19.2.2024

Auli Leskinen: Talo Andien juurella

Auli Leskinen 2023. WSOY. 295 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Yhdeksän vuotta sitten lukupiirimme ensimmäinen kirja oli Auli Leskisen esikoisromaani Petojen aika, joka sijoittui Chileen. Latinalaisessa Amerikassa pitkään asunut Leskinen näyttää tuntevan hyvin myös Kolumbian raskaan lähihistorian ja nykytilanteen. Talo Andien juurella sijoittuu vuoteen 2016, jolloin Kolumbian hallitus sai sissiliike FARCin neuvottelupöytään, mutta onko tilanne rauhoittunut? Vieläkö lapsia kaapataan mukaan sissitoimintaan?

Kriisiterapeutti Kira työskentelee Kolumbian Cumuntassa, pienessä kaupungissa sissien hallitseman metsän kainalossa. Naistentaloon saapuu pienen poikansa kadottanut tummaihoinen nainen, Serena Cox, jota Kira ja naistentalon muut työntekijät alkavat auttaa. Serenan tarina ei jätä Kiraa rauhaan ja hän suostuu vaaralliselle matkalle syvälle vuoristoon löytääkseen tuon pojan, joka mitä ilmeisimmin on sissien hallussa. Pojan katoaminen osuu aseellisten konfliktien keskelle ja lopulta Kirankin henki on vaarassa.

Leskinen on kirjoittanut romaaninsa alkuun esipuheen, jossa hän kertoo tarkemmin Kolumbian monimutkaisesta tilanteesta. Hyvä niin, sillä vaikka olen lukenut näistä konflikteista ja jännitteistä ennenkin, on niiden perässä vaikea pysytellä. Romaanissa yhteenotot on kuitenkin rajattu selkeästi, vaikka taustalla on paljon politiikkaa, maanomistajuuskiistoja, epätoivoa, köyhyyttä ja huumekauppaa. Järkyttävää on se, miten lapsia käytetään pelinappuloina, heidät viedään kodeistaan ja heistä kasvatetaan sissejä.

Cumuntassa on hikisen kuumaa ja vehreää. Leskisen tarinassa pysähdytään usein siihen, miltä iholla, korvissa tai vaikkapa jalkojen alla tuntuu. Kira joutuu myös tunnustelemaan sitä, miten paljon hän antaa työnsä vaikuttaa itseensä. Serenan pojan katoamisen myötä hän ymmärtää, että kauan sitten hänen oma perheensäkin joutui menettämään paljon sodan vuoksi. Lähes tuntemattomaksi jääneellä isällä oli historia, josta Kira ei tiennyt mitään. 

Romaani ei meinannut millään avautua minulle alkuun, mutta jatkoin sinnikkäästi eteenpäin, sillä halusin oppia vähän lisää Kolumbiasta. Puolessavälissä tarina alkoi onneksi vetää ja hotkaisin kirjasta loput yhdessä illassa. Tarinassa oli lopulta melko paljonkin aineksia alkuperäisväestöstä tummaihoisiin, luokkajaosta konflikteihin ja yhteisöllisyyteen. Siksi Kiran perheen historia Suomessa jäi ehkä hieman irralliseksi. Sitä olisi voinut kuljettaa enemmän rinnalla alusta lähtien, ja toisaalta romaani olisi ollut kiehtova ja kokonainen sitä ilmankin. Leskisen kirjoitustyyli on melko päälausevoittoista ja joskus perättäiset lauseet eivät ihan vaivattomasti täydennä toisiaan. Silti täytyy sanoa, että tunnelma välittyy hyvin ja tulee suorastaan iholle. 

15.2.2024

Annie Darling: Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa

Annie Darling 2016. Englanninkielinen alkuteos The Little Bookshop of Lonely Hearts. Suomentanut Saara Pääkkönen. Tammi 2022. Oma ostos.

Jos kirjailijan sukunimi on Darling, ei kai voi olettaa muuta kuin suloista kirjallisuutta. Tähän kirjaan sain kimmokkeen Helmetin haastekohdasta, jossa kirjan nimessä pitää olla sana kirja. Toivon tämän myös auttavan siihen lukujumiin, joka on vaivannut vakavammin otettavien kirjojen kanssa. Aloitin tätä ennen viisi varsin kehuttua romaania, jotka ovat kaikki jääneet kesken. Äsken postaamani Sofi Oksasen tietokirja oli virkistävä poikkeus muiden seassa, sillä sitä ei tosiaankaan voinut jättää puoliväliin.

Lähtökohtaisesti pidän kirjoista, jotka sijoittuvat Lontooseen, joten Goodreadsin haasteessa sijoitan sen kohtaan A book set in one of the 25 most beautiful cities in the world. Bloomsburyssa en ole tietääkseni käynyt, mutta nyt varmasti käyn. Siellä voisi aivan hyvin sijaita sata vuotta vanha kirjakauppa, jonka tuore omistaja pelkää kirjakauppojen puolesta ja pohtii, millä omansa saisi erottumaan muista. 28-vuotias Posy Morland rakastaa historiallista romanttista kirjallisuutta ja päättää keskittyä romanttisen kirjallisuuden myymiseen kaupassa, jonka hän on juuri perinyt.

Kiinteistön uudella omistajalla, Sebastian Thorndykella, on kuitenkin muita suunnitelmia. Komea nuorukainen ei kuuntele Posyn ajatuksia, vaikka ravaakin kirjakaupassa ärsyttävyyteen saakka. Hänen isoäitinsä on kuitenkin jättänyt kaupan tarkoituksella Posylle, ei Sebastianille. Työntekijöidensä kanssa Posy päättää juhlia uudistuneen kirjakaupan avajaisia vain parin kuukauden kuluttua. Ehtiikö hän siihen mennessä vakuuttaa Sebastianin, tilata kaiken tarvittavan, tehdä remontin ja pölyyttää omia haaveellisia asenteitaan?

Posy on jäänyt vastuuseen 15-vuotiaasta pikkuveljestään vanhempien kuoltua seitsemän vuotta aikaisemmin. Nuori nainen on tehnyt hyvää työtä, mutta rahat eivät meinaa millään enää riittää edes nopeasti kasvaneen Samin vaatevaraston uusimiseen. Osaako hän yrittäjänä huolehtia rahavirroista niin että kauppa kannattaa? Yllättäen Lontoon rasittavin poikamies Sebastian rientää apuun niin remontissa kuin projektinhallinnassakin. Lapsesta asti toisiaan ärsyttäneet Posy ja Sebastian ottavat päivittäin yhteen, kunnes lopulta löytävät yhteisen sävelen - tietysti.

On alusta asti selvää, miten romaanissa käy. Teos on kuitenkin romaanisarjan alku, joten kuvittelin käänteiden tulevan kiusoittelevasti ehkä vasta jossakin tulevassa osassa. No, hyvä näin, sillä voi olla etten anna itselleni lupaa lukea seuraavaa osaa. Tarina tihkuu söpöyttä aina Posyn homssuisesta olemuksesta eksentrisiin työkavereihin, vaaleanpunaisiin yksityiskohtiin, herkullisiin leivonnaisiin, romanttisen kirjallisuuden sitaatteihin ja Posyn omiin eroottisiin kirjoitelmiin. Söpöyttä tasapainottavat Sebastianin kärkkäät kommentit ja kiire, jonka avajaiset aiheuttavat. Ehdottomasti sellaista hyvän mielen kirjallisuutta, joka ei ota itseään liian vakavasti, eikä ole ollenkaan huonoimmasta päästä!

Sofi Oksanen: Samaan virtaan. Putinin sota naisia vastaan

Sofi Oksanen 2023. Like. 240 s. 

Valitsimme lukupiiriin luettavaksemme kirjan, jonka aihe on ajankohtainen ja valitettavasti samaan aikaan myös hyvin ikuinen. Putin käy sotaa naisia vastaan tällä hetkellä Ukrainassa, mutta Neuvostoliitto ja Venäjä ovat käyneet samaa sotaa vuosisatoja. Oksanen on saanut kimmokkeen kirjalleen isotätinsä kohtalosta, kohtalosta joka on vaikuttanut hänen tuotantoonsa muutenkin. Teos on rankkaa luettavaa ja ehkä yksi rankimmista asioista onkin huomata se, miten olemme ummistaneet silmämme kaikelta siltä, minkä Oksanen kirjoittaa näkyväksi.

