20.12.2015

Paula Hawkins: Nainen junassa

Paula Hawkins. 2015. Englanninkielinen alkuteos The Girl on the Train. Otava. 381 sivua. Suomennos Oona Timonen.

Suhtauduin pitkään skeptisesti teokseen, jota kirjakaupat pursusivat kesällä. Nainen junassa on ollut myyntimenestys Atlantin molemmin puolin. Melkoinen saavutus esikoisromaanille! No, lopulta minäkin halusin tietää, mistä tässä oikein on kysymys. Voivatko miljoonat lukijat olla väärässä?

Eivät tietenkään. Nainen junassa on niin mukaansatempaava ja koukuttava, että luin sen alusta loppuun vain nukkumalla ja shoppailemalla hieman välissä. Jännäreitä on kirjoitettu kautta aikojen ja ne ovat aina myyneet suurelle yleisölle hyvin. Silti sanoisin, että tässä on jotain uutta, jotain erilaista.

Juonen voisi tiivistää lyhyesti näin: Eronnut, alkoholisoitunut, työtön Rachel kulkee päivittäin junalla entisen naapurustonsa läpi. Hän seuraa radanvarressa asuvaa pariskuntaa ja kuvittelee heidät onnellisen täydellisiksi. Kunnes eräänä päivänä hänen kuvitelmansa hajoaa ja nainen katoaa. Rachel yrittää auttaa, mutta ajautuu liian lähelle ja päätyy sotkemaan kuviot, joihin sekaantuu oudolla tavalla myös hänen entinen miehensä uuden perheensä kanssa.

Tarinassa on tyypillisen jännärin osaset: joku katoaa, löytyy ruumis, syyllisiä etsitään, hahmot alkavat epäillä toisiaan, jännitys tiivistyy, väkivaltainen loppuhuipennus. Se, mikä tässä tarinassa on uutta, on se, että tapahtumista kerrotaan kolmen naisen näkökulmasta. Miesten rooli on olla epäilyksen alla. Näkökulmat ovat osin hyvin sumeat, sillä esimerkiksi Rachel ei aina muista, mitä on kännissä ollessaan tehnyt. Rakkauskin sumentaa näkökenttää.

Uutta on myös se, että Rachel on toivottoman rasittava, heikko ja jääräpäinen. Miksi tämä säälittävä olento ei voi unohtaa ja jatkaa eteenpäin? Hänen alkoholisoitunut hahmonsa ei asetu samaan antisankarikaavaan kuin niin monet alkoholisoituneet mieshahmot. Rachelista on vaikea pitää, eivätkä hänestä pidä muutkaan. Hän on kuitenkin se, joka näki, kertoi ja lopulta muisti. Hän on hahmoista myös se, jonka elämä on säälittävyydessään aitoa, empatiaa herättävää.

"Yksi muistijälki johti toiseen. On kuin olisin harhaillut pimeässä päivä-, viikko-, kuukausitolkulla ja lopulta saanut otteen jostakin. Kuin käsiini olisi osunut seinä, jota pitkin saan tunnusteltua tieni huoneesta toiseen. Liikkuvat varjot alkoivat lopulta sulautua toisiinsa, hetken kuluttua silmäni tottuivat hämärään ja aloin nähdä eteeni."

Loppuratkaisu ei tullut yllätyksenä ja jossain keskivaiheilla olin jo vähän kyllästynyt ruikutukseen, mutta silti kirja piti otteessaan. Luulen sen johtuvan nimenomaan Rachelista, en niinkään tapahtumien kulusta. Rachelin kautta teoksessa tarkkaillaan kolmikymppisille tärkeitä asioita, kuten pariutumista ja lastensaantia, mutta myös ihmisten vaikutusta toisiinsa, väärinkäsityksiä ja elämän haavoittuvaisuutta, eivätkä ne jännäriainekset nouse lopulta niin suureen rooliin.

Menestystarinassa on siis kaikki oikeat osaset ja lisäksi jotain uutta.

Kirjaa on luettu tietysti paljon myös blogeissa. Google-haulla ensimmäisen joukossa ovat Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena - kirjoja ja haaveilua, Rakkaudesta kirjoihin ja Kaisa Reetta T.

3 kommenttia:

  1. Tästä kirjasta tottta vie on puhuttu paljon. En ole vielä langennut houkutukseen, mutta tuo Rachel vaikuttaa kieltämättä kiinnostavalta henkilöltä erilaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin välillä ihan raivona Rachelille, mutta oli kauhean virkistävää kun päähenkilö oli kirjallisuudessa varsin harvinainen tapaus.

      Poista
  2. Nyt vasta löysin arviosi, vaikka yritän ehtiä aina tänne kommentoimaan. :) Kuvailet Racheliä mainiosti. Välillä hän tosiaan oli niin rasittava roikkuja ja täysin epälooginen ja saamaton, mutta siksi keräsikin lopulta sympatiat ja tuli naishahmoista ehdottomasti läheisimmäksi.

    VastaaPoista