Myrskyuhri on Redondon Baskimaan murhat -sarjan kolmas osa. Luin ensimmäisen, Näkymättömän vartijan, jo kuutisen vuotta sitten, ja ostin pian sen jälkeen kaksi seuraavaa. Luualttarin luin vastikään, eikä Myrskyuhrin tarvinnut odottaa vuoroaan kovin pitkään. Ajattelin lukea sen Dekkariviikkoa varten, mutta koska en ole ensi viikolla koneen ääressä, postaan ajatukseni kirjasta nyt. Hyvää tulevaa Dekkariviikkoa!
Sarjan päähenkilö Amaia Salazar vetää murharyhmää Navarrassa Espanjan koillisosassa Ranskan vastaisella rajalla, metsäisessä laaksossa, jonka halki virtaa Baztanjoki. Harvaanasutulla alueella uskotaan edelleen vanhoihin taruihin ja pahoihin voimiin. Tällä kertaa Amaian tehtävänä on selvittää epäselviä kätkytkuolemia, joita alkaa löytyä joen varrelta useampia. Onko lapsia vienyt ikivanha, painajaismainen olento Inguma, vai onko kyseessä uhrilahja jollekin muulle ihmistä vahvemmalle?
Amaian on kohdattava laaksoa piinaava totuus salaseuroista, valheista ja voimista, joita epätoivoisten vanhempien on vaikea vastustaa. Pienten uhrien myötä paljastuu myyttejä ja uskomuksia, jotka ovat vanhempia kuin kirkko, ja laajemmalle levinneitä kuin mihin Amaian toimivalta yltää. Trillerimäinen romaani on hyvin rakennettu, joskin osa tutkimukseen
liittyvistä tapahtumista tuntuu jopa hieman liian kaukaahaetuilta ja
pituuttakin teoksella on aika paljon. Lukuisten yksityiskohtien, tapahtumapaikkojen ja ihmisten yhdistäminen toisiinsa on lukijalle välillä työlästä, varsinkin kun kirjailija luottaa siihen, että edelliset sarjan teokset ovat lukijalla hyvin muistissa.
Tutkinnan edetessä Amaia läpikäy omaa lapsuuttaan ja kadonneen kaksoissiskonsa kohtaloa, josta Luualttari kertoo enemmän. Amaian äiti joutui edellisen teoksen päätteeksi Baztanjoen virran huuhtomaksi, mutta itsepäinen rikosylikonstaapeli ei usko tämän kuolleen. Äidin uskomuksilla ja teoilla tuntuu olevan edelleen jokin kytkös seudun tapahtumiin.
Pienen poikavauvan äitinä Amaia joutuu kohtamaan myös syyllisyydentuntonsa. Tutkimukset vievät hänet pitkiksi ajoiksi pois kotoa, eikä pienen Ibain isä ole siitä aina mielissään. James ja Ibai lähtevät käymään miehen kotimaassa Yhdysvalloissa, jonne Amaiankin on tarkoitus matkustaa pian perässä. Antavatko tutkimukset siihen mahdollisuuden ja miltä Jamesista tuntuu, kun Amain lähtö viivästyy. Kestääkö avioliitto eron ja poliisityötä tekevän puolison pitkät poissaolot? Onko Amaialla viimeinkin mahdollisuus antautua komean pamplonalaisen tuomarin viehätysvoiman pauloihin?
Vaikka sarjan teoksissa on monimutkaisuutta ja liiallista perusteellisuutta, kiehtovaa ja koukuttavaa on se, millä eri tavoin Amaian henkilökohtainen elämä ja hänen perheenjäsenensä kietoutuvat käsillä oleviin murhiin ja salaisuuksiin. Samalla aiemmista osista tutuksi tulleet perhekuviot täydentyvät ja jatkavat omaa tarinaansa. Suurilta suruilta tai yllätyksiltä ei tässäkään teoksessa vältytä, ja lukija saa ihmetellä Amaian sitkeyttä ja jaksamista äärirajoilla - mikä tietysti kuuluu genreen.
Teoksesta myös blogeissa Luetut ja Kirjahullun päiväkirja.
Redondo on ennen kaikkea armoitettu tarinaniskijä, joka osaa eri elementtien saumattoman sijoittelun ja yhteenlimittämisen taidon juonenkulun pysyessä punaisena lankana, - kokonaisuus, joka koituu lukijoiden eduksi ja iloksi.
VastaaPoistaRubensmaisen rehevää kerrontaa. Tukuisa teos!
Olen lukenut tätä sarjaa kolme kirjaa ja tykkäsin. Luen etupäässä pohjoismaisia dekkareita ja Kataloniaan sijoittuva dekkarisarja oli aivan eri maailmasta jo kerrontansa vuoksi. Kerronnan runsaus oudoksutti alkuun, mutta sitten aloin pitämään siitä.
VastaaPoista