Hyvää Jennin ja Jennyn päivää!
Keski-ikäinen Jenni Mäki eroaa miehestään ja muuttaa omilleen. Lapset ovat juuri lentäneet pesästä eikä Jennillä ole enää syitä miksi jäädä avioliittoon miehen kanssa, joka on häntä niin usein pettänyt. Samalla Jennistä kuoriutuu Jenny Hill, nainen joka pohtii terapiassa identiteettiään ja häpeään, ja joka pystyy paljastamaan kirjeissään Mme Brigitte Macronille enemmän kuin terapeutilleen.
Jenny Hill vaatii itseltään aikuisikänsä valintojen perkausta, mutta vaativia ovat myös romaanin kertojat, joista yllättävimpiä ovat Ajattaret: satujen Ruusunen, Tuhkimo, Lumikki, Puhahilkka ja Tähkäpää. Heidän kauttaan Rytisalo kirjoittaa uusiksi kuuluisien satujen mahdollisia taustoja ja sitä, millä tavalla tytöt on valjastettu ajatusmaailmaa muokkaavien tarinoiden uhreiksi. Ajattaret seuraavat, millä tavalla Jenny Hill pääsee vähitellen irti siitä roolista jonka hän on nuorena puolisona ja äitinä aikoinaan ottanut. Ensin olin vähän hämilläni näistä Ajattarista ja ihmettelin, miksi tällainen outo elementti, mutta vähitellen pääsin heidän kyytiinsä ja ymmärsin paremmin, miten he täydentävät romaania.
Jenny Hillin avioerossa ja itsenäistymisessä on paljon samaistumispintaa ja tuttua kamaa varmasti monelle lukijalle. Hän on suunnilleen samanikäinen kuin minä, joten hänen lapsuus- ja nuoruusmuistoissaankin on paljon yksityiskohtia, jotka ovat minunkin muistojani. Eräänlainen sukupolvikokemus siis. Jos romaani olisi sortunut turhaan nostalgiaan, olisin ärsyyntynyt, mutta onneksi sitä ei ollut. Hieman liian lähelle se kuitenkin pääsi, mikä saattoi aiheuttaa minussa etääntymistä - nautin ehkä enemmän tarinoista, joista opin jotain uutta, enkä niinkään niistä, jotka sanoittavat omia muistojani.
Mäen Jennillä on vuotta nuorempi sisko, Johanna, jonka elämä on ollut hyvin erilaista. Sisko on läheinen ja tärkeä, ja osa Jenny Hillin kasvutarinaa. Romaanin ainoat draamat johtuvat sisarten välisestä suhteesta, eivät niinkään miehistä, mikä on varmasti ollut tarkoituksellista. Eksäänsä Jenny Hill ei enää tuhlaa dramatiikkaa. Voisi kuvitella, että avioliiton jälkeiseen voimaantumiseen ja kasvuun liittyisi uusi, ihana parisuhde, mutta sellaiseen Rytisalon romaani on ihan liian fiksu ja älykäs. Päähenkilön kasvu, itsenäisen ajattelun kehittyminen ja vimma näkyvät herkullisimmin hänen terapeuttisissa kirjeissään Brigitte Macronille.
Jenny Hill kokee voimakkaasti ja läpikäy monenlaisia tunteita, mutta romaanissa on mukava seesteisyys, jota eivät horjuta eksän uusi puoliso, lapsen onnettomuus eikä siskon uupuminen. Vimman ja seesteisyyden tasapainossa on jotain hyvin vakuuttavaa. Voimaannuttavaa on se, miten Jenny Hill oppii kyseenalaistamaan naisiin kohdistuvia odotuksia ja rooleja. Kaiken kaikkiaan tässä on hyvin feministinen teos ja kovasti toivon, etteivät nykypäivän kaksikymppiset naiset aseta itselleen samanlaisia naiseuteen, avioliittoon tai äitiyteen liittyviä paineita kuin moni ikäiseni nainen on tehnyt.
Kirjasta myös blogeissa Kirsin Book Club ja Kirjaluotsi. Lisää naistenviikkohaasteesta blogissa Tuijata. Kävin läpi muita viime kesän naistenviikon jälkeen lukemiani naisten naisista kirjoittamia kirjoja. Tässä muutama huippu, joita suosittelen: Vappu Kannaksen Rosa Clay, Aila Meriluodon Kotimaa kuin mies ja Auli Leskisen Talo Andien juurella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti