11.6.2019

Dekkariviikko: Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet

Rosamund Lupton 2015. Englanninkielinen alkuteos The Quality of Silence. Suomentanut Outi Järvinen. Gummerus 2016. 326 sivua. Lainasin kirjastosta.

Kesähelteiden ja lähes tauotta paistavan auringon alla tuntuu ehkä omituiselta hypätä arktiseen yöhön ja pakkaseen, mutta yllättävän hyvin pääsin tunnelmaan sisään. Minulle entuudestaan tuntemattoman Rosamund Luptonin toinen romaani sijoittuu Alaskaan, jonne lontoolainen Yasmin lähtee tyttärensä Rubyn kanssa. Yasminin mies Matt valokuvaa Alaskan kauimmaisessa kolkassa arktisia eläimiä ja pitkien poissaolojen vuoksi avioliitto on koetuksella. Nainen lähtee hakemaan miestään kotiin. Näin käykin ihan kirjaimellisesti, sillä etäinen Anaktuen kylä on palanut ja kaikki sen asukkaat samalla. Yasmin kieltäytyy uskomansa, että Matt olisi yksi kuolleista. Lentoja ei enää ole, vain valtavat rekat kulkevat vaarallisen alueen halki.

Anaktuen jäänteiden ylle ei kohoaisi mitään valoa; niin kaukana pohjoisessa aamunkoittoa ei tulisi, sillä kaamos jatkuisi vielä kaksi kuukautta. Matt olisi pimeässä kunnes he löytäisivät hänet.

Rekkamatka Alaskan halki on pimeyttä ja kylmyyttä. Yasmin ja Ruby eivät välty lumimyrskyiltä, pakkasenpusemilta eivätkä myöskään takaa-ajolta, sillä on joku, joka ei halua heidän tietävän totuutta Anaktuesta ja Yhdysvaltojen harjoittamasta politiikasta Alaskassa. Oman haasteensa tuo kymmenvuotiaan Rubyn kuurous, pimeässä kun on vaikea nähdä. Romaani ei ole pelkkää jännitysnäytelmää läpi tundran ja epäinhimillisten olosuhteiden, vaan samalla tarina parisuhteesta, rakkaudesta, perheestä ja lapsen kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta.

Ruby on sitkeä tyttö, joka on toinen tarinan kertojista. Muista poikkeavan lapsen on ollut vaikea ystävystyä ja koulussa on ikävää. Äitinsä kanssa Ruby joutuu kamppailemaan oikeudesta kieleensä ja omaan ääneensä. Suhde isään on mutkattomampi ja lämpimämpi, siksikin isän löytyminen on välttämätöntä. Yasminilla puolestaan on lapsuuden traumansa ja sitä kautta vahva side mieheensä, eikä hän ole valmis menettämään tätä inuiiteille tai arktiselle luonnolle.

Hän oli epävarma siitä, mikä oli maata ja mikä taivasta, mikä oli oikea ja mikä vasen, hän ei tiennyt enää oliko yö vai päivä, ja fyysinen epävarmuus sankan lumisateen keskellä pimeässä alkoi vaikuttaa häneen myös henkisesti; oli hetkiä jolloin hän ei enää kyennyt muistamaan, mitä tai ketä hän oli pakenemassa.

Valitsin teoksen Facebookin Helmet-ryhmän suosituksista haastekohtaan 48: Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä. Rubyn kuurous ei ollut romaanissa ihan sivuseikka, vaan toi mukanaan jännitteitä, jännittäviä tilanteita ja yksityiskohtia, jotka maustoivat tarinaa hienolla tavalla, kuten vaikkapa se taistelu, jota nykyvanhemmat joutuvat käymään ruutuaikaa vastaan; Rubylle ja koko tarinalle nettiyhteistöt osoittautuvat kohtalokkaan tärkeiksi. Kiitos ryhmälle hyvästä vinkistä!

Arktinen kylmyys ja talven läpitunkemattomuus toivat kerrontaan jännityksen lisäksi myös paljon kauneutta, omalla tavallaan. Pidän siitä, miten julmaltakin tuntuva luonto ja olosuhteet avataan ja selitetään niin että ne alkavat näyttää kauniilta ja kaikella on tarkoituksensa. Lupton on ujuttanut tarinaan paljon kiehtovia yksityiskohtia luonnosta. Romaani muuten paranee loppua kohti huimalla tavalla. Alkupuoliskon aikana mietin jo kerran, jätänkö kesken, onko tämä tarpeeksi mielenkiintoinen tai edes vetävä. Onneksi kuitenkin jatkoin, sillä nyt kirjoittaessa tuntuu, että pidin teoksesta loppujen lopuksi todella paljon!

Arktisella tundralla oli mahdoton tuntea itseään tärkeäksi, mutta sen sijaan helppo kokea yhteyttä johonkin, mitä aika ja etäisyys eivät voineet muuttaa. 

Kirjasta lisää blogeissa Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi ja Kaisa Reetta T.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli epätavallinen dekkari, mutta hyytävän hyvä.

    VastaaPoista
  2. Joo, poikkesi kivasti valtavirrasta ja parani loppua kohden.

    VastaaPoista