Lukuhaasteet 2015 - 2023

Pohjoinen luuhaaste 2023 - VALMIS!

1.   Kirjan nimessä on kaupungin nimi: Hannu Salmi: Tunteiden palo - Turku liekeissä 1827
2.   Kirjan kannessa on kirjoja tai kirjat mainitaan takakansitekstissä: Tiina Lehikoinen: Punelma
3.   Alun perin 1970-luvulla julkaistu kotimainen kirja: Aila Meriluoto: Kotimaa kuin mies
4.   Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja: Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö
5.   Metsätöistä tai tukkilaisista kertova romaani tai elokuva: Maria Turtschaninoff: Suomaa
6.   Torniojokilaaksoon sijoittuva romaani: Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
7.   Norjan Lappiin sijoittuva kirja: Petra Rautiainen: Meren muisti
8.   Saamelaistaiteilijan teos: Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana
9.   Taiteilijaelämäkerta: Tove Ditlevsen: Lapsuus
10. Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva romaani: Jenni Räinä: Suo muistaa
11. Romaani, jonka kannessa tai takakansitekstissä on hevonen tai hevosia: Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva (kansiliepeen tekstinäytteessä ratsastetaan!)
12. Pienen kustantamon julkaisema kirja: Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu
13. Kirja, joka liittyy Ukrainaan tai ukrainalaisen kirjailijan teos: Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta
14. Fantasia tai dystopia: Elina Airio: Metsässä juoksee nainen
15. Kirja, jossa on kielletty romanssi: Goce Smilevski: Freudin sisar
16. Kirjaa käsitellään jossakin lukupiirissä: Yannick Lahti ja Matti Mörttinen: Populismin anatomia
17. Vuotuisjuhlaan liittyvä romaani: Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen
18. Kasveista tai eläimistä kertova kirja: Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani
19. Kirjassa on tunturi tai vaara: Karin Smirnoff: Sitten lähdin kotiin
20. Paikallisen tekijän teos: Juha Hurme: Tiu tau tilhi
21. Kirja, josta on tehty elokuva tai tv-sarja: Jo Nesbo: Verikuu (ei oikeasti tästä osasta, vaan jostakin aikaisemmasta)
22. Kirjassa käydään saunassa: Anna Soudakova: Varjele varjoani
23. Nykyiseen tai entiseen kotiseutuun liittyvä teos: Janne Saarikivi: Rakkaat sanat
24. Kirjan nimi on lause: Charlotte McConaghy: Täällä oli susia
25. Kotimainen nuorten aikuisten kirja: Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin 

*****************************************

Goodreads Around the Year 2023 in 52 Books - VALMIS!
 
1. A book set in a location that begins with A, T, or Y: Anna Soudakova: Varjele varjoani
2. A book by an author you read in 2022: Ragnar Jonasson: Sumu
3. A book that fits a suggestion that didn’t make the 2023 list: Tuomas Aitonurmi: Ruumiin ylittävä ääni
4. A book with an interracial relationship: Jane Harper: Selviytyjät 
5. A book with 4 or more colors on the cover: Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu  
6. A book where books are important: Tiina Lehikoinen: Punelma 
7. A book with ONE of the five "W" question words in the title: Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin 
8. An author's debut book: Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö 
9. A book nominated for an award beginning with W: Maggie O'Farrell: Hamnet 
10. A book related to one of the Spice Girls' "personalities": Elina Airio: Metsässä juoksee nainen  
11. A book about a person/character with a disability: Goce Smilevski: Freudin sisar 
12. A book connected to birds, bees, or bunnies: Tuire Malmstedt: Mykkä taivas  
13. A book that has an object that is repeated on the cover: Tuire Malmstedt: Enkelimetsä  
14. A book with a con, deception, or fake: Arttu Tuominen: Häväistyt
15. Three books, each of which is set in a different century: 1800: Maria Turtschaninoff: Suomaa
16. Three books, each of which is set in a different century: 1900: Ville Hytönen: Johannes-Andreas
17. Three books, each of which is set in a different century: 2000: Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa 
18. A book related to science: Petra Rautiainen: Meren muisti
19. A book related to the arts: Anna Englund: Lautapalttoo 
20. A book with a cover or title that includes a route of travel: Emma Puikkonen: Matkamusiikkia
21. A book by an Asian diaspora author: Kamila Shamsie: Ystävistä parhain
22. A book with a faceless person on the cover: Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen 
23. A book with a body of water in the title: Jenni Räinä: Suo muistaa  
24. A character that might be called a Tinker, Tailor, Soldier, or Spy: Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu  
25. A book with a tropical setting: Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani 
26. A book related to pride: Noora Vallinkoski: Koneen pelko 
27. A book by an author from continental Europe: Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset
28. A book that is dark: Jo Nesbo: Verikuu
29. A book that is light: Tove Ditlevsen: Lapsuus
30. A book related to a chess piece: Maaza Mengiste: Varjokuningas 
31. A book found by inputting a favorite author on https://www.literature-map.com: Emily St. John Mandel: Asema 11  
32. A book set in a UNESCO City of Literature: Lilja Sigurðardóttir: Jääkylmä aurinko  
33. A book by an author with a first name popular in 1923 (John, Mary, Robert, William, Dorothy, Helen, James, Margaret, Charles, Betty, George, Ruth, Joseph, Virginia, Edward, Mildred, Richard, Elizabeth, Donald, Francis): Robert Seethaler: Kokonainen elämä
34. A novella: Joel Haahtela: Jaakobin portaat  
35. A book with a school subject in the title: Ian Mc Ewan: Opetukset
36. A book that has been translated from another language: Sofie Sarenbrandt: Kuoleman kintereillä 
37. A book with the theme of returning home: Karin Smirnoff: Sitten lähdin kotiin
38. A book with the sun, moon, or stars on the cover: Hannu Salmi: Tunteiden palo - Turku liekeissä 1827
39. A western: Annie Proulx: Brokeback Mountain 
40. A book with a full name in the title: Juha Hurme: Tiu tau tilhi
41. A book from the NPR “Books We Love” lists: Elly Griffiths: Lyhdynkantajat
42. A book related to a ghost, spirit, phantom, or specter: Mohamed Mbougar Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet 
43. A book that involves a murder: Satu Rämö: Rósa ja Björk  
44. A book where the cover design includes text that is not completely horizontal: Charlotte McConaghy: Täällä oli susia
45. A book whose author has published more than 7 books: Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko
46. A title that contains a word often found in a recipe: Anna Kortelainen: Siemen
47. A book related to a geometric shape: Meg Mason: Murhe ja autuus  
48. A book with an unusually large version of an animal in the story: Elly Griffiths: Yöhaukat  
49. A book posted in one of the ATY Best Book of the Month threads in 2022 or 2023: Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva 
50. A second book that fits your favorite prompt: Yannick Lahti ja Matti Mörttinen: Populismin anatomia
51. A book published in 2023: Alex Schulman: Kiiruhda rakkain 
52. A book with an unusual or surprising title: Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta 

************************************************************* 
Helmet-lukuhaaste 2023 - VALMIS!

1. Kirjassa on kartta: Maaza Mengiste: Varjokuningas

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta: Petra Rautiainen: Meren muisti

3. Kirjan nimessä on kasvi: Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna: Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu

5. Kirjassa ollaan maan alla: Maria Turtschaninoff: Suomaa

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate: Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta: Tove Ditlevsen: Lapsuus

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista: Jane Harper: Selviytyjät

9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä: Anna Soudakova: Varjele varjoani

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja: Meg Mason: Murhe ja autuus 

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi: Janne Saarikivi: Rakkaat sanat

12. Kirjan nimi liittyy veteen: Jenni Räinä: Suo muistaa

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs: Emma Puikkonen: Matkamusiikkia

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta: Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö

15. Kirjan nimessä on ja-sana: Satu Rämö: Rósa ja Björk

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa: Mohamed Mbougar Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja: Tuomas Aitonurmi: Ruumiin ylittävä ääni

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä): Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva 

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt: Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla: Karin Smirnoff: Sitten lähdin kotiin

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta: Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon: Alex Schulman: Kiiruhda rakkain

23. Kirja on iso: Jo Nesbo: Verikuu

24. Kirja kertoo urheilijasta: Sofie Sarenbrandt: Kuoleman kintereillä

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi: Richard Osman: Torstain murhakerho

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä: Ian Mc Ewan: Opetukset

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin: Richard Powers: Hämmästys

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä: Laura Dave: Suojele häntä

29. Kirjassa on minä-kertoja: Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Tiina Lehikoinen: Punelma

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas: Tuija Takala: Hyvä päivä: lyhyitä novelleja

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet: Robert Seethaler: Kokonainen elämä

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun: Joel Haahtela: Jaakobin portaat

34. Kirja kertoo Ukrainasta: Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua: Juha Hurme: Tiu tau tilhi

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan: Nicole Krauss: Rakkauden historia

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole: Goce Smilevski: Freudin sisar

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan: Elly Griffiths: Lyhdynkantajat

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta: Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin

40. Kirjassa hylätään jotain: Lilja Sigurðardóttir: Jääkylmä aurinko

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla: Elina Airio: Metsässä juoksee nainen

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa: Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa: Emily St. John Mandel: Asema 11

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä: Hannu Salmi: Tunteiden palo - Turku liekeissä 1827

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan: Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika: Elly Griffiths: Yöhaukat

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön: Tuire Malmstedt: Mykkä taivas ja Enkelimetsä

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023: Yannick Lahti ja Matti Mörttinen: Populismin anatomia

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: Laura Gustafsson: Mikään ei todella katoa

********************************************

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2023 - VALMIS!
  1. vuoden vaihtuminen: Anna Soudakova: Varjele varjoani
  2. elämäntapojen muuttuminen: Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta
  3. lapsen syntymä / adoptio: Tuire Malmstedt: Mykkä taivas
  4. muutos parisuhteessa: Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset
  5. ystävystyminen tai ystävän menettäminen: Tove Ditlevsen: Lapsuus
  6. naisen aseman muutos: Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen
  7. vuodenajan vaihtuminen: Robert Seethaler: Kokonainen elämä
  8. sairastuminen: Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö
  9. muutos suhtautumisessa ideologiaan tai uskontoon: Goce Smilevski: Freudin sisar
  10. ilmastonmuutos: Charlotte McConaghy: Täällä oli susia
  11. esineen tai henkilön katoaminen / löytyminen: Hannu Salmi: Tunteiden palo - Turku liekeissä 1827
  12. maastamuutto: Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa
  13. uusi työpaikka tai työelämän jättäminen: Elly Griffiths: Lyhdynkantajat
  14. paluu jonnekin: Karin Smirnoff: Sitten lähdin kotiin
  15. köyhtyminen / rikastuminen: Juha Hurme: Tiu tau tilhi
  16. maaltamuutto / maallemuutto: Mohamed Mbougar Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet
  17. murrosikä: Jane Harper: Selviytyjät
  18. liikuntakyvyn menetys: Alex Schulman: Kiiruhda rakkain
  19. kuolema: Emma Puikkonen: Matkamusiikkia
  20. rakastuminen: Elly Griffiths: Yöhaukat
  21. identiteetin muutos: Satu Rämö: Rósa ja Björk
  22. muodonmuutos tai ulkonäön muutos: Tuire Malmstedt: Enkelimetsä
  23. voittaminen / menestys: Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu
  24. toiseksi henkilöksi tekeytyminen: Jo Nesbo: Verikuu 
  25. vallankumous tai yhteiskuntajärjestelmän muutos: Maaza Mengiste: Varjokuningas
  26. keksinnön tai tekniikan tuoma muutos: Yannick Lahti ja Matti Mörttinen: Populismin anatomia
  27. lemmikin tai kotieläimen ottaminen tai siitä luopuminen: Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani
  28. rakennuksen purku / rakentaminen / remontointi: Maria Turtschaninoff: Suomaa
  29. luonnonkatastrofi tai ympäristön muutos: Petra Rautiainen: Meren muisti
  30. valtion itsenäistyminen: Tiina Lehikoinen: Punelma

**************************************
Helmet-kirjastojen vuoden 2022 lukuhaaste - valmis!
  
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota: Ann-Helén Laestadius: Varkaus
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa: Anthony Doerr: Davidin uni
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana: Elly Griffiths: Kivikehä
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana: Amy Suiter Clarke: Uhri, 11
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti: Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija: Satu Rämö: Hildur
7. Kirja kertoo ystävyydestä: Annukka Cederlöf: Tiluksilla
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua: Piia Leino: Taivas 
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön: Bryan Washington: Mitä meistä jää
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä: Tove Alsterdal: Juurakko
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä: Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana: Olli Sinivaara: Puut
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla: Koko Hubara: Ruskeat tytöt
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta: Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää: Anna Idström: Taivaankalat
16. Kirjan luvuilla on nimet: Johanna Venho: Syyskirja
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua: Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja: Keith Stuart: Poikani Sam
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa: Tiina Viitasalo: Hiljalleen virtaa joki
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä: Dolores Redondo: Luualttari
21. Kirja liittyy lapsuuteesi: Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä: Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen
23. Pieni kirja: Hanna Hauru: Viimeinen vuosi
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija: Marjane Satrapi: Pistoja
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta: Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin: Riina Tanskanen: Tympeät tytöt. Aikuistumisriittejä
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva: Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen: Maria Broberg: Veden varjot
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa: Dolores Redondo: Myrskyuhri
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan: JP Koskinen: Haukansilmä
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää: Elly Griffiths: Musta enkeli
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja: Miriam Toews: Naiset puhuvat
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan: Sami Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo
34. Kirjailijan nimessä on luontosana: Merja Mäki: Ennen lintuja
35. Kirjassa on oikeudenkäynti: Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää: Pirkko Saisio: Passio
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle: Matt Haig: Keskiyön kirjasto
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave: Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja
39. Novellikokoelma: Päivi Liski: Erään kanan tarina
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole: Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista: Markus Zusak: Kirjavaras
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä: Sally Rooney: Kaunis maailma, missä olet
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan: Tiina Raudaskoski: Kuudennen kerroksen nainen
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
45. Palkittu esikoisteos: Quynh Tran: Varjo ja viileys
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen: Katriina Ranne: Maa kuin veri
47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun: Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa
48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun: Alex Schulman: Malman asema
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022: Tauno Mathlin: Auringon varjo
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: Ragnar Jónasson: Pimeys
 
************************************************************************* 

Goodreads Around the Year 2022 in 52 Books - kahta kirjaa vaille valmis!
 
1. A book with a main character whose name starts with A, T, or Y: Sally Rooney: Kaunis maailma, missä olet  
2. A book connected to a book you read in 2021: Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
3. A book with 22 or more letters in the title:
Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja 
4. A book that fits your favorite prompt that did not make the list: Koko Hubara. Ruskeat tytöt 
5. A book by an author with two sets of double letters in their name: Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen 
6. A book with an image of a source of light on the cover: Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen 
7. A book related to psychology, neuroscience or the mind: Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä 
8. 3 books set on three different continents - Book 1: Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
9. 3 books set on three different continents - Book 2:
Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
10. 3 books set on three different continents - Book 3: Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo  
11. A book from historical fiction genre: JP Koskinen: Haukansilmä
12. A book related to glass:
Tove Alsterdal: Juurakko
13. A book about a woman in STEM:
Elly Griffiths: Musta enkeli 
14. A book with fewer than 5000 ratings on Goodreads: Quynh Tran: Varjo ja viileys 
15. A book without a person on the cover: Tauno Mathlin: Auringon varjo
16. A book related to Earth Day: Anna Idström: Taivaankalat
17. A book from NPR's Book Concierge:
Miriam Toews: Naiset puhuvat 
18. A book by an Asian or Pacific Islander author: Marjane Satrapi: Pistoja
19. A book that involves alternate reality, alternate worlds, or alternate history: Matt Haig: Keskiyön kirjasto
20. A fiction or nonfiction book that is set during 1900 -1951:
Katriina Ranne: Maa kuin veri 
21. A book with one of the Monopoly tokens on the cover: Annukka Cederlöf: Tiluksilla
22. A book with a Jewish character or author:
Tiina Raudaskoski: Kuudennen kerroksen nainen 
23. A book that features loving LGBTQIA+ relationship: Bryan Washington: Mitä meistä jää 
24. A book related to inclement weather: Satu Rämö: Hildur 
25. A book less than 220 pages OR more than 440 pages: Tiina Viitasalo: Hiljalleen virtaa joki 
26. 2 books with the same word in the title - Book 1: Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu 
27. 2 books with the same word in the title - Book 2: Hanna Hauru: Viimeinen vuosi 
28. A book that won an award from Powell's list of book awards: Douglas Stuart: Shuggie Bain
29. A book set on or near a body of water: Maria Broberg: Veden varjot
30. A book related to mythology:
Dolores Redondo: Luualttari 
31. A book published at least 10 years ago: Anthony Doerr: Davidin uni 
32. A book where the main character is a female detective/private eye/police officer: Ragnar Jónasson: Pimeys
33. The next book in a series: Dolores Redondo: Myrskyuhri
34. A book with an academic setting or with a teacher that plays an important role:
Elly Griffiths: Kivikehä 
35. 2 books related to flora and fauna - Book 1: Olli Sinivaara: Puut 
36. 2 books related to flora and fauna - Book 2: Sami Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo 
37. A book that uses all five vowels in the title and/or author's name: Maria Adolfsson: Juokse tai kuole
38. A book by a Latin American author:
39. A book from the TIME list of 100 Best YA Books of All Time:
Markus Zusak: Kirjavaras
40. A book related to one of the 22 Tarot Major Arcana cards: Amy Suiter Clark: Uhri, 11
41. A book with a theme of food or drink:
Piia Leino: Taivas 
42. A book with a language or nationality in the title:
43. A book set in a small town or rural area:
Merja Mäki: Ennen lintuja 
44. A book with gothic elements: Dolores Redondo: Myrskyuhri
45. A book related to a game:
Keith Stuart: Poikani Sam 
46. A book with a non-human as one of the main characters: Riina Tanskanen: Tympeät tytöt. Aikuistumisriittejä 
47. A book with handwriting on the cover: Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen 
48. A book posted in one of the ATY Best Book of the Month threads in 2021 or 2022: Tara Westover: Opintiellä
49. A book connected to the phrase "Here (There) Be Dragons":
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen 
50. A book that involves aging, or a character in their golden years: Pirkko Saisio: Passio 
51. A book published in 2022: Ann-Helén Laestadius: Varkaus
52. A book with a time-related word in the title:
Johanna Venho: Syyskirja
 
********************************************************************* 
 
Pohjoinen lukuhaaste 2022 - kolme kirjaa puuttuu!
 
1.   Kirja, joka sijoittuu Saamenmaalle: Ann-Helén Laestadius: Varkaus 
2.   Kirja, jossa matkustetaan ajassa: Riina Tanskanen: Tympeät tytöt. Aikuistumisriittejä 
3.   Kirja, joka sisältää kirjeitä: Hanna Hauru: Viimeinen vuosi 
4.   Usean henkilön näkökulmista kirjoitettu romaani: Katriina Ranne: Maa kuin veri 
5.   Kirja sijoittuu suljettuun yhteisöön Miriam Toews: Naiset puhuvat
6.   Pohjoisen tekijän sarjakuvaromaani
7.   Islantilaisen kirjailijan kirja:
Ragnar Jónasson: Pimeys 
8.   Kirjassa esitetään muualta tulleen ajatuksia Pohjois-Suomesta: Rosa Liksom: Väylä
9.   Kirja suomalaisten siirtolaisuudesta esimerkiksi Ruotsiin JP Koskinen: Haukansilmä 
10. Kirjan nimi on käsky- tai kehotusmuodossa: Maria Adolfsson: Juokse tai kuole
11. Kirjan nimessä on jotain puihin liittyvää: Tove Alsterdal: Juurakko 
12. Kirja pohjoisen teollisuudesta tai kaivoksista: Douglas Stuart: Shuggie Bain
13. Kirja, jonka julkaisusta on 20 vuotta: Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa 
14. Runokirja, jossa on jotain talvesta Olli Sinivaara: Puut 
15. 2020-luvulla kirjoitettu nuortenkirja
16. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa tai takakannen tekstissä on kello:
Matt Haig: Keskiyön kirjasto 
18. Kirja, jossa on alle 100 sivua: Tiina Viitasalo: Hiljalleen virtaa joki 
19. Tietokirja vastuullisesta kuluttamisesta: Mari Pihlajaniemi: Olipa kerran Pohjola
20. Kirja liittyy sukupuuttoon tai uhanalaiseen lajiin:
Anthony Doerr: Davidin uni 
21. Romaani, joka on kirjoitettu ainakin osin murteella: Anna Englund: Lautapalttoo
22. Kirja keskiyön auringon juhlasta:
Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja 
23. Kirja, jossa kalastetaan, metsästetään tai poimitaan marjoja tai sieniä Maria Broberg: Veden varjot
24. Kirja liittyy mytologiaan Dolores Redondo: Luualttari 
25. Kirja, joka käsittelee tasa-arvoa: Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu
 
**********************************************************************
 
Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteessa 2022 - VALMIS!
Luetaan kirja, jossa ollaan…
  1. kulkuvälineessä: Elly Griffiths: Musta enkeli
  2. kylmissä oloissa: Hanna Hauru: Viimeinen vuosi
  3. perhejuhlissa: Pirkko Saisio: Passio
  4. metsässä: Maria Broberg: Veden varjot
  5. tunturissa ja vuorilla: JP Koskinen: Haukansilmä
  6. konsertissa: Matt Haig: Keskiyön kirjasto
  7. isovanhempien luona: Miriam Toews: Naiset puhuvat
  8. tropiikissa: Sami Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo
  9. rikospaikalla: Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
  10. ravintolassa tai baarissa: Dolores Redondo: Luualttari
  11. puistossa tai puutarhassa: Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen
  12. teollisuusympäristössä: Tove Alsterdal: Juurakko
  13. saarella: Anthony Doerr: Davidin uni
  14. mökillä tai huvilalla: Satu Rämö: Hildur
  15. turistikohteessa: Koko Hubara: Ruskeat tytöt
  16. kartanossa tai linnassa: Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu
  17. rannalla tai rannikolla: Quynh Tran: Varjo ja viileys
  18. kisoissa ja treeneissä: Keith Stuart: Poikani Sam
  19. vankilassa: Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen
  20. maaseudulla: Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja
  21. eteläisellä pallonpuoliskolla: Katriina Ranne: Maa kuin veri
  22. avaruudessa: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
  23. työpaikalla: Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen
  24. kaukana kotoa: Bryan Washington: Mitä meistä jää
  25. kotona: Sally Rooney: Kaunis maailma, missä olet
  26. leirillä: Johanna Venho: Syyskirja
  27. mielikuvitusmaailmassa: Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä
  28. aavikolla ja autiomaassa: Ann-Helén Laestadius: Varkaus
  29. oikeussalissa: Tiina Raudaskoski: Kuudennen kerroksen nainen
  30. kaupungissa: Olli Sinivaara: Puut
******************************************************************* 
 
Helmet 2021 - yhtä kirjaa vaille valmis!
  1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa: Camilla Grebe: Varjokuvat
  2. Kirjan on kirjoittanut opettaja: Anna Isola: Yön oppimäärä
  3. Historiallinen romaani: Jenny Erpenbeck: Päivien loppu
  4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan: Will Eisner: Näkymättömät ihmiset
  5. Kirja liittyy elokuvaan tai tv-sarjaan: Elly Griffiths: Maan alla
  6. Kirja kertoo rakkaudesta: Sofie Sarenbrant: Syntipukki
  7. Kirjassa on kaveriporukka: Jennifer Clement: Basquiatin leski - rakkaustarina
  8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa: Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
  9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella: Katja Kärki: Eeled
  10. Kirjan nimessä on numero: Jenni Linturi: Mullojoki, 1950
  11. Kirja kertoo köyhyydestä: Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta. Potilas numero 43
  12. Kirjassa ollaan metsässä: Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät
  13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin: Vigdis Hjorth: Perintötekijät
  14. Kirja on osa kirjasarjaa: Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä
  15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi: Alex Schulman: Unohda minut
  16. Kirjassa eletään ilman sähköä: Richard Powers: Ikipuut
  17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi: Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
  18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä: Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika
  19. Kirjassa leikitään: Satu Vasantola: Kaikki kadonneet
  20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai se on harvinainen: Anna-Liisa Ahokumpu: Kolme rukousta äidille
  21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan (talvi): Terhi Kokkonen: Rajamaa
  22. Kirjassa ajetaan plkupyörällä: Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
  23. Kirja, jota luet ulkona: Pascal Engman: Polttava maa
  24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki: Joy Fielding: Missä olet?
  25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa: Carol Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi
  26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa: Trevor Noah: Laiton lapsi
  27. Kirjan päähenkilö on eläin: Anni Kytömäki: Margarita
  28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä: Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia
  29. Kirjan henkilön elämä muuttuu: Ulrika Gustafsson: Valoisa kaupunkini - Sally Salmisen elämä ja teokset
  30. Kirja on julkaistu kirjailijan kuoleman jälkeen (suomennettu Toni Morrisonin kuoleman jälkeen: Toiseuden synty)
  31. Jännityskirja tai dekkari: Belinda Bauer: Katkeamispiste
  32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
  33. Kirjassa opetetaan jokin taito: Steinunn Sigurðardóttir: Heida - lammaspaimen maailman laidalta
  34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa: Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
  35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut: Evie Wyld: Me olemme susia
  36. Kirjassa liikutaan ajassa: Alex Schulman: Polta nämä kirjeet
  37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa: Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
  38. Kirja on käännetty hyvin: Vanessa Springora: Suostumus
  39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia: Max Seeck: Uskollinen lukija
  40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista: Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli
  41. Kirjassa matkustetaan junalla: Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
  42. Satukirja: Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
  43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä: Ottessa Moshfegh: Vuosi horroksessa
  44. Kirjassa on reseptejä: Anne Cathrine Bomann: Agathe
  45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija: Anne Holt: Kuolematon kunnia
  46. Kirjassa syödään herkkuja: Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
  47. Kirjat kertovat samasta aiheesta: Kale Puonti: Manni
  48. Kirjat kertovat samasta aiheesta: Kale Puonti: Milo
  49. Kirja on julkaistu vuonna 2021: Louise Penny: Kuolettava kertomus
  50. Kirja on kirjaston työntekijän suosittelema: Terhi Törmälehto: Taavi

*************************************************************************

Around the year 2021 in books (Goodreads Challenge) - VALMIS!

  1.  A book related to "In the Beginning...": Jenny Erpenbeck: Päivien loppu
  2. A book by an author whose name doesn't contain the letters A, T or Y: Will Eisner: Näkymättömät ihmiset
  3. A book related to the lyrics for the song "My Favorite Things" from The Sound of Music: Belinda Bauer: Katkeamispiste
  4. A book with a monochromatic cover: Vigdis Hjorth: Perintötekijät
  5. A book by an author on USA Today's list of 100 Black Novelists You Should Read Toni Morrison: Toiseuden synty
  6. A love story: Jennifer Clement: Basquiatin leski - rakkaustarina
  7. A book that fits a prompt suggestion that didn't make the final list: Anni Kytömäki: Margarita
  8. A book set in a state, province or coutry you have never visited: Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät
  9. A book you associate with a specific season or time of year: Terhi Kokkonen: Rajamaa
  10. A book with a female villain or criminal: Max Seeck: Uskollinen lukija
  11. A book to celebrate The Grand Egyptian Museum: Elly Griffiths: Maan alla
  12. A book eligible for the Warwick Prize for Women in Translation: Vanessa Springora: Suostumus
  13. A book written by an author of one of your best reads of 2020: Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
  14. A book set in a made-up place: Jenni Linturi: Mullojoki, 1950
  15. A book that features siblings as the main characters: Evie Wyld: Me olemme susia
  16. A book with a building in the title: Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
  17. A book with Muslim character or author: Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
  18. A book related to past, present and future: Carol Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi
  19. A book related to past, present and future: Alex Schulman: Polta nämä kirjeet
  20. A book related to past, present and future: Anna-Liisa Ahokumpu: Kolme rukousta äidille
  21. A book whose title and author both contain the letter "u": Alex Schulman: Unohda minut
  22. A posted in one of the ATY Best Book of the Month threads: A. J. Finn: Nainen ikkunassa
  23. A cross genre novel: Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli
  24. A book about racism or race relations: Karin Slaughter: Rikollinen
  25. A book set on an island: Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä
  26. A short book by a new-to-you author: Anne Cathrine Bomann: Agathe
  27. A book with a character who can be found in a deck of cards: Camilla Grebe: Varjokuvat
  28. A book connected to ice: Steinunn Sigurðardóttir: Heida - lammaspaimen maailman laidalta
  29. A book that you consider comfort reading: Louise Penny: Kuolettava kertomus
  30. A long book: Pascal Engman: Polttava maa
  31. A book by an author whose career spanned more than 21 years: Anne Holt: Kuolematon kunnia
  32. A book whose cover shows more than 2 people: Ella Kanninen: Minun Italiani
  33. A collection of short stories, essays, or poetry: Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat
  34. A book with a travel theme: Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
  35. A book set in a country on or below the Tropic of Cancer: Trevor Noah: Laiton lapsi
  36. A book with six or more words in the title: Ulrika Gustafsson: Valoisa kaupunkini - Sally Salmisen elämä ja teokset
  37. A book from the Are You Well Read in World Literature list: Ottessa Moshfegh: My Year of Rest and Relaxation
  38. A book related to a word given by a random word generator: Sofie Sarenbrant: Syntipukki (word: difference)
  39. A book involving an immigrant: Kale Puonti: Manni
  40. A book with flowers or greenery on the cover: Anna Isola: Yön oppimäärä
  41. A book by a new-to-you BIPOC author: Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja 
  42. A mystery or thriller: Kale Puonti: Milo
  43. A book with elements of magic: Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika
  44. A book whose title contains a negative: Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
  45. A book related to codeword from the NATO Phonetic Alphabet: Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta. Potilas numero 43
  46. A winner or nominee from the 2020 Goodreads Choice Awards: Lucy Foley: Kutsuvieraat
  47. A non-fiction book other than biography, autobiography or memoir: Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia
  48. A book that might cause someone to react "You read what?!?": Joy Fielding: Missä olet?
  49. A book with a ensemble cast: Richard Powers: Ikipuut
  50. A book published in 2021: Terhi Törmälehto: Taavi
  51. A book whose title refers to person(s) without giving their name: Satu Vasantola: Kaikki kadonneet
  52. A book related to "the end": Asko Sahlberg: Irinan kuolemat

************************************************************************* 

Seinäjoen kirjaston lukuhaaste 2021, jossa etsitään erilaisia henkilöhahmoja - VALMIS!

  1. Kirjallisuuden ystävä: Jenny Erpenbeck: Päivien loppu
  2. Vanhus: Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät
  3. Yksineläjä: Anne Cathrine Bomann: Agathe
  4. Työtön: Camilla Grebe: Varjokuvat
  5. Seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustaja: Sofie Sarenbrant: Syntipukki
  6. Yliluonnollinen olento: Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
  7. Duunari: Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta. Potilas numero 43
  8. Maaseudun asukas: Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli
  9. Suurkaupunkilainen: Vanessa Springora: Suostumus
  10. Sotilas: Terhi Törmälehto: Taavi
  11. Potilas tai hoitohenkilökunnan jäsen: Satu Vasantola: Kaikki kadonneet
  12. Vanhempi: Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
  13. Nuori: Belinda Bauer: Katkeamispiste
  14. Taiteilija: Ottessa Moshfegh: Vuosi horroksessa
  15. Eläinten ystävä: Steinunn Sigurðardóttir: Heida - lammaspaimen maailman laidalta
  16. Rikollinen: Kale Puonti: Manni
  17. Seikkailija: Jennifer Clement: Basquiatin leski - rakkaustarina
  18. Vallankäyttäjä: Terhi Kokkonen: Rajamaa
  19. Tummaihoinen: Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
  20. Muusikko tai musiikin ystävä: Max Seeck: Uskollinen lukija
  21. Urheilija: Anne Holt: Kuolematon kunnia
  22. Uskonnollinen: Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä
  23. Luonnossa liikkuja: Anni Kytömäki: Margarita
  24. Opiskelija, opettaja tai oppilas: Jenni Linturi: Mullojoki, 1950
  25. Poliisi: Pascal Engman: Polttava maa
  26. Rakkauselämässään aktiivinen: Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
  27. Verkkomaailman tuntija: Richard Powers: Ikipuut
  28. Ruoan ystävä: Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
  29. Humoristinen tai hauska: Trevor Noah: Laiton lapsi
  30. Juhlija: Kale Puonti: Milo
***************************************************************************

Vahvat naiset -lukuhaaste - BINGO!

@kuudennenkerroksenkirjat, @kirjaperhonen, @tecsielitybooks ja @sakubooks järjestävät Instagramin puolella Vahvat naiset -lukuhaasteen, joka kestää 1.1.-31.5.2021. Haaste toteutetaan bingona, eli tavoitteena on saada viiden suora. Bingoruudukko alla:

Kirja jossa nainen pärjää miesten maailmassa: Camilla Grebe: Varjokuvat
Naiskirjailija joka on voittanut palkinnon: Jenny Erpenbeck
Sukupolvitarina: Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät
Naisen kirjoittama dekkari: Belinda Bauer: Katkeamispiste
Kirja naisten välisestä ystävyydestä: Satu Vasantola: Kaikki kadonneet
Nainen joka ei saa kirjan lopussa miestä: Ottessa Moshfegh: Vuosi horroksessa
Nainen joka ei ole 2000-luvulta: Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
Kirjasuositus läheiseltä naiselta: Toni Morrison: Toiseuden synty
Nainen joka on äiti: Jenni Linturi: Mullojoki, 1950
Suomalainen naiskirjailija: Terhi Kokkonen: Rajamaa
Kirjan nimessä naista tarkoittava sana: Anne Cathrine Bomann: Agathe
Sotakirja, jossa nainen tärkeässä roolissa: Terhi Törmälehto: Taavi
Kirja feminismistä: Anni Kytömäki: Margarita 
Selviytyjä: Vigdis Hjorth: Perintötekijät
Rodullistettu kirjailija: Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
BINGO!

*********************************************************************

 

Kirjahyllyn aarteet 2 - valmis!



Tässä haasteessa luetaan vuoden 2020 aikana mahdollisimman paljon omiin hyllyihin pölyyntymään jääneitä kirjoja. Lisätietoja haaste-emännältä täältä. Merkkaan tähän alle, kuinka monta omaa, ennen tätä haasteen alkua ostettua kirjaa luen!

1. Johanna Sinisalo: Enkelten verta
2. Riitta Jalonen: Tanssikaa!
3. Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija
4. Shari Lapena: Vieras talossa
5. Ian McEwan: Kaltaiseni koneet 
6. Karin Slaughter: Hyvä tytär 
7. Ulla-Lena Lundberg: Sade  
8. Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto
9. Rosa Liksom: Everstinna  
10. Camilla Grebe: Lemmikki 
11. Antti Rönkä: Jalat ilmassa
12. Nathan Hill: Nix 
 
*********************************************************************
by Andrew Stutesman/Unsplash.com
 
Seinäjoen kaupunginkirjaston v. 2019 haastessa matkustetaan 25 maahan. 
Minulla meni tämä haaste ohi oikeana vuonna, joten teen sitä tänä vuonna muiden haasteiden ohessa. Alla keräämäni maat (22/25):

1. Norja (Jo Nesbo: Veitsi)
2.  Suomi (Johanna Sinisalo: Enkelten verta)
3. Kiina (Maja Lunde: Mehiläisten historia)
4. Ruotsi (Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis)
5. Englanti (Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija)
6. Irlanti (Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken)
7. Ranska (Édouard Louis: Ei enää Eddy)
8. Yhdysvallat (Celeste Ng: Tulenarkoja asioita)
 9. Neuvostoliitto (JP Koskinen: Tulisiipi
10. Uganda/Tansania (Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista
11. Jossain Saharan eteläpuolella (Ulla-Lena Lundberg: Sade
12: Kanada (Louise Penny: Kuukausista julmin 
13. Australia (Jane Harper: Luonnonvoimat)
14. Doggerland (Maria Adolfsson: Harha-askel) :D
15. Libya ja 16. Syyria (Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 1)
17. Puola (Heather Morris: Auschwitzin tatuoija)
18. Skotlanti (Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana)
19: Sujata Massey: Rei Shimura ja tappava manga
20: Kolumbia (Gabriel García Márques: Sadan vuoden yksinäisyys)
21. Ghana (Yaa Gyasi: Maa ja taivas)
22. Mongolia (Maja Lunde: Viimeiset)
 
****************************************************************************

Helmet-lukuhaaste 2020 - valmis!

