Eloonjääneillä Alex Schulman jatkaa tosipohjaisten romaaniensa sarjaa. Polta nämä kirjeet (2018) kertoi kirjailijan isovanhemmista ja Unohda minut (2016) pojan ja äidin välisestä suhteesta.
Tässä romaanissa kolme aikuista veljestä matkustaa kesämökille järven rannalle äitinsä tuhkat mukanaan. Romaani rakentuu nykyajasta, jota kertoja kerii takaperin auki, matkapäivän illasta edellispäivän iltaan pojista keskimmäisen, Benjaminin silmin. Päivästä kertovien lukujen väliin jätetään Benjaminin lapsuusmuistoja kronologisessa järjestyksessä. Vähitellen muistot saavuttavat matkapäivän ja tarina päättyy.
Hän yrittää heti karkottaa kuvat mielestään ja ehkä onnistuukin, vaikka tietää, että ne tulevat takaisin.
Eloonjääneet on kuvaus perheen sisäisistä suhteista, erityisesti Benjaminin ja äidin, ja siinä mielessä muistuttaa paljonkin Unohda minut -romaania. Benjaminista tuntuu, että vanhempien kuoleman jälkeen paljon on jäänyt kertomatta, välit ovat lapsuuden jälkeen viilenneet, eikä hänellä ole vastauksia asioihin, joista on päätetty olla puhumatta. Lapsuuden leikit kesämökillä järven rannalla päättyivät, kun jotain tapahtui sähkömuuntajakopilla. Mökille ei palattu enää koskaan ennen kuin äiti pyysi kirjeessään ripottelemaan tuhkansa järveen. Muistaako Benjamin, mitä oikeasti tapahtui? Miksi hän itse antoi sen tapahtua, ja onko hänelle annettu koskaan anteeksi?
Selviytyä lapsuudesta on sanapari, jota Benjamin käyttää usein pohtiessaan suhdetta vanhempiinsa ja veljiinsä. Hän on veljeksistä se, joka tarkkailee jatkuvasti muiden mielialoja, pyrkii tasapainottamaan tunnelmaa ja miellyttämään vanhempiaan. Vanhempien huomio ja hyväksyntä on tärkeää eikä herkkä lapsi voi olla huomaamatta, jos läheisyyteen tulee särö, sen katkaisee vääränlainen katse tai lause. Silti Benjamin on yksi pojista, osaa härnätä isoveljeään ja kutitella pikkuveljeltään pissat housuun. Se mikä tekee hänestä herkän, on etenkin äidin ailahteleva mieliala ja vanhempien alkoholin käyttö mökki-iltoina.
Äidin kirjeessä - joka paljastetaan lukijalle vasta ihan romaanin viimeisillä sivuilla - on asioita, jotka Benjaminin olisi ollut hyvä kuulla jo lapsena, mutta kuten äiti pyytää anteeksi, ei heidän perheessään ollut kykyä keskustella. Unohduksiin pakotetut asiat vievät aikuisen mieheen kylmään mereen ja terapiaan. Millä tavalla perheen sisäinen dynamiikka vaikuttaa aikuisten veljesten välisiin, jo hieman väljähtäneisiin suhteisiin, ja minkälaisia tunteita mökillä purkautuu?
Benjamin seisoo järvenrannassa kuivattu niittyleinikkikimppu kädessään. Veljet seisovat vierellä. Nils kantaa uurnaa. Se on raskas ja hän kohentaa kaiken aikaa otettaan. Kasvoilla on yhä hämmästyneempi ilme, aivan kuin äidin paino olisi tullut hänelle yllätyksenä.
Eloonjääneet on tyyliltään hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä, mutta silti itsenäinen romaani, eikä näiden teosten lukujärjestyksellä ole väliä. Romaaneissa teksti on ilmavaa ja se avautuu kauniisti. Schulmanin (ja taitavan suomentajan Jaana Nikulan käsissä) hengittävä teksti on hyvää vastapainoa tarinalle, joka on painavaa häpeästä, syyllisyydestä, epävarmuudesta ja epätietoisuudesta. Schulman kuvaa herkän pojan ja syvästi ahdistuneen aikuisen miehen tuntoja upealla tavalla.
Perheen sisäisistä suhteista paljastuu sivu sivulta aina vaan lisää kiehtovia yksityiskohtia, jotka ovat karmivalla tavalla tuttuja, tunnistettavissa ja varmasti läsnä monessa perheessä. Ne ovat pienen pieniä, vihjeenomaisia ja ohimeneviä, mutta kauaskantoisia ja itsetuntoon vaikuttavia. Miten Schulman osaakin kirjoittaa niistä niin taitavasti! Hienoviereisestä romaanista myös blogeissa Kirsin Book Club, Kirjaluotsi ja Tuijata.
Polta nämä kirjeet oli hyvin vaikuttava kirja. Voisin lukea nämä muutkin romaanit.
VastaaPoistaLue ihmeessä! Schulman kirjoittaa taitavasti.
Poista