Valitsin kirjan Goodreadsin Best books of the month -listoilta vuosihaastetta varten. Kirja oli kovasti esillä ilmestyttyään muutama vuosi sitten eikä ihme. Kirjailijan elämään perustuva muistelmateos on yllättävä, järkyttävä, vetävä ja mielenkiintoinen.
Tara Westover kasvaa mormoniperheessä Idahossa. Hänen äitinsä opettelee kätilöksi sekä energia- ja yrittihoitajaksi, sillä perhe ei usko lääketieteeseen. Vahvasti hallituksen salajuonia pelkäävä isä pyörittää työkseen romuttamoa, joten synnytysten lisäksi Tara oppii myös fyysisiä miesten töitä isän apuna. Lapset käyvät kotikoulua, mutta ainakaan nuorimpien lasten kohdalla se ei enää toteudu. Lapset oppivat sen mitä oppivat arjen askareissa ja loput löytämistään kirjoista. Syntymätodistuksiakaan ei kaikille lapsille ole jaksettu hankkia.
Vainoharhainen isä on karismaattinen uskonmies, joka mielellään luennoi perheelleen jumalan tahdosta ja tytöille naisen paikasta. Taralla on hyvin vähän kontakteja perheen ulkopuolelle, joten isän luoma kuva maailmasta ja säännöistä on ainoa minkä tyttö tietää, kunnes teini-iässä alkaa kyseenalaistamaan ja kokeilemaan omaa tahtoaan. Isää pelottavammaksi vastustajaksi kohoaa kuitenkin yllättäen isoveli Shawn, jonka väkivaltaa Tara lopulta pakenee kauas, vaikka palaakin monta kertaa.
Kun hiljaisuus menisi sirpaleiksi ja raivo suuntautuisi minuun, tietäisin että katalyyttina, lopullisena aiheuttajana, oli jokin mitä minä tein. Tällaisessa taikauskossa on yhdenlaista toivoa: kuvitelma siitä, että hallitsee tilannetta.
Kouluja käymätön tyttö opettelee peruskoulun asiat itsekseen ja pääsee hyvin nuorena collegeen. Tie koulutukseen on auki, sillä pian opettajat huomaavat hänen lahjakkuutensa ja turvaavat hänelle mahdollisuudet aina Cambridgeen ja tohtoriopintoihin saakka. Nuoren opiskelijan on kuitenkin opittava hurja määrä asioita, jotka ovat muille itsestäänselvyyksiä - käytöstavoista ja sosiaalisista tilanteista pukeutumiseen sekä kirjallisuuden ja taiteen lajeihin. Maailmassa tuntuu olevan valtava määrä lainalaisuuksia jotka ovat Taralle täysin vieraita.
Kaikki on kuitenkin opittavissa. Suurimmaksi haasteeksi Taran nuoruudessa nousee isän maailmankuvan kyseenalaistaminen, uhmaaminen ja siitä eroaminen. Hän kärsii painajaisista, pelkotiloista ja paniikkikohtauksista. Kun Tara alkaa selvittää, löytyykö perheenjäsenistä tukea Shawnin harjoittaman väkivallan kohtaamiseksi, hän on jäädä yksin. Vanhemmat manipuloivat puheillaan sisarukset uskomaan, että Taran ja heidän omatkin muistonsa ovat vääristyneitä ja valheellisia. Jos heitä päättää uhmata ja puhua yhdestä perheenjäsenestä pahaa, uhkana on koko perheen hylkääminen.
Totuus on seuraavanlainen: minä en ole hyvä tytär. Minä olen petturi, musta lammas; minussa on jotain erilaista, eikä se ole hyvä asia. Haluan parkua, nyyhkyttää isän polvia vasten ja luvata olla toimimatta väärin enää koskaan. Mutta vaikka olen musta lammas, en kykene valehtelemaan, ja isä joka tapauksessa haistaisi valheen. -- En ole pahoillani, ainoastaan häpeissäni.
Muistelmien ensimmäisessä osassa järkyttävintä oli lasten kohtaama turvattomuus, sillä heidän isänsä oli romuttamolla täysin välinpitämätön työturvallisuudesta. Lapset altistuivat iskuille, palovammoille ja murtumille. Lääkäriin ei viety edes äitiä, joka sai auto-onnettomuudessa pahan aivovamman. Oliko niin että jatkuva altistuminen iskuille vammautti myös Shawnin mielen? Taran päästyä opiskelemaan hämmästelin sitä, miten valtavan työn hän on tehnyt itsekseen pärjätäkseen muiden mukana. Teoksen viimeisessä osassa olin ajautua suruun ja ihmetykseen Taran mukana, kun hänen maailmaansa alkoi repeytyä valtava kuilu ja yksin jäämisen pelko.
Todellisuus osoittautui taas tarua ihmeellisemmäksi. Mietin moneen kertaan, ettei näin suuri määrä vainoharhaa, välinpitämättömyyttä, uskoa, väkivaltaa tai sinnikkyyttä olisi mennyt uskottavasti läpi missään fiktion lajissa. Ja se että tämä kaikki on tapahtunut 2000-luvun alussa! Kirjan kirjoittaminen on ollut 29-vuotiaalle Westoverille varmasti sekä rankka että eheyttävä kokemus, sillä hänen lapsuus- ja nuoruuskokemuksistaan ei ollut vielä ehtinyt kulua juurikaan aikaa. Se on ollut myös rohkeaa, eikä varmastikaan ole parantanut välejä niihin, jotka hänet hylkäsivät.
Menestyskirjasta lisää blogeissa Kirja vieköön!, Kirjoihin kadonnut ja Kirjat kertovat. Jos selviytymistarinat kiinnostavat, käy lukaisemassa mitä olen kirjoittanut Jeannette Wallsin Lasilinnasta, joka on hyvin samantyyppinen muistelmateos.
Teoksen todenperäisyyttä on epäilty. Itse kyllä pystyn helposti uskomaan, että Yhdysvalloissa tapahtuu parhaillaankin jossain jotain tällaista. Siellä on höyrypäitä vähän joka sormelle.
VastaaPoistaMulla ei käynyt mielessäkään etteikö tämä olisi totta, mutta voihan näin olla. Onneksi en etsinyt tähän liittyviä keskusteluja; ne olisivat saattaneet pilata teoksen imun.
Poista