Kesäisen kirjankansibingon tulos!

Kirjankansibingo (kuva ja linkki vasemmalla) taitaa olla jonkinmoinen kesäperinne jo monilla bloggaajilla. Yritin siihen osallistumista muistaakseni jo viime kesänä, mutta unohdin pitää kirjaa lukemieni kirjojen kansista ja niinpä se jäi kesken. Tänä kesänä olin vähemmän unohtelevainen ja sain kuin sainkin peräti bingon riville kaksi! Kiitos tämänvuotiselle emännälle Oksan hyllyltä -blogin Marikalle!

Kuvien alla ruutuihin sopineet teokset.

Yö: Rosamund Luptonin Hiljaisuuteen hävinneet

Puu: Belinda Bauerin Hautanummi

 BINGO!

Ruutuja: Kazuo Ishiguron Ole luonani aina

Lempiväri: Hassan Blasimin Allah99

Nainen: Elif Shafakin Eevan kolme tytärtä

Ei kuvaa: Tiina Rajamäen Vieras maisema

Lomahaave: Emma Rousin Au pair

Matkalla: Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt

Jännitys: Yrsa Sigurdardottirin Perimä

Ovi: Kamila Shamsien Jumala joka kivessä

Mies: Teemu Keskisarjan Saapasnahkatorni. Aleksis Kiven elämäntarinoita

Unenomainen: Kim Thúy: Ru

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Maarit Verronen 2018. Aviador Kustannus. 177 s. Kuva kustantajan. Lainasin kirjan kirjastosta.

Bongasin Verrosen teoksen kirjaston henkilökunnan suosittelemista teoksista (Helmet-lukuhaasteen viimeinen kohta). Scifi ei ehkä ole ihan lempikirjallisuuttani, ja avartaakseni kirjallista maailmaani osallistunkin tänä vuonna myös muun muassa scifi-haasteeseen. Verrosen romaani sopii haasteeseen kuin nenä päähän ja on lisäksi miellyttävän lyhyt, joten siihen on scifiin tottumattomankin helppo tarttua.

Suomalaistaustainen Lia elää maailmassa, joka on romahtamaisillaan. Tulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset lisääntyvät kovaa vauhtia, laavapurkaukset tuhoavat elintilaa, ja pian on päivä, jolloin maailmassa on enää muutamia elinkelpoisia alueita. Ensin ajattelin, että tapahtumien taustalla on ilmastonmuutoskatastrofi, mutta syyt ovatkin jotain paljon suurempaa, kosmisempaa. Vaikutukset tuntuvat koko aurinkokunnassa. Matkalle kohti pelastusta Lian mukaan tarttuu viisi lasta. Yhdessä kuusikko pääsee harvalukuisten onnekkaitten ja etuoikeutettujen joukkoon, avaruuteen. Kun ryhmä palaa takaisin Maan pinnalle, ei mikään ole enää ennallaan. On aloitettava alusta.

Verrosen teos on mukavalukuinen ja tyyliltään ytimekäs. Kirjailija ei juhli pitkillä virkkeillä eikä korulauseilla, mikä toisaalta tekee tekstistä välillä hieman liiankin hätäisen tuntuisen, toisaalta sitä on kiva lukea. Lian ja lasten selviytymismatka on vauhdikas ja täynnä vaaroja. Tarina on helppo kuvitella elokuvamaisena kokonaisuutena, jota kuitenkin hieman häiritsevät runsaat tekniset yksityiskohdat, kuten vaikkapa avaruusaluksen rakenne ja tilaratkaisut. Päähenkilöt ovat sympaattisia, ja etenkin Lian ja lasten välille kehittyvää suhdetta on mukava lukea. Muutenkin romaanissa on toiveikas fiilis, ja päähenkilöiden selviytymiseen uskoo samalla tavalla kuin elokuviakin katsoessa.

En pysty vertailemaan Hiljaisia jokia kirjailijan aikaisempiin teoksiin, sillä en ole niitä lukenut. Joskus haasteisiin osallistuessa tulee vastaan teoksia, joita aloittaessa ajattelee, että luenpa nyt tämänkin, jotta etenen haasteeni kanssa. Motivaatio ei ole kovin sisäinen. Kirjan edetessä sitten kuitenkin huomaa nauttivansa lukemastaan ja lopulta on todella tyytyväinen olo, että kirjallinen sivistys kasvoi tämänkin teoksen myötä. Vuosina 1993 ja 1995 Finlandia-ehdokkaanakin ollutta Verrosta voisin siis kuvitella lukevani toistekin! Ehkäpä hänen tuotantoaan tuntevat paremmin bloggarit, jotka ovat myös arvioineet Hiljaiset joet: Yöpöydän kirjat, Hemulin kirjahylly ja Kulttuuri kukoistaa.

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Emma Hooper 2015. Englanninkielinen alkuteos Etta and Otto and Russell and James. Suomentanut Sari Karhulahti. Gummerus 2015. 333 sivua. Lainasin kirjastosta.

Olipa kerta kaikkiaan ihana tarina! Ja olisinko tähän kirjaan tarttunut ilman Helmet-haastetta? Tarvitsin nimittäin kirjan, jonka kannessa on kuu, haastekohta 28. Sellaiseksi kuvan taivaankappaleen voi kai tulkita. Kannesta löytyy muitakin tarinaan liittyviä tärkeitä yksityiskohtia, kuten pellavankukkia, peltoja ja James.

Sinä olet varmasti melkein perillä, varmasti lähellä merta. Toivottavasti olet. Toivottavasti näet sen. Tällä kirjeellä haluan vain kertoa sinulle tämän: olen täällä, älä ole huolissasi. Olen täällä, hengitän, odotan. -Otto.

Emma Hooperin kauniisti ja jopa hieman lapsekkaan selkeällä kielellä kirjoittama romaani kertoo Ettasta, Otosta ja Russellista, kolmesta kahdeksankymppisestä, joilla on yhteinen historia ja pitkä elämä. Muistiaan vähitellen menettävä Etta lähtee pitkälle kävelylle kohti merta, jota hän ei ole koskaan nähnyt. Matkaa itärannikolle on Saskatchewanista yli 3000 kilometriä. Onneksi mukana on osan matkasta James. Kotiin jäävä Otto alkaa rakentaa jotain uutta ja molemmat niittävät mainetta tahollaan.

Ettan kävellessä palataan romaanissa kolmikon nuoruuteen, vuosiin jolloin Etta oli opettaja, Otto sodassa Euroopassa ja Russell viljeli maata. Sota-aika oli odottamista ja pelkoa, menetyksiä ja tyhjyyttä, mutta myös rakkautta ja kirjeenvaihtoa. Väliin jää kuusikymmentä vuotta, jotka lukija voi täyttää haluamallaan tavalla. Sijoittaisin teoksen ehdottomasti myös Helmetin haastekohtaan 6, sillä rakkausromaanikin tämä on, ihan selvästi, omalla vähäeleisellä ja varovaisella tavallaan. Kolmikon elämät kietoutuvat toisiinsa ja kuolemassakin he ovat toisiaan lähellä.

Täytyy vain muistaa hengittää.

Teoksessa on lempeää viisautta, joka viipyy ihmisten välisessä mutkattomassa ja hellässä vuorovaikutuksessa, sanattomassa viestinnässä ja tietynlaisessa viattomuudessa, johon on helppo ihastua. Sarkasmi ja pessimismi sikseen! Joskus tekee hyvää olla onnellinen pienistä asioista ja vähään tyytyväinen, ja vaikka romaani antaa runsaasti tilaa myös puutteelle ja köyhyydelle, se ei jää vellomaan ikävään. Etta ja Otto ja Russell ja James hymyilyttää, ehkä se on vähän hassukin, ja vaikka sitä olisi helppo lukea nopeasti, ei halua että se loppuu kovin pian. Koskettavakin se on, sillä kahdeksankymmenen vuoden ikä tuo haurautta ja ikivanhat muistot sekoittavat ajatuksen. Vanhuus on muistamista ja unohtamista, monessa eri ajassa elämistä, todellisen ja epätodellisen sekoittumista.

Hooper on rakentanut tarinan mukavalla tavalla vuorottelevista palasista menneessä ja nykyhetkessä. Tärkeä osa kerrontaa ovat kirjeet Euroopan sodasta Ettalle ja takaisin Otolle. Dialogi on aina hyvin vähäeleistä, eikä sitä ole pelkästää ihmisten välillä. Kirja sopii siis myös erittäin hyvin haastekohtaan 39: Ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta kertova kirja. Jokainen voi itse päätellä, onko James kojootti vai jotain muuta. Loppua kohden tekstinpalaset lyhenevät kauniilla tavalla, kunnes on aika antaa periksi.

Kirjasta lisää vaikkapa näistä blogeista: Annelin kirjoissa, Lukuneuvoja, Lumiomena ja Leena Lumi.

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Kazuo Ishiguro 2005. Englanninkielinen alkuteos Never Let Me Go. Suomentanut Helene Bützow. Tammen keltainen pokkari. 394 s. Lainasin kirjastosta.

