Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä

Selja Ahava 2020. Gummerus. 331 s. Oma ostos. Kuva kustantajan.

Selja Ahavan neljäs romaani jatkaa teemalla, joka on tullut viime vuosina tutuksi muun muassa Mia Kankimäen teoksista Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Naiset joita ajattelen öisin tai vaikkapa Favillin ja Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjoista: historian unohtamat, älykkäät ja rohkeat naiset, edelläkävijät ja tienraivaajat. 

Oliko niin, että pyrin liian korkealle, pyrin näkemään koko ympärilläni avautuvan maiseman, näin joen ja kaipasin jo meren ääreen, kun tehtävänäni olisi ollut pysyä sisällä ja koristella tyynyjä!

Tämän romaanin historiallinen esikuva on 1600-luvulla elänyt hyönteistutkija ja taiteilija Maria Sibylla Merian. Ahavan teos alkaa kuin se olisi Marian fiktiivinen elämäkerta, mutta päähenkilömme pääseekin pidemmälle matkalle kuin esikuvansa koskaan, Saksasta Hollannin kautta Japaniin, läpi aikakausien, muuttuvien vuosisatojen virrassa. 

Maria tutkii hyönteisiä lapsesta saakka. Hänestä on äärettömän kiehtovaa, mitä kaikkea perhosen elämään mahtuu ennen viimeistä lyhyttä, kaunista vaihetta. Tutkimuksillaan Maria kyseenalaistaa aikalaistensa käsityksiä hyönteisten synnystä ja asemasta eläinkunnassa. Hän kyseenalaistaa myös naisen aseman, vaikka joutuukin asettumaan annettuun rooliin. Nuori nainen pitää pintansa, kerää aineistoa ja tutkii ötököitään perheestään piittaamatta. Suhde perheenjäseniin jää etäiseksi, mistä Maria kantaa myöhemmin huonoa omaatuntoa, mutta halu tietää ja kertoa ajaa häntä sinnikkäästi eteenpäin. Maria rikkoo tabuja ja lasikattoja, mutta joutuu myös menettämään paljon ja siinä samalla etsimään itseään. 

Ja tässä minä nyt olin, omasta tahdostani Japanissa, ja kaikki se, mikä kerran oli täyttänyt elämäni ja antanut sille tarkoituksen, oli poissa, ja se, mikä oli jäänyt jäljelle, mahtui tähän kevyeen paperinpalaseen. Lapseni pettynyt ääni.

Ahava punoo hyönteiset muodonmuutoksineen niin kauniiksi ja vetäväksi tarinaksi, että unohdin ihan vallan pelkääväni perhosia. Pitää muistaa tämä ensi kesänä! Hyönteisissä todellakin näyttää riittävän ainesta moneksi ja romaani on ehdottomasti silmiä avaava, luontoa ylistävä ja sen puolesta puhuva teos. Sen ohella Marian tarina oli samoin ehdottoman kiinnostava. Erityisesti pidin 1600-luvun ajankuvasta, Marian kamppailusta odotusten ja roolien ristipaineissa, yksin viihtyvänä tyttärenä, puolisona ja äitinä. Marian Japanissa viettämä aika tuo mukanaan paljon eurooppalaisesta näkökulmasta uutta, ja vaikka paljon nähnyt nainen vihdoin kohtaa myös rakkauden, en ihan niin hyvin viihtynyt romaanin loppuosan kanssa. Tiedän, että Euroopan-vuodet tulevat jäämään mieleeni paremmin.

Jenni Noponen on suunnitellut jälleen kerran upean kauniit kannet. Kauniita olivat varmasti myös Marian piirtämät kasviaiheiset taulut, joiden myynnillä hän elätti itsensä. Niissäkin oli pyrkimys kukan elinkaaren eri vaiheisiin ja muistutukseen hyönteisten merkityksestä, vaikka vihkosten ostajille ne eivät olleetkaan mieleen. Noitavainojen uhka ei lopulta ollut kuin henkäyksen päässä Mariasta.

Mitä pitempään perhosia tarkkailin ja mitä suuremmaksi ymmärrykseni niiden elämästä kasvoi, sitä enemmän kiinnostukseni kääntyi perhosesta toukkaan. Kukkavihkosten jälkeen päätin kirjoittaa kirjan, joka keskittyy perhosiin ja ennen muuta niiden toukkiin. Sillä siipensä avaava perhonen on enää elämänsä viimeisessä lyhyessä vaiheessa, ja kaikki merkittävä ja hämmästyttävä tapahtuu ennen tuota siiville kohoamista.

Lue myös Ahavan aiemmat teokset, Taivaalta tippuvat asiat ja Ennen kuin mieheni katoaa. Esikoisteosta Eksyneen muistikirja en ole lukenut, mutta näistä muista pidin kovasti. Blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjaluotsi ja Tuijata lisää.