Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jaana Iso-Markku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jaana Iso-Markku. Näytä kaikki tekstit

17.4.2021

Trevor Noah: Laiton lapsi. Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Trevor Noah 2016. Englanninkielinen alkuteos Born A Crime. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Atena 2020. 358 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Apartheidin aikaan Etelä-Afrikassa mustan ja valkoisen välinen sukupuolinen kanssakäyminen oli rikos. Trevor Noah oli rikoksen tulos ja siksi laiton jo syntyessään. Mustan äidin ja sveitsiläisen valkoisen miehen poika oli ihonväriltään jotain vanhempiensa väliltä. Hän ei kuulunut mustiin, hän ei kuulunut valkoisiin, eikä hän ollut virallisesti värillinenkään, joiden historia oli tyystin erilainen kuin hänen. Hänenlaistaanhan ei pitänyt olla olemassakaan. Apartheidin aikainen luokittelupolitiikka oli julkeaa, ja vielä pitkään sen kaatumisen jälkeenkin Trevorin oli vaikea luokitella itseään. 

Sowetossa eli lähes miljoona ihmistä. Heistä 99,9 prosenttia oli mustia – ja sitten olin minä. Olin kuuluisa naapurustossani pelkästään ihonvärini takia. Olin niin ainutlaatuinen, että ihmiset käyttivät minua maamerkkinä neuvoessaan tietä. ’Talo Makhalima Streetillä. Kulmassa näet vaaleaihoisen pojan. Käänny siitä oikealle.’

Nykyisin kuuluisa ja menestynyt koomikko ja juontaja on lähtöisin värikkäästä, rotuerottelun leimaamasta ja epätasa-arvoisesta maasta, ja kiittää menestyksestään sinnikästä äitiään. Trevorin äiti oli kotoisin köyhyydestä, mutta pääsi sieltä ja myöhemmin myös väkivaltaisesta avioliitosta pois, pärjäsi omillaan, auttoi läheisiään ja uskoi parempaan huomiseen. Poika kasvoi kodissa, jossa uskottiin vankkumatta jumalaan, vietettiin sunnuntait kirkoissa, lyötiin lasta silkasta rakkaudesta, mutta jossa kapinoitiin myös vallitsevia tapoja vastaan ja annettiin eväitä itsenäiseen elämään.

Laiton lapsi on monin paikoin melko uskomatonta luettavaa. Nuorukaisen elämään mahtuu lukuisia karkumatkoja, yhteenottoja ja selkäsaunoja, selviytymistaistelua, nälkää ja rikollisuutta, mutta myös älykkyyttä, rajoja ja rakkautta. Noah kirjoittaa elämästään koskettavan hauskalla tavalla. Teksti on vilpitöntä, ehkä paikoin jopa lapsekkaan rehellistä, ja välillä minun oli suorastaan vaikea uskoa, että kaikki tuo mahtui yhden nuorukaisen elämään. Mitä kaikkea hän onkaan tehnyt ja nähnyt pienestä pitäen!

Omaelämäkerrallinen teos on myös hyvin silmiäavaava. Se kertoo rotuerottelusta, jollaisesta en ollut tiennytkään; sen eroista verrattuna vaikkapa amerikkalaiseen rotuerottelun historiaan, kaupunginosien välisistä eroista, apartheidin jälkeisen maailman mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista, köyhyyden kierteestä ja rikollisuudesta osana arkea. Muutenkin kirjassa on paljon sellaista maailmaa, johon tuskin tulen törmäämään ja siksi sen lukeminen on juuri sitä, mitä usein kirjoilta kaipaan: opettavaista.

Kirja alkaa Trevorin lapsuusvuosista äidin kanssa. Tämän kasvatusmenetelmät kantavat hedelmää, mutta peloton nainen sortuu myöhemmin väkivaltaiseen suhteeseen, joka on vaarassa tuhota koko perheen. Välillä koomikko käy läpi hurjia teinivuosiansa, mutta palaa lopussa takaisin äitiinsä ja tämän tragediaan. Teos on kunnianosoitus naiselle, joka mahdollisti poikansa menestyksen myöhemmin.

Laittomasta lapsesta ovat kirjoittaneet myös Kirsin Book Club, Kirjaluotsi ja Mitä luimme kerran. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 26: Elämäkerta henkilöstä joka on elossa. Seinäjoen kirjaston haasteessa kerätään hahmoja ja tästä löytyy 29: Humoristinen tai hauska. Goodreadsin 52 kirjan haasteesta kuittaan kohdan 35: A book set in a country on or below the Tropic of Cancer.

20.4.2016

Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö

Hyeonseo Lee ja David John. Seitsemän nimen tyttö. Pakoon Pohjois-Koreasta. 2013. Englanninkielinen alkuteos The Girl with Seven Names: A North Korean Defector's Story. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Otava 2015. 363 sivua.

Koska jokainen lapsi tiesi, että yksi ainoa yksittäisen esiintyjän lipsahdus saattaisi pilata tuhansien esiintyjen esityksen, jokainen lapsi oppi alistamaan tahtonsa kollektiivin tahdolle. [---] voimisteluesitys toisin sanoen auttoi tukahduttamaan yksilöllisen ajattelun.

Min-young kasvaa köyhässä, kurinalaisessa maassa. Hänen perheensä kuuluu siihen varsin onnekkaaseen kansanosaan, jonka songbun on hyvä ja jonka vuoksi heillä on riittävästi rahaa toimeentuloon. Perheen isä on maata kiertävä virkamies, äiti aloittaa periaatteessa laittoman, mutta hiljaisesti hyväksytyn salakuljetustoiminnan Kiinan rajalla kaupungissa, josta tulee Min-youngin ja tämän pikkuveljen koti.

Kotimaahansa jääneet pohjoiskorealaiset eivät ajattele kriittisesti, koska heillä ei ole mitään, mihin verrata. Pohjois-Korean kansa ei pääosin ole tietoinen oikeuksista, yksilönvapaudesta tai demokratiasta. Nuori Min-young alkaa kuitenkin kasvaessaan epäillä virallista totuutta. Vain muutaman kymmenen metrin päässä Kiinan puolella valot loistavat kirkkaammin eivätkä ihmiset näe nälkää. Kapean joen yli on moni kahlannut. Houkutus käy liian suureksi.

Kimien hallinto perustuu siihen, että he tekevät kaikista osasyyllisiä raakaan järjestelmään, vetävät mukanaan kaikki, ylhäisimmästä alhaisimpaan, hämärtävät ihmisten moraalin niin, ettei kukaan enää ole viaton. [---] ystävä ilmiantaa ystävänsä, koska pelkää saavansa rangaistuksen, jos ei ilmianna häntä.

Jatkuva ilmiannon pelko on luonut maahan kattavat korruptiojärjestelmän, joka lopulta mahdollistaa myös 17-vuotiaan tytön retken rajajoen toiselle puolelle. Alkuun retken piti kestää vain muutaman päivän, mutta pian tyttö tajuaa, ettei paluuta ole. Alkaa pako syvemmälle Kiinaan, taistelu nälkää ja paljastumista vastaan. Uskomattoman onnekkaiden ja usein myös epäonnisten käänteiden jälkeen, noin kymmenen vuotta myöhemmin, sittenmmin Soon-hyangiksi kutsuttu nainen pääsee pakolaisena Etelä-Koreaan. Hän voisi jo levätä ja aloittaa elämänsä alusta, mutta hänen on saatava vielä äitinsä ja veljensä pakoon.

Seitsemän nimen tyttö on juuri niin koukuttava ja jännittävä kuin tällaisen teoksen toivoo olevankin. Hyeonseon tarina on täynnä epäluuloa, raakuutta ja pelkoa. Se on kuitenkin myös täynnä rakkautta, toivoa ja rohkeutta. Sinnikkyys, neuvokkuus ja rohkeus kantavat pitkälle. Uskomattoman pitkälle. Teos on samalla myös tarkka kuvaus siitä mitä olemme Pohjois-Koreasta kuulleet tai kuvitelleet. On käsittämätöntä, että nykyaikaa sykkivän Etelä-Korean vieressä on maailman paras maa, jonka kansalaisia kuolee kadulla nälkään ja jossa ihmisiä teloitetaan julkisesti.

Omaelämäkerrallisen teoksen mukana on muutamia valokuvia sekä kartta pakoreiteistä. Hyeonseo Lee on päässyt kertomaan tarinansa Yhdysvalloissa ja sitä kautta noussut pohjoiskorealaisten ääneksi maailmalla. Luin hänen tarinaansa myös pakolaisuuden kuvauksena ylipäätään: tänäänkin maahamme pyrkivistä turvapaikanhakijoista monella saattaa olla samankaltainen tausta ja matka kerrottavanaan.

Saan kirjasta ensimmäisen pisteen Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen!