Kirjamessut verkossa

Aloitin messu-urakkani perjantaina töistä tultuani. Laitoin torstain ja perjantain tallenteita kuulumaan, samalla leivoin, laitoin ruokaa ja siivosin. Jo ensimmäisen tallenteen aikana ajattelin, että onpas tämä vaan mainio tapa nauttia kirjamessuista. Kodin rauhassa, omaan tahtiin. Ei tarvitse pettyä kun lavan edus on jo ihan täysi ja ihmismeren takaa ei saa valokuvia. Tietysti "oikeat" kirjamessut ovat ihan oma juttunsa ja vuoden kohokohta, mutta yllätyin siitä, miten nautinkaan tallenteista omassa keittiössäni!

Kuuntelin ensin Risto Isomäen haastattelun. Uusin teos Vedenpaisumuksen lapset yhdistää ilmastonmuutoksen teemoja merenneitoihin ja ihmissuhteisiin, ja linkittyy kuuluisaan Sarasvatin hiekkaa -teokseen. Isomäki puhui kirjan lisäksi muutenkin kasvihuonepäästöistä ja lihansyönnistä, ja siitä miten ihmiskunnalla on vielä toivoa. Hän kritisoi ennen kaikkea rakennusteollisuuden jähmeyttä olla muuttamatta tapojaan ilmastoystävällisempään suuntaan. Vedenpaisumuksen lapset on kirjaston varausjonossa!

 

Juha Hurmeen haastattelu oli yksi eniten odottamiani ja siksi pidin sen kohdalla taukoa kotitöistä ja istuin alas tekemään muistiinpanoja. Suomi-teos ei ole varsinaisesti Niemen jatko-osa, vaikka sitä voi sellaisenakin lukea ja vaikka se keskittyy vuosiin Niemen jälkeen. (Tampereen pääkirjasto Metso mainittu - siellä kirjailija on tehnyt paljon taustatyötä ja hakenut inspiraatiota!) Kirjan kirjoittaminen on ollut melkoinen luku-urakka ja tutkimusmatka. Hurme on etsinyt teemoja, jotka huvittavat ja hetkauttavat, eikä ole halunnut edetä perinteisen historiankirjoituksen mukaan. Näin Suomeen on tullut teemoja, joista ei aikaisemmin ole paljon kirjoitettu. 1800-luvun Suomi näyttäytyy kansainvälisenä maana, jonka monet ilmiöt ovat tuontitavaraa. Hurme haluaa painottaa, että emme ole kasvaneet umpiossa, eivätkä suomalaisina pitämämme ilmiöt ole kehittyneet niin kuin meille on valehdeltu (hyvässä uskossa, nationalistisista syistä). Kuten moni muu kulttuurin osa-alue, kielikin on tulosta kansainvälisestä kehityksestä ja kontakteista. Pahoillaan hän on siitä, miten Kalevalaa on käytetty mm. alku-Suomi ja suur-Suomi-ajatusten äänenä sen sijaan että sitä olisi oikeasti luettu. Tulkinnat ovat suorastaan mielipuolisia. Kalevala on kuitenkin vain yksi teema monien joukossa. Yksi näistä on huoli metsiemme tilasta, joka on peruja jo 1800-luvun alusta, ajasta jolloin kaskeamisen jäljet ovat olleet mittavia. Teatteri saa niin ikään Suomessa oman osansa. Hurme kertoo teatterin monikielisestä menneisyydestä ja alkusysäyksistä, Kiven merkityksestä suomenkieliselle teatterikulttuurille ja siitä, mikä valtava voima ja yhteiskunnallinen vaikuttaja teatteri on pitkään ollut. Hurmeen kulttuurihistoriaa täydentää urheilu, jonka suurkuluttajaksi hän itsekin lukeutuu. Suomi ostetaan meille viimeistään jouluksi!

Juustokakkua sekoittaessani kuuntelin, kun dekkarikirjailijat Jarkko Sipilä, JP Koskinen ja Marko Kilpi keskustelivat poliisiromaanien kirjoittamisesta, jännityksen ja kehystarinan suhteesta tai vaikkapa rikosmaailman ilmiöistä. Kasviksia pilkkoessani antauduin mukaan Seilin saaren historiaan. Susan Heikkisen teos Pullopostia Seilin saarelta kertoo erään potilaan tarinan, mutta samalla näyttää palan historiaa, herättää henkiin historiaa josta ei ole haluttu kertoa. Samalle saarelle sijoittuvat myös parin vuoden takaiset romaanit Sielujen saari ja Yön kantajat. Pahamaineinen saari on synnyttänyt paljon tarinoita ja historiaa, josta kannattaa kertoa. Laitoin tämänkin kirjan varausjonoon. Saarella pitää päästä joskus käymään!

