Tänään päättyy naistenviikko. Hyvää nimipäivää Tiinalle! Vuoden 2017 Tiinan-päivää juhlisti Laitila Kälvemarkin teos Seitsemäs kevät. Tänään on vuorossa H2O.
Hester Hanna Ofelia Luodon pään sisällä mellastaa ainakin kaksi sivupersoonaa, jotka ottavat välillä vallan ja vaikuttavat naisen käyttäytymiseen. Hani on heistä se räväkkä, vastuuton nautiskelija, jonka jäljiltä Hester ei muista, kenen kanssa on viettänyt yön ja missä on tanssinut. Ofelia pitää järjestystä yllä, niuhottaa yksityiskohdista ja tietää kaiken. Joskus, onneksi harvoin, keskelle pääsee myös Hanna P., joka vain itkee ja nukkuu. Kun Hester haluaa rauhoittaa ajatuksensa ja pitää itsensä keskellä, hän uppoaa veteen. Uimahallin, järven, kylpyammeen - ei väliä, vedessä kaikki on hyvin.
Olen alkutilassa, äidin kohdussa, universumissa, jota kukaan ei ole ehtinyt pilata.
Ajatukset kiukenevat yksi kerrallaan, nousevat kuplina pintaan ja käviävät.
On niin hyvä olla, ettei tarvitse ajatella mitään.
On niin hyvä olla, ettei tarvitse edes hengittää.
Veden rauhoittavasta vaikutuksesta huolimatta Hester myös pelkää vettä. Hän pelkää raamatullista vedenpaisumusta, kaiken alleen peittävää tsunamia, jota ei pääse pakoon taitavinkaan uimari. Hesterin isäpuolen Jacekin sairastuessa vakavasti kolmekymppinen nainen haluaa tietää, mitä tapahtui kaksikymmentä vuotta sitten uudenvuoden aattona. Miksi hän itse aiheutti tulvan ja vesivahingon? Mikä on se lapsuuden muisto, joka saa aikaan mielen vedenpaisumuksen?
Tiedän tuon kaiken tapahtuneen. Jäljellä on eräänlainen sisäinen filmi, jonka pääosaa esittää näköiseni tyttö. Silti se ei tunnu oikeasti tapahtuneen minulle.
Laitila Kälvemarkin teoksessa on jännä tunnelma. Hester on tietysti kertojana hyvin epäluotettava, sillä hän ei muista kaikkea, eivätkä sivupersoonatkaan kerro kaikkea. Tämä tekee tunnelmasta unenomaisen ja koska lukijakin haluaa vähitellen tietää, mitä kaikkea Hesterin lapsuudessa on tapahtunut, on tunnelmassa kiihkeyttä ja kiireenkin tuntua. Sillä Jacek saattaa kuolla pian, mummo on jo vanhuudenhöperö eikä äitikään halua muistaa kaikkea. Kirjailija pureutuu perheen sisäisiin suhteisiin ja jännitteisiin, muistiin ja muistoihin dissosiatiivisen identiteettihäiriön kautta. Erittäin onnistunut ratkaisu!
Romaanin nimi H2O viittaa tietysti veteen, uimiseen ja painajaisiin, mutta kertomuksen taustalla vaanii myös ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu, joka uhkaa merenrantakaupungin elämää. Kumpi saavuttaa Hesterin ensin, pintaan pyrkivät muistot vai oikea vedenpaisumus? Romaanin nimi viittää ovelasti myös Hesterin sivupersooniin.
Laitila Kälvemark luottaa lukijaan eikä selitä asioita puhki. Sellaisesta olen aina pitänyt. Tässäkin romaanissa jää lukijan varaan muodostaa käsitys äidin vastuuttomuudesta, isoäidin kasvatusmenetelmistä tai Jacekin luotettavuudesta. Sivupersoonien ja epäselvien muistojen kanssa menee helposti lukijakin sekaisin, mutta se kuuluu asiaan. Kuva menneisyydestä on yhtä hämärä kuin kuva lähimmäisistä ja Hesterin identiteetistä. Kokonaisuus on mielenkiintoinen, jopa jännittävä, ja tarina pitää hyvin otteessaan.
Romaanista myös näissä blogeissa: Kirja vieköön!, Tuijata, Kirjaluotsi sekä Marjatan kirjat ja mietteet. Lukuhaasteissa saan sijoitettua tämän Helmetin kohtaan 14: Urheiluun liittyvä kirja.
Tiinan päivään sopivat lisäksi:
Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit
Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät
Tiina Lifländer: Kolme syytä elää
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla
Tiina Rajamäki: Vieras maisema
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti