Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

Karin Smirnoff 2019. Ruotsinkielinen alkuteos Vi for upp med mor. Suomentanut Outi Menna. Tammi 2022. 332 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Jana Kippo -trilogiassa siirrytään poisnukkuneen äidin mukana pohjoiseen, Kukkojärven kylään. Janan ja Brorin äiti on kotoisin uskonyhteisöstä, jossa albiinokaksosia ei katsota hyvällä. Vastassa on paheksuntaa ja uhkailua, käännytysyrityksiä ja totuuden kieltämistä. Käy kuitenkin niin että veli lankeaa yhteisön pauloihin. Jana haluaa käännyttää veljensä takaisin kotiin Smalångeriin heti hautajaisten ja perinnönjaon jälkeen, mutta näyttää siltä, ettei Jana enää itsekään tiedä, missä koti on.

Olisin voinut päästää irti. Antaa veljen pudota yksin mutta en pystynyt. Bror oli minä. Minä olin bror. 

Vastassa Kukkojärvellä on nimittäin Jussi, jonka luona Janan on hyvä olla. Serkusten välille muotoutuu lämmin suhde, mutta onko Jana kykenevä vastaanottamaan minkäänlaista rakkautta, pyyteetöntä läheisyyttä ja pystyykö hän edes avautumaan menneisyydestään. Jussi muistaa kaksosten äidin ihan erilaisena kuin tytär itse, eikä Taaton väkivalta irrota otetaan kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään. Traumatisoituneen Janan sisällä velloo lapamato, joka pakottaa juomaan, ja hänen ihollaan kipittää koppakuoriaisia, jotka vievät tajunnan.

Kukkojärvellä on myös niitä, jotka on karkotettu uskonyhteisössä, eikä heillä mene hyvin. Kuten trilogian ensimmäisessä osassa Lähdin veljen luo, tässäkin romaanissa tekopyhyyden rinnalla elää väkivaltaa, alkoholismia, hyväksikäyttöä ja välinpitämättömyyttä. Uskonmiesten väliset suhteet vaikeuttavat viranomaisasiointia ja oikeutta jaetaan täysin omien sääntöjen mukaan. Janalla ja Jussilla on onneksi taipumus pelastaa ja auttaa sielläkin, missä kaikki näyttää toivottomalta. Muorin kotitalo palaa, naiset ovat mustelmilla ja lapsia hylätään, mutta Jussin luona on tilaa heillekin.

Janan kuukaudet pohjoisessa ovat sekasortoista yritystä kiinnittyä johonkin, tienata elantoa, pitää puoliaan miesten maailmassa ja saada Bror lähtemään kotiin. Samalla hänen on jälleen läpikäytävät perheensä menneisyyttä ja paljastettava uskonyhteisön pahat salaisuudet. Miksi äiti on sieltä lähtenyt, miksi hän on toiminut vuosia niin pelkurimaisesti, ja miten vanhempien henkinen perintö vaikuttaa kaksosiin vieläkin? Pystyykö Jana ottamaan vastaan muunkinlaista läheisyyttä kuin eläinten tai humalaisten miesten, ja mitä kaikkea hänen voimakas itsepäisyytensä aiheuttaakaan?

Karin Smirnoff jatkaa tässä romaanissa samalla karskilla ja suorasanaisella tyylillä, joka valloitti lukijat ensimmäisessä osassa. Teos nappasi Ruotsissa August-ehdokkuuden ja ellei viime vuosi olisi ollut niin täynnä loistavaa käännöskirjallisuutta, olisin saattanut nostaa sen yhdeksi vuoden parhaista. Syrjäytymisen, hylkäämisen, rakkaudettomuuden ja väkivallan teemat ovat rankkoja, mutta Smirnoff kirjoittaa niistä suorastaan röyhkeän rehelliseen tyyliin. Tarinat rikkovat tabuja ja kirjailija paiskaa epäkohdat suoraan lukijan naamalle tavalla, jota täytyy vain ihailla. Nimet kirjoitetaan edelleen pienin kirjaimin, mikä ainakin minun mielestäni tuo kerrontaan tarpeellista etäisyyttä ja geneerisyyttä, mutta myös hilpeyttä. Suurkiitos toimivasta kielestä tietysti myös suomentaja Outi Mennalle! Kirjoitin edellisestä romaanista, että se "tasapainottelee pimeyden, mustan huumorin ja toivon omituisella, mutta täydellisen toimivalla rajapinnalla". Samaa ihailen tässä toisessakin osassa!

