18.6.2024

Juli Zeh: Yli-ihmisiä

Juli Zeh 2021. Saksankielinen alkuteos Über Menschen. Suomentanut Anne Kilpi. Kustantamo Huippu 2023. 424 s. Ostin lahjaksi. Kuva kustantajan.

Luin Hesarista tämän kirjan arvostelun syksyllä ja päätin heti, että se kannattaa ostaa lahjaksi perheenjäsenelle. Näin pääsin itsekin lukemaan sen jonottamatta. Kirja on ollut ilmestymisvuonnaan Saksan myydyin kovakantinen teos ja arvostelumenestys. Hienoa, että Kustantamo Huippu on ottanut sen listoilleen; en olekaan aikaisemmin tällaisesta kustantamosta kuullut - enkä sen puoleen kirjailijastakaan, vaikka hän on Saksan merkittävimpiä nykykirjailijoita.

36-vuotias Dora muuttaa Berliinistä maalle pieneen Brackenin kylään, josta hän on ostanut vanhan talon. Korona on juuri sulkenut ihmiset sisätiloihin, etäälle toisistaan, eikä Dora jaksa kuunnella miehensä alati yltyvää saarnaa ilmastonmuutoksen puolesta. Dora on kyllä samalla puolella, mutta kokee parisuhteensa täysin näivettyneeksi ja kaipaa yksinoloa.

Maalla hän tarttuu toimeen ja ryhtyy muokkaamaan vanhaa pihamaata. Ennen pitkää hänen on tehtävä tuttavuutta naapureiden kanssa, halusi hän tätä tai ei. Pihamuurin toisella puolella asuva Gottfried Proksch eli Gootti tunkeutuu Doran elämään tuomalla tälle huonekaluja ja valtavan huonekasvin kolkkoon taloon. Gootin pieni tytär tekee myös tuttavuutta, ystävystyy Doran pienen Roope-koiran kanssa eikä mene kauan kun Dora huomaa elävänsä rinnakkaiseloa tunnetun kylänatsin kanssa.

Kuin vastapainoksi äärioikeistolaiselle Gootille, naapurustossa asuu myös miespari, joka työllistää siirtolaisia tilallaan. Naapurusten arvot ja kannat eivät voisi olla kauempana toisistaan, ja Dorakin joutuu kamppailemaan tunteidensa kanssa. Toinen puoli hänestä viihtyy Gootin ja lapsen kanssa, kun taas toinen puoli vihaa miehen menneisyyttä, mielipiteitä ja humalaisia kannanottoja. Gootti on kuitenkin se, joka saa Doran mielen keskittymään hetkeen ainaisen puntaroinnin ja ajattelemisen sijaan.

Yli-ihmisissä on monta mielenkiintoista ja ajankohtaista teemaa. Se näyttää kaupunkilaiselle, ettei maaseutu ole välttämättä sellainen idylli kuin moni ajattelee. Romaani yhdistää herkullisella tavalla hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine taustoineen ja maailmankuvineen. Se ei asetu kuplaan vaan tarkoituksella poksauttelee sellaiset olemattomiin. Se onnistuu hieman avaamaan näkymää sinne, mistä löytyy syy äänestää äärioikeistoa herättämättä kuitenkaan sympatiaa. Kylänatsi kavereineen ei sellaista ansaitse, mutta ihmisyyttä se ei heistä vie.

Romaani on kirjoitettu korona-aikana ja siinä onkin toinen teema, jolla herkutellaan. Zeh'n tyyli on raikkaan satiirinen: on niitä jotka saarnaavat rajoitusten puolesta, on niitä jotka näyttelevät noudattavansa niitä ja niitä, jotka vähät välittävät. On ihmisiä jotka asettuvat koronan yläpuolelle ja tilanteita, jotka sotivat kaikenlaista logiikkaa vastaan. Keskeiseen rooliin romaanissa nousee Doran lääkäri-isä, eräänlainen yli-ihminen hänkin. Huoli ilmastonmuutoksesta riehuu taustalla, ensin Doran miehen puheissa, sen jälkeen mediassa, jota nainen alkaa vältellä rauhoitellakseen omaa mieltään. Tuntuu, että kaikkeen on vain äärimmäisiä näkökulmia; siinäkin yksi osuva nosto nykyajasta.

Mietin lopuksi myös pihamuuria Doran ja Gootin välillä. Ei liene sattumaa, että nimenomaan Berliinin lähellä eletään muurin molemmin puolin, ja että muurin toiselle puolelle on henkisesti pitkä matka. Muuri ikään kuin symboloi Doran ja Gootin ystävyyttä. Se on paikka joka erottaa ja peittää, mutta se myös kutsuu illan viimeiselle tupakalle ja hätätilanteessa sen yli on helppo loikata. Merkittävä hahmo on myös Gootin pieni tytär Franzi, joka omalla läsnäolollaan maadoittaa Doran, saa muistelemaan omaa lapsuutta ja suhdetta vanhempiin.

Satiirisen otteen, ilkikurisen huumorin ja rohkeitten ajankohtaisten teemojen lisäksi Yli-ihmisissä on lempeyttä, joka etenkin loppua kohden voimistuu. Hetken mietin, että meneekö se imelyyden puolelle, mutta hömppää tästä ei saa tekemälläkään, siihen romaani on ihan liian älykäs ja monisäikeinen. Yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista! Sitä on kovasti kehuttu myös blogeissa Amman lukuhetki, Donna mobilen kirjat ja Tuulevin lukublogi. 

11.6.2024

Édouard Louis: Muutos: metodi

Édouard Louis 2021. Ranskankielinen alkuteos Changer: méthode. Suomentanut Lotta Toivanen. Tammi 2023. 285 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Päätin lukea toisenkin Louisin teoksen heti alkukesään, sillä huomasin että tämän teoksen kansi muistuttaa Väkivallan historian kantta. Goodreadsin vuosihaasteeseen nimittäin tarvitaan kaksi teosta, joilla on samannäköiset kannet. Teokset täydentävät muutenkin hyvin toisiaan. Väkivallan historia on Louisin toinen romaani ja kertoo pääosin ajanjaksosta, jolloin nuori kirjailijanalku on jo muuttanut Pariisiin. Muutos: metodi läpikäy kirjailijan nuoruutta pidemmältä ajanjaksolta, mutta päätyy niinikään Pariisiin.

Yksitellen pyyhin pois jäljet siitä mitä olin aikaisemmin ollut.

Minun on vaikea suhtautua Louisin teoksiin romaaneina, vaikka sellaisiksi ne on luokiteltu. Ne ovat hyvin omaelämäkerrallisia ja kertovat henkilöstä, joka muuttaa kastenimensä Eddy Bellegueulesta Édouard Louisiksi. Tässä teoksessa tarinaa kuljettaa pääosin minäkertoja, joka osoittaa puheensa välillä isälleen, lopussa ystävälleen Elenalle. Välillä kerronta vaihtuu kaikkitietävään, mutta tämä jää lyhyeksi pätkäksi. Kerronnalliset muutokset ovat hyvä veto - ne pitävät lukijan hereillä ja tuovat tarinaan selontekomaisen näkökulman.

Muutos: metodi kertoo nuoren Édouardin ponnisteluista, päätöksistä ja teoista, joiden avulla hän irtautuu kotiseutunsa köyhyydestä, väkivallasta ja näköalattomuudesta kohti kultturellimpaa, intellektuellimpaa ja avarakatseisempaa maailmaa. Ensin hän muuttaa taidelukioon Amiensin kaupunkiin ja sieltä muutaman vuoden päästä unelmiensa Pariisiin. Amiensissa Édouardilla on ystävänään ja tukenaan sivistyneen perheen tytär Elena, kunnes tämä vaihtuu yliopisto-opettaja Didieriin ja deittikokeilujen kautta vaikuttaviin pariisilaisiin ja kansainvälisiin tuttavuuksiin.

Édouard ponnistelee lukemalla, sivistämällä itseään, käymällä elokuvissa ja teatterissa. Hän hakeutuu seuraan, josta hänen kasvulleen olisi hyötyä, ja onnistuu siinä hyvin. En voinut olla ajattelematta häntä opportunistina, joka raivaa tiensä uuteen elämään muita hyödyntämällä, eikä sitä voi olla pohtimatta kirjailija itsekään. Hän toisaalta kertoo aidosta kiintymyksestä useimpiin tapaamiinsa ihmisiin, mutta myöntää myös mahdollisen hyväksikäytön. Näköalattomasta perheestä kotoisin olevalle nuorukaiselle on uskomaton saavutus päästä niin pitkälle, mutta tie ei ole helppo. Kirjoittamisen ideankin hän poimii kohtaamiltaan kulttuuripersoonilta ja kuten tiedämme, sen avulla hän saa kostonsa ja valtavan menestyksen.

Louis tosiaan puhuu itse kostosta, jonka kohteena hänen syntymäkaupunkinsa ahtaine mielipiteineen on. Lapsesta asti kiusatun, hakatun ja parjatun homopojan kohtalo olisi voinut olla hyvin erilainen, mutta Louis on päämäärätietoinen ja sinnikäs. Milloin hän on tarpeeksi kaukana ja turvassa? Riittääkö siihen Pariisi, riittääkö siihen kansainvälinen menestys? Jättääkö lapsuus häneen jatkuvan irtautumisen tarpeen niin ettei mikään riitä? Pelko siitä, että elämä heittää Louisin takaisin köyhään pohjoiseen, kulkee alati rinnalla.

Muutos: metodi herättää paljon empatiaa toisaalta nuorta Édouardia kohtaan, mutta toisaalta minua säälitti myös Elena, joka menettää ystävänsä Pariisille. Romaanissa yhteys säilyy kirjeitse ja viimeistään tästä teoksesta Elena saa lukea, miten tärkeä hän on Édouardille ollut - jos tuollaista Elenaa on ollutkaan, sillä tämähän on tosiaan romaani! Elena on kuitenkin se, kenelle kirjailija puhuu ja kenelle tämä selittää valintojaan ja tekojaan. Isään ruumiillistuu kosto, jota Louis menestyksellään ja romaaneillaan hakee. Vaikka isästä paljastuu pehmeitäkin puolia, edustaa hän sitä miehen mallia, josta kirjailija on eniten saanut kärsiä.

En ole lukenut esikoisromaani Ei enää Eddyä sekä Väkivallan historiaa seurannutta teosta Kuka tappoi isäni, joten se täytyy vielä varata kirjastosta. Naisen taistelut ja muodonmuutokset on pienenpieni romaani, joka kertoo Louisin äidin elämästä, ensin hyvin nuorena vaimona ja äitinä, joka sitten poikansa tavoin uskaltaa riuhtaista itsensä irti huonosta suhteesta ja ympäristöstä. Teokset täydentävät erittäin hyvin toisiaan, ja ovat herättäneet Ranskassa runsaasti keskustelua luokkayhteiskunnasta, joka ei ole kirjallisuudessa näin selkeästi aikaisemmin näkynyt.