13.7.2015

David Nicholls: Yhtä matkaa

David Nicholls. Yhtä matkaa (Us). 2014. Suomentanut Inka Parpola. Otava. 444 sivua.

Teoksessaan Yhtä matkaa David Nicholls jatkaa ihmissuhteiden puimista Hollywood-filmiksi nousseen Sinä päivänä -kirjan jälkeen. Kansissa on jälleen haikean hauska, tunteellinen ja yllättävän tarkkanäköinen tarina, tällä kertaa keski-ikäisestä pariskunnasta: Tekstin ääni on perheen isä, Douglas, vankasti keskiluokkaan ankkuroitunut tiedemies, joka haluaa perheelleen hyvinvointia ja insinöörimäisen turvallista tulevaisuutta. Hänen vaimonsa, ihana, taiteellinen ja sosiaalinen Connie, luonnostaan taitava äiti. Ja heidän teinipoikansa, epäsovinnainen Albie, joka luonnonlapsena on tullut enemmän äitiinsä ja kokee olevansa pettymys isälleen.

Kirja on hyvin pitkälle tarina Douglasin ja Connien parisuhteesta. Pariskunta vaikuttaa sekä lukijan että varsinkin Douglasin itsensä mielestä epätodennäköiseltä: miksi hurmaava taiteilijanalku päätyisi yhteen järkevän, tylsän tutkijan kanssa? Päähenkilöt ovat kuitenkin aidosti rakastuneita, mikä kantaa vuosien ja vielä vuosikymmenienkin päähän läpi (Douglasin mielestä) onnellisen perhe-elämän kohti perhettä repivää isän ja pojan välistä kyvyttömyyttä ymmärtää toisiaan. Kirja on väistämättä siis myös tarina vanhemmuudesta, isyydestä ja perheen sisäisestä dynamiikasta. Tätä puidaan perheen ehkäpä viimeisellä yhteisellä lomamatkalla halki Euroopan kaupunkien.

Siinä missä Connie uskoo lapsen kasvavan "kuin kukkanen, joka avautuu omia aikojaan", Douglas yrittää ohjata poikaansa kohti järkeviä valintoja, kurinalaisuutta ja vastuuta, sillä hän ei usko synnynnäiseen lahjakkuuteen ilman työtunteja. Douglas tietysti tekee parhaansa, mutta ajautuu muistuttamaan omaa isäänsä, vastoin kaikkea, mitä oli itselleen luvannut. ""Emme me voi estää häntä", sanoi Connie. "Kieltäminen vain lisää houkuttelevuutta." Tämä käsitys oli minulle vieras. Kun minun isäni kielsi minulta jotain, siitä tuli kiellettyä, ei houkuttelevaa." Kuvaus yrittämisestä ja uhrautumisesta perheen eteen on paikoin jopa tuskallista, joskin Nichollsin tyyli kirjoittaa on varsin sarkastista - humoristisen kepeää tarkkailua. "Nostin katseeni ja näin poikani, joka lausui nuo sanat, jotka jokainen isä halajaa kuulla: "Voi vittu, faija, mikset voi vain jättää minua rauhaan?""

Hahmojen luonteenpiirteet ja erojen aiheuttama kuilu on teoksessa selkeän stereotyyppista, jopa hieman naiiviuteen saakka. Päähenkilöt ovat "meille kaikille tuttuja", mutta toisaalta taidokkaan osuvia. Varsinkin Douglas herättää lukijassa sekä turhautuneisuutta että empatiaa. Asetelma tietysti luo paljon herkullisia tilanteita, keskusteluita ja yhteenottoja, mutta lukijalle tulee mieleen, pedataanko tällä helposti tunnistettavia hahmoja tulevaan elokuvaan? Samantyyppistä vastakkainasettelua oli nimittäin Nichollsin aiemmassa teoksessa. Käsikirjoitusmaista on myös Nichollsin tapa jakaa kirja pieniksi, elokuvakohtauksia muistuttaviksi luvuiksi. Se kuitenkin toimii hyvin: kerronnasta tulee keskustelevaa ja kevyttä.

Yksi kirjan parhaita puolia on ehdottomasti matka halki Euroopan. Pariisi, Amsterdam, Venetsia, Firenze, Siena, Madrid ja Barcelona toimivat vuorotellen perhedraaman, tragikomedian, jännitteiden, rakkauden ja epätoivon kulisseina. Kaupunkien katuja ja museoita koluavan perheen mukana lukija saa aimo annoksen upeaa kulttuurihistoriaa. "Madrid miellytti minua. Kaupunki oli paikoitellen uljaan koristeellinen, paikoitellen taas hälyisan kaupallinen tai teeskentelemättömän rähjäinen, kuin hieno vanha rakennus, joka oli peitetty tarroilla ja graffiteilla."

Kirjasta ovat bloganneet myös mm. Sara ja Katja. Kiitos Juhalle joka lainasi kirjan luettavaksi <3



2 kommenttia:

  1. Nichollsin teoksia olen kiertänyt kuin kissa kuumaa puuroa: toisaalta ne kiinnostavat, toisaalta pelkään niiden keveyttä. Ehkäpä olisi aika lukea edes jokin suomennos ja kokeilla, innostunko. Tässäkin kiinnostaa tuo reissaaminen.

    VastaaPoista
  2. Kovin kevyttähän tämä tavallaan on, mutta silti varsinkin tuo isän ja pojan välinen suhde pistää ajattelemaan. Se on kuvattu niin hirveän tutuksi... Ehkä kannattaa säästää tämä sellaiseen hetkeen kun tarvitsee todella helppoa :)

    VastaaPoista