Loppu jätti tietysti kaikki mahdollisuudet auki kolmatta osaa varten, joka onkin näköjään jo suomennettu: Sitten menin kotiin. Varausjono ei onneksi ole kovin pitkä! Kakkosteoksesta lisää blogeissa Tuijata, Kirjakaapin kummitus ja Kirjaluotsi. Helmetin lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 25: Kirjan nimessä on ilmansuunta. Goodreadsin lukuhaasteesta kuittaan kohdan 47. A book with handwriting on the cover. Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteen paikoista löytyy 23: Työpaikalla.

Elly Griffiths: Musta enkeli

Elly Griffiths 2018. Englanninkielinen alkuteos The Dark Angel. Suomentanut Anna Kangasmaa. Tammi 2021. 344 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kymmenettä Ruth Galloway -sarjan teosta kehutaan kannessa yhdeksi sarjan parhaista. Täytyy myöntää, että jos kymmenes osa ei tunnu puuduttavalta, on se hyvin kirjoitettu. Ihan tasalaatuisia nämä Elly Griffithsin teokset eivät ole olleet, mutta ihanan koukuttavia siitä huolimatta. Arkeologi Ruth Gallowayn perhe-elämä, ystävät, rakkauselämä, työ ja seikkailut ovat tulleet hyvin tutuiksi. Odotan aina uusinta suomennosta kovasti, kirjaston varausjonot ovat pitkät ja kun kirjan saan, tuntuu kuin olisin lomalla ystävän kanssa.

Tällä kertaa työ vie Ruthin Italiaan saakka. Hänen kollegansa on törmännyt luihin, joiden tutkimiseen hän kaipaa kansainvälisesti menestyneen Ruthin apua. Arkeologi saa matkalle mukaansa tyttärensä Katen, ystävänsä Shonan ja tämän pienen pojan. Vastassa on komea Angelo, jonka isoisän taloon seurue majoitetaan. Pienessä, helteisessä kaupungissa on oma viehätyksensä ja Ruth pääsee tuulettamaan päätään. Hänen äitinsä on kuollut vastikään ja Katen isän, komisario Nelsonin perhe-elämän kiemurat ahdistavat Ruthiakin.

Italialaisessa kaupungissa on kuitenkin vuosisatoja vanhoja virtauksia, joiden kaiut kummittelevat ja vaikuttavat tunnelmaan. Iäkäs pappi tapetaan, naapurin isoisän luut löytyvät kirkkomaalta ja joku yrittää pelotella Ruthia lopettamaan tutkimukset. Pienen maanjäristyksen seurauksena Nelson pakkaa laukkunsa ja lentää ystävänsä Cathbadin kanssa tarkistamaan että Ruthilla ja Katella on kaikki kunnossa. Samaan aikaan Norfolkissa Nelsonin raskaana olevaa vaimoa Michellea tarkkaillaan kahdelta taholta. Nainen pääsee viettämään kahdenkeskistä aikaa heistä toisen kanssa, kun taas toinen aiheuttaa hälytyksen poliisilaitoksella asti. 

Virkistävää, että teos sijoittuu vaihteeksi ihan erilaisiin maisemiin, vaikka osa sarjan tunnelmaa ovat aina olleet Norfolkin karu rannikko ja marskimaat. Vanha pikkukaupunki ikiaikaisine asukkaineen, kirkkoineen, luineen ja salaisuuksineen luo erinomaiset puitteet rikoksille ja petoksille. Silti Ruthin ja Nelsonin omat salaisuudet ja rakkauden kiemurat ovat tämän teoksen pääosassa ja uskon, että se on myös se juttu, jota lukijat odottavat enemmän kuin historiallisia tarinoita. Nelson potee ankaraa syyllisyyttä siitä, ettei pysty olemaan yhtä aikaa läsnä molemmille perheilleen, eikä puolen valitseminen ole helppoa. Ruth tosin tekee siitä Nelsonille hieman helpompaa.

Henkilökaarti on näissä teoksissa varsin ihastuttava, etenkin jos on lukenut teoksia alusta lähtien. En tiedä, avautuuko esimerkiksi druidi Cathbadin erityislaatuisuus ja lämminhenkisyys lukijalle, jos hän ottaa käteensä minkä tahansa näistä dekkareista. Hieman päälleliimattua oli tällä kertaa se, että lopussa näkökulmaa pääsi avaamaan Nelsonin vanhin tytär Laura. Hänestä paljastuu nimittäin piirteitä, jotka eivät nyt tuntuneet minusta olennaisilta, mutta joista veikkaan että saamme kuulla seuraavissa osissa lisää. Ehkä niiden merkitys paljastuu myöhemmin. Ajankohtainen lisä tarinaan oli syyrilaispakolainen Samir, joka vilahtaa pienessä osassa Italiassa.

Kirjasta myös blogeissa Kirjasähkökäyrä, Luetut ja Kirjamuuri. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän rakkaan sarjan kohtaan 31: Kirjassa on jotain sinulle tärkeää. Goodreadsin haastekohdista osuvin on 13: A book about a woman in STEM. Seinäjoen kaupunginkirjaston paikoista kuittaan kohdan 1: kulkuvälineessä.

Tässä sarjan muut osat julkaisujärjestyksessä: Risteyskohdat, Januksen kivi, Jyrkänteen reunalla, Käärmeen kirous, Kadonneet ja kuolleet, Korppikuningas, Aavekentät, Siniviittainen nainen ja Maan alla.

Sally Rooney: Kaunis maailma, missä olet

Sally Rooney 2021. Englanninkielinen alkuteos Beautiful World, Where Are You. Suomentanut Cristina Sandu. Otava 2021. 319 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan. 

Irlantilainen Sally Rooney on ollut valtavan menestynyt esikoisteoksestaan Keskusteluja ystävien kesken lähtien. Kuvailin sitä postauksessani kovin kaksikymppiseksi ja pohdin silloin lämpenenkö romaanin hahmoille lainkaan. Pieniä ryppyjä välillämme kieltämättä olikin, mutta Rooneyn luontevaa ja soljuvaa kerrontaa oli pakko ihailla. Seuraavan teoksen katsoin televisiosta sarjana; Normaaleja ihmisiä oli upea, kerta kaikkiaan ihana sarja, ja kovasti kirjaystäväni kehuivat romaaniakin.

Kaunis maailma, missä olet jatkaa samantyyppisillä hahmoilla ja keskustelevalla tyylillä, mutta kuten kirjailija itse, hahmotkin ovat "kasvaneet" kolmikymppisiksi. Kovasti kirjailijaa itseään muistuttava Alice on kirjailijanurallaan maailmanmenestyksen kynnyksellä. Hänen ystävänsä Eileen junnaa paikoillaan sekä ihmissuhteissaan että työelämässä. Naisten välistä ystävyyttä, miehiä ja maailmaa puidaan perusteellisesti heidän välisessään sähköpostikirjeenvaihdossa ja lopuksi minilomalla Alicen luona pienessä rantakaupungissa.

Alkuasetelma on se, että Alice on päätynyt Tinder-treffeille varastomies Felixin kanssa. Tapaamisesta syntyy epätodennäköinen ystävyys, joka kehittyy pian suhteeksi. Samaan aikaan Eileen kärsii yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta Dublinissa, eikä tunnu löytävän tasapainoa suhteessaan lapsuudenystävänsä Simonin kanssa. On-off-suhde on kestänyt teini-iästä lähtien, molemminpuolinen tunneside on vahva, mutta kommunikointi ei toimi niin hyvin, että kumpikaan pystyisi kertomaan mitä oikeasti haluaa.

Naisten välinen kirjeenvaihto paljastaa tietyisti taustoja, kuten Alicen mielenterveysongelman tai Eileenin epävarmuuden ja suhteet perheenjäseniin, mutta kirjeissään ystävät pohtivat myös suhdettaan taiteeseen, filosofiaan ja uskontoon. Kirjeissä on paljon sukellusta pinnan alle, ikään kuin - näin itse kuvittelin tilanteen - kirjailija olisi itsekin tullut urallaan tai elämässään jonkinlaiseen taitekohtaan. Elämän tarkoitus tai tarkoituksettomuus leijuu kaiken yllä. Mielen päällä ovat myös parisuhteisiin liittyvät asiat, kuten vakiintuminen, lapset ja naimisiinmeno.

Sähköpostien välissä kerronta siirtyy vuorollaan joko Alicen tai Eileenin arkeen ja kohtaamisiin Felixin ja Simonin kanssa. Rooney on ehdottomasti parhaimmillaan dialogissa, joka on tarkkanäköistä, yllättävää, pisteliästä ja juuri sellaista, jota se epävarmoissa ja raastavissa tilanteissa vain voi olla. Hahmot osaavat käyttäytyä toisiaan kohtaan kauniin romanttisesti ja hellästi, mutta myös hyvin epäkypsällä ja provosoivalla tavalla, joka repii haavoja ja juuri syntyneitä siteitä. Kaunis maailma on ihan päähenkilöiden käden ulottuvilla, mutta jokin saa heidät perääntymään kerta toisensa jälkeen. Etenkin Eileenin ja Simonin välinen kommunikointi on niin sydäntä raastavaa, että välillä teki mieli huutaa tuskasta!

Pidin tästä romaanista ehdottomasti enemmän kuin esikoisesta. Kaunis maailma, missä olet on monin tavoin taitava, se on vetävä ja kiinnostava, mutta siinä on valitettavasti myös jonkinlaista tekosyvyyttä ja ehkä hieman päälleliimattuja teemoja, jotka ärsyttivät, mutta eivät yhtä paljon kuin esikoisteoksessa. Kolmekymppiset tulivat lähemmäksi kuin ne kaksikymppiset. Ja kuten jo sanoin, dialogi ja muutenkin hienosti soljuva kerronta olivat tekstissä parasta, jopa niin upeaa että sitä piti välillä pysähtyä ihmettelemään. Siitä iso kiitos myös taitavalle suomentajalle!

Kirjasta myös blogeissa Kirsin Book Club, Tuijata ja Mrs Carlsson lukee. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 42: Kirjassa asutaan kimppakämpässä. Goodreadsin haasteessa se sopii kohtaan 1: A book with a main character whose name starts with A. Seinäjoen kaupunginkirjaston haastetta varten käytän paikan koti (25).

Keith Stuart: Poikani Sam

Keith Stuart 2016. Englanninkielinen alkuteos A Boy Made of Blocks. Suomentanut Marja Luoma. Bazar 2017. 431 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Lukupiirikaveri valitsi luettavaksemme kirjan, johon en ole aikaisemmin törmännyt enkä usko, että olisin hoksannut sitä lukea ilman hänen ehdotustaan. Romaanin taustalla on kirjailijan lapsen autismidiagnoosi ja kirjailijan oma kiinnostus videopelejä kohtaan.

Videopeli Minecraft on yllättäen isää ja poikaa yhdistävä asia myös romaanissa. Alkuasetelma on se, että Alex muuttaa ystävänsä Danin vierashuoneeseen asumaan. Hänen vaimonsa on väsynyt Alexin tapaan vältellä tosiasioita ja heidän poikansa autismia. Sam kokee asiat eri tavalla, hän hermostuu metelistä ja rutiinien rikkomisesta, koirista ja usein syistä joita vanhemmat eivät ymmärrä. Hän on hieman ikäisiään jäljessä oppimisessa, mutta pelien myötä Alex löytää pojastaan lahjakkuutta ja innokkuutta, joka olisi saattanut muuten jäädä huomaamatta.

Sam ei ole mikään ongelma, hän on älykäs poika. Sam on minun kaunis poikani. Hän on hauska ja nokkela ja utelias ja yhdistelee asioita toisiinsa merkillisellä mutta samalla nerokkaalla tavalla. Hänen mielikuvituksensa on valtava polttouuni, jossa hän takoo merkityksiä siitä materiaalista, josta tämä metelin sekamelska koostuu. Miksen tajunnut sitä aikaisemmin?

Takkuiset kuukaudet Danin puhallettavalla patjalla, työttömänä ja perhettään ikävöiden kuluvat, eikä Alexilla ole mitään hajua tulevaisuudesta. Kun Samin kanssa pelaaminen alkaa, hän löytää elämäänsä uutta sisältöä. Rakkautta ei ole koskaan puuttunut, mutta isä vaan ei ole koskaan opetellut kommunikoimaan lapsensa kanssa, tai yrittänyt ymmärtää tämän tapaa hahmottaa maailmaa. Nyt siihen on aikaa. Samalla Alexilla on aikaa muistella lapsena kuollutta isoveljeään ja käsitellä kuolemaan liittyvää syyllisyyttä. Hänellä on paljon asioita, joita pitää työstää. Vierellä omia asioitaan työstävät myös hänen vaimonsa Judy, pikkusisko Emma ja ystäväperhe neljän lapsensa kanssa.

Pelin avulla myös pieni Sam oppii kohtaamaan haasteita, pelkojaan ja luottamaan ympäristöönsä. Ystäväperheiden lapset oppivat ottamaan hänen erityispiirteensä huomioon ja vähitellen koulussa alkaa sujua paremmin. Tarina huipentuu Lontoossa järjestettävään videopelitapahtumaan, jonne Sam haluaa kilpailemaan. Romaani on sekä isän että pojan kasvutarina, ja auttaa varmasti lukijaakin hahmottamaan jotain niistä moninaisista tavoista, kuinka autismi saattaa ilmetä ja millä tavalla autistisen lapsen ajatusmaailmaan saattaa päästä mukaan.

Alkuun melko melankolinen romaani muuttuu vähitellen lämminhenkisemmäksi ja toiveikkaaksi. Loppu on onnea ja toivoa täynnä, ihmisten välit korjaantuvat, vuosia kadoksissa olleita asioita löytyy ja Alex löytää uuden suunnan elämäänsä. Mukavaa luettavaa ja vaikka Minecraft-maailman rakentaminen oli minulle hieman puuduttavaa, silläkin on kokonaisuuden kannalta suuri merkitys. Loppua kohden romaani oli makuuni myös hieman turhankin ennalta-arvattava ja siirappinen, mutta silti kokonaisuus on kaunis ja sellainen kuin pitää ollakin.

Kirja on huomattu myös blogeissa Luetut kirjat, Mummo matkalla ja Sagan uudet silmukat. Helmetin lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 18: Kirjan on kirjoittanut toimittaja. Goodreadsin vuosihaasteessa sopiva kohta on 45: A book related to a game, ja Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteeseen tästä löytyy paikka 18: kisoissa.

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Charlotte McConaghy 2020. Englanninkielinen alkuteos Migrations. Suomentanut Sari Karhulahti. WSOY 2021. 345 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Frannyllä on aina ollut taipumus lähteä kävelemään, kadota hetkeksi, olla liikkeessä. Hän rakastaa myös merta ja ui päivittäin, mutta jostain syystä hän kokee syvää häpeää ja tuntee, ettei osaa olla maailmassa. Hän kokee myös juurettomuutta ja palaa siksi Galwayhin etsimään äitiään. Muuttaako yllättävä rakastumineen Nialliin, sitoutuminen toiseen ihmiseen Frannyn mielenmaisemaa, vai onko hänen jälleen lähdettävä?

Kaksitoista vuotta myöhemmin Franny löytää Pohjois-Amerikasta laivan ja miehistön, joiden mukana hän aloittaa vaivalloisen matkan kohti Etelämannerta, sinne missä lapintiirat käyvät kääntymässä joka vuosi. Maailmasta ovat kadonneet lähes kaikki suuret nisäkkäät ja linnut. Muutama kalastusalus sinnittelee vielä, mutta kalaakaan ei juuri ole. Seuratessaan viimeisten lapintiirojen muuttomatkaa Franny antaa laivan kapteenille Ennisille mahdollisuuden viimeiseen suureen kalasaaliiseen, mutta samalla hän toteuttaa myös Niallin toiveen.

Tämän retken jälkeen ei kuitenkaan tule enää uusia, tämän retken jälkeen en enää tutki meriä. Ja ehkä siksi rauha täyttää minut. Elämäni on ollut muuttomatka, jolla ei ole ollut päämäärää ja joka on siis ollut mieltä vailla. Olen lähtenyt liikkeelle yhä uudelleen ilman syytä, vain liikkumisen takia, ja sydämeni on särkynyt siksi lukemattomia kertoja. On helpottavaa, että minulla on vihdoinkin tavoite.

Teoksen alkuperäinen nimi Migrations viittaa sekä muuttolintujen että Frannyn liikkeisiin ja tapaan olla, kun taas suomennos kertoo enemmän siitä dystooppisesta maailmasta, jossa he elävät. Eläinkato on surullista ja järkyttävää, ja on toinen kirjan teemoista, joka tekee tarinasta epätoivoisen ja raskaan. Katoa korostavat ihmisten väliset jännitteet, kuten Frannyn kohtaaminen anopin häkkilintujen luona, tai hänen suhteensa kalastajiin, jotka ovat menettämässä elinkeinonsa. Toinen tarinaa painava teema on Frannyn raskas mieli, syyllisyys ja levottomuus. Hänen menneisyydestään paljastuu vähitellen lisää asioita, jotka selittävät pakonomaista matkaa, kuristavia yöunia ja kyvyttömyyttä saada otetta elämästä.

Auringon laskiessa kullanhohtoisena se kohoaa kannelta ja jää leijailemaan paikoilleen. Tunnustelee tuulta tai kenties nälkänsä pakottavuutta tai viettinsä väkevyyttä. Niin tai näin, lopputulos on sille mieleen, ja se räpäyttää siipiään kerran ja liihottelee vaivattomasta yhä ylemmäs kuin olisi vapaa maan kahleista.

Kauniita yksityiskohtia romaaniin tuovat herkkä kerronta ja tietysti linnut, mutta myös ihmisten väliset siteet. Niallin ja Frannyn välinen rakkaus on poikkeuksellista ja luo toivoa. Toivoa tarinaan tuo myös Frannyn ja kalastusaluksen miehistön välille hiljalleen syvenevä yhteys, periksiantamattomuus ja luottamus, joka vie yhteenotoista, väkivallasta ja myrskyistä huolimatta Frannyn ja Ennisin lopulta sinne, missä on vielä satoja lapintiiroja.

Maailmalla menestynyt teos rinnastuu omassa mielessäni ihan ensimmäiseksi Maja Lunden trilogian teoksiin Mehiläisten historia, Sininen ja Viimeiset. Blogiarkistosta nostin tähän myös nämä niinikään lähitulevaisuuteen sijoittuvat, luontokatoa käsittelevät teokset: Tiina Laitila Kälvemarkin Seitsemäs kevät, Johanna Sinisalon Enkelten verta ja Emma Puikkosen Lupaus.

Kirjasta myös blogeissa Kirjaluotsi, Kirjakaapin kummitus ja Raijan kirjareppu. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 35: Kirjassa on oikeudenkäynti. Goodreadsin haasteessa tämä sopii kohtaan 27: Two books with the same word in the title. Seinäjoen kaupunginkirjaston paikkahaasteeseen tästä löytyy 16: Kartano. Pohjoisesta lukuhaasteesta kuittaan kohdan 25: Kirja käsittelee tasa-arvoa.

Amy Suiter Clarke: Uhri, 11

Amy Suiter Clarke 2021. Englanninkielinen alkuteos Girl, 11. Suomentanut Antti Saarilahti. Otava 2021. 415 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Minnesotalainen Elle Castillo on päättänyt selvittää podcastissaan pahamaineisen murhasarjan 1990-luvun lopulta. Lähtölaskentamurhaaja-nimellä tunnettu mies sieppasi ja tappoi tyttöjä tarkalla logiikalla. Murhat loppuivat vuoteen 1999, kun viimeisin tytöistä pääsi pakoon, eikä miestä saatu koskaan kiinni. Ellen periksiantamaton tutkinta paljastaa uusia tietoja, ja yleisöstäkin on apua, mutta onko Elle itse turvassa penkoessaan vanhoja tapauksia?

Kukin surmatuista tytöistä oli vuoden edellistä nuorempi, ja kun lähistöltä katoaa 12-vuotias Amanda, Elle on varma, että Lähtölaskentamurhaaja on rohkaistunut jatkamaan sarjaansa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tällä kertaa murhaaja tulee niin lähelle Elleä, että tapauksessa on jotain henkilökohtaista. Tutkinta vie Ellen yöunet ja hän sekaantuu liikaa poliisityöhön. Hyvät suhteet poliisikuntaan ovat vaarassa, luottamus rakoilee ja Elle joutuu tekemään päätöksiä, jotka horjuttavat myös hänen läheistensä luottamusta.

Amy Suiter Clarken esikoistrilleri on hyytävä, koukuttava ja kerronnaltaan piristävän tuore, sillä Ellen podcast-nauhoitukset tuovat tekstiin uudenlaista näkökulmaa ja kerronnallista tyyliä. Podcastin pitäminen tekee teoksesta myös hyvin ajankohtaisen, kun se pohtii true crime -genren etiikkaa ja laajan yleisön vaikutusta tutkimuksiin. 

Muuten jännäri ei ehkä massasta sitten niin paljon poikkeakaan, ja erityisesti jaksamisen ja mielenterveyden rajamailla pinnistelevä itsepäinen tutkija tuntui melko kuluneelta hahmolta. Ehkä en keskittynyt kirjan alkupuolella, mutta minulla tapaukset menivät keskenään vähän sekaisin, enkä hahmottanut että sarjamurhaaja on tosiaan pitänyt yli 20 vuoden tauon. Viikonloppu kuitenkin auttoi keskittymään ja sain tarinasta kunnon otteen. Lopulta sitä oli vaikea laskea käsistään. Ja kuten genreen kuuluu, yllätyksiä tuli vastaan sopivassa määrin, ja sarjamurhaaja todellakin tuli hyvin lähelle Elleä.

Postaus löytyi myös blogista Luetut. Helmetin lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 4: Kirja jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana. Goodreadsin haasteessa tämä sopii kohtaan 40: A book related to Tarot-cards. Seinäjoen kaupunginkirjaston paikkahaasteeseen löytyy 9: rikospaikalla.

Anthony Doerr: Davidin uni

Anthony Doerr 2004. Englanninkielinen alkuteos About Grace. Suomentanut Hanna Tarkka. WSOY 2016. 427 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Vasta Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -teoksen maailmanmenestyksen jälkeen suomennettu Davidin uni on kirjailijan esikoisteos, ja upea tarina on tämäkin. Romaanin suomenkielinen nimi viittaa sen päähenkilön David Winklerin uniin, kun taas alkuperäinen nimi About Grace viittaa miehen tyttäreen. Tyttäreen, josta David näkee enteellisen unen.

Meteorologi David Winklerillä on ollut aina taipumusta nähdä enteellisiä unia ja niiden vuoksi hän tapaa Sandyn. Kolmikymppiset tutustuvat varovasti toisiinsa ja lähtevät kotikaupungistaan Alaskan Anchoragesta Ohioon aloittaakseen yhteisen elämän. Ohiossa heidän talonsa ja naapurustonsa valtaa kuitenkin kaiken tuhoava tulva, johon liittyvät unet saavat Davidin vetämään johtopäätöksen, ettei hänen pieni vauvansa Grace olisi turvassa hänen kanssaan. Niinpä orastava perhe-elämä jää taakse, kun David suuntaa paniikissa niin kauas kuin uskaltaa. Saint Vincentin trooppisella saarella hän aloittaa elämänsä uudelleen. Hän ei tiedä onko Grace selvinnyt tulvasta ja mihin Sandy on suunnannut, mutta yhteys on poikki. Eletään 1970-luvun loppua.

25 vuotta myöhemmin David ymmärtää, että hänellä saattaa olla vielä mahdollisuus löytää Grace. Vuosikymmenien alakulo ja kohtalolle alistuminen muuttuu pakkomielteeksi, joka vie miehen automatkalle ympäri Yhdysvaltoja, vaaralliselle patikointiretkelle ilman silmälaseja ja lopulta rekan kyytiin kohti hyytävää pohjoista. Pohjoisessa David viettää vuoden nuoren Naaliyahin kanssa, tytön jonka perheestä Davidille tuli läheinen Saint Vincentillä, ja jonka intohimo luonnontieteisiin on periytynyt Davidiltä. Mitä Alaskassa tapahtuu kylmän talven jälkeen? Löytääkö David takaisin tyttärensä luokse?

Toivo oli auringonnousu, ystävä kujalla, kuiskaus autiolla käytävällä. Hän valvoi läpi koko yön, mittaili lattiaa, teki muistiinpanoja, kävi ikkunalla. Nyt oli viimeinenkin lukko murtunut: saranat antoivat myöten, valoa tulvi sisään.

Romaanissa tapahtuu hurjan paljon, tapahtumia kertyy useilta vuosikymmeniltä, mutta sen tunnelma ei ole kiireinen eikä vauhdikas. Päinvastoin, Davidin unet, kokemukset ja voimakas sisäinen tunne-elämä tekevät tunnelmasta suorastaan melankolisen, epätoivoisen ja paikoin jopa synkän. Onneksi toivoakin on. Miten hänen unet voivatkaan vaikuttaa elämään ja sen tulkintaan niin voimakkaasti, millaisen perinnön hänen valintansa jättävät nuoremmille sukupolville. Miten herkkä mies voikaan niin jääräpäisesti uskoa johonkin mitä ei ole oikeasti tapahtunut?

Davidin unessa ovat merkittävässä roolissa myös Davidin, Naaliyahin ja myöhemmin pienen Christopherin kiinnostunut ja suoranainen intohimo luonnontieteisiin. Luontoa kuivaillaan muutenkin paljon, sen ihmeellisiä yksityiskohtia, kuten lumihiutaleita, hyönteisiä, mereneläviä ja etenkin veden erilaisia olomuotoja. Pakkanen ja jää vaihtuvat tulvaan, vesisateisiin, trooppiseen mereen ja mutaan, kunnes lumen taiteellinen valo ja vuorten valkoinen kauneus löytyvät taas. Tässä on yksi niistä romaaneista, jotka saavat katsomaan luontoa ja ympäristöä uusin silmin, kuten vaikkapa Richard Powersin Ikipuut.

Rekka kuljetti häntä pohjoiseen, kohti maata joka ei ollut niinkään Kanadaa kuin mielikuvitusmaata, kohti pitkiä pakkaskausia, kohti revontulia, kauas siitä, missä ja kuka hän oli ollut, johonkin mikä oli lopulta absoluuttista.

Romaani on tarina Davidista, hänen itse luomastaan kohtalosta miehenä, isänä, ystävänä ja esimerkkinä. Tärkeään rooliin nousevat ympäristön ja unien lisäksi etenkin lapset, joihin hän löytää merkityksellisen suhteen luonnon pikku ihmeiden avulla. David etsii vastauksia kysymyksiinsä jatkuvasti, mutta tällaisen romaanin luonteeseen kuuluu tietysti, että ne löytyvät vasta ihan lopuksi. 

Lumoava teos, jossa oli kuitenkin loppujen lopuksi minulle hieman liikaa yksityiskohtia ja välillä ehkä jopa hieman epärealistista survival-meininkiä. Tunnelmaltaan kuitenkin sellainen, johon haluaa upota aina pitkäksi aikaa kerrallaan. Hyvin amerikkalainen lukuromaani, johon mahtuu ihmisen koko elämä ja vähän muutakin. Samankaltaisia ovat siinä mielessä myös esimerkiksi Jonathan Franzenin Vapaus ja Nathan Hillin Nix. Tämä on toisaalta myös hyvin ajaton, sillä Davidin elämään ei mahtunut yhteiskunnallisia virtauksia eikä niitä seurattu tarinassa muutenkaan, sillä vuodet hahmottuivat vain pieninä yksityiskohtina, kun lähetyttiin 2000-lukua.

Miten helppoa on antaa vedelle valta. Se on lämmintä ja lempeää - kuin antautuisi kaikkein sinisimpään uneen. Emmekö me kaikki elämämme lopussa, kuolimmepa autiomaassa tai hiljaisessa valkoisessa huoneessa, jossakin mielessä huku? 

Teoksesta löytyi postaus myös blogeista Villasukka kirjahyllyssä ja Kirjakaapin kummitus. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 2: Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa. Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteessa tämä menee kohtaan 12: Saarella. Goodreadsin vuosihaasteesta kuittaan kohdan 31: A book published at least 10 years ago. Pohjoista lukuhaastetta varten tästä kirjasta löytyy uhanalainen laji (20).