17.1.2021

Ottessa Moshfegh: Vuosi horroksessa

Ottessa Moshfegh 2018. Englanninkielinen alkuteos My Year of Rest and Relaxation. Suomentanut Kristiina Drews. Aula & Co. 2020. 254 s. Lainasin kirjastosta.

Olipa virkistävän erilainen kirja! 27-vuotias New Yorkissa taidealalla työskentelevän naisen elämä on päällisin puolin kateutta herättävää. Mutta hän on menettänyt lyhyen ajan sisällä molemmat vanhempansa ja täysin kyllästynyt ihmisiin ja elämään ympärillään. Nainen löytää terapeutin, jonka määräämien lääkkeiden avulla hän vaipuu vuoden kestävään horrokseen. Hänellä on tavoitteena aloittaa vuoden päästä puhtaalta pöydältä, tuorein ajatuksin ja ikään kuin puhdistuneena kaikesta.

Nukkuminen, herääminen, kaikki yhtyi samaksi harmaaksi, yksitoikkoiseksi lentomatkaksi halki pilvien. En puhunut itsekseni omassa päässäni. Ei ollut paljon sanottavaa. Tiesin silti, että nukkuminen oli alkanut vaikuttaa: olin yhä vähemmän kiinni elämässä. Ajattelin että jos jatkaisin samaa rataa, katoaisin lopulta kokonaan ja ilmestyisin myöhemmin jossain uudessa hahmossa. Sitä minä toivoin. Siitä minä unelmoin.

Moshfeghin hurmaavan erilainen romaani nauraa päin naamaa amerikkalaisille terapiasuhteille ja terapeuteille, taidemaailman pinnallisille ja kaupallisille pyrkimyksille ja nuorten naisten halulle tulla huomatuksi ja rakastetuksi. Ronskin ja ihanan rehellisen kerronnan alla virtaa kuitenkin melankolia ja epätoivo. Nuorten naisten ulkonäkö-, tyyli- ja imagopaineet elävät ihan omaa, realismista irrallista elämäänsä. Ihmissuhteet riistävät, eivät anna kenellekään mitään, eikä päähenkilölläkään ole kuin yksi ystävä.

Nimettömänä pysyvän päähenkilön ja Reva-nimisen, opiskeluaikaisen ystävän, välinen suhde on yksi romaanin kantavia teemoja. Siinä on paljon epätasapainoa, ristiriitoja ja toisen väheksyntää - jopa puistattavan pahaa - mutta päähenkilön pääosin kylmä ja välinpitämätön suhtautuminen ystävään on sekin lukukokemuksen näkökulmasta huvittavan erilaista. Täysin epärealistisen hullu on päähenkilön ja terapeutin väliset kohtaamiset, joissa niissäkin pääosassa on hyöty, ei hoito. Naisen pieneksi kutistuvaan arkeen mahtuu muitakin herkullisia yksityiskohtia ihmisten ja eräänlaisten hahmojen stereotyyppisyyksistä.

Muutenkin Moshfeghin teksti tasapainottelee taitavasti jossain mustan huumorin, syvän ironian ja kepeyden välimaastoissa. Romaani on samaan aikaan hyvin häpeilemätön ja herkkä, rohkea ja surullinen. Nautin kirjasta kovasti, vaikka se herätti paikoin pahaa oloa. Tarve päästä vuoden mittaiseen horrokseen paljastuu vähitellen, kun päähenkilön tunteetonta pintaa kuoritaan hiljakseen, kunnes sisältä löytyy lapsen surua ja yksinäisyyttä. No, toteutuuko päähenkilömme tavoite, horros - tai kuten englanninkielinen nimi viittaa - lepo ja rentoutuminen? Vuodesta tulee kammottava cocktail lääkehuurua, unetonta unta, sekoilua, muistikatkoksia, kahvia ja terapiaa. Vähitellen nainen kuitenkin löytää ratkaisun ja tasapainon, ja herää kesään 2001.

Kirjasta myös näissä blogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön! ja Lukupino. Helmetin haasteessa tämä sopii kohtaan 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä. Naisen naisesta kirjoittama kirja sopii hyvin myös Vahvat naiset -haasteeseen. Goodreadsin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 43. A book with six or more words in the title (alkuperäisessä on 6 sanaa). Seinäjoen haasteessa kuittaan kohdan 14. Taiteilija.

14.1.2021

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

Satu Vasantola 2020. Tammi. 272 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kuuntelin Vasantolan haastattelun Helsingin kirjamessuilla ja laitoin kirjan pian sen jälkeen varausjonoon. Haastattelusta lisää messupostauksesta, mutta siitä jäivät mieleen ainakin nämä kaksi asiaa: enkelintekijät ja ruumiillisuus. Mielenkiintoiset teemat, jotka molemmat ovat kirjassa vahvasti läsnä.

Annu on kovin pieni, kun hänen perheensä puolittuu. Annu jää ilman äitiä ja pikkusiskoaan Maarua. Tyttö pääsee isänsä mukaan tämän töihin: automatkoille, koteihin ja asuntoihin, töihin joissa tarvitaan sukkapuikkoja, kuumaa vettä ja pyyhkeitä. Koulussa huhutaan Annun isästä kaikenlaista ja siellä on inhottava Vittu-Matti, joka jahtaa tyttöjä stiletin kanssa. Annulla on kuitenkin hyvä ystävä Laura, jonka luo hän muuttaa asumaan sen jälkeen kun hän on menettänyt isänsäkin.

Vuosikymmeniä myöhemmin Annu on gynekologi, lääkäri joka tapaa päivittäin raskaana olevia, synnyttäviä, raiskattuja tai raskauden keskeytystä toivovia naisia. Hän tapaa töissään myös 76-vuotiaan Ellan, jonka sisällä kasvaa kyhmy ja jonka viimeisissä kuukausissa Annu haluaa olla läsnä. Naisten historiasta löytyy yllättävä yhteys, ja Annulle epäselväksi jäänyt menneisyys alkaa vähitellen valjeta. Mitä äidille tapahtui? Miksi isä vietiin pois? Missä on pikkusisko? Annu on selviytyjä, itsenäinen ja sinut ruumiinsa kanssa. Miten hän reagoi, kun muistot palaavat ja palaset loksahtavat paikoilleen? 

Romaani jakaantuu lukuihin, joissa vuorottelevat Annun nykyisyys ja lapsuus. Lapsuuden tapahtumat avautuvat vähitellen, ne paljastavat isän työn kautta paljon vaiettua arjen historiaa, naiseuden taakkaa ja sääntöjä, jotka ovat pakottaneet toimimaan salaa. Näkökulma on lapsen, mutta lapset ymmärtävät enemmän kuin aikuiset usein uskovatkaan. Menetysten rinnalla on onneksi myös vahvaa ystävyyttä, lasten leikkejä ja lämpöä. Nautin kuitenkin vielä enemmän aikuisen Annun minä-kerronnasta, jäin hänen tarinaansa suorastaan koukkuun. 

Kirjan nimi viittaa tietysti Annun rakkaisiin, mutta myös niihin joista haluttiin eroon tai jotka menetettiin. Kuten muistin haastattelusta, ruumiillisuus on romaanissa kantava teema. Se tulee tietysti Annun ja hänen isänstä töistä, mutta iho, kosketus, vartalon muodot, vanheneminen, kuukautiset, läheisyys  tai vaikkapa seksi ovat yhtä lailla romaanille keskeisiä elementtejä. Vasantola kirjoittaa niistä ihailtavan luontevalla tavalla, ujuttaa ruumillisuuden osaksi kerrontaa ja päähenkilöiden tapaan kokea. Muistijälkiä jättävät Annun ja Ellan viimeinen tanssi, Lauran käsi ystävän ympärillä nukkumaan mennessä, vanhan naisen riisuuntuminen ja lattialle valuvat veret.

Kaikki kadonneet on vahva teos, jossa naiset ovat pääosassa, vaikka eivät aina saa päättää itse omasta kehostaan. Pienen Annun menetykset ja katkenneet siteet ovat raastavaa luettavaa, mutta jostain syystä en tarvinnut nenäliinaa kertaakaan. Ennemminkin jännitin ja odotin, mitä tapahtuu, en niinkään pelännyt, miten tyttö reagoi. Ja sanon tämän pelkästään hyvällä, suorastaan ihaillen. Vasantolan teksti on hyvin toteavaa ja korutonta, se päästää tarinan pääosaan eikä kikkaile kielen kanssa.

Kirjasta myös näissä blogeissa: Tuijata, Kirja vieköön! ja Kirjakaapin kummitus. Vasantolan esikoisteoksesta En palaa koskaan, luulen postaukseni täällä. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 19. Kirjassa leikitään. Vahvat naiset -lukuhaasteeseen tämä sopii oikein hyvin. Seinäjoen kirjaston hahmohaasteesta kuittaan hoitohenkilökuntaan kuuluvan hahmon. Goodreadsin ATY-haasteessa tämä menee kohtaan 51. A book whose title refers to person(s) without giving their name.

9.1.2021

Belinda Bauer: Katkeamispiste

Belinda Bauer 2018. Englanninkielinen alkuteos Snap. Suomentanut Annukka Kolehmainen. Karisto 2020. 360 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Aloitin toissa kesänä tutustumisen Belinda Bauerin tuotantoon hänen esikoisteoksestaan, palkitusta Hautanummesta. Alun jälkeen jännitys alkoi tiivistyä ja tarina kehittyä niin, että kirjan loputtua halusin lisää Baueria. No, lukemista kertyy helposti ja to-read-listat kasvavat nopeasti, joten vasta nyt lainasin toisen hänen seitsemästä suomennetusta teoksestaan. Katkeamispiste on niistä tuorein ja suomennettu tänä vuonna. 

Hautanummen lailla Katkeamispisteessäkin on päähenkilönä nuori poika. 14-vuotias Jack Bright on löytänyt keinon huolehtia perheestään, eli kahdesta pikkusiskostaan. Kolme vuotta aikaisemmin heidän elämänsä romahti, kun äiti kaapattiin ja tapettiin, ja myöhemmin isä lähti. Sisaruskolmikko elää omalaatuista elämäänsä Tauntonin pikkukaupungissa. Äidin murhaajaa ei ole löytynyt. Samaan aikaan poliisi alkaa tutkia ryöstöjen sarjaa ja etsiä Kultakutriksi nimeämäänsä häpeilemätöntä ryöstäjää. Tämä anastaa kodeista myytävää tavaraa ja terveellistä ruokaa, tuhoaa kaiken muun ja nukkuu lastenhuoneen sängyssä. 

Äidin katoamispäivänä Jack sai harteilleen velvollisuuden, jonka alle hän meinaa tuupertua. Mutta hän ei voi hylätä kilpikonnasta ja kotipihan nurmikosta huolehtivaa Merryä eikä hulluksi tullutta, lehtileikkeiden kanssa elävää Joyta. Jos sosiaalitoimi saisi kuulla heidän elämästään ilman vanhempia, perhe hajoasi jälleen.

Omalaatuinen on myös tapa, jolla Jackin ja ensimmäistä lastaan odottava Catherine While törmäävät toisiinsa. Jack näkee naisessa ratkaisun ongelmiinsa, mutta Catherine säikähtää. Tämä ei kuitenkaan ilmoita poliisille, eikä ensi alkuun miehelleenkään, ennen kuin tällä on kädessään veitsi, jonka piti pysyä piilossa. Mitä Catherinen ihanan aviomiehen entisessä elämässä on oikein tapahtunut ja miksi poliisi lopulta kiinnostuu kovasti harvinaisesta, kalliista veitsestä?

