Anna Soudakova 2022. Atena. 277 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.
Soudakovan toinen romaani jatkaa esikoisesta tutuilla teemoilla, eli naapurimaamme lähihistorialla ja maahanmuutolla. Tarina sijoittuu tällä kertaa Pietariksi muuttuvaan Leningradiin ja sieltä Turun betonilähiön kautta Helsinkiin. Nuoripari Vera ja Georgi asuvat entisaikojen suuresta, kauniista keskusta-asunnosta muutetussa kommunalkassa ja saavat tyttären, Ninan. Pieni perhe laajenee persoonallisiin seinänaapureihin, joita maastamuuttavat ikävöivät kovasti 1990-luvun Suomessa.
He elivät ystäviltä saaduilla lainarahoilla, ryyneillä ja Ninan koulussa
jaettavan ruoka-avun säilykkeillä. Ehkä heidänkin kannattaisi alkaa
koota tarvittavia papereita. Ihan varmuuden vuoksi, vaikka eivät he
olleet mihinkään muuttamassa. Mitä he siellä vieraassa maassa tekisivät?
Ei heitä siellä kukaan odottanut. Mutta jos tilanne muuttuisi vielä
huonommaksi, olisi ainakin joku pakotie.
Vera on äitinsä kautta inkerinsuomalaisia, mutta sukujuurista ei ole koskaan puhuttu. Vasta kun Neuvostoliitto alkaa rakoilla ja elämästä tulee tiukkaa, Vera alkaa suunnata katsetta maahan, josta hänen tätinsä osaa hieman kertoa. Päätös muutosta tapahtuu lopulta hyvin nopeasti ja Turun tavarapaljous häikäisee uudet asukkaat. Vera oppii kielen nopeasti, pääsee alansa töihin; myös Georgilla on verkostonsa ja Nina pärjää koulussa. Mutta siinä missä äiti ja tytär kotoutuvat hyvin, isän työttömyys ja irrallisuus huolettaa.
Ninan kasvaessa nuoreksi naiseksi alkavat mieltä vaivaavat kysymykset juurista, ulkopuolisuudesta ja menneisyydestä. Mikä on se kaveriporukka joka ymmärtää häntä parhaiten, pystyykö hän olemaan missään täysin oma itsensä, ilman jatkuvaa yrittämistä. Ninakin löytää rakkauden ja perustaa perheen, ja kun vuosia myöhemmin lapset alkavat irtautua äidistä, on hänen ajatuksissaan taas tilaa peloille. Ninan isovanhempien ja vanhempien parisuhteet ovat kestäneet läpi ankarat ajat, poliittiset myllerrykset ja maahanmuutot, mutta kestääkö Ninan avioliitto mielen pelottavaa mustuutta?
Varjele varjoani on mukavaa luettavaa ja hyvin tässä ajassa. Kurkistus kommunalkan lämpöön, kekseliääseen säästäväisyyteen, älykkääseen yhteisöllisyyteen ja venäläisyyteen on juuri niin nostalgista kuin se myöhemmin Suomesta käsin muisteltuna vaan voi olla. Se toimii hyvänä taustana maahanmuuttajan Suomessa törmäämille vaatimuksille ja etäisyyttä arvostavalle kulttuurille, ponnisteluille ja yksinäisyydelle. Soudakova tarjoilee turkulaisessa lähiössä myös varsin stereotyyppisiä maanmiehiä puolisoineen ja tapoineen.
Ninan nuoruudessa tasapainoillaan kahden kulttuurin välillä, mutta eletään samalla tutunkuuloista 1990- ja 2000-lukujen vaihdetta. Soudakova on pirstonut kerronnan melko lyhyisiin lukuihin, jotka seilaavat ajassa edeten kuitenkin vaivihkaa kohti nykypäivää. Seilaaminen ei haittaa lainkaan, vaan tuo uusia näkökulmia, yllättäviä tapahtumia ja täydennystä. Täysin kronologinen eteneminen olisi ollut paljon tylsempi ratkaisu. Romaanin kieli on jälleen kaunista ja yksityiskohdissa viipyilevää, ajoittain jopa hieman makeaa. Paikoitellen ympäristön listamainen kuvaus puuduttaa, mutta kokonaisuus on hyvällä tavalla täyteläinen, runsas ja aistikas.
Varjele varjoani oli mieluista luettavaa myös siksi että työssäni on hyvä ymmärtää maahan muuttaneiden asemaa ja ajatuksia, sitä miten heidän olisi tärkeä päästä osaksi yhteiskuntaa, mutta miten samaan aikaan heille on merkityksellistä pitää kiinni omista tavoista ja arvoista. Ja miten näiden kahden maailman yhdistäminen voi olla vaikeaa.
Helmetin lukuhaasteessa laitan romaanin kohtaan 9: Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä. Goodreadsin haasteessa se menee kohtaan 1: A book set in a location beginning with A, T or Y. Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteesta kuittaan kohdan 1: Vuoden vaihtuminen. Pohjoisessa lukuhaasteessa se sopii kohtaan 22: Kirjassa käydään saunassa. Teoksesta myös blogeissa Tuijata, Kirjakaapin kummitus ja Leevi levitoi.
Pidin valtavasti ensimmäisestä teoksesta. Tämäkin tulee varmasti lukuun jossakin vaiheessa.
VastaaPoistaEnsimmäinen oli jotenkin väkevämpi ja sydäntäraastava. Tässä tunteet ovat enemmän pinnan alla, mutta pääosassa silti.
Poista