Sota naisia vastaan on väistämättä seksuaaliväkivaltaa monissa eri muodoissa. Sitä tapahtuu rintamalla, kaduilla, kellareissa ja kodeissa. Sillä on pitkä historia, sen motiivit ovat moninaiset aina vallankäytöstä kansanmurhaan, se on äitien ja kirkon sallimaa ja sen seuraukset saattavat näkyä sukupolvien yli. Oksanen kuvailee, millä tavalla raiskaukset ovat yksi ase muiden muassa ja miten sotilaasta kasvaa sotarikollinen.

Seksuaaliväkivalta on maailman vanhimpia aseita, koska se on halpa, tehokas, vaikutukseltaan ylisukupolvinen eikä se vaadi logistiikkaa, teknistä huoltoa tai modernisointia.

Koska kirjan teemana on Putin, näkökulma ei ole pelkästään historiallinen eikä pelkästään Ukrainassa, vaan myös siinä ihmiskuvassa ja niissä tavoitteissa, joita Putin ja hänen edeltäjänsä ovat luoneet kansalle, niin miehille kuin naisillekin. Miten eri keinoin venäläisestä kansasta on muokattu halutunlainen ja mitä ei-halutuille heimoille, ajattelijoille tai muille rohkeille yksilöille on tapahtunut. Kyyditykset - sana, jonka itse liitän mielessäni ensimmäiseksi historiallisiin vainoihin - joita Neuvostoliitto ja Venäjä ovat harjoittaneet vuosikymmenten ajan, ovat nykypäivää Ukrainassa ja ne kohdistuvat myös lapsiin. 

Näin sortotoimien kohteeksi joutuva ryhmä epäinhimillistetään eläimiksi, sitten hyönteisiksi, ja lopulta abstraktioiksi. Siviilien tappaminen ei ole ongelma, jos velvollisuus kohdella heitä ihmisiä on lakannut. Kansanmurha on tämän kehityksen äärimmäinen aste, joukkohaudoissa ihmisiltä on riistetty oikeus omaan nimeen ja identiteettiin.

Läntinen maailma on ummistanut silmänsä venäläiseltä kolonialismilta aina. Siinä missä monet muut imperialistiset vallat ovat joutuneet silmätysten tekojensa kanssa viime vuosikymmeninä ja oppineet katumaan tekojaan, Venäjä ei. Sitä ei ole Venäjältä vaadittu koskaan. Oksasella on koskettavia esimerkkejä siitä, millä tavalla Neuvostoliitossa kasvaneet lapset ovat oppineet kaksoiskielen - sallitun ja salatun -, miten heidän tarinoistaan jää pois aineksia, joista ei saa puhua ja miten hänkin on vasta aikuisena oppinut sanottamaan lapsuutensa kokemuksia. 

Venäjän kolonisointiprosessi puolestaan on yhä samanlainen tapahtumasarja kuin ennenkin: alkuperäisväestöön kohdistetaan väestönsiirtoja ja puhdistuksia, heidät korvataan venäläisillä ja jäljelle jääneet assimiloidaan eli venäläistetään. Alueen oma historia ja kulttuuri vaihdetaan valloittajan mytologiaan.

Oksasen vaikuttavassa tietokirjassa on paljon muutakin misogyniasta, sodasta, Venäjästä ja propagandasta. Sen soisi pääsevän pakolliseksi kurssikirjaksi lukioihin tai yliopistoihin ympäri maailman. Toivon että sen lukevat myös poliitikot, toimittajat ja muut, joiden tehtävä on kertoa meille maailmasta, sillä teos avaa silmiä ja opettaa ymmärtämään ihmisiä, jotka asuvat ihan lähellä. Ulkoasultaan kaunis kirja, jonka raakaa sanomaa korostaa Oksasen koruttoman asiallinen ja suorasukainen kirjoitustyyli.

2.2.2024

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä

Casey McQuiston 2019. Englanninkielinen alkuteos Red, White and Royal Blue. Suomentanut Johanna Auranheimo. Tammi 2022. 400 s. Lainasin kirjastosta. 

Ilmestymisvuonnaan Yhdysvalloissa parhaaksi rakkausromaaniksi äänestetty kirja valittiin myös Goodreadsissa vuoden parhaaksi esikoisromaaniksi. Sieltä minäkin tämän bongasin. Alun perin ajatus oli löytää Helmetin haastekohtaan 39 bi- tai panseksuaalinen henkilö, mutta koska siihen luin jo toisen teoksen, sijoitan tämän kohtaan 4: Kirjassa on presidentti.

Kiitossanoissaan Casey McQuiston kertoo, miten tarinan aihiosta muodostui hänelle eräänlaista eskapismia silloin kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Siitä viitekehyksestä ymmärrän tarinan synnyn täysin. Voi kunpa avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus voittaisivatkin, peittoaisivat konservatismin ja takapajuisuuden. Siitä tässä on kyse. 

Romaanin päähenkilö Alex kampanjoi presidenttiäitinsä puolesta. Uudet vaalit lähestyvät ja olisi kammottavaa, jos vastaehdokas voittaisi. Vaalit ja kaikki vaaleja edeltävä työ ovat siis tärkeässä roolissa tässä romaanissa. Alexin perhe on tehnyt politiikkaa aina, ponnistanut Texasista Valkoiseen taloon ja muuttanut maailmaa. Alexillakin on selvä visio omasta paikastaan tulevaisuuden Yhdysvalloissa. Kunnes hän aiheuttaa skandaalin Englannin kruununprinssin häissä. Vastineeksi hän lupaa ystävystyä juhlakalun nuoremman veljen, ärsyttävän täydellisen prinssi Henryn kanssa. Ystävyys syttyykin oikeasti ja kaikkien yllätykseksi syvenee vielä pidemmälle.

Tässä vaiheessa Alexin on pohdittava seksuaalista suuntautumistaan, ja vaikka se aiheuttaakin tunnemyrskyn, tässä tarinassa siitä selvitään suorastaan taianomaisen helposti. Ehkä se johtuu ihanasta Henrystä, josta Alex löytää vastinparinsa, aurinkonsa, kuunsa ja ankkurinsa. Nuorten miesten välinen kirjeenvaihto on täynnä terävää sanailua, ylitsepursuvaa tunteilua ja älykkäitä viittauksia historiaan. Katastrofi on tietysti väistämätön, mutta koska tämä romaani on kaikin puolin ennalta-arvattava, lukijan ei tarvitse hermostua nuorukaisten puolesta.

Odotin kevyttä ja romanttista hömppää ja sitä sain. En kuitenkaan odottanut romaanin olevan niin kovin eroottinen. Kuuntelin kirjaa aamubussissa posket punaisina ja toivoin ettei kukaan muu kuule. Lakanoissa piehtaroiminen oli romaanissa kuitenkin vain yksi vaihe, jonka jälkeen lukeminen oli vähemmän kuumottavaa. Ehdin jo miettiä, löytyykö teoksesta tarpeeksi tasoja, tai tasoja lainkaan, mutta nyt kun olen sen kokonaan lukenut, onhan niitä, vaikka melko sinisilmäisiä ja romanttisia ovatkin.

Ehdoton kehu täytyy antaa teokselle siitä, miten se tosiaankin toimii eskapismina. Tarina on täynnä optimismia, lämpöä, ystävyyttä ja siteitä, jotka vain vahvistuvat. Englannin kuningatar - mummi - saa ehkä nenilleen, mutta maailma nytkähtää juuri oikealla tavalla oikeaan suuntaan, suvaitsevaisuus voittaa ja rakkaus pelastaa. Erityisesti pidin nuorten aikuisten välisestä ystävyydestä ja sisarten välisestä rakkaudesta, älykkyydestä kaiken kohelluksen ja rankan kampanjan keskellä sekä karikatyyrisistä mutta hyvin osuvista kulttuurisista ominaispiirteistä niin jenkeissä kuin Kensingtonin palatsissakin.

28.1.2024

Nilla Kjellsdotter: Taivaankartano

Nilla Kjellsdotter 2023. Ruotsinkielinen alkuteos Himmelsgården. Suomentanut Anna Heroja. Gummerus 2023. 422 s. Kuuntelin BookBeatista/lainasin kirjastosta.

Näköjään on melkein tarkalleen vuosi siitä kun luin Nilla Kjellsdotterin esikoisteoksen Kivipuiston tyttö. Niin Ruotsissa kuin Suomessa suosittu ja palkittu Murhia Pohjanmaalla -sarja on saanut toisen osan, joka ensimmäisen lailla sijoittuu Vaasan lähistölle, Oravaisten ja Pensalan ruotsinkielisiin pitäjiin. Luen melko vähän kotimaisia dekkareita, mutta Arttu Tuomisen ohella olen aika ihastunut Kjellsdotterin tähänastiseen tuotantoon. Viime kesänä ajelin autolla Oravaisten läpi ja hahmottelin mielessäni, olisiko yksi kahvila voinut olla juurikin se, jossa päähenkilön, poliisin etsivä Mija Wadön, paras ystävä Sara on töissä?

Pensalan sivukylällä metsän keskellä, lähellä vanhan louhoksen uimapaikkaa ja luontopolkua, on leirikeskus, jossa Taivaankartanon seurakunta pitää tyttöleiriä. Leiri keskeytyy ikävimmällä mahdollisella tavalla, kun nuori Elin löydetään metsäaukealta kuolleena. Elin oli viettänyt viimeisen iltansa poikaystävänsä, pakolaisena Oravaisiin tulleen Adnan Karimin kanssa. Myös Adnan katoaa ja saa kyläläiset uskomaan tämän syyllisyyteen. Vastaanottokeskus on muutenkin häirinnän kohteena. Pian epäily siirtyy kuitenkin Adnanista lähemmäksi leiriä ja sen johtoa. Ovatko muutkin tytöt vaarassa?

Mija Wadö on juuri päättänyt sairauslomansa, jonka edellinen murhatutkinta hänelle aiheutti. Onko Mija tarpeeksi vahvassa kunnossa kestääkseen vauhdikkaan tutkinnan ja sen ihon alle hiipivän epämukavuuden, jonka murhat hänessä aiheuttavat. Hänellä on työparinaan jälleen Ronnie, komea nuorukainen, joka oli edellisen tutkinnan ajan Vaasan poliisilla lainassa. Palaavatko Mijan sekavat tunteet Ronnieta kohtaan?

Taivaankartanossa pohditaan uskovien pientä yhteisöä ja etenkin heidän pastorinsa roolia. Sitä suuremmaksi teemaksi nousee vähitellen kuitenkin tyttöjen oikeus omaan vartaloonsa, nuorten naisten hyväksikäyttö ja sen seuraukset vuosikymmenien ajalta. Murhien motiivi sivuaa Mijankin murheellista nuoruuskokemusta niin uskonnollisen yhteisön kuin teiniraskauden osalta. Sivuhenkilöistä Mijan ystävä Sara murehtii keski-ikäistyvää vartaloaan, rakkautta ja sitoutumisen pelkoa. Ronniesta paljastuu yllättävä yksityiskohta vasta ihan viimeisellä sivulla, samoin Mijan menneisyydestä. Näistä on hyvä jatkaa sarjan kolmannessa osassa, josta en löytänyt vielä mitään tietoja, mutta eiköhän sellainen aikanaan ilmesty!

Myös blogeissa Kirjasähkökäyrä ja Kirsin Book Club.  Kuuntelin kirjan ensimmäisen puoliskon ja se sopii siihenkin hyvin. Lukija Krista Putkonen-Örnin napakka lukutyyli sopii dekkariin oikein hyvin. Pieni miinus Gummerukselle kirjan kannesta, jonka sekavasta värimaailmasta en lainkaan pidä.

25.1.2024

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Patrik Svensson 2019. Ruotsinkielinen alkuteos Ålevangeliet. Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk. Suomentanut Maija Kauhanen. Tammi 2020. Pokkarissa 272 s. Oma ostos.

Tätä kehuttiin muutama vuosi sitten kirjablogeissa niin paljon etten ole kirjaa unohtanut, vaikka en sitä silloin hankkinutkaan. Nappasin sen vasta nyt mukaani kaupan alelaarista ja aloitin lukemisen melkein saman tien. En arvannutkaan että teos on niinkin perusteellinen selonteko ankeriaasta - kuvittelin sen olevan enemmän romaani - ja kuten suomenkielinen nimi antaa ymmärtää - tarina isästä ja pojasta.

Toki teoksessa on kehyskertomus, jossa poika kertoo isästään, tämän taustoista ja kalastusretkistä yhdessä isän kanssa. Skånessa ankeriaan pyynnillä on vuosisataiset perinteet ja niitä on tässäkin perheessä jatkettu. Romaanin pääosassa on kuitenkin ankerias ja siinä mielessä teos lähestyy tietokirjallisuutta. Oli jotenkin todella kiehtovaa lukea niin perusteellista selvitystä lajista, josta en tiennyt juuri mitään. Ja tietysti on kirjailijan ja suomentajan taito kertoa tavalla, joka vetää ja pitää otteessaan.

Ankeriaan pitkä elämä on täynnä salaisuuksia, joita tutkijat eivät vieläkään ole täysin selvittäneet. Sargassomerellä syntyvä ja sinne (ilmeisesti) kuoleva kala matkustaa pitkän matkan Euroopan ja Pohjois-Amerikan sisävesiin viettämään hiljaista elämää jopa vuosikymmeniksi. Mikä saa sen palaamaan Sargassomerelle ja miten se sinne löytää takaisin? Ankerias on kiehtonut tutkijoita Platonista alkaen, sen parissa on viettänyt aikaa Sigmund Freud, sitä on kuvattu romaaneissa ja kansanperinteessä ja sen vuoksi on tehty pitkiä merimatkoja ympäri pohjoisen Atlantin, sillä ankerias on luonnontieteellinen mysteeri.

Svensson on löytänyt ja hyödyntänyt valtavan määrän mielenkiintoista tietoa vanhoista pyyntikulttuureista ja poliittisista kiistoista, ankeriaan ominaisuuksista omituisena kalana, entisajan käsityksistä ankeriaasta lajina ja olentona, paikallisista tavoista ja ruokalajeista ympäri Euroopan, ankeriaan arvostuksesta sekä viime vuosikymmenien ajalta sen määrän romahduksesta. Ankerias on valitettavasti yksi esimerkki lajeista, joita kuudes joukkosukupuutto koskettaa. 

Paradoksaalista on se, että emme pysty suojelemaan ja auttamaan ankeriasta ellemme tunne sen elämää tarpeeksi hyvin. Ankerias pakenee tutkimusyrityksiä, se kuolee kun sen yrittää vangita, se ei lisäänny jos sitä painostetaan, se ei suostu syömään mitä sille tarjotaan. Se onnistuu katoamaan pyydyksistä ja tutkijoiden käsistä. Ihminen on tämänkin lajikadon syynä, mutta onko niin että aikamme loppuu emmekä ehdi enää sitä pelastaa?

Isän ja pojan tarina jäi siis ainakin minulla romaanissa ihan sivuun ja lähes unholaan, mutta heidän kauttaankin avautui eteläruotsalaista mikrohistoriaa ja elinkeinoja. Ankeriaan testamentti linkittyy monin tavoin eurooppalaiseen tutkimusperinteeseen, kansantieteeseen ja jopa kieliin. Uskomattoman monipuolinen teos enkä ihmettele lainkaan sen suosiota ilmestymisensä jälkeen.

16.1.2024

Brit Bennett: Äidit

Brit Bennett 2016. Englanninkielinen alkuteos The Mothers. Suomentanut Maria Lyytinen. Tammi 2023. 297 s. Lainasin kirjastosta.

Voi hyvänen aika, miten tasokas esikoisromaani! En ihmettele, että tämäkin on nyt suomennettu, sillä Bennettin toinen romaani Mikä meidät erottaa oli samoin ihan huippu. Brit Bennett on kirjoittanut Äidit vain 26-vuotiaana, mutta kykenee ilmaisemaan siinä viisautta, jota voi moni kokeneempi kirjailija vain ihailla. Ihan syystä häntä kutsutaan Yhdysvalloissa uudeksi Toni Morrisoniksi.

Nadia on juuri menettänyt äitinsä ja viettää villiä kesää unohtaakseen hiljaisen kodin ja sen surun. 17-vuotiaalla on edessä lähtö yliopistoon, mutta tulevaisuutta varjostavat ajatukset äidin itsemurhasta ja siitä, miten huonosti toisen on voinutkaan tuntea. Mitä äiti on uhrannut tullessaan raskaaksi 17-vuotiaana ja päättäessään pitää lapsen? Mistä äiti on jäänyt paitsi - onko Nadia syy äidin käsittämättömälle teolle? Pikkukaupungin seurakunnassa Nadia tutustuu ikäiseensä Aubreyyn, epätodennäköiseen ystävään, jonka kanssa siteet kantavat vuosia eteenpäin. Myös Aubrey on menettänyt äitinsä, mutta vapaaehtoisesti, paetessaan äidin kotiin tuomia miehiä.

Aubrey mietti, olivatko he ainoat, joista tuntui, etteivät he tunteneet omia äitejään. Ehkä äidit olivat lähtökohtaisesti mittaamattomia ja tuntemattomia.

Lukupiiriystäväni peräänkuulutti eilen romaaneja, joissa naisten välistä ystävyyttä kuvattaisiin pelkästään ystävyyden ja sen ystävyyden merkityksen kautta ilman miesten aiheuttamaa draamaa - tai ilman draamaa ylipäätään. Tässä romaanissa draama syntyy Lukesta, entisestä urheilijalupauksesta, jota kumpikaan tytöistä ei voi olla sivuuttamatta omalla tavallaan. Nadia päättää 17-vuotiaana ettei hän ole vielä valmis äidiksi, hän ei halua uhrata opintoja, joihin hänen äitinsä ei koskaan päässyt. Muutama vuosi myöhemmin Aubrey puolestaan kamppailee mahdollisen lapsettomuuden kanssa. Luke haluaa isäksi, mutta joutuu luopumaan muista unelmistaan. 

Kahden nuoren välinen ystävyys on haurasta ja sen kuvaus kaunista, ja sille annetaan romaanissa hyvin tilaa. Se tuo lohtua Nadian suruun ja opettaa Aubreylle oman kehon kunnioitusta. Siinä missä Aubrey pakenee väkivaltaa ja rikkonaisuutta, Nadia pakenee ennakko-oletuksia, roolimalleja ja surua. Nadian elämässä äidin mysteeri on ja pysyy, kun taas Aubrey tekee äitiinsä selkeän pesäeron. Usein ärsyynnyn romaaneista, joissa en pääse nuorten päähenkilöiden kanssa samalle aaltopituudelle, esim. Sally Rooneyn teoksessa Keskusteluja ystävien kesken, vaikka tunnistaisinkin heissä paljon tuttua. Brit Bennettin romaanien nuorten päähenkilöiden kanssa tätä haastetta ei ole ollut, vaikka he eivät tutuilta tuntuisikaan.

Romaanin nimi Äidit viittaa myös seurakunnan iäkkäisiin äiteihin, jotka saavat välillä kertojan roolin. He tarkkailevat yhteisöä omasta viitekehyksestään ja tekevät tarinasta kokonaisemman. He edustavat eräänlaista ikuista äitiyttä ja naiseutta, iättömyyttä ja ajattomuutta, kokemuksia joita naisilla on miesten maailmassa ollut aina. Luken äiti puolestaan on määrätietoinen nainen, jonka päätös vaikuttaa kaikkiin kolmeen nuoreen peruuttamattomalla tavalla. Tekisi mieli sanoa romaania myös kasvukertomukseksi, sillä niin paljon ehtii tapahtua ja niin paljon tytöt kokevat niiden muutaman vuoden aikana, josta romaani kertoo. Ystävyyden lisäksi tarinassa on aimo annos rohkeutta, myötätuntoa, salaisuuksia, vastuunottoa ja sitoutumista. 

Ihmisen ihonväri voisi olla yksi teema, jota pohtia tässä, mutta totean vain lyhyesti että siihen ei Bennettin romaanissa juurikaan viitata, ja silti ymmärsin valtaosan - ellei kaikkien - kirjan hahmoista olevan värillisiä. On upeaa, että ihonväriä ei alleviivata, mutta silti sen suomat mahdollisuudet tai yhteiskunnan asettamat esteet tulevat näkyviksi. Mikä meidät erottaa käsittelee värillisyyttä ihan omalla tavallaan, siinä siis aiheesta enemmän!

Romaanista myös blogeissa Lumiomena ja Raijan kirjanreppu