Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Kazuo Ishiguro 2005. Englanninkielinen alkuteos Never Let Me Go. Suomentanut Helene Bützow. Tammen keltainen pokkari. 394 s. Lainasin kirjastosta.

Paljastetaan nyt heti alkuun, että Ole luonani aina on ensimmäinen Nobel-voittaja Ishigurolta lukemani teos. Lukulistallani on myös Pitkän päivän ilta, jota on lähipiirissäni kehuttu. Ole luonani aina on ilmestynyt myös elokuvana, jonka kuvia lukemani pokkarikin hyödyntää. Valitsin tämän romaanin kahdesta syystä, joista valitettavasti kumpikaan ei liity varsinaisesti kirjailijaan itseensä, vaan lukuhaasteisiin. Sain nimittäin vinkin, että romaani sopisi Helmetin haastekohtaan 6: Rakkausromaani. Luin myös, että se sopii mainiosti Scifi-haasteeseen.

Romaanin kertojanääni kuuluu tytölle ja nuorella naiselle, Kathylle, joka viettää lapsuutensa Hailshamin sisäoppilaitoksessa jossain päin Englannin maaseutua. Kathy on asunut Hailshamissa aina, niin kauan kuin muistaa, ja hänen tietonsa ympäröivästä maailmasta rajoittuu kasvattajien, kuten Emily-neidin, kertomaan. Kathyn läheisimpiin ystäviin kuuluvat Ruth ja Tommy, joiden mukana hän siirtyy Hailshamista pariksi vuodeksi Mökkeihin asumaan ja itsenäistymään, ennen kuin nuoret siirretään sieltä eteenpäin, ensin valvojiksi, sitten luovuttajiksi. Kathyn, Ruthin ja Tommyn välinen side säilyy melkein katkeamattomana loppuun saakka. Näkökulma kaikkeen on kuitenkin Kathyn, kun tämä muistelee lapsuuttaan, Hailshamia ja Mökkejä, ja Ruthin ja Tommyn vaiheita luovuttajina, nuorten välisiä keskusteluja, muita ihmissuhteita ja salaisuuksia, joita he pyrkivät myöhemmin selvittämään. Ihan ensisijaisesti en pitäisi tätä teosta rakkausromaanina, vaikka vahvana teemana rakkauskin tavallaan kulkee läpi kirjan, etenkin sen jälkimmäisissä osissa.

Teidät on saatettu tähän maailmaan tiettyä tarkoitusta varten, ja kaikkien tulevaisuus on lyöty lukkoon.

Ishiguron romaanin tunnelmaa ja Kathyn kertomaa verhoaa salaisuus, tai selitys, joka paljastuu lukijalle ja ehkä myös nuorillekin vähitellen romaanin edetessä. Nuoret eivät nimittäin ole ihan tavallisia kansalaisia, ja siihen on syynsä, että heidät on kasvatettu muista erillään. Enempää en siitä teemasta kerro, etten paljasta liikaa - jos joku ei tätä ole vielä nähnyt elokuvissa tai lukenut. Tämä teema oli minulle teoksessa rakkautta vahvempi ja merkityksellisempi, sillä se on suorastaan kammottava uhkakuva.

Ihan sinne lempiteosteni joukkoon tämä kirja ei nyt yltänyt. Kerronta on minun makuuni hyvin yksityiskohtaista (jopa tylsää?), ja kuten muistot tekevät, sekin poukkoilee ja palailee takaisin, eikä tietenkään etene suoraviivaisesti. Muistoista rakentuu - tai niiden seasta erottuu - kuitenkin vähitellen selkeä punainen lanka, ja mielenkiinto pysyy varmasti yllä. Vaikka kyseessä on kolmen nuoren elämä ja kohtalo järkyttävän roolin vankina, kerronta ei nosta kovinkaan paljon tunteita pintaan. Kathy pohtii paljon, ei pelkästään sitä mitä tapahtui, vaan ennen kaikkea tapahtumien ja kohtaamisten merkitystä. Silti minä ainakin jäin lukijana melko etäälle romaanista tunnetasolla. Toisaalta olen kokenut samaa dystopioiden kohdalla ennenkin. Ehkä onkin niin että etäännytän itse itseni, jottain kestäisin niiden rankat teemat. Mieleen ne jäävät joka tapauksessa ja tämäkin romaani onnistuu vähäeleisyydellään herättämään paljon ajatuksia. Olen siis erittäin tyytyväinen, että valitsin luettavakseni juuri tämän. Erinomainen teos!

Kirjasta lisää vaikkapa näistä blogeista: Kirja vieköön!, Lumiomena, Jokken kirjanurkka ja Kirjasähkökäyrä. Kirjankansibingossa kuittaan tällä kohdan "ruutuja" ja saan samalla bingon! :)