Paljastetaan nyt heti alkuun, että Ole luonani aina on ensimmäinen Nobel-voittaja Ishigurolta lukemani teos. Lukulistallani on myös Pitkän päivän ilta, jota on lähipiirissäni kehuttu. Ole luonani aina on ilmestynyt myös elokuvana, jonka kuvia lukemani pokkarikin hyödyntää. Valitsin tämän romaanin kahdesta syystä, joista valitettavasti kumpikaan ei liity varsinaisesti kirjailijaan itseensä, vaan lukuhaasteisiin. Sain nimittäin vinkin, että romaani sopisi Helmetin haastekohtaan 6: Rakkausromaani. Luin myös, että se sopii mainiosti Scifi-haasteeseen.

Romaanin kertojanääni kuuluu tytölle ja nuorella naiselle, Kathylle, joka viettää lapsuutensa Hailshamin sisäoppilaitoksessa jossain päin Englannin maaseutua. Kathy on asunut Hailshamissa aina, niin kauan kuin muistaa, ja hänen tietonsa ympäröivästä maailmasta rajoittuu kasvattajien, kuten Emily-neidin, kertomaan. Kathyn läheisimpiin ystäviin kuuluvat Ruth ja Tommy, joiden mukana hän siirtyy Hailshamista pariksi vuodeksi Mökkeihin asumaan ja itsenäistymään, ennen kuin nuoret siirretään sieltä eteenpäin, ensin valvojiksi, sitten luovuttajiksi. Kathyn, Ruthin ja Tommyn välinen side säilyy melkein katkeamattomana loppuun saakka. Näkökulma kaikkeen on kuitenkin Kathyn, kun tämä muistelee lapsuuttaan, Hailshamia ja Mökkejä, ja Ruthin ja Tommyn vaiheita luovuttajina, nuorten välisiä keskusteluja, muita ihmissuhteita ja salaisuuksia, joita he pyrkivät myöhemmin selvittämään. Ihan ensisijaisesti en pitäisi tätä teosta rakkausromaanina, vaikka vahvana teemana rakkauskin tavallaan kulkee läpi kirjan, etenkin sen jälkimmäisissä osissa.

Teidät on saatettu tähän maailmaan tiettyä tarkoitusta varten, ja kaikkien tulevaisuus on lyöty lukkoon.

Ishiguron romaanin tunnelmaa ja Kathyn kertomaa verhoaa salaisuus, tai selitys, joka paljastuu lukijalle ja ehkä myös nuorillekin vähitellen romaanin edetessä. Nuoret eivät nimittäin ole ihan tavallisia kansalaisia, ja siihen on syynsä, että heidät on kasvatettu muista erillään. Enempää en siitä teemasta kerro, etten paljasta liikaa - jos joku ei tätä ole vielä nähnyt elokuvissa tai lukenut. Tämä teema oli minulle teoksessa rakkautta vahvempi ja merkityksellisempi, sillä se on suorastaan kammottava uhkakuva.

Ihan sinne lempiteosteni joukkoon tämä kirja ei nyt yltänyt. Kerronta on minun makuuni hyvin yksityiskohtaista (jopa tylsää?), ja kuten muistot tekevät, sekin poukkoilee ja palailee takaisin, eikä tietenkään etene suoraviivaisesti. Muistoista rakentuu - tai niiden seasta erottuu - kuitenkin vähitellen selkeä punainen lanka, ja mielenkiinto pysyy varmasti yllä. Vaikka kyseessä on kolmen nuoren elämä ja kohtalo järkyttävän roolin vankina, kerronta ei nosta kovinkaan paljon tunteita pintaan. Kathy pohtii paljon, ei pelkästään sitä mitä tapahtui, vaan ennen kaikkea tapahtumien ja kohtaamisten merkitystä. Silti minä ainakin jäin lukijana melko etäälle romaanista tunnetasolla. Toisaalta olen kokenut samaa dystopioiden kohdalla ennenkin. Ehkä onkin niin että etäännytän itse itseni, jottain kestäisin niiden rankat teemat. Mieleen ne jäävät joka tapauksessa ja tämäkin romaani onnistuu vähäeleisyydellään herättämään paljon ajatuksia. Olen siis erittäin tyytyväinen, että valitsin luettavakseni juuri tämän. Erinomainen teos!

Kirjasta lisää vaikkapa näistä blogeista: Kirja vieköön!, Lumiomena, Jokken kirjanurkka ja Kirjasähkökäyrä. Kirjankansibingossa kuittaan tällä kohdan "ruutuja" ja saan samalla bingon! :)