminen, liikenteen kasvu ja tieverkoston laajeneminen, turismi, roskaaminen ja kilpailevien lajien leviäminen pohjoista kohti. 

Teos koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäinen käy läpi lajien häviämistä, toinen Pohjolan siirtymistä yhä pohjoisemmaksi ja kolmas niitä mahdollisuuksia, joita ihmisellä vielä on lajien pelastamiseksi ja luonnon ennallistamiseksi. Teos alkaa katoavasta naalista ja loppuu naaliin, ihan viime aikojen huippu-uutiseen, Saamenmaalla pitkästä aikaa pesivään ja poikivaan naaliin. Toivoakin vielä siis on, vaikka tuntuu, että asiaan paneutuvilla biologeilla, tutkijoilla ja vapaaehtoisilla on lähes mahdoton tehtävä.

Pihlajaniemi kertoo eläinten ja luonnon tilasta hyvin helppotajuisella tavalla. Taustalla on paljon tutkimustyötä ja viitteitä niihin. Tekstiä on mukava lukea, se etenee mielenkiintoa ylläpitävällä tavalla, jopa vetävästi. Sitä elävoittävät hassut ja söpöt yksityiskohdat tarkkailun kohteena olevista eläimistä, päiväkirjamerkinnät ja kirjailijan omakohtaiset kokemukset mm. mökiltä Kainuusta, Huippuvuorilta ja vapaaehtoisleiriltä käsivarren Lapista. 

Pienessä teoksessa on paljon asiaa, joka auttaa ymmärtämään ihmisen toiminnan, ilmastonmuutoksen, lajimuutosten ja lajikadon välisiä syy-seuraussuhteita. Mikä vaikutus on esimerkiksi retkeilijöiden jättämillä roskilla naalien elämään, miksi kuukkeleita ei näy Etelä-Suomen metsissä, miten soiden ojitus on ajanut riekot ahtaalle, miksi talvella valkoiseksi muuttuva naali on pulassa, jos lunta ei sadakaan tai mikä merkitys on kuivalla pakkaslumella sopuleiden pesintään verrattuna maahan kentäksi jäätyvään vesisateeseen.

Tämä teos ei yltänyt Finlandia-ehdokkaaksi, mutta vaikutti ainakin minuun siten, että taidan tarttua tietokirjaan jatkossa useammin. Blogipostauksia en tästä löytänyt, mutta uskon että se löytää kyllä lukijoita! Kansikin on kerrassaan ihana!

Alex Schulman: Malman asema

Alex Schulman 2022. Ruotsinkielinen alkuteos Malma station. Suomentanut Jaana Nikula. Nemo 2022. 295 s. Ostin omaksi.

Sydän hypähti onnesta kun huomasin kirjamessuilla, että Alex Schulmanilta on ilmestynyt uusi teos! Ostin sen heti hotellihuoneeseeni mukaan ja vietin illan hyvässä seurassa. Anni Valtonen kirjoitti Helsingin sanomissa Schulmanin viimevuotisesta romaanista Eloonjääneet osuvalla tavalla: "Omaan tietoisuuteen on avautunut uusia kerroksia, sen syviä tasoja on liikuteltu, lukijan omia piiloon ja syvälle painettuja muistoja ja muistijälkiä on raaputettu esiin."

Juuri samaan tapaan kuvailin Schulmanin tyyliä messujen jälkeisenä aamuna. Tuntuu kuin joku kaivautuisi ihoni alle ja suorastaan pelkään että sieltä löytyy jotain minkä olemassaolosta en tiennyt. Lukeminen on huikea kokemus, vaikka se vähän ahdistaakin. Näin vaikutti myös Malman asema, jonne suuntaavat pieni Harriet-tyttö isänsä kanssa seitsemänkymmentäluvulla, vuosituhannen vaihteessa Harriet uudestaan miehensä Oscarin kanssa sekä parikymmentä vuotta myöhemmin heidän tyttärensä Yana.

Malman aseman läheltä löytyy tietysti jotain, joka selittää Harrietin elämästä paljon ja saa lukijan melkein suunniltaan. Sitä ennen tutustutaan kuitenkin tyttöön, jonka isosisko ja äiti muuttavat pois. Tyttö jää isänsä kanssa kahdestaan, tietoisena siitä, että hän oli kummallekin vanhemmalle se, jota he eivät haluneet mukaansa. Yksinäisestä ja varovaisesta lapsesta kasvaa oikukas ja epävarmuudessaan itsekeskeinen puoliso Oscarille, joka kertoo Harrietista aikuisena. Nainen ajautuu yhä useammin muistoihinsa, eikä pääse menneisyydestään irti. 

Hänellä on suora linja lapsuudesta nykyisyyteen, lapsuuden tapahtumat vaikuttavat siihen millainen ihminen on nyt, lapsuudella voidaan ja pitääkin voida selittää kaikki.

Heidän tyttärensä menettää myös yhteyden äitiinsä ja jää yksin isänsä kanssa. Oscarilla on salaisuus, jota hän ei paljasta koskaan tyttärelleen, mutta joka paljastuu lukijalle ihan kirjan lopussa. Oscarin ja Harrietin yhteinen elämä on täynnä riitaa, eikä Oscarin kärsivällisyys kestä enää sen jälkeen kun Malmassa on käyty. Viha ja turhautuminen purkautuvat kohtalokkaalla tavalla. Tytär löytää äitinsä lapsena valokuvaaman reissun ja päättää tehdä sen itsekin aina rehevän omenapuun juurelle saakka. 

Schulmanin kuvaamia ihmissuhteita leimaa hylkäämisen pelko, miellyttämisen tarve ja aina niin ikuinen puhumattomuus. Lukijana minun oli välillä ihmeteltävä siten miten paljon vääryyttä molempien naisten lapsuuteen mahtuikaan. Vaikka lasten välit isiin viilenivät iän myötä, onnistuivat nämä välittämään lempeyttä ja turvaa omilla kömpelöillä tavoillaan. Pieni Harriet on isäänsä avoimempi silloin kun päivä on hyvä, mutta kun isä hermostuu, tytär vaipuu puhumattomuuteen ja sulloo ajatukset syvälle sydämeensä. Aikuisena hän siirtää hylkäämisen pelon tyttäreensä eikä pysty sitoutumaan. Sukupolvesta toiseen olisi pelastettu paljon muutamalla sanalla, vääryydet olisi voitu oikaista ja epäoikeudenmukaisuudet olisi voitu - ei ehkä estää, mutta ratkaista toisin. Siinä missä teoksen aikuisia vaivaa eräänlainen lapsellisuus ja itsekkyys, lapset joutuvat venymään, odottamaan ja ylläpitämään toiveikkuutta, ja sen on äärimmäisen raskasta luettavaa, suorastaan rusentaa sydämen.

Hän on tyttö pakomatkalla ja hänen on koko ajan pysyttävä liikkeellä, ei hän voi miettiä sitä mikä on jo tapahtunut. Hän ei saa koskaan katsoa taakseen, muuten hän kivettyy. 

Lue, mitä olen kirjoittanut Schulmanin aikaisemmasta kolmesta teoksesta Polta nämä kirjeet, Unohda minut ja Eloonjääneet. Löysin Malman asemasta vasta yhden postauksen, blogista Tuijata. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 48, sillä kirjailijan perheessä on linkki dekkaristi Ninni Schulmaniin.

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa

Ninni Schulman 2010. Ruotsinkielinen alkuteos Flickan med snö i håret. Suomentanut Maija Kauhanen. Tammi 2017. 442 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Helmetin lukuhaasteessa pitäisi löytää kohtiin 47 ja 48 samaan sukuun tai perheeseen kuuluvien kirjailijoiden kirjat. Olen jättänyt kohdat haasteessa lähes viimeisimmiksi, jotta saisin lisäaikaa ja lisää ideoita. Viimein sitten Helsingin kirjamessuilla keksin loistoparin! Huomasin, että Alex Schulmanilta on ilmestynyt uusi romaani. Hänen veljensä entisen vaimon dekkarit puolestaan ovat olleet lukulistallani jo pitkään. Niinpä etsin kirjastosta Ninni Schulmanin ensimmäisen Magdalena Hansson -dekkarin ja ostin messuilta Alex Schulmanin tuoreen romaanin. 

Magdalena Hansson palaa poikansa kanssa pieneen kotikaupunkiinsa Hagforsiin Tukholmassa elettyjen vuosien jälkeen. Toimittajan paluu huomataan nopeasti ja Magda löytää vanhoja ystäviä uudelleen. Hänen työnsä paikallistoimituksessa osoittautuu jännittävämmäksi kuin mitä hän olisi koskaan odottanut, sillä pian uudenvuoden jälkeen erään talon maakellarista löytyy alastoman tytön ruumis. Tapaus ei jää ainoaksi, vaan samoihin aikoihin katoaa toinenkin tyttö.

Onko tyttöjen katoamisella mitään tekemistä toistensa kanssa? Poliisi pääsee nopeasti kadonneen Heddan salarakkaan jäljille, mutta mies katoaa eivätkä tutkimukset etene. Kuin sattumalta Magda alkaa epäillä bordellitoimintaa erään kerrostalon asunnossa. Hän saa avukseen taitavan valokuvaajan ja arvoitusten vyyhti alkaa vähitellen aueta. Apulaispoliisipäällikkö Christer Berglund löytää järkytyksekseen linkin bordellin ja iäkkään isänsä välillä, kun taas hänen työkaverinsa Petra Wilander pelkää kuollakseen oman teini-ikäisen tyttärensä puolesta.

Turvassa ei ole Magdalena ja tämän poikakaan. Magda alkaa saada uhkailevia viestejä paritusrinkiin kuuluvalta mieheltä. Sinnikäs toimittaja ei kuitenkaan luovuta, vaan jatkaa epävirallisia tutkimuksiaan. Kaiken keskellä Magda huomaa rakastuvansa mieheen, jonka kanssa hänellä on kaukainen ja kipeä historia. Onko nyt oikea aika antaa itsensä rakastua ja luottaa, vai onko avioerosta liian lyhyt aika? Onko hänen pieni poikansa valmis yhä uusiin muutoksiin?

Schulmanin dekkari oli varsin vetävä ja hyvin rakennettu. Elementtejä ei ollut liikaa ja kerronnassa pysyi hyvin kärryillä. Keskeisimmät hahmot esiteltiin hyvin ja uskon että heistä moni jatkaa sarjan seuraavissa osissa. Luin kansiliepeestä, että Magdalena Hanssonista kertovia teoksia olisi yhteensä viisi. Miljöönä on rauhallisen oloinen Hagfors - tällä kertaa kovan pakkasen ja lumen saartamana. Kotiin palaava Magda törmää tietysti Tukholmaan liitettäviin ennakkoluuloihin ja jopa paheksuntaan, mitkä kuuluvat asiaan pienellä paikkakunnalla. Naapureista pidetään kuitenkin hyvä huoli, vaikka aina ei voikaan olla ihan varma, mitä herttaisen ulkokuoren alla piilee.

Blogipostauksia teoksesta löytyy myös blogeista Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirsin kirjanurkka sekä Leena Lumi.