Bauerin dekkarissa raaka murha ja ryöstön yöllinen pelko yhdistyy yllättäen äidillisiin tunteisiin ja vähitellen lämpenevään tunnelmaan. Kunnianhimoiset ja kovaksikeitetyt poliisit osoittavat inhimillisiä tunteita ja tilannetajua, ja lapsen etu puskee sääntöjen ja lakipykälien edelle tapauksessa, jossa moni menee pieleen. Kovat kohtalot ja panssaroidut tunteet väistyvät vähitellen toivon kasvaessa. Jack saa siirtää vastuun poliiseille ja nukkuu vihdoin unia näkemättä.

Esikoisteoksen ohella tämäkin on ollut palkintoehdokkaana. Bauer osaa luoda monisyisen tunnelman ja tapauksen johon ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Loppukin jää erikoisella tavalla hieman auki. Samalla tavalla kuin Hautanummi, tämäkin lähti hieman tahmeasti avautumaan, mutta jo ennen puoltaväliä olin kirjassa ihan nenä kiinni enkä malttanut odottaa että pääsen lauantaikävelyltä takaisin sen luokse. Luen Bauerin teoksia ehdottomasti jatkossakin.

Kirjan ovat lukeneet myös Annelin lukuvinkit, Kirjasähkökäyrä ja Yksi luku vielä. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella. Goodreadsin vuosihaasteessa tämä sopii yllätten kohtaan 3. A book related to the lyrics for the "My Favorite Things" from The Sound of Music (door bells). Naisen kirjoittama teos saanee kohdan myös Vahvat naiset -haasteesta. Seinäjoen hahmohaasteesta kuitataan 13. Nuori.

6.1.2021

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Anna Soudakova 2020. Atena. 244 s. Sain kirjan lahjaksi. Kuva kustantajan. 

Voiko olla, että se pelko, joka sai alkunsa oveen koputuksesta vuonna 1936 elokuun pimeässä illassa, raskaiden saappaiden töminästä parkettilattiaa vasten ja mustasta autosta odottamassa pidätettyä ikkunoiden alla, on siirtynyt hiljaisena, sanattomana kauhuna sukupolvelta toiselle?

Marian isoisä Juri ei ollut kovin vanha, kun hän menetti vanhempansa, isänmaan vihollisina pidätetyt. Lapsuusvuodet kuluvat ensin isovanhempien, sitten isosiskon kanssa Uzpekistanissa, köyhyydessä ja orpoina, valtion virkamiesten jatkuvan epäluulon kohteina. Rooli ei muutu vuosia myöhemmin Leningradissakaan, mutta Juri on oppinut selviytymään ja raivaamaan tiensä kohti valoa, sillä hänellä ei ollut syyllisyyttä mitä tunnustaa, eikä hän koskaan uskonut vanhempiensakaan syyllisyyteen.

Karjalan mäntykankailla Juri löytää puolison, Tanjan, jonka suomalaisjuuret mahdollistavat mukavat eläkepäivät Turussa. Maahanmuuttajalle kaikki tuntuu lahjalta, vaikka kieli onkin vaikea. Hänellä on kuitenkin ympärillään oma perhe, tärkein kaikista: tytär Sonja, tyttärentytär Maria ja näiden pojat. Kun on kerran menettänyt perheensä, kaikki sukulaisensa, voiko parempaa lahjaa saada? Juri ei anna periksi, vaan selvittää vanhempiensa kohtalon. Nuori valtio pyytää anteeksi, mutta onko mahdollista että historia toistaa itseään? Kuka kantaa tapahtuneesta vastuun? Vastaako enää kukaan näistä kohtaloista?

Anna Soudakovan esikoisromaani paranee ja kehittyy sivu sivulta. Se luo sydäntäsärkevän kuvan naapurimaamme lähihistorian karmeista tapahtumista ja mielettömyydestä yhden perheen näkökulmasta. Romaanin ajankuvaa maustavat arkiset yksityiskohdat, kuten ruoka, perinteet, kesänviettotavat, teen juonti ja kohtaamiset. Soudakova kuvaa myös ympäristöä kauniilla tavalla, Uzpekistanissa, Pietarissa, meren rannalla, männiköissä tai Turussa. Näkökulma maahanmuuttajan arkeen tulee lähelle omaa työtäni ja tunnen empatiaa opiskelijoitani kohtaan.  

