Kolmannen romaaninsa Bollan lisäksi Pajtim Statovci on ollut tänä syksynä uutisotsikoissa, sillä hänen edellinen teoksensa Tiranan sydän pääsi ehdolle arvostetun National Book Awardin käännöskirjallisuuden sarjassa. Voittajaksi teos ei yltänyt, mutta jo ehdokkuus on merkittävä meriitti. Onnea siitä!
Bollasta löytyy samoja teemoja kuin Statovcin aikaisemmistakin romaaneista, hänen tyylinsä on jo tunnistettava ja ainakin minä tiedän ja luotan jo kirjaa aloittaessani, että luen laadukasta romaania. Tunnistettavuus ei siis ole saman toistoa, vaan yhä uusia näkökulmia ja kerroksia. Nimi Bolla viittaa taruun käärmeestä ja tytöstä, ja tietysti jumalasta.
Ne kuukaudet joina tunsimme toisemme ne olivat elämäni parhaat, turmeltumattomat, koska meidän ei tarvinnut selostaa toisillemme yhtään mitään, me kelluimme avaruudessa, kylvimme ikuisissa aamuissa, kaksi aurinkokelloa.
Seksuaalivähemmistöön kuuluva kosovon albaani Arsim joutuu pitämään rakkaussuhteensa täysin salassa ja noudattamaan albaanimieheen kohdistuvia odotuksia menemällä nuorena naimisiin. Statovci kuvaa nuoren rakkauden riipaisevana, hyvin fyysisenä ja ehdottomanakin, vaikka kumpikin miehistä tunnustaa todellisuudenkin vaatimukset. Vuonna 1995 sota kolkuttelee ovella, serbit ovat hyökkäämässä Kosovoon ja nuori perhe lähtee pakoon. Vuosien kuluttua Arsim on jälleen Pristiinassa, mutta löytääkö hän itsensä, löytääkö hän rakkautensa? Mihin hän on syyllistynyt?
Kertomus ei paljasta, mihin maahan Arsim perheineen asettui, mutta sillä ei ole merkitystä. Paikkaansa hakeva pakolainen kohtaa samankaltaisia ristiriitoja missä tahansa. Arsimin puoliso Ajshe kuvataan alkuun kaiken vastaanottavaksi ja sietäväksi vaimoksi, mutta joku raja tälläkin vahvalla ihmisellä onneksi on. Ristiriitaisia tunteita herättävä kudelma on melkoinen pyörre perinteitä, pakolaisuutta, rikoksia ja salaisuuksia.
Vuodet välissä vievät toisen miehen, Milošin, sotaan ja sen kauheuksiin. Milošin muistot ovat kuin karmeimmista entisen Jugoslavian sodan uutisista. Mikä ajaa ihmisen sellaisiin tekoihin? Mitä sen jälkeen tapahtuu, voiko teoistaan toipua?
oletko nähnyt paholaisesta niin todentuntuista unta - miten se nousee rantavedestä ja alkaa kävellä sinua kohti ja käy pitkälleen saman aurinkovarjon alle - että olet aamulla luullut sen hengittävän kasvojasi vasten etkä ole uskaltanut avata silmiäsi
oletko ollut sodassa olet tap
Statovcin teksti on tällä kertaa runollisempaa kuin aikaisemmin. Ripauksen mystiikkaa tuovat Arsimin tarinat, kuten Bolla, mutta etenkin Milošin muistiinpanoissa on runoutta, joka viestii hänen mielensä ja historiansa paineista hienolla tavalla. Bollassa tapahtuu asioita, joita on mahdoton hyväksyä, kuten hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja hylkäämistä, monia puistattavia yksityiskohtia. Kokonaisuus rakentuu kuitenkin niin, että sijaa jää myös empatialle ja ymmärrykselle. Statovcin teemat eivät ole helppoja, mutta hän pystyy kirjoittamaan niistä tavalla, joka kiehtoo ja auttaa ymmärtämään ihmisyyden synkempiäkin puolia.
Bollasta ovat kertoneet myös Reader, why did I marry him?, Kirsin kirjanurkka, Kirsin Book Club ja Kirja vieköön! Onnea lahjakkaalle kirjailijalle myös Finlandia-ehdokkuudesta!
Statovcin kolmannen kirjan tarina on kaikessa kauheudessaankin yllättävän upea. Päähenkilö on luotaantyöntävä tyyppi, mutta rumuudestakin voi kirjoittaa mieleenpainuvan tarinan, joka sykähdyttää.
VastaaPoista