Mielenkiintoisista naisista kertoi myös Maria Pettersson. Hänen tuore teoksensa Historian jännät naiset kertoo lukuisista naisista, jotka kiihottavat mielikuvitusta ja voimaannuttavat toteuttamaan itseään, uskaltamaan oma itsensä. Mukana on merirosvoja, meedioita, varkaita tai vaikkapa vakoojaprinsessoja. Teoksessa näyttäytyy historian ja naisen aseman lisäksi sukupuolten moninaisuus, mitä on varmasti ollut aina, mutta miten historiankirjoitus on saattanut usein tulkita henkilöt ihan väärin. Kiehtova näkökulma, ja jos ennen tätä haastattelua mietin, onko tämä minun kirjani, nyt en epäile tämän paikkaa omassa lukupinossani lainkaan. Mahdollinen joululahja itselle?

 

Tietokirjallisuuden puolelta silmiini pisti otsikko Mistä kieli meihin tulee? Kirjan kirjoittanut tutkija Anneli Kauppinen avaa teemaa kahdesta näkökulmasta: miten kieli on ihmisille ylipäätään tullut ja kehittynyt, ja miten lapsi oppii kielen. Kauppinen kertoo, että kieli on multimodaalinen ilmiö, ei siis pelkästään puhetta, vaan myös vahvasti kehollista. Ihmisellä on poikkeuksellinen herkkyys aistia sosiaalisia tilanteita eleiden, ilmeiden, liikkeiden ja kielen pienten vivahteiden kautta. Kieli opitaan vuorovaikutuksesta; esimerkiksi dialogissa tärkeä vuoronvaihto on universaali ilmiö ja synnynnäiseltä vaikuttava asia. Äiti ja lapsi jäljittelevät toinen toistaan, mutta lapsi harjoittelee kielen rakenteita myös itsekseen. Lapsi matkii ja jäljittelee, ja sitten lahjakkaasti siirtää oppimiaan rakenteita sujuvasti varioiden erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Hyvin mielenkiintoisia ajatuksia ja tutkimustuloksia kielen evoluutiosta ja teos, josta saattaisi olla hyötyä kielten opettajille!

Perjantai-illan viimeinen tallenne on tässä. Yksi tämän vuoden lempiteoksiani on ollut Tiina Laitila Kärvemarkin H2O, joka kertoo sivupersoonista eli persoonallisuushäiriöstä. Avainteema ovat muistot ja niiden oikeellisuuden problematiikka, traumat ja ihmisen ihmeellinen kyky selviytyä niistä. Romaanissa sivutaan myös ilmastonmuutosta ja vesi on teemana monella tapaa läsnä. Haastattelija kehuu Laitila Kälvemarkin kieltä, mistä olen täysin samaa mieltä. Romaanissa on myös hyvin rakennettu juoni, joka paljastaa muistoista vähän kerrallaan. Oma postaukseni täällä. 

 

 

Lauantaiaamuni aloitti yksi tämän vuoden parhaimmista dekkareista, Arttu Tuomisen Hyvitys. Kirjailija kertoi haastattelussa, että hänen teostensa syntyyn vaikuttaa hänen halunsa tarttua häntä huolestuttavaa yhteiskunnalliseen ilmiöön. Vaikka hän kirjoittaa rikoksista, niitä ja syyllisen löytymistä tärkeämpää on ihmisen monisyisyys ja tunnemaailma, arvojen punnitseminen. Täällä minun postaukseni kirjasta. Seuraavaan teokseen on ilmeisesti tulossa jotain SS-vapaaehtoisista kertovaa. Tuominen kertoo, että viihteeksi tarkoitetun kirjan tulee olla ensisijaisesti vetävä, mutta pohjalla täytyy ollaa jotain syvällistä ja yhteiskunnallista.

Aamupalaa syödessä kuuntelin myös Selja Ahavaa, kun häntä haastateltiin teoksesta Nainen joka rakasti hyönteisiä. Oma postaukseni siitä täällä. Romaanissa hyönteisten kautta elämänvaiheita, ajankulua ja kykyä muuttua. Kirjailija toteaa, ettei ajalla voi aina mitata sitä, mikä on ollut tärkeä jakso elämässä. Merkittävä teema kirjassa on tietysti ihmisen ja luonnon välinen suhde ja sen muutos läpi vuosisatojen. Samalla kun päähenkilö elää ajasta toiseen, myös kirjailijan käyttämä kieli muuttuu modernimmaksi. Samoin muuttuu ihmisen suhde jumalaan. Upea teos!

Lauantain lounasta laittaessani kuuntelin, mitä JP Koskinen kertoi teoksestaan Hukkuva maa. Tarina sijoittuu muutaman vuoden päähän ja teemana on ilmastonmuutos. Koskinen on perehtynyt ilmastonmuutokseen jo 30 vuotta, ja aika dramaattisesti totetaa, että on koko tämän ajan toivonut, ettei kirjaa olisi tarvinnut kirjoittaa. Mutta niin vain kävi, että se on nyt ajankohtainen. Dekkarityylinen teos käsittelee myös rahaa, politiikkaa ja yhteiskunnallisia aspekteja. Se on myös perheromaani, jossa perheenjäsenten väliset näkemyserot tuovat jännitteitä ja skismaa. Kävin tänä aamuna hakemassa Hukkuvan maan kirjastosta!

Iltapäivän kohokohta oli Tommi Kinnusen haastattelu. Romaani Ei kertonut katuvansa on tarina naisista, jotka kävelevät 600 kilometriä Norjan rajalta Koillismaalle Lapin sodan päätyttyä. Saksalaisten mukaan lähteneet naiset leimattiin huoriksi ja heidän tarinoistaan vaiettiin. Kinnunen kertoi muistavansa lapsuudestaan puheita näistä naisista, mutta haastateltavia ei tietenkään enää ollut elossa, eikä heistä ole juuri kirjoitettukaan. Häpeä on leimannut näitä ihmisiä, jotka kuitenkin tekivät silloisissa oloissa parhaan mahdollisen päätöksen, saivat saksalaisilta töitä ja varsin hyvää palkkaa. Harva lähti sotilaiden mukaan rakkaudesta tai aatteen vuoksi, mutta takaisin tulleita naisia kohdeltiin huonosti. Sodassa palvelleita miehiä pidettiin kuitenkin sankareina. Tässä yksi historiankirjoituksen ristiriita ja vääryys, josta Kinnunen halusi kertoa. Haastattelun päätteeksi Tommi Kinnuselle myönnettiin Minna Canth -palkinto "äänen antamisesta vaiettujen kertomuksille". Onnea!

Yksi tänä syksynä kovasti odottamistani romaaneista on Anni Kytömäen kirjoittama Margarita. Haastattelussa Kytömäki avasi teoksen teemoja: naisen oikeutta määrätä omasta ruumiistaan, naisen roolista sotavuosina ja niiden jälkeen. Tarinassa on myös miehiä, jotka joutuvat valtion määrittelemään rooliin, ja siten ristiriitaan omien arvojensa, kuten luontosuhteen tai pasifismin, kanssa. Kytömäki on tehnyt paljon taustatyötä romaania kirjoittaessaan, ja odotinkin milloin keskustelu kääntyy luontoon. Lopulta se tuli: Jokihelmisimpukalla on kirjassa merkittävä rooli ja monitasoinen yhteys kirjan muihin päähenkilöihin. Tätä kirjaa odotan joululahjaksi!

Naisen itsemääräämisoikeus ja abortit olivat vahvasti esillä myös Satu Vasantolan haastattelussa. Hänen tuore romaaninsa Kaikki kadonneet on saanut paljon positiivista palautetta. Kehollisuus on teoksessa läsnä monella tavalla, ja naisten oikeuksien lisäksi yhdeksi teemaksi nousee hylkääminen. Vasantola kertoi järkyttäviä esimerkkejä naisiin kohdistuvista asenteista, joista ei ole kovinkaan kauan, ja jotka valitettavasti elävät edelleen - elleivät meillä niin monissa Eurooopan maissa. 

Kiitos Helsingin Kirjamessuille bloggaajapassista ja hyvin järjestetyistä haastatteluista! Taisin pystyä seuraamaan tänä vuonna ohjelmaa enemmän kuin koskaan livenä. Hieno kokemus, ehdottomasti, mutta toivotaan silti että ensi vuonna päästään takaisin Messukeskukseen.