Mitä männyt näkevät kattaa paljon, vaikka ei sivumäärältään olekaan runsas. Siihen mahtuu Jurin koko elämä, yksinäisen nuorukaisen kasvutarina, perhettä ja sukupolvia, maahanmuuttajuutta, ja ennen kaikkea lähiseudun historiaa, jota ei saa sivuuttaa eikä vääristellä. Suosittelen nenäliinoja nojatuolin viereen! Vaikka Soudakovan romaanissa ihmissuhteet ovat hieman jopa liioitellun kauniita, niiden pehmentävä ja lohduttava merkitys korostuu, kun lukija kohtaa Jurin surun ja valtavat menetykset, pelon ja jatkuvan huolen. Upea esikoisteos ja toivon että Soudakova kirjoittaa jatkossakin!

Helmetin haasteessa laitan tämän kohtaan 12. Kirjassa ollaan metsässä. Goodreadsin haasteessa tämä sopii kohtaan 8. A book set in a state, province or country you have never visited (Karjala ja Uzpekistan). Erittäin hyvä kirja myös Vahvat naiset -lukuhaasteeseen. Lisää arvioita näissä blogeissa: Kirsin Book Club, Kirjasta kirjaan ja Tuijata.

5.1.2021

Jenny Erpenbeck: Päivien loppu

Jenny Erpenbeck 2012. Saksankielinen alkuteos Aller tage abend. Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. Tammi 2020. 314 s. Oma ostos. Kuva kustantajan.

Erpenbeckin teos Mennä, meni, mennyt oli minulle - ja monelle muullekin - yksi vuoden 2019 parhaista romaaneista. Niinpä kun kirjakauppaan ilmestyi vuonna 2012 Saksassa julkaistun Päivien lopun suomennos, ostin sen epäröimättä itselleni. Kävi kuitenkin ilmi, että Erpenbeck on monipuolinen kirjailija, jonka yhdestä teoksesta ei voi päätellä mitään. Enkä sano tätä pahalla, vaan yllättyneenä. Mutta ensin itse tarinaan.

... tai niihin mahdollisiin tarinoihin, joita romaanissa esitellään. Vuonna 1902 Itavalta-Unkarin itäosissa syntyy tyttövauva, joka kuolee kahdeksan kuukauden iässä. Paitsi ettei välttämättä. Erpenbeck käyttää romaanissa mahdollisia elämiä rinta rinnan, eikä tyttövauvan pelastuminen ole ainoa rinnakkaiselämä. Vaihtoehtoiset polut vievät perheen ensin Wieniin, sitten päähenkilömme Moskovaan, lopuksi Berliiniin. Juutalaisperheen arki, valinnat, kohtalo ja mahdollisuudet ovat teoksen ensimmäisen osan suola. Nautin kovasti sukupolvien välisistä suhteista, kriiseistä, tyttöjen taipaleista tai isoäidin opeista. Naiset ovat romaanissa keskiössä. Kun perheen vanhempi tytär löytää ideologisen perheen kommunismista ja muuttaa Neuvostoliittoon, romaanin tyyli muuttuu.

Mutta mitä osaisin sanoa kirjan tyylistä... en edes tiedä, miten sen kerrontaa kuvailisin. Romaani jakautuu kolmeen osaan (joita kirjailija kutsuu kirjoiksi), joista jokainen on omanlaisensa. Viihdyin hienosti ensimmäisen ja kolmannen kirjan parissa, joita ymmärsin, joiden juonen- tai ylipäätään ajatuksenkulussa pysyin perässä. Mutta toinen kirja, Moskovan osio - voi että, se koostuu ajatuksenvirrasta, vaikeaselkoisesta dialogista ja muistoista, kerroksista joita on vaikea erottaa toisistaan. Useimmiten en tiennyt kuka on äänessä. Aatemaailma ja toisen maailmansodan aikainen palo ja pelko, läheisten menettäminen tulevat kuitenkin hyvin ilmi. Kun päähenkilö muuttaa Berliiniin, alkaa romaanin kolmas kirja ja helpotuksekseni kerrontatyyli muuttuu jälleen "tavallisemmaksi". Viimeinen osio muistuttaa elämän sattumanvaraisuudesta ja sukupolvien välisistä siteistä, ja ympyrä sulkeutuu kauniilla tavalla.

Päivien lopussa on jännä tunnelma, jonka saavat aikaan toisaalta vaihtoehtoisten elämien mahdollisuus ja Erpenbeckin käyttämä tekniikka. Tunnelmaa luo toisaalta myös ajankohta ja taitava ajankuva, vuosisadan alun köyhyys, sotien runtelema arki ja niiden toisteisuus, ideologien yhteentörmäys - melkeinpä mikä vaan, mitä Eurooppa on 1900-luvulla kohdannut. Juutalaisuus ja keskieurooppalaisuus tuovat mieleeni Katja Petrovskajan teoksen Ehkä Esther. Siinäkin pidin kovasti eräänlaisesta yleisestä, valtioiden rajat ylittävästä eurooppalaisuudesta. Miten mielivaltaiselta ne tämänkin perheen näkökulmasta ovat saattaneet tuntua.

Romaanista myös näissä blogeissa: Kirja vieköön!, Tuijata ja Kirjaluotsi. Helmetin lukuhaasteessa tämä pääsee kohtaan 3. Historiallinen romaani. Goodreadsin Around the year in 52 books -haasteessa tämä olisi hyvä joko ykkösen "The Beginning" tai viimeiseen "The End" -kohtaan. Ja Vahvojen naisten haasteeseen tämä sopii loistavasti.

4.1.2021

Camilla Grebe: Varjokuvat

Camilla Grebe 2019. Ruotsinkielinen alkuteos Skuggjägaren. Suomentaja Sari Kumpulainen. Luin BookBeatista, josta kuva. 279 s. Gummerus 2020.

Ruotsin parhaaksi ja Pohjoismaiden parhaaksi rikosromaaniksi valittu - enkä ihmettele. Aloitin Greben jännärisarjan syksyllä sen toisesta osasta, Lemmikki, ja luin pian sen perään Horroksen. Uudenvuoden minireissua varten halusin junaan kätevää lukemista, joten päädyin BookBeatiin ja sieltä valitsin sarjan neljännen osan, Varjokuvat. Enää on siis lukematta aloitusosa, Kun jää pettää alta. Teokset ovat hyvin itsenäisiä, joten en usko, että ensimmäisen lukeminen tässä vaiheessa on mikään ongelma. Päinvastoin, on ihanaa, kun tietää että erinomaista luettavaa on tiedossa lisää!

Hyviä dekkarisarjoja ja -kirjailijoita on paljon, mutta Greben tuotannossa on jotain, mikä erottaa sen massasta. Niitä ei voi kutsua cozy crimeksi (jota nykyisin luen aika paljon), sillä tapaukset ovat varsin karmeita, eivätkä kuolemantapaukset jää yhteen. Poliisikunta kokee kovia, sillä murhien ratkominen liippaa heidän henkilökohtaistakin elämää läheltä. Varjokuvat rakentuu kiehtovalla tavalla: tarina alkaa vuodesta 1944 ja etenee vuoteen 2019, jolloin vihdoin ja viimein löytyy ratkaisu ja kytkös Ruotsia 1970- ja 1980-luvuilla ravistaneisiin rikoksiin.

Vuonna 1944 Elsie Svenss on rohkea nuori nainen, joka rikkoo normeja ja ryhtyy poliisiksi. Kovin kauan hän ei työtä pääse tekemään, sillä hän saa surmansa, kun köyhälistökorttelista löytyy lattiaan käsistä naulatun naisen ruumis. Elsien tytär saa kuulla biologisen äitinsä tarinan, ja opiskelee myös poliisiksi. Britt-Marie joutuu sovinistisen työyhteisön kampoihin 1970-luvulla, mutta ei anna periksi, vaan selvittää, onko Hornan murhaaja iskenyt uudestaan. Östertunan kaupungista löytyy nimittäin samalla tavalla surmattuja naisia. 

Britt-Marie katoaa, eivätkä tutkimukset etene. 1980-luvulla etsivien avuksi saapuu nuori profiloija Hanne Lagerlind-Schön (jonka tapaamme sarjan muissakin osissa). Kaunis Hannekaan ei ole miesten ennakkoluulojen ulottumattomissa, mutta koska Ruotsin pääministeri Palme murhataan pian naisten jälkeen, eivät poliisien resurssit riitä pitkään, ja tapaukset unohtuvat jälleen kansioihin. Hannen apua kaivataan, kun Malin Brundin tovereineen ottaa tapaukset käsittelyyn vuonna 2019. 

Vuosikymmenestä toiseen nuoret naiset saavat kokea työyhteisön paineen harteillaan. Heidän on todistettava, että ovat yhtä päteviä kuin miehet, ja että pystyvät samalla kasvattamaan perhettä ja hoitamaan kodin. Britt-Marie taistelee työtovereidensa lisäksi kotonaan epäluotettavan miehenhulttion kanssa, mutta onko Malinkaan vuonna 2019 täysin naisiin kohdistuvan epätasa-arvon ulottumattomissa? Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat jo pitkällä, mutta onko se kaikkien mieleen? Ovatko kaikki miehet hyväksyneet vahvojen naisten työn meidän kaikkien hyväksi?

Ajassa eteenpäin kulkemisessa ei sinänsä ole tietenkään mitään uutta, mutta Grebe puhaltaa rakenteeseen jotain raikasta ja toimivaa. Vuosikymmenten väliset kytkökset ovat liima, joka pitää tarinan kasassa ja uskottavana. Naisten kokema paine töissä ja kotona on kirjoitettu luontevalla tavalla, heistä jokaiseen on helppo samaistua. Ja vaikka kyseessä on kirjasarja, sen osat ovat hienolla tavalla kaikki omanlaisiaan ja toimivat täysin itsenäisinä, kuten alussa totesin. Sen sijaan että lukijaa puuduttaisi, teokset vain paranevat yksi toisensa jälkeen.

Myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Tuijata ja Leena Lumi. Helmetin haasteessa vuoden ensimmäinen kirja menee kohtaan 1: Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa. Goodreadsin ATY-haasteessa se sopii kohtaan 27: A book with a charaster that can be found in the deck of cards. Erinomainen kirja myös Vahvat naiset -lukuhaasteeseen Instan puolella!

31.12.2020

Mitä luin vuonna 2020

Vuoden vaihtuminen tarkoittaa katsausta menneeseen myös blogin puolella. Vaikka vuosi 2020 oli monelle ja monella tapaa hyvinkin poikkeuksellinen, minun lukemisissani koronavuosi ei näy. En ole lukenut enemmän, vaikka olen ollut kotona hieman enemmän. Eivätkä lukutottumukseni ole muutenkaan merkittävällä tavalla muuttuneet.

Luin vuoden aikana yhteensä 78 teosta. Näistä peräti 54 on naisten kirjoittamia, mikä ei sinänsä ole yllätys. Jokunen vuosi sitten keskityin siihen, että lukisin enemmän naisten kirjoittamaa kirjallisuutta, mutta nyt näyttää siltä, että siitä on tullut seikka jota ei tarvitse enää suunnitella. Myöskin eniten lukemieni kirjailijoiden joukossa on vain yksi mies, JP Koskinen, kahdella teoksella. Hänen lisäkseen luin eniten Maja Lunden (ilmastokvartetin kolme osaa), Elly Griffithsin (3 dekkaria), Louise Pennyn (2 dekkaria) ja Camilla Greben (2 dekkaria) teoksia.

Dekkareita olen aina lukenut paljon ja määrää lisää niiden sarjamaisuus. Vaikka useimpia pystyisi lukemaan itsenäisinä teoksina ja vaikka dekkaritarjonta on päätähuimaava, päädyn usein lukemaan lisää sarjoja, joihin olen ihastunut. Siksipä listalla komeilevat Penny ja Griffiths, kuten aikaisempinakin vuosina. Uutena dekkaristina otin avosylin vastaan Camilla Greben.

Minulle arjesta poikkeavaa luettavaa ovat sarjakuvateokset, säeromaanit, kuvakirjat, elämäkerrat, kokoelmat ja tietokirjat. Niitäkin onneksi mahtui vuoteen, esimerkiksi nämä: Sarah Crossanin Yksi, Riad Sattoufin Tulevaisuuden arabi, Sisaret 1918, Rajatut sekä Eeva ja Harmaakaapu. Kaksi viimeksi mainittua ovat ystävieni kirjoittamia. Olenkin hirmu ylpeä siitä, että lähipiiriini lukeutuu lahjakkaita kirjailijoita, jotka omalta osaltaan laajentavat lukumakuani.

Lukemistoani laajentaa myös lukupiiri, jonka kanssa kokoonnumme noin kuuden viikon välein. Ilman lukupiiriä tuskin olisin tarttunut muun muassa Herman Kochiin tai Antti Tuuriin. Ehdottomasti yksi antoisimmista asioista viime vuosina on (bloggaamisen lisäksi) ollut lukuhaasteisiin osallistuminen. Niidenkin ansiosta maailmankuvani laajenee ja opin lukemaan muutakin kuin peruskaunoa tai dekkareita. Vuonna 2020 luin muun muassa scifi-kirjallisuutta, keräsin uusia maita (Meksiko, Uganda, Libya, Mongolia) ja perehdyin eri aikakausia kuvaavaan kirjallisuuteen. Haasteista lisää blogin välilehdillä.

Eniten luin kesäkuussa, kuten aikaisempinakin vuosina. Kesäloman alku on nimittäin usein omaa aikaani ennen kuin puoliso aloittaa omansa heinäkuussa. Kesäkuuta vauhdittavat myös dekkariviikko sekä heinäkuun naistenviikkoon valmistautuminen. Vähiten kirjoja luin toukokuussa, joka taitaa olla monelle muullekin opettajalle kiireinen kuukausi. Vuosi 2020 yllätti näin jälkikäteen tilastoja katsoessani siinä, että luin yllättävän paljon käännöskirjallisuutta. Kotimaisia, suomenkielellä julkaistuja teoksia luin vain 23 kappaletta. Paksuin lukemani kirja oli Nix, vähiten sivuja oli Neiti Branderista kertovassa sarjakuvaromaanissa. Yhteensä luin 24165 sivua kirjallisuutta!

Mitkä sitten olivat vuoden parhaat teokset? Goodreadsin tilastojen mukaan annoin täydet 5 tähteä poikkeuksellisen monelle kirjalle, tässä parhaista parhaat: Maja Lunden Mehiläisten historia, Sara Stridsbergin Rakkauden Antarktis, Édouard Louisin Ei enää Eddy, Colson Whiteheadin Nickelin pojat, Suvi Vaarlan Westend, Tiina Laitila Kälvemarkin H2O, Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija, Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori ja Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa.

Pettymyksiäkin kirjaisaan vuoteen tietysti mahtuu. Muutaman teoksen jätin kesken, nämä luin loppuun saakka, mutta jotain jäi puuttumaan: Sally Rooneyn Keskusteluja ystävien kanssa, Kate Atkinsonin Liian kirkas taivas (rakastin ennen Jackson Brodie -sarjaa) ja Milja Kauniston Tulenpunainen kabaree. Pettymys oli myös se, ettei kirjamessuille päässyt livenä, mutta yllätyin positiivisesti siitä, miten paljon ja miten innokkaasti seurasin haastatteluita ja keskusteluja netin välityksellä. Kirjamessuviikonloppu oli kuin olikin ihana!

Uudelta alkavalta vuodelta odotan tietysti kivoja haasteita, joista paria olen jo katsellut, sekä tietysti livenä toteutettavia kirja-alan tapahtumia! Kirjarikasta vuotta 2021!