1. Kirja on vanhempi kuin sinä: Gabriel García Márques: Sadan vuoden yksinäisyys
2. Iloinen kirja: Cavallo & Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille 2
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti: Tess Gerritsen: Salametsästäjä
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä: Sisaret 1918 (toim. Reetta Laitinen)
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Inga Magga: Varjonyrkkeilijä
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella: Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
7. Kirjassa rikotaan lakia: Sadie Jones: Käärmeet
8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi: Antti Tuuri: Levoton mieli
9. Kirjassa kohdataan pelkoja: Karin Slaughter: Hyvä tytär
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa: Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
11. Vaihtoehtohistoria: Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera: Rosa Liksom: Everstinna
13. Kirjassa eksytään: Jane Harper: Luonnonvoimat
14. Urheiluun liittyvä kirja: Tiina Laitila Kälvemark: H2O
15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö: Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli: Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana
17. Tutkijan kirjoittama kirja: Niina Mero: Englantilainen romanssi
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja: Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa: JP Koskinen: Tulisiipi
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja: Maja Lunde: Mehiläisten historia
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta: Riitta Jalonen: Tanssikaa!
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja: Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä: James Patterson: Kuka kuolee ensin?
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa: Jo Nesbo: Veitsi
25. Kirjassa ollaan saarella: Maria Adolfsson: Harha-askel
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella x, y, z, å, ä tai ö: Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani: Sarah Crossan: Yksi
28. Tulevaisuudesta kertova kirja: Maja Lunde: Sininen
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva: Sujata Massey: Rei Shimura ja tappava manga
30. Kirjassa pelastetaan ihminen: Elly Griffhts: Aavekentät
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla: Ulla-Lena Lundberg: Sade
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa: Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 1
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos: Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana: Robert Galbraiht: Käen kutsu
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa: Johanna Sinisalo: Enkelten verta
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja: Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa: Suvi Vaarla: Westend
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu: Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis
39. Kirjassa lennetään: Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja: Maeve Binchy: Hopeahäät
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan: Louise Penny: Kuukausista julmin
42. Kirjassa on isovanhempia: Colson Whitehead: Nickelin pojat
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja: Édouard Louis: Ei enää Eddy
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa: Patricia Cornwell: Punainen usva
45. Esikoiskirja: Kate Atkinson: Museon kulisseissa
46. Kirjassa on sauna: Anni Saastamoinen: Sirkka
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet: Shari Lapena: Vieras talossa ja Riikka Pulkkinen: Vieras
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja: Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Kate Atkinson: Liian kirkas taivas


*****************************************************************************

PopSugar Reading Challenge 2020 - valmis!

50 kohtaa ja kriteeriä - samalla idealla kuin esim. Helmetin lukuhaaste.
Linkistä pääset lukemaan lisää ja lukemani kirjat löytyvät alta:

A book with a great first line: Riitta Jalonen: Tanssikaa!
A book with a pink cover: Jo Nesbo: Veitsi 
A book about a woman in STEM: Maja Lunde: Mehiläisten historia
A book about a subject you know nothing about: Johanna Sinisalo: Enkelten verta
A book with an upside-down image on the cover: Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis  
A book recommended by your favourite blog: Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija  
A book with at least four stars in Goodreads: Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
A book by or about a journelist: Anni Saastamoinen: Sirkka 
A book with a three-word title: Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken  
A bildungsroman: Édouard Louis: Ei enää Eddy 
A book you meant to read in 2019: Robert Galbraiht: Käen kutsu
A book with the same title as a movie but is unrelated to it: Shari Lapena: Vieras talossa 
A book by a WOC: Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
A book with a bird on the cover: Kate Atkinson: Museon kulisseissa   
A book by an author who has written more than 20 books: Antti Tuuri: Levoton mieli
A book with robot, cyborg or AI character: Ian McEwan: Kaltaiseni koneet  
A book that won an award in 2019: JP Koskinen: Tulisiipi 
A book featuring one of the seven deadly sins (hatred): Colson Whitehead: Nickelin pojat
A book published the month of your birthday: Sadie Jones: Käärmeet 
A book with a character with a vision impairment: Karin Slaughter: Hyvä tytär  
A book with a main character in their 20's: Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista
A book with more than 20 letters in its title: Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista
A book that was published in the 20th century: Ulla-Lena Lundberg: Sade 
A book that's published in 2020: Elly Griffiths: Aavekentät 
A book set in a country beginning with C: Louise Penny: Kuukausista julmin
Your favourite prompt from a past PS Challenge: Niina Mero: Englantilainen romanssi  
A book with a three-word title: Kate Atkinson: Liian kirkas taivas
A book on a subject you know nothing about: Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto
A medical thriller: Tess Gerritsen: Salametsästäjä
A book with a map: Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
A book with a made-up language: Maria Adolfsson: Harha-askel
A book with "gold", "silver" or "bronze" in the title: Maeve Binchy: Hopeahäät
A book you picked because the title caught your attention: Maja Lunde: Sininen
A book by an author with flora or fauna in their name: Rosa Liksom: Everstinna
A fiction or non-fiction book about a world leadet: Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 1
A book that passees the Bechdel test: Jane Harper: Luonnonvoimat
An anthology: Sisaret 1918 (toim. Reetta Laitinen)
A book from a series of more than 20 books: Patricia Cornwell: Punainen usva
A book about a book club: Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana
A book set in Japan: Sujata Massey: Rei Shimura ja tappava manga
A book set in the 1920's: Gabrial García Márques: Sadan vuoden yksinäisyys
A book that has a book on the cover: Alan Bennett: Epätavallinen lukija  
A book by a trans or nonbinary author: Meredith Russo: Tyttösi sun


**********************************************************************
Valmis!
 
 
Seinäjoen kaupunginkirjaston vuoden 2020 lukuhaasteessa matkustetaan ajassa. 
Kriteerit löytyvät tämän linkin takaa. Listaan lukemani kirjat myös tähän:

1. Kirja, jossa matkustetaan ajassa: Johanna Sinisalo: Enkelten verta
3. Kirja, jossa on eri aikatasoja: Riitta Jalonen: Tanssikaa!
12. Kirja, jossa siirrytään ajassa ikuisuuteen: Jo Nesbo: Veitsi
30. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja: Maja Lunde: Mehiläisten historia
25. 1980-luvulla ilmestynyt tai siihen aikaan sijoittuva kirja: Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis
8. Kirja sijoittuu aikakaudelle jolla haluaisit elää: Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija  
16. Kirja sijoittuu tai on kirjoitettu 1800-luvulla: Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
28. Kirja sijoittuu tai on ilmestynyt 2010-luvulla: Anni Saastamoinen: Sirkka   
11. Kirja sijoittuu koulu- tai opiskeluaikaan: Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
26: Kirja sijoittuu 1990-luvulle: Èdouard Louis: Ei enää Eddy
22. Kirja sijoittuu 1950-luvulle: Kate Atkinson: Museon kulisseissa  
23. Kirja sijoittuu 1960-luvulle: Antti Tuuri: Levoton mieli 
21. Kirja sijoittuu 1940-luvulle: JP Koskinen: Tulisiipi 
29: Kirja on julkaistu vuonna 2020: Sadie Jones: Käärmeet 
24: Kirja sijoittuu 1970-luvulle: Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista 
14: Aikaa ennen vuotta 1500: Ulla-Lena Lundberg: Sade 
2. Kirja jonka nimessä on ajanilmaus: Louise Penny: Kuukausista julmin
4. Kirja sijoittuu kesään: Niina Mero: Englantilainen romanssi
15. Kirja sijoittuu vuosiin 1500 - 1700: Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto
4. Kirja sijoittuu talveen: Jane Harper: Luonnonvoimat
17. Vuosiin 1900-1909 sijoittuva kirja: Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree
10. Lama-aikaan sijoittuva kirja: Suvi Vaarla: Westend
20. 1930-luvulle sijoittuva kirja: Rosa Liksom: Everstinna
7. Kirja kuvaa merkittävän tapahtuman aikaa: Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 1
9. Kirja sijoittuu sota-aikaan: Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
18. 1910-luvulle sijoittuva kirja: Sisaret 1918 (toim. Reetta Laitinen)
13. Kirja sijoittuu aikaan eaa.: Cavallo & Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille
20. Kirja sijoittuu 1930-luvulle: Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana
19. Kirja sijoittuu 1920-luvulle: Gabiel García Márques: Sadan vuoden yksinäisyys


***************************************************************************** 

Scifi-lukuhaaste - päättynyt!

Yöpöydän kirjat -blogi haastaa lukemaan scifi-kirjallisuutta vuoden ajan 1.6.2019 - 31.5.2020. Tässä on genre, jota en kovin paljon harrasta, joten haaste tulee tarpeeseen. Onneksi genre on hyvin laaja. Emäntäblogista löytyy hyvä vinkkilista. Alla lukemani teokset:

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
Maarit Verronen: Hiljaiset joet 
J.S. Meresmaa: Painajaismuisto 
Emma Puikkonen: Lupaus 
Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo 
Risto Isomäki: Haudattu uhka 
Peter Hoeg: Nainen ja apina 
Johanna Sinisalo: Enkelten verta  
Maja Lunde: Mehiläisten historia 
Ian McEwan: Kaltaiseni koneet 
Ulla-Lena Lundberg: Sade 



***************************************************************************

Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste, osa 2 - päättynyt!

"Lue haasteaikana 8.3.2019–8.3.2020 vähintään yksi naisen kirjoittama klassikkoteos, ja olet mukana haasteessa. Tarkoitus on luoda matalan kynnyksen haaste, jossa yksikin kirja riittää osallistumiseen. Kaikki siitä yli menevät ovat vain plussaa."

Lisää tietoa haasteesta emäntäblogista täältä.Alla lukemani teokset:

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway 

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa 

kuva: mitäluimmekerran.fi

 ***********************************************************************

Elämä, kerta kaikkiaan! - päättynyt

Haasteeseen voi lukea tai kuunnella äänikirjoina elämäkertoja, omaelämäkertoja, muistelmia tai vaikka omaelämäkerrallisia romaaneja, runoja, esseitä tai tietokirjoja. Haasteaika on 27.1.2019 - 27.1.2020.

 Emäntäblogissa Kirjaluotsi lisää aiheesta. Alla lukemani teokset:

Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää

Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomuksia  

Kim Thúy: Ru

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa  

Riitta Jalonen: Tanssikaa!

**************************************************************************

Valmis! - Kirjahyllyn aarteet 6.1.2019 - 5.1.2020




Tässä haasteessa luetaan vuoden 2019 aikana mahdollisimman paljon omiin hyllyihin pölyyntymään jääneitä kirjoja. Lisätietoja haaste-emännältä täältä. Merkkaan tähän alle, kuinka monta omaa, ennen tätä haasteen alkua ostettua kirjaa luen!

1. Katja Kettu: Rose on poissa
3. Peter Hoeg: Susanin vaikutus
4. Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
5. Heidi Jaatinen: Ei saa katsoa aurinkoon
6. Ana Menéndez: Kerran Kuubassa
7. Fiona Barton: Leski
8. Michael Cunningham: Tunnit
9. Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
10. Elif Shafak:
11. Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä
12. Pajtim Statovci:
13. Risto Isomäki:
14. Peter Hoeg:
15. Sofi Oksanen:
16. Jo Nesbø: Veitsi

 ***********************************************************************

Valmis - Helmet-lukuhaaste 2019

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Ana Menéndez:
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Fiona Barton: Leski
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: J.S. Meresmaa: Painajaismuisto
4. Kirjailijan ainoa teos: Elin Willows:
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Kari Hotakainen:
6. Rakkausromaani: Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt:
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja J.K. Rowling: 
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää 
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Emma Rous:
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja: Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Fred Vargas:
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Liv Strömquist:
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla: Saara Henriksson: Syyskuun jumalat
17. Kirjassa on kaksoset: Ian McEwan:
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Belinda Bauer:
19. Et pidä kirjan nimestä: Pascal Engman:
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Katja Kettu:
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja: Peter Hoeg:
23. Kirjan nimessä on jokin maa: Janne Saarikivi: Suomen kieli ja mieli
24. Sokkona hyllystä valittu kirja: Tiina Rajamäki:
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Kim Thúy: Ru
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Donna Leon:
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Johanna Sinisalo:
28. Kirjan kannessa on kuu: Emma Hooper:
29. Kirjassa nähdään unia: Jennifer Clement:
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema: Mohsin Hamid:
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Kyung-sook Shin:
32. Kirjan nimessä on ammatti: Elly Griffiths: Korppikuningas
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan Michael Cunningham: Tunnit
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomuksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Melba Escobar:
36. Kirjassa ollaan yksin: Gail Honeyman:
37. Pienkustantamon julkaisu: Liv Strömquist:
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Hassan Blasim: Allah99
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Louise Penny:  
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Arttu Tuominen:
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Yrsa Sigurdardottir:
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: Katja Kärki:
44. Kirja kertoo Berliinistä: Jenny Erpenbeck:
45. Kirjan nimessä on kieltosana: Heidi Jaatinen:
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
47. Kirjassa on alle 100 sivua: Khaled Hosseini: Meren rukous
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä: Rosamund Lupton:
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja: Louise Penny:
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Maarit Verronen:


************************************************************************

Lukemattomat naiset - päättynyt

"Alkaa 8.3.2019 (kansainvälinen naisten päivä) ja loppuu 11.10.2019 (kansainvälinen tyttöjen päivä).
Lukuhaasteen tarkoituksena on tuoda esille kirjailijanaisia, naisen elämään kuuluvia tärkeitä asioita, joita ei ole kuultu tai joista on jopa vaiettu kokonaan." Haaste sisältää luokkia, joihin teoksia voi halutessaan sijoittaa. Lisää tietoa emäntäblogista täältä.

I: (Oma)elämäkerta naisesta tai sukupuolivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä. II: Kirja naisen vartalosta/vartalonosasta tai sen toiminnasta. III: Kirja feminismistä. IV: Kirja tytöstä tai naisesta joka on erilainen kuin sinä. V: Naisen kirjoittama klassikko. VI: Kirjavinkki sinua inspiroivalta naiselta/sukupuolivähemmistöön kuuluvalta henkilöltä. VII: Kirja naisten välisestä ystävyydestä tai yhteistyöstä.

 
Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää, Michael Cunningham: Tunnit, Virginia Woolf: Mrs. Dalloway, Elly Griffiths: Korppikuningas. Ruth Galloway -mysteeri, Elin Willows: Sisämaa, J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio, Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä, Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä , Tiina Rajamäki: Vieras maisema , Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän , Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James , Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa , Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin , Liv Strömquist: Kielletty hedelmä 

 ************************************************************************



Yhdysvallat-lukuhaaste 2018 - valmis!

Lukupino-blogi haastaa lukemaan yhdysvaltalaista tai Yhdysvaltoihin sijoittuvaa kirjallisuutta vuonna 2018, sillä maa on teemana lokakuun kirjamessuilla Helsingissä. Minun lukulistallani näyttäisi olevan kymmenkunta amerikkalaisteosta, joten ilmoittauduin mukaan! Haasteen kotisivuilta löytyy myös 15 kohdan lisähaaste ahkerimmille, jota yritän tässä samalla täyttää, mutta näyttää siltä, että osa teoksista jää niiden ulkopuolelle - kovin suunnitelmallinen kun en näiden haasteiden kanssa ole. Suoritukseni: 16 teosta.

1. Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja - Gillian Flynn: Teräviä esineitä
2. Musiikki osana kirjaa
3. Beat-sukupolven kirja
4. Alkuperäiskansat osana kirjaa - Virpi Pöyhönen: Doe
5. Aiheena sota, jossa Yhdysvallat ollut osallisena - Moshin Hamid: Exit West
6. New Yorkiin sijoittuva kirja - R.J. Palacio: Ihme
7. Pulitzer-palkittu teos
8. Afroamerikkalaisen kirjailijan teos - Angie Thomas: Viha jonka kylvät
9. Sukupolvikuvaus - Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita tarinoita
10. Kirja poliitikosta
11. Lempiosavaltioosi sijoittuva kirja - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
12. Orjuuteen liittyvä aihe - Cecilia Samartin: Kirottu kauneus
13. Kirja jossa ollaan matkalla Amerikkaan - NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
14. Ei-amerikkalaisen kirjailijan teos - Ian McEwan: Polte
15. Klassikko - Lee Harper: Kuin surmaisi satakielen

Lisäksi luin: Tess Gerritsenin Tappava salaisuus, Karen Joy Fowlerin Olimme ihan suunniltamme, Will Eisnerin Talo Bronxissa, Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita ja Anne Tylerin Äkäpussin



Valmis! 

Hurja Hassu Lukija kannustaa lukemaan ja bloggamaan sarjakuvia 1.1. - 31.11.2018. Haaste tulee minulle tarpeeseen, sillä sarjakuvien lukeminen kiehtoo, mutten saa sitä koskaan aikaiseksi. Samaan aikaan ihailen kateellisena kaikkia niitä upeita teoksia, joista muut bloggaavat. Haasteen kotisivuilta löytyy avuksi vinkkejä lukijalle.

1. Marjane Satrapi: Persepolis. Iranilainen lapsuuteni
2. Marjane Satrapi: Persepolis 2. Kotiinpaluu
3. Hannele Mikaela Taivassalo ja Catherine Anyango Grünewald: Scandorama
4. Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
5. Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus, Aavepianisti ja muita kertomuksia, Saniainen kukkii juhannuksena
6. Will Eisner: Talo Bronxissa 
7. Lauri Ahtinen: Elias

Goodreads Challenge 2018 - Valmis!!

Olen ymmärtänyt, että Goodreads-haaste etenee viikko viikolta alla olevien teemojen mukaisesti. Minä koen sen hieman liian sitovaksi, joten etenen oman systeemini - jota ei ole - mukaan. Pyrin siis vuoden mittaan lukemillani kirjoilla kuittaamaan kaikki alla olevat kohdat, mutta en sitoudu järjestykseen :)

1. A book with the letters A, T & Y in the title J. K. Rowling:
2. A book from the first 10 books added to your To Be Read list Johanna Holmström:
3. A book from the 2017 Goodreads Choice Awards ( link ) Angie Thomas:
4. 4 books linked by the 4 elements: Book #1 Earth (in title, cover, content, setting, author...) Kerstin Ekman: Ikimuiston merkki
5. A book about or inspired by real events Heidi Köngäs:
6. A book originally written in a language other than English Reetta Niemensivu:
7. A gothic novel Tiina Raevaara:
8. An "own voices" book Lucia Berlin:
9. A book with a body part in the title (heart, bones, teeth, skin, blood, etc) Riikka Pulkkinen:
10. An author's debut book (their first book to be published) Elly Griffiths:
11. A literary fiction J. R. Pacio:
12. A book set in Africa or South America NoViolet Bulawayo:
13. A book with a plot centered around a secret (forbidden love, spies, secret societies, etc) Elisabeth Norebäck:
14. 4 books linked by the 4 elements: Book #2 Fire Anna-Leena Härkönen:
15. A book with an unique format/writing structure Anna-Liisa Ahokumpu:
16. A narrative nonfiction Juha Hurme:
17. A book you expect to make you laugh Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa
18. A book with a location in the title Kari Hotakainen:
19. A book nominated for the Edgar Award or by a Grand master author ( books & authors ) Gillian Flynn:
20. A book rated 5 stars by at least one of your friends  Colm Tóibín: Nora
21. A book written in first person perspective Elena Ferrante:
22. A book you have high expectations or hope for Ian McEwan: Polte
23. A medical or legal thriller Tess Gerritsen:
24. A book with a map Marisha Rasi-Koskinen:
25. A book with an antagonist/villain point of view Pierre Lemaitre:
26. A book with a text only cover Favilli & Cavallo:
27. A book about surviving a hardship (war, famine, major disasters, serious illness, etc) Annamari Marttinen:
28. 4 books linked by the 4 elements: Book #3 Water Kati Tervo:
29. A book with a "Clue" weapon on the cover or title (lead pipe, revolver, rope, candlestick, dagger, wrench) Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo:
30. A short book Hanna Hauru:
31. A book set in a country you'd like to visit but have never been to Katriina Ranne:
32. An alternate history book Indrek Hargla:
33. A book connected (title, cover, content) to a word "born" in the same year as you ( link ) Pauliina Rauhala:
34. A suggestion from the AtY 2018 polls, that didn't win but was polarizing or a close-call ( link ) Elly Griffiths:
35. A book featuring a murder Pierre Lemaitre:
36. A book published in the last 3 years by an author you haven't read before Tommi Liimatta:
37. A Women's Prize for Fiction winner or nominee ( link1 , link2 ) Anne Tyler:
38. A science book or a science fiction book Hannele Mikaela Taivassalo ja Catherine Anyango Grünewald: Scandorama
39. A book with a form of punctuation in the title Marjane Satrapi:
40. A book from Amazon's 100 Books to Read in a Lifetime list ( link ) Marjane Satrapi:
41. A book by an author with the same first and last initials Katja Kettu:
42. A book that takes place on, in, or underwater Sally Salminen:
43. A book with a title that is a whole sentence Dieter Hermann Schmitz:
44. A ghost story Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia
45. A book that intimidates/ scares you Pierre Lemaitre:
46. 4 books linked by the 4 elements: Book #4 Air Brett Anderson:
47. A book where the main character (or author) is of a different ethnic origin, religion, or sexual identity than your own Pajtim Statovci:
48. A book related to one of the 7 deadly sins (pride, greed, lust, envy, gluttony, wrath, sloth) Camilla Läckberg:
49. A book from one of the Goodreads Best Books of the Month lists ( link ) Jessie Burton:
50. A book with a warm atmosphere (centered on family, friendship, love or summer) Pirkko Soininen:
51. An award-winning short story or short story collection Olavi Koistinen:
52. A book published in 2018 Elly Griffiths:

*an own voice novel is a book about marginalised protagonists (by ethnic group, religion, sexual orientation, mental illness, etc) written by an author who shares that same identity.
 

Helmet-lukuhaaste 2018 - valmis!

Jo neljännen kerran järjestettävä 50 kohdan lukuhaaste, joka innostaa kerämään mahdollisimman monipuolista luettavaa. Kirjaan kunkin kohdan perään siihen sopivan teoksen sitä mukaa kun niitä alkaa kertyä. Tavoitteenani on löytää kullekin kohdalle oma teos!

1. Kirjassa muutetaan Katriina Ranne:
2. Kotimainen runokirja Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa
3. Kirja aloittaa sarjan Elly Griffiths:
4. Kirjan nimessä on jokin paikka Marjane Satrapi:
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit Pauliina Rauhala:
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa Pierre Lemaitre:
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan Hannele Mikaela Taivassalo ja Catherine Anyango Grünewald: Scandorama
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja Indrek Hargla:
9. Kirjan kansi on yksivärinen Kari Hotakainen: Iisakin kirkko
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja Sally Salminen:
11. Kirjassa käy hyvin Elly Griffiths:
12. Sarjakuvaromaani Marjane Satrapi:
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa Annamari Marttinen:
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan Anna-Liisa Ahokumpu:
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja Ian McEwan: Polte
16. Kirjassa luetaan kirjaa Elena Ferrante:
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa Olavi Koistinen:
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä Camilla Läckberg:
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta Elisabeth Norebäck:
20. Taiteilijaelämäkerta Brett Anderson:
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi Riikka Pulkkinen:
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin Angie Thomas:
23. Kirjassa on mukana meri Elly Griffiths:
24. Surullinen kirja Hanna Hauru:
25. Novellikokoelma  Pirjo Puukko:
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat
27. Kirjassa on samaa sukupuolta oleva pariskunta Johanna Holmström:
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä Colm Tóibín:
29. Kirjassa on lohikäärme J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan Heidi Köngäs:
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa Gillian Flynn:
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan Favilli & Cavallo:
33. Selviytymistarina R. J. Palacio:
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta Anna-Leena Härkönen:
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja Katja Kettu:
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa Kerstin Ekman: Ikimuiston merkki
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi Juha Hurme:
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo Tommi Liimatta:
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama Dieter Hermann Schmitz:
40. Kirjassa on lemmikkieläin Pajtim Statovci:
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti Reetta Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena
42. Kirjan nimessä on adjektiivi NoViolet Bulawayo:
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle Reetta Niemensivu:
44. Kirja liittyy johonkin peliin Pierre Lemaitre: Silmukka
45. Palkittu tietokirja Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo:
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana Kati Tervo:
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta Marisha Rasi-Koskinen:
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö Pirkko Soininen:
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja Jessie Burton:
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Anne Tyler:


Lukuhaaste siirtolaisuudesta ja maahanmuutosta. Haaste kestää vuoden 2017 ja tavoitteena on vähintään kolme aiheeseen sopivaa kirjaa. Lisätietoja haasteen emännän blogissa Eniten minua kiinnostaa tie.

1. Osin aiheeseen sopiva on Katja Ketun novellikokoelma Piippuhylly.
2. Eurooppalaista ideologiaa, sotaa ja vainoja Katja Petrovskaja: Ehkä Esther
3. Pakoon Saksan miehitystä Anthony Doerrin teoksessa Kaikki se valo jota emme näe
4. Muuttoliike Ruotsiin 1960-luvulla Antti Tuurin teoksessa Tangopojat 
5. Maahanmuuttajaperhe Juuli Niemen teoksessa Et kävele yksin
6. Orjuuden historiaa Yaa Gyasin teoksessa Matkalla kotiin
7. Intian bengalilaisten elämää Yhdysvalloissa: Jhumpa Lahirin Tuore maa
8. Toisen polven maahanmuuttajanuori Leena Parkkisen romaanissa Galtbystä länteen
9. Kulttuurien yhteentörmäystä ja konflikteja: Asko Sahlbergin Amandan maailmat 
10. Sota-ajan valloitettu Islanti: Arnaldur Indridasonin Varjojen kujat 


Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 

Seinäjoen kaupunginkirjasto haastoi lukijat mukaan lukemaan 100 kirjaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Haaste alkoi 1.12.2016 ja kesti vuoden, 30.11.2017 saakka eli kirjoja olisi pitänyt lukea noin 8 kuukaudessa. Ihan siihen en yltänyt, en lähellekään. Saldoni jäi 75 kirjaan, johon olen kuitenkin tyytyväinen. Paljon sekin on! Alla lukemani:


1. Emma Cline: Tytöt
2. Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia
3. Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
4. Sofi Oksanen: Puhdistus
5. Pirkko Saisio: Signaali
6. Alice Munro: Sanansaattaja
7. Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä
8. Liane Moriarty: Nainen joka unohti
9. Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut 
10. Chigozie Obioma: Kalamiehet 
11. Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
12. Tuula Levo: Tuulenajama
13. Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi
14. Laura Gustafsson: Korpisoturi
15. Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja
16. Katja Kettu: Piippuhylly 
17. Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
18. Jyrki Erra: Berliinin ajokoirat
19. Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
20. Pekka Hiltunen: ISO
21. Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta
22. Katja Petrovskaja: Ehkä Esther
23. Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
24. Fred Vargas: Hyisiä aikoja
25. Petri Tamminen: Suomen historia
26. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
27. Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus
28. Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla
29. Antti Tuuri: Tangopojat 
30. Saara Kesävuori: Askeleen edellä
31. Tanja Kaarlela: Lasissa on tyttö
32. Liane Moriarty: Hyvä aviomies 
33. Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu 
34. George Saunders: Sotapuiston perikato
35. Ian McEwan: Makeannälkä 
36. S. A. Keränen: Symbioosi
37. Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
38. Juuli Niemi: Et kävele yksin
39. Shari Lapena: Hyvä naapuri 
40. Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus
41. Hanna Weselius: Alma!
42. Pierre Lemaitre: Alex
43. Jo Nesbo: Jano
44. Jari Järvelä: Tyttö ja rotta
45. Merete Mazzarella: Marraskuu 
46. Tove Jansson: Muumipappa ja meri
47. Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu
48. Marja Björk: Poika 
49. Helmi Kekkonen: Suojaton 
50. Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
51. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika
52. Blake Crouch: Wayward Pines. Ei pakotietä
53. Riikka Pulkkinen: Raja
54. Jhumpa Lahiri: Tuore maa
55. Pärttyli Rinne: Viimeinen sana
56. Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
57. Tiina Laitila-Kälvemark: Seitsemäs kevät
58. Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
59. Anja Snellman: Lähestyminen
60. Mila Teräs: Jäljet 
61. Ian McEwan: Pähkinänkuori 
62. Laura Lehtola: Takapenkki 
63. Anneli Kanto: Lahtarit 
64. Clare Macintosh: Annoin sinun mennä
65. Anni Kytömäki: Kivitasku
66. Anneli Kanto: Veriruusut 
67. Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
68. Malin Persson Giolito: Suurin kaikista
69. Asko Sahlberg: Amandan maailmat
70. Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat
71. Harlan Coben: Petät vain kerran
72. Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
73. Dan Brown: Alku
74. Arnaldur Indridason: Varjojen kujat
75. John Williams: Stoner


Nostetaan novellit kunniaan -haasteessa annetaan ääni genrelle, jota eräs instituutio on päättänyt syrjiä. Tietysti ideana on myös saada lukijat kiinnostumaan novelleista. Haastetta emännöi Omppu blogissa Reader, why did I marry him? ja se kestää 17.5. saakka. Haasteen päätyttyä kaikki osallistujien lukemat novellit lasketaan yhteen. Oma tavoitteeni on lukea siihen mennessä 5 novellikokoelmaa ja/tai yhteensä vähintään 50 novellia.
Helmet-lukuhaaste 2017
Helmetin 50 kohdan lukuhaaste 2017. Suurta suosiota nauttiva haaste, jolla on oma Facebook-ryhmäkin. Viidenkymmenen kriteerin lista haastaa lukemaan monipuolisesti.

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Jan-Philipp Sendker:
2. Kirjablogissa kehuttu kirja Tiina Laitila-Kälvemark:
3. Suomalainen klassikkokirja: Sofi Oksanen:
4. Kirja lisää hyvinvointiasi: Heidi Mäkinen:
5. Kirjassa liikutaan luonnossa: Laura Gustafsson:
6. Kirjassa on monta kertojaa Riikka Pulkkinen:
7. Salanimellä/taiteilijanimellä kirjoitettu kirja: Fred Vargas:
8. Suomen historiasta kertova kirja: Petri Tamminen:
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Anna-Kaari Hakkarainen:
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Helmi Kekkonen:
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja Hanna Weselius:
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja: Terhi Rannela:
13. Kirja "kertoo sinusta": Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Katja Petrovskaja:
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen Pauliina Vanhatalo:
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja Pierre Lemaitre:
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista: Per Petterson:
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: Philip Teir:
19. Yhdenpäivänromaani: Elina Hirvonen:
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: George Saunders:
21. Sankaritarina: Anthony Doerr:
22. Kuvitettu kirja: Tove Jansson: Muumipappa ja meri
23. Käännöskirja Blake Crouch:
24. Kirjassa selvitetään rikos Shari Lapena:
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole Juuli Niemi:
26. Sukutarina Yaa Gyasi:
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja: Saara Kesävuori:
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Jyrki Erra:
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia: Antti Tuuri:
30. Kirjan nimessä on tunne Sara Stridsberg:
31. Fantasiakirja: S. A. Keränen:
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta: Yoko Ogawa:
33. Kirja kertoo Intiasta Jhumpa Lahiri:
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt: Katja Kettu:
35. Kirjan nimessä on erisnimi Leena Parkkinen:
36. Elämäkerta tai muistelmateos: Tuula Levo:
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta Jo Nesbo:
38. Kirjassa mennään naimisiin: Sadie Jones:
39. Ikääntymisestä kertova kirja: Merete Mazzarella:
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Chigozie Obioma:
41. Kirjan kannessa on eläin: Evie Wyld:
42. Esikoisteos Pärttyli Rinne:
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Ian McEwan:
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta: Terhi Törmälehto:
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Pekka Hiltunen:
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Liane Moriarty:
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Garth Greenwell:
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän: Marja Björk:
49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Tanja Kaarlela:
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Jari Järvelä:

Kurjen siivellä 

Lukuhaasteessa kerätään itäaasialaista kirjallisuutta: Kiina, Japani, Taiwan, Hong Kong, Macao, Mongolia, Pohjois- ja Etelä-Korea. Aikaa on koko vuosi 2016. Haastetta emännöi blogi Pinon päällimmäinen.
Kansojen juurilla 

Lukuhaasteessa kerätään lukukokemuksia alkuperäiskansoista. Minulla on tähtäimessä vähintään neljä teosta. Haaste päättyy maailman alkuperäiskansojen päivänä 9.8.2016. Haastetta emännöi blogi Eniten minua kiinnostaa tie.
Helmet-lukuhaaste 2016

Kirjan vuoden 2015 lukuhaasteen suosion innoittamana Helmet-kirjastot aloittavat uuden 50 kohdan haasteen vuodelle 2016. Kyseessä on jälleen mittava, mutta rento haaste, johon luetaan teoksia oman mielenkiinnon ja jaksamisen mukaan. Viime vuonna haastoin itseni hyvin armollisesti, sillä lähdin haasteeseen mukaan vasta myöhään keväällä. Tänä vuonna aion olla tiukempi ja pyrin lukemaan kuhunkin kohtaan eri teoksen.

1. Ruuasta kertova kirja Dolores Redondo:
2. Matkakertomus Sami Lopakka:
3. Kirjassa rakastutaan Jussi Valtonen:
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja Hanif Kureishi:
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman Jussi Adler-Olson:
6. Kirjastosta kertova kirja Miia Kankimäki:
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin sopiva kirja Saara Kesävuori:
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Mikaela Strömberg:
9. Sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja Ian McEwan: In Between the Sheets
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Takashi Hiraide:
11. Sarjakuvakirja Terhi Ekebom:
12. Näytelmä Kari Hotakainen:
13. Kirjan nimi on kysymys Ari Wahlsten:
14. Historiaa käsittelevä tietokirja Hyeonseo Lee:
15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma Kerstin Ekman:
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta Venla Hiidensalo:
17. Kirjassa juhlitaan Sadie Jones:
18. Lastenkirja Nadja Sumanen:
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi Jukka Viikilä:
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan Han Suyin:
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja Jane Austen:
22. Mukana Marilyn Monroe Michael Cunningham:
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertovat kirja Heidi Köngäs:
24. Kirjasammon päivän täky 2016 Ida Simons:
25. Kirjassa on yli 500 sivua Jussi Valtonen:
26. Elämäkerta tai muistelmateos Jeannette Walls:
27. Afrikkalaisen kirjailijan teos Chimamanda Ngozi Adichie:
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja Tommi Kinnunen:
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen:
30. Viihteellinen kirja Liane Moriarty:
31. Olympialaisista kertova kirja Juha Itkonen:
32. Kirjassa on myrsky Pauliina Susi:
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja Henning Mankell:
34. Keskustelua herättänyt kirja Sirpa Kähkönen:
35. Kirjassa ollaan avaruudessa Romain Puértolas:
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja Hannu-Pekka Björkman:
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan Anne Swärd:
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja James Joyce:
39. Nobel-voittajan teos Günter Grass: Taikalaatikko
40. Eläkeläisen suosittelema kirja Kati Hiekkapelto:
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä Fred Vargas:
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja Kate Atkinson:
43. Mukana Pablo Picasso Saara Turunen:
44. Kirjassa joku kuolee Lauri Mäkinen:
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja Niina With:
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Sari Peltoniemi:
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan teos Luiz Ruffato:
48. Kirjassa on alle 150 sivua Aki Ollikainen:
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja Leena Parkkinen:
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Ljudmila Ulitskaja:

